Seksiä nextillä levelillä

En suostu jäähylle

No niin. Että semmoiset treffit sitten. I'm in deep shit. Tätä se teettää, kun on tyytynyt heikkoon seksielämään pitkän aikaa.

Treffit oli joo Älykkömiehen kanssa. Olihan taas huikea kokemus. Huhhuh. Väistämättä tulee mieleen, että millaista mahtaa olla sellaisten ihmisten elämä, joiden seksielämä on mahtavaa jo paljon nuoremmalla iällä. Voiko se siitä enää parantua vai alkaako sitä pitää itsestäänselvyytenä? Tajuaako silloin, että oma seksielämä on huikeaa? Vai pitääkö olla surkea tilanne vuosikausia, että tajuaa, mitä on hyvä seksielämä? En todellakaan tiedä. Ihan hirveästi en viitsi jossitella, mutta kyllä se väistämättä käy mielessä, että jos tällaista olisi ollut jo vaikkapa 25 vuotiaana tai edes 35 vuotiaana, niin missä olisinkaan nyt. Olisiko seksi nykyään tylsää ja lastistunutta vai vielä huikeampaa kuin mitä se nyt on - koska olisi ollut harjoitusta niin pitkään? En tosiaan tiedä. Oli miten oli, niin nyt on ainakin niin mahtavaa, että oksat pois.

Meillä oli Älykkömiehen kanssa rajoitetusti treffiaikaa, joten oletettavaa oli, että ei käytetä aikaa kahvitteluun. Avasin Älykkömiehelle oven ja hän astui sisään. En taas saanut mitään sanottua. Pari typerää vitsiä, ehkä. Ehkä Älykkömies on jo tottunut, että mulla on tapana pilata eroottis-romanttis-henkiset hetket jollain mauttomuudella. Mies tuli ihan lähelle ja suuteli hitaasti. Voi hyvänen aika sentään! Jotenkin omat jalat kantoivat makkariin saakka, jossa suutelu jatkui. Hellästi mutta kuitenkin tosi kiihkeästi. Sitten mies otti musta tiukasti kiinni ja nosti mut sängylle. Tai oikeastaan heitti. Ja tuli itse mun päälle. Hieman yllättäen ja hyvin varmasti ja miehekkäästi. Ihan kuin olisi lukenut jotain mun fantasia-opusta, että millaisista otteista mä tykkään. Voiko sanoa, että seksi on seksikästä? Seksi oli todella seksikästä. Kuumaa ja mieletöntä. Olin sellaisessa flow'ssa, että en muista tapahtumien kulkua eikä mulla ollut mitään ajantajua. Kaikenlaista kivaa puuhailtiin pitkään. Jälkikäteen kellosta voi päätella että ehkä pari-kolme tuntia. Sitten juteltiin ja siliteltiin toisiamme muuten vaan ja sitten vielä vähän puuhasteltiin lisää, kunnes aika loppui.

Musta tuntuu, että mä oon edelleen vähän pöllämystynyt koko tapaamisesta. On erittäin hyvä, että meillä on omat elämät ja paljon arkisia puuhia eikä voida vaan uppoutua harrastamaan seksiä päivästä toiseen. Vaikka toki haluaisin. Mutta silloin en ehtisi yhtään miettiä, että mitä mä tästä jutusta funtsin. Ja miltä se tuntuu. Semmoista funtsin ja siltä tuntuu, että vaikka aikaa on nyt kulunut tosi vähän noista treffeistä, niin kuitenkin riittävästi tajutakseni, että olen pulassa. En tiedä vielä, miten pahassa ja millaisessa, mutta kyllä vaan oli niin kivaa, että enhän mä nyt tähän pysty mitenkään suhtautumaan enää lähimainkaan satunnaisena seksikumppanina tai tyhjänpäiväisenä treffailuna. Jos ei muuta, niin ainakin tohon seksiin jäin koukkuun. Se on ollut alusta asti mieletöntä, mutta parantunut eksponentiaalisesti kokoajan.

Nyt oon siinä tilanteessa, että haluaisin seksiä Älykkömiehen kanssa ihan kokoajan. En osaa täysin erottaa, että oonko ihastunut tähän huikeaan seksiin vai koko mieheen. Ei mun varmaan tarvitsekaan osata erottaa, kummasta on kyse, mutta sellainen ihastunut fiilis kuitenkin on, että tunnen olevani jonkinasteisessa pulassa. Kokemusta tältä saralta on niin vähän, että en tiedä, mitä tämän kanssa nyt sitten tehdään. Tämän tunteen. Ollaan vaan ja odotellaan, että se menee ohi. Ja nautitaan väliajasta. Vai tuleeko tästä nyt sitten pitkä riutuminen eikä mikään nauttiminen onnistu. Voi kun mä oon niin huono tällaisten asioiden kanssa!

Share

Kommentit

Mä kuulun niihin, joilla on ollut makeaa menoa aikaisesta vaiheesta lähtien. Oma kiinnostus hyvään oloon ja kokeilunhalu on ajanut riemukkaisiin seikkailuihin parisuhteissa. Harvemmin yhden illan makaukset ovat olleet mitenkään loputtoman mielettömiä kokemuksia, varsinkin jos vertaa niitä niihin suhteisiin, joissa tuntee toisen kropan. Niinku hello @nexteistä nextein level <3 Mä vaan odotan miten se tästä vielä kehittyy, koska se menee eteenpäin koko ajan :)

Hyvä seksi on ainakin mulle siinä määrin tärkeä juttu, että se muodostuu kynnyskysymykseksi sille, että haluanko ryhtyä suhteeseen vai en. Kaikki voivat olla haparoivia ekoilla kerroilla, mutta jonkinasteinen kiihkeys ja into opetella uusia tapoja tehdä hyvää (toiselle ja itselleen) täytyy paistaa siitä toisesta tyypistä. 

Huonoja puolia iloisessa seksimenossa sinkkuna on se, että tyypit ovat ihan megakiinnostuneita petipuuhista, varsinkin jos ovat aiemmin olleet jossakin väljähtäneemmässä suhteessa. Silloin tulee jäätyä heiluttelemaan kättään sängyn laidalle, että oon mä muutakin.

Hyviä puolia taas on se, että harva asia harmittaa kun poskia kuumottaa eikä huolet paina juuri iloitellutta tyyppiä. <3

TrineH
En suostu jäähylle

Mielenkiintoista. Mä oon ihan toisesta ääripäästä - kuten ehkä on käynyt ilmi... hehheh. =DD Musta tuntuu, että oon niin helposti sitä "kaikkea muutakin" enkä seksuaalinen olento lainkaan. Siis olen ollut. En ole enää.

Toi on hyvä pointti, että hyvä seksi on kynnyskysymys. Mulle todellakin on. En ole sitä silloin satoja vuosia sitten tajunnut. Mutta nykyään mihinkään en ryhdy, jos seksi ei ole loistavaa. Ja tottakai haparointia saa olla, mutta just se into kokeilla ja oppia on tärkeää. Sekä riittävää leikkisyys. Muuten mun mielenkiinto loppuu ku seinään.

No hyvä, kun oot päässyt nyt kelkkaan, jee! Nauti siitä! :)

Mä oon niin monta kertaa parahtanut mielessäni kamalan tylsän seksin jälkeen, että miten on mahdollista että tyyppi on yli 40, ja hän on ollut aiemmin suhteessa monta vuotta, ja silti sänkymeno on tämmöistä. Ikään kuin sä et yhtään tajua mua, itseäsi etkä todennäköisesti ketään muutakaan. Ehkä sitä ei vaan tajua mitä kaikkea se voi olla, jos se on ollut semmoista nuohoamista tähänkin saakka. Tällaiselle tyypille, joka lainasi omatoimisesti kirjastoautosta kolmannella luokalla kirjan "Wieniläisen ilotytön tarina" on ollut maailma ihan eri tavalla auki :D Seksi kiinnostaa - ja erityisesti hyvä sellainen :)

Tarkoituksena ei siis ole arvostella, huomaan vaan että universumi tarjoaa kyllä tosi eritasoista seksiä meille. <3

TrineH
En suostu jäähylle

No juu, ymmärrän sun pointin täysin! Nyt. Pitkän pitkän parisuhteen jälkeen. En voi sanoa, että olisinpa ymmärtänyt aiemmin, koska elämä on niin paljon monimutkaisempaa, mutta parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Tai ei tääkään nyt kovin myöhään vielä ole... Vielä riittää fysiikka, joten ei ole huonosti asiat ollenkaan! ;)

Jee! Pistetään menemään kuin mitkäkin niin kauan kuin kiinnostaa! <3

Kommentoi