Ladataan...
En suostu jäähylle

Voi minua. En ole yllättynyt, mutta pettynyt. Hieman harmistunut ja turhautunut. Kuitenkin tyytyväinen itsetuntemukseni kasvamisesta tässä vuosien saatossa. Ei tämä silti helppoa ole.

Ihana kesäromanssi, huikeeta seksiä, paljon. Kiinnostavia keskusteluita, orastava ajatus aikuisten parisuhteesta. Ja niin älykäs ja sanoissaan taitava mies. Niin moni yksittäinen asia täysin kohdillaan. Mutta voi sentään. Ei tässä parisuhdeleikissä, keskinäisessä kemiassa ja vetovoimassa, sielukumppanuudesta puhumattakaan, lasketa yksittäisiä asioita ja ynnätä niitä kokonaisuudeksi. Ei se vaan tule niin. Hitto. Mä oon nyt pari kolme viikkoa tätä pyöritellyt enemmän ja vähemmän, mutta ei Älykkömies ole mun sielunkumppani. Eikä sellaiseksi tule. Eikä ihastus syvene. Ja kyllä harmittaa. Tämä on kuitenkin niin paljon kivempaa kuin satunnainen seksi tai fwb.

Nyt tuli sitten tämäkin koettua eron jälkeen. Että mä joudun olemaan se kurja, joka ei tykkää toisesta niin paljon kuin se toinen musta. Ei tämä hauskaa ole kumminkaan päin. Ihmissuhteet ovat vaikeita. Tunteet ovat vaikeita. Mistä ne tulee ja minne menee. Milloin ja miten. Nyt mun tarttis enää keksiä, mitä juttelen Älykkömiehen kanssa. Siinä ja meissä on paljon hyvää ja sellaista, mitä en haluaisi menettää. Mutta nykyinen järjestely tai suhde on liian intensiivinen ja läheinen siihen nähden, mitä mun tunteet on. Pahaa pelkään, että Älykkömies ajattelee toisin. Tai tuntee toisin. Miten sanotaan toiselle, että hetki sitten tykkäsin susta ja nyt en enää? Tai no, tykkään edelleen, mutta äsken olin ihastunut, nyt en enää niin paljon? It is not you, it's me? Mulla ei oo nyt aikaa seurustelulle, haluan keskittyä itseeni? Jotain muuta, mitä? Miten se sanotaan? Miten sanotaan, että joo tykkään kyllä, mutta en niin paljon, että haluaisin olla sun kanssa niin paljon kuin sä mun kanssa? Miten paljon kuuluu sanoa asioita, mitkä on totta, ja miten paljon säästää toista raa'alta ja julmalta totuudelta?

Voi huoh. Harmittaa, että jos samaan saumaan katoaa myös huikea seksi. Kun ihastus laantuu, kemia laimenee ja eikä seksi ole sellaista kuin vielä hetki sitten. Vai voiko kuitenkin olla? Samanlaista se sinänsä on ja sovitaan todella hyvin yhteen sillä saralla mieltymysten sun muiden suhteen, niin ei se varmaan silti jatkossa säily niin huikeana. Harmittaaharmittaaharmittaa. Asia on pakko ottaa esille, tietty. Vaikka en tiedä vielä milloin ja miten. Jos olenkin väärässä Älykkömiehen tunteista ja hänkään ei tunne mua kohtaan niin suurta ihastusta, niin ehkä me voitais jatkaa vähän löysemmin, satunnaisesti, fwb-tyyppisesti. Ehkä. Pitääkö tällaisesta edes puhua? Voiko odottaa, että toinen kysyy, jos sitä ihmetyttää? