Ladataan...
En suostu jäähylle

Luin juuri tällä viikolla blogista visual diary postauksen Antakaa minun pitää seksisuhteeni. Siinä käsiteltiin parisuhdetta, suhdeviritystä, miksi sitä nyt korrektisti voisi kutsua, ja sitä, miten muiden on vaikea ymmärtää suhdetta, joka ei ole tosirakkautta, joka ei välttämättä etene alttarille ja kunnes kuolema erottaa -kuvioon. Noin niinkuin liioitellusti. Voi miten 100 %:sesti voin sen allekirjoittaa!! Ympäristö huutaa määritelmiä ja lisäksi vielä on arvottanut erilaiset suhteet ja suhdeviritykset sun muut keskinäiseen arvojärjestykseen. Ylimpänä tietenkin pitkä parisuhde, joka kestää kuolemaan saakka, ja vähäisimpänä roskaluokassa satunnaiset seksisuhteet. Again, liioitellusti, mutta ymmärtänemme kaikki pointin. Ympäriltä tulee kysymyksiä, onko se sun poikaystävä, seurusteletteko te, onko teillä parisuhde yms. Mun tilanteessa ehkä vähemmän kuin nuoremmilla, koska mulla on takana avioliitto ja lapset eli tehtävä tavallaan jo suoritettu - lucky me. Mutta kyllä mun treffailu- ja suhdehommelit aiheuttavat lähipiirissä päänvaivaa.

Eron jälkeen kerroin melko avoimesti treffailuista, koska olin itse niin innostunut uudesta vapaudesta. Oletin, että ystävänikin olisivat. No, kävi ilmi, että eivät ole. Osa suhtautui ja suhtautuu edelleen ehkä hieman naureskellen, hyväntahtoisesti, mutta eivät selvästi oikein pysty samastumaan, että mitä hittoa mä teen. Muutama suhtautui suorastaan tuomitsevasti ja ajatteli, että näin ei voi tehdä, että tämä on huonoa elämää ja "rikon" tässä itseni. Ymmärrän nämä näkemykset ja olisihan se myös mahdollista, että suht vilkas treffielämäni olisi persoonaa rikkovaa ja vahingollista, jos en olisi itse ehjä, vaan hakisin sillä hyväksyntää tai täyttäisin jotain tyhjiötä. Mutta koska näin ei ole, kokemukset ovat olleet rikastuttavia - toiset enemmän, toiset vähemmän. Mutta jokainen on plussan puolella, edes vähäsen. Suurin osa reilusti. Muutama jopa ratkaisevasti. Ja tätä on monen vaikea ymmärtää. Onneksi ystävistä löytyy myös muutama sellainen, joka ymmärtää, että on muitakin vaihtoehtoja kuin olla sinkku tai olla "kunnon parisuhteessa" - what ever that means.

Mua nuoremmat luultavasti siis saavat kommentteja ja kyselyitä erityisesti ulkopuolelta, mutta mun kohdalla pahimmat kyssärit tulee mun omasta päästä. Vaikka nimenomaan en halua mitään määritelmää mun suhdekuvioille, koska se ahdistaa edelleen, niin silti pään sisäinen dialogi etsii niitä lähes herkeämättä. Tämän hetken pohdinnoilla viittaan Älykkömiehen ja mun suhteeseen. Jep, puhun jo suhteesta, koska olemmehan me jossain suhteessa toisiimme. Ehkä jopa parisuhteessa. (Hui!). Olemme puhuneet paljon siitä, että mitä haluamme ja mitä emme. Emme halua valmiita ja ulkoisia määritelmiä, ei uusperhettä, ei avioliittoa, ei yhteenmuuttamista, ei äiti- ja isäpuolia. Ei mitään valmista polkua, jolla olisi tietty päämäärä. Keksitään sitä mukaan kun mietittävää tulee, että mitä tehdään. Helppoa luulisi olevan, mutta ei ole. Oma pää on niin ohjelmoitu siihen parisuhde-kuvioon, joka on tietynlainen ja joka etenee tiettyjä latuja, että on todella vaikea päästä siitä ohjelmoinnista eroon.

Viime postauksessa pohdin, että täytyykö mun lopettaa meidän suhde, koska en koe olevani enenevässä määrin ihastunut. Kesän ihastus on enemmänkin laantunut. Silti on paljon hyvää, josta en haluaisi päästää irti. Kuten keskustelut ja seksi. Obviously seksi. Melkein jo aloitin keskustelun, että ei tämä tästä nyt etene ja it's not you it's me. Mutta kun nukuin yön yli tai oikeastaan useammankin yön yli, niin päätin, että enpä nyt alakaan heittää kirvestä kaivoon. Mielessä oli mm. sekin ajatus, mistä visual diaryn postauksessa oli maininta, että joskus kuulee myös kommentteja "ajan haaskaamisesta", jos on hengailee jonkun muun kuin suhdemielessä vakavastiotettavan miehen kanssa. Jos etsisin aviopuolisoa ja tuleville lapsille isää ja kokisin vahvasti, että Älykkömies ei ole kumpaakaan, niin kyllä, ehkä tämä sitten olisi ajan haaskaamista. Ainakaan se ei edistäisi tuota tavoitetta. Todennäköisesti. Mutta miksi ajattelisin tuohon tapaan, kun mun tavoite ei todellakaan ole kumpikaan edellä mainittu. Miksi sitten ajattelen jotain "suhteen tavoitteita"? Eikö mun oma ajatus juuri ole, että ei ole mitään tavoitteita..?!? En siis juuri voi ympäristöä moittia uteluista ja määritelmistä, kun itse en ole yhtään sen kyvykkäämpi luopumaan niistä.

Viihdyn Älykkömiehen seurassa älyttömän hyvin. Meillä on hyvin samanlainen arvopohja, näkemys vapaa-ajanvietosta ja meidän arki on hyvin samanlaista. Ymmärrämme melko hyvin osa-aika-yh:n haasteet ja toisaalta älyttömän halun elää omaa elämää ne ajat kun lapset ovat toisella vanhemmalla. Vapauden kaipuu, oman elämän rakentaminen, muokkaaminen elämä oman näköiseksi ja sen eläminen, on meille molemmille tärkeää. Ja mainitsinko jo seksin? Jos en, niin jep, seksi. Se vaan on niin hiton kivaa! Ja siinäkin meillä natsaa ihan törkeen hyvin. Joten, jos en halua Älykkömiehestä aviomiestä enkä tulevien lasteni isää, niin voinko kuitenkin olla parisuhteessa, vaikka nyt en älyttömän rakastunut olekaan? Saako se riittää mulle nyt, että tykkään hänestä ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan? Mun pää on sinnikäs ja se on alkanut vasta viime päivinä taipua siihen, että kyllä. Tämä saa riittää. Minä saan itse valita, mikä riittää. Jos koen, että tämä on hukkaanheitettyä aikaa, niin sitten kai asialle täytyy tehdä jotain. Mutta jos nautin tästä ajasta, niin kai siihen on lupa? Hello, My Head, onko lupa? Se vaikenee nyt. Saa nähdä, mitä seuraavaksi pohdin, mutta nyt aion pitää tästä kiinni, koska tää on pirun kivaa!! Siitä sait, My Head!

Share

Ladataan...
En suostu jäähylle

Voi minua. En ole yllättynyt, mutta pettynyt. Hieman harmistunut ja turhautunut. Kuitenkin tyytyväinen itsetuntemukseni kasvamisesta tässä vuosien saatossa. Ei tämä silti helppoa ole.

Ihana kesäromanssi, huikeeta seksiä, paljon. Kiinnostavia keskusteluita, orastava ajatus aikuisten parisuhteesta. Ja niin älykäs ja sanoissaan taitava mies. Niin moni yksittäinen asia täysin kohdillaan. Mutta voi sentään. Ei tässä parisuhdeleikissä, keskinäisessä kemiassa ja vetovoimassa, sielukumppanuudesta puhumattakaan, lasketa yksittäisiä asioita ja ynnätä niitä kokonaisuudeksi. Ei se vaan tule niin. Hitto. Mä oon nyt pari kolme viikkoa tätä pyöritellyt enemmän ja vähemmän, mutta ei Älykkömies ole mun sielunkumppani. Eikä sellaiseksi tule. Eikä ihastus syvene. Ja kyllä harmittaa. Tämä on kuitenkin niin paljon kivempaa kuin satunnainen seksi tai fwb.

Nyt tuli sitten tämäkin koettua eron jälkeen. Että mä joudun olemaan se kurja, joka ei tykkää toisesta niin paljon kuin se toinen musta. Ei tämä hauskaa ole kumminkaan päin. Ihmissuhteet ovat vaikeita. Tunteet ovat vaikeita. Mistä ne tulee ja minne menee. Milloin ja miten. Nyt mun tarttis enää keksiä, mitä juttelen Älykkömiehen kanssa. Siinä ja meissä on paljon hyvää ja sellaista, mitä en haluaisi menettää. Mutta nykyinen järjestely tai suhde on liian intensiivinen ja läheinen siihen nähden, mitä mun tunteet on. Pahaa pelkään, että Älykkömies ajattelee toisin. Tai tuntee toisin. Miten sanotaan toiselle, että hetki sitten tykkäsin susta ja nyt en enää? Tai no, tykkään edelleen, mutta äsken olin ihastunut, nyt en enää niin paljon? It is not you, it's me? Mulla ei oo nyt aikaa seurustelulle, haluan keskittyä itseeni? Jotain muuta, mitä? Miten se sanotaan? Miten sanotaan, että joo tykkään kyllä, mutta en niin paljon, että haluaisin olla sun kanssa niin paljon kuin sä mun kanssa? Miten paljon kuuluu sanoa asioita, mitkä on totta, ja miten paljon säästää toista raa'alta ja julmalta totuudelta?

Voi huoh. Harmittaa, että jos samaan saumaan katoaa myös huikea seksi. Kun ihastus laantuu, kemia laimenee ja eikä seksi ole sellaista kuin vielä hetki sitten. Vai voiko kuitenkin olla? Samanlaista se sinänsä on ja sovitaan todella hyvin yhteen sillä saralla mieltymysten sun muiden suhteen, niin ei se varmaan silti jatkossa säily niin huikeana. Harmittaaharmittaaharmittaa. Asia on pakko ottaa esille, tietty. Vaikka en tiedä vielä milloin ja miten. Jos olenkin väärässä Älykkömiehen tunteista ja hänkään ei tunne mua kohtaan niin suurta ihastusta, niin ehkä me voitais jatkaa vähän löysemmin, satunnaisesti, fwb-tyyppisesti. Ehkä. Pitääkö tällaisesta edes puhua? Voiko odottaa, että toinen kysyy, jos sitä ihmetyttää? Jos mä oonkin se luihu keskustelun välttelijä, kerrankin?

Näitä oon pyöritellyt mielessäni. Toisaalta mutta toisaalta. Pyöritteleekö kaikki tämmöisiä vai minäkö vaan? Tottumattomuuttani.

Jos en paljoakaan ole matkan varrella ihmissuhteista oppinut, niin ainakin nyt itsestäni olen oppinut sen, että vaikka olen hätäinen ja haluan nopeita päätöksiä eikä malttia välttämättä aina riitä, niin nyt en hätäile ja pidä kiirettä. Meillä ei ole Älykkömiehen kanssa ollut nyt mitään luontevaa tapaamista lähiaikoina, jossa olisin tästä asiasta voinut keskustella. En ole myöskään aloittanut viestittelyä pahamaineisella lauseella "we need to talk". Annan asian nyt hetken aikaa vain olla, kun mitään päätöksiä ei tarvitse nyt heti tehdä eikä meidän suhde vaadi juuri nyt mitään erityisiä toimia. Ehkä tämä menee omalla painollaan. Jos ei, niin mietin sitä sitten. Toistaiseksi tyydyn ruotimaan asiaa blogissa ja muutaman ystävän kanssa enkä toteuta pohdintoja vielä suuntaan enkä toiseen. Voihan myös olla, että Älykkömies ehtii kyllästyä muhun ennenkuin mä pääsen pohdinnoissani puusta pitkään! Joten I'll hold my horses, for now. Ajan kuluminen on ratkaissut asioita ennenkin ihan itsestään. Vai? Häh?

 

Share

Ladataan...
En suostu jäähylle

Voi miten tylsä otsikko! Mutta koska tuosta on kyse, mun mielikuvitus ei tuota nyt parempaa. Siirryn vähän sivuraiteelle seksin pohtimisesta, koska seksikin on nyt vähän sivuraiteella mun elämästä. Siis käytännössä siten, että haluaisin seksiä yötä päivää Älykkömiehen kanssa, mutta se ei ole mahdollista. Koska. AIKUISTEN PARISUHDE. Mitä hittoa se sellainen on?!?!

Olen eron jälkeen mennyt lähes kokoajan siellä, missä en ole ennemmin ollut. Ihan koko elämässä, mutta jos nyt pysyn blogin aihepiirissä edes etäisesti, niin mies-suhde-seksi-rintamaa tässä tarkoitan. Siitä perinteisestä parisuhteesta ihan muualle. Siitä, missä ensin seurustellaan, sitten mennään kihloihin, sitten naimisiin ja muutetaan yhteen, ostetaan auto ja asunto, hankitaan lapsi, ostetaan isompi asunto, hankitaan toinen lapsi. Vietetään sitten perheaikaa, lapset kasvaa ja harrastaa, vanhemmat tuskailevat ruuhkavuosissa, sitten keski-iän kriisissä, työ- tai urastressissä, ehkä työttömyyden kourissa. Lapset kasvaa, muuttaa pois kotoa. Vanhemmat opettelevat taas olemaan kahdestaan. Sitten jäädään eläkkeelle ja kuollaan. Tuossa putkessa olin ja askelmerkit ja tienviitat oli selkeät. En mun elämää tietty ajatellut oikeasti noin, mutta ehkä jossain selkärangassa oli ajatus siitä, että noin sen elämän kuuluu käsikirjoituksen mukaan mennä.

No, eipä mennyt. Ja hyvä niin. Kuulostaa jotenkin aika ahdistavalta mun korvaan tuo kuvio. Eron jälkeen kun aloin etsiä vaihtoehtoa tuolle päässäni olleelle mallille elämästä, olen kulkenut tosiaan kokoajan siellä, minne en ajatellut koskaan meneväni. Hauskaa on se, miten suurella innolla oon syöksynyt jokaiseen vaiheeseen, ja odottanut, mitä seuraavaksi tulee eteen, kun olen nyt vieraalla maaperällä totutusta. Tuntuu vähän niinkuin oman elämäni ristiretkeltä.

Juuri nyt mun ristiretki on keskellä suhdetta, jossa pitäisi sopia ja päättää, miten ja minne edetään. Älykkömiehen kanssa olen siis suhteessa, mutta kumpikaan ei oikein tiedä, mitä se tarkoittaa. Tai ei mitään oikein tiedä. Ei tiedä yhtään. Meillä on hyvin erilaiset lähtökohdat ja ennakko-odotukset. Hän on vapaan suhteen kannattaja eikä hänellä ole oikein kokemusta edes muunlaisista suhteista. Mulla taas ei ole lainkaan kokemusta vapaista suhteista - paitsi Suhdemiehen kanssa, jos se nyt ylipäätään suhteeksi lasketaan. Hieno kokemus, mutta en halua sellaista uutta - olen tämän todennut aiemminkin. Kun on tosi ihastunut toiseen, niin tuntuu todella raastavalta, että toinen voi milloin tahansa lähteä kenen tahansa muun matkaan. Itse en ole yhtään kiinnostunut muista silloin kun olen ihastunut yhteen. En osaa jakaa ihastusta monen kesken. Ehkä vapaa suhde tulisi kyseeseen joskus suhteen myöhemmässä vaiheessa, mutta tällä hetkellä en usko, että innoistuisin siitä silloinkaan. Siitä en kuitenkaan voi olla ihan varma. Varma olen nyt siitä, että kun on ihastunut ja haluaa tutustua toiseen, niin en halua tutustua samalla kehenkään muuhun. Enkä haluisi, että ihastukseni kohde tutustuu samalla muihin uusiin naisiin. Se tuntuisi loukkaavalta. Mikä puolestaan vähentäisi toisen viehätysvoimaa.

Tästä aihepiiristä keskustelimme pitkään ja kävimme kirjeenvaihtoa, koska tosiaan emme voi nähdä kovin usein. Kirjeenvaihdon tulos jäi mulle ehkä aavistuksen epäselväksi, mutta lopuksi kuitenkin totesimme yhdessä, että kumpikaan meistä ei ole tänä kesänä viritellyt muita kuvioita, joten kai se jotain kertoo siitä, että haluamme tutustua toisiimme. Tää riittää mulle paremmin kuin hyvin tähän kohtaan. Jatko jää nähtäväksi.

Just nyt ei mun päätä vaivaa asia lainkaan, koska saan tänään seksiä. Mahtavaa ja kuumaa seksiä, oletettavasti. Mietin noita syvällisempiä sit toinen kerta.

Share

Pages