Suhteen opettelua ja hulluna seksiä

En suostu jäähylle

Taidan olla suhteessa. Älykkömies totesi, että meillä on suhde. Musta se oli hauska toteamus, koska tuota termiä on tullut välteltyä kuin ruttoa. Se sisältää niin paljon ääneensanomattomia sääntöjä, odotuksia, rajoja, toiveita, pelkoja, tulevaisuutta yms, että en pysty hallitsemaan sellaista määrää mielleyhtymiä ja merkityksiä. En subjektiivisia enkä kollektiivisia enkä mitään. Mutta tästä huolimatta Älykkömiehen mielestä meillä on suhde.

Mulle se tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että meidän ei tarvitse jokaisella tapaamiskerralla erikseen sopia, että nähdään vielä. Ollaan sellaisessa tilassa, että oletusarvoisesti tapaamme vielä, ellei jompikumpi päätä toisin. Eli olemme sopineet, että jos toinen ei halua enää nähdä toista, tulee tästä ilmoittaa. Ei saa vain kadota. Se on oikeastaan ainut, mistä olemme sopineet. Ja tämä sopii mulle, en tarvitse sitoumuksia enkä lupauksia, koska en ole myöskään itse valmis lupaamaan yhtään mitään. Paitsi sen, että en katoa sanomatta.

Tästä sitoumusvapaasta huolimatta muhun iski jonkinlainen ahdistus. Älykkömies tuntuu tykkäävän musta tosi paljon ja ilmaisee sen myös selkeästi. Sehän on hienoa ja tuntuu tosi mahtavalta. Mutta sitten musta tuntuu, että multa vaaditaan jotain. Että mun pitää sitoutua johonkin. Että oon nyt hyppäämässä johonkin seurusteluputkeen, jossa menetän oman aikani, itseni, kaiken mitä olen eronjälkeisinä vuosina löytänyt. Ahdistuksen lisäksi alkoi oikeastaan ottaa vähän päähän! Että tässäkö se mun itsenäisyys nyt sitten meni?! Nytkö mun pitää alkaa ottaa huomioon jotain miestä mun vaikkapa vapaa-ajan päätöksissä?? Kun just sitä en halua. Mä oon juuri päässyt vähän eteenpäin siinä, että pelkkä satunnainen seksi ja seikkailut ei enää riitä. Haluaisin hioa seksiä jonkun tietyn kanssa just meille sopivaksi ja mahtavaksi. Ja jos se sama tyyppi olis muutenkin kiinnostava, jopa sielunkumppani, niin se olis mahtavaa! Nyt sitten olisi tämmöinen mies tyrkyllä, ei nyt ehkä sielunkumppanuudesta voida tässä vaiheessa puhua, mutta seksikumppani ja mielenkiintoinen keskustelukumppani. Niin yhtäkkiä alankin sitten ahdistumaan tästä "sitoutumisen määrästä"!

Näissä tunnelmissa pyörin pari päivää eikä oikein huvittanut edes viestitellä Älykkömiehelle mitään. Sitten tein radikaalin päätöksen ja päätin ottaa asian puheeksi Älykkömiehen kanssa. Siis aivan tautisen radikaalia! Mulle. Mulle on tautisen radikaalia. Voin puhua monista asioista suoraan ja suorasukaisesti kiertelemättä, mutta omat tuntemukset silloin, kun ne liittyvät epäilyyn, epävarmuuteen, pelkoon tai ahdistukseen, on mulle haastavia ja niitä mun on vaikea tuoda esille. Pelkään tulevani tyrmätyksi tai että toinen järkyttyy niistä eikä kestä niitä. Olen tottunut pitämään tällaiset omana tietonani ja käsittelemään itsekseni. Nyt kuitenkin mieleen tuli ajatus, että jos teen aina samoin kuin ennenkin, päädyn samaan lopputulokseen kuin ennenkin. Ja tätä en halua. Haluan nimenomaan toimia eri tavoin kuin ennen. Ystävyyssuhteissa tämä on onnistunut tosi hyvin ja mulla onkin yllättäen läheisiä ystäviä enemmän kuin avioliiton aikana tai oikeastaan koskaan aiemmin. Mutta kun pelissä on tunteita, enemmän kuin ystävän tunteita, niin vetäydyn helposti kuoreeni ja olen läsnä vain pintapuolisesti. Sopeudun toisen toiveisiin mukisematta. Enkä sano, mitä oikeasti kaipaan ja toivon tai mikä pelottaa ja epäilyttää.

Having said that, otin asian puheeksi Älykkömiehen kanssa kun viimeksi tapasimme. Ja se kannatti! Osasin puhua omista tunteista, omasta puolestani, ilman puolustuskannalla oloa, ilman piiloutumista älyllisen pohdinnan alle, aidosti ja vailla rivienvälitietoja. Älykkömies ei ollut moksiskaan mun ahdistuneista tunteista. Se suhtautui hyvin empaattisesti mutta ahdistumatta itse. Siinä kun juteltiin sitoutumisen asteesta, odotuksista, suhteen etenemisestä tai paikallaan pysymisestä yms, kävi ilmi, että meillä on hyvin samanlaiset odotukset. Ja että mua ei olla nyt sitomassa mihinkään eikä multa odoteta jotain, mihin en halua. Ja oikeastaan me voidaan päättää tämän suhteen kanssa ihan mitä halutaan. Asioita, jotka tietenkin järjellä olin tajunnut, mutta siitä huolimatta imeydyin mustaan aukkoon, jossa mielessäni nyt olen seurusteluputkessa ja vaatimukset ja sitoutumiset tulevat tästä vain kasvamaan ja sitten vaan kituutetaan kamalassa suhteessa, josta kumpikaan ei osaa lähteä. Näin kirjoitettuna se tuntuu aivan naurettavalta. Ja oikeastaan ajateltunakin jo. Mutta sellainen tunne vaan sai mut valtaansa, että nyt on pallo jalassa ja elämässä kaikki hauska jää taakse.

Keskustelu auttoi ja palauduin mun mustamaalaamasta tulevaisuudesta tähän hetkeen. Älykkömiehen kanssa oli tosi kivaa, nautin keskusteluista sen kanssa, koska sillä on aina joku näkökulma, mitä itse en ole tullut ajatelleeksi. Se on perusteellinen ja tarkka ja asiat ei jää sen kanssa epäselviksi. Se osaa pyöritellä asioita teoreettisesti, mutta myös tuoda ne henkilökohtaisiksi eikä vain jää teoreettiselle tai älylliselle tasolle pallottelemaan, minne saatan itse joskus paeta. Seksi oli taas ihan taivaallista ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Älykkömies painoi mut keittiönpöytää vasten ja otti mut rajusti takaapäin, unohdin kaikki hypoteettiset pelot joita mulla yhdessäoloon liittyy. Loput epäilyksistä karisi tiskipöydällä ja kun Älykkömies nosti mut syliin, kantoi eteiseen ja painoi selän seinää vasten ja otti mut siinä uudelleen, niin jo suorastaan nauratti, että oikeesti, tämäkö mua tässä nyt ahdistaa?!? Että mulla on mahtava seksisuhde, jonka ainut sääntö on, että ei saa kadota ilmoittamatta..? Ja tykätään toisistamme muutenkin, silloinkin kun ei harrasteta seksiä, niin voisinko nyt edes yrittää olla ahdistumatta?!?

Tuosta edellisestä tapaamisesta saakka oon ollu paljon rennompi. Nauttinut tästä ihastumisen kutkuttavasta tunteesta, odotuksesta milloin taas tapaamme, tiedosta että seksiä on taas luvassa ja luultavasti taas hieman parempana kuin edellisellä kerralla, joka sekin oli jo huikeaa. Keskusteluista, kävelyretkistä, uintiretkistä, kaikesta sellaisesta kesäromanssiin liittyvästä, mitä oon kaivannu. Ehkä seuraava ahdistuksen aihe on jo kulman takana, who knows, mutta siihen saakka otan kaiken ilon irti mikä irti lähtee! Wuhuu!! =DD

Kommentit

Voi miten siistiä! Jippiii! Oon myös pyöritellyt noita ajatuksia, että AAA, ANNA MULLE SUHDE!, mutta ei kuitenkaan semmoista suhdetta, ettenkö voisi jatkaa itsenäistä olemista niin kuin tähänkin asti, mutta kuitenkin semmoinen suhde, joka on ihana ja tärkeä ja mulle hyvä, ja sitten vielä semmoinen, ettei tarvitse muuttaa mitään eikä minnekään, vaan sillä tavalla jatketaan niin kuin tähänkin asti, mutta jollakin mystisellä tavalla muutat asumaan tänne, mutta saan silti tehdä niitä omia puuhiani jaaaaaaa :D

Ailuoja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tätä oli tosi mielenkiintoista lukea, koska olen itse juuri aloittanut vasta ihan samanlaisen suhteen samoilla säännöillä, jossa pyöritään ihan mielettömän seksin ja muun kivan yhdessäolon välillä.

Pari kertaa olen saanut kauhean ahdistuksen aikaiseksi, eniten kun luulin että tyyppi oli jo kadonnut kun oli viestittämättä jonkin aikaa, mutta näinä kertoina kerroin suoraan asian ja oman ahdistukseni, sovittiin pelisäännöt ja tyyppi ei ollut asiasta moksiskaan. Ja minulta lähti iso huolo harteilta pois. Nuo huolet kun tosiaan omassa päässä kasvaa isoiksi mustiksi aukoiksi, ja sanomalla ne ääneen asiat selviytyy helpommin kun luulikaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Upeaa seksiä, wau! Se varmaan tarkoittaa sitä, että mies antaa sinun saada orgasmin ensin? Tai orkkuja! ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.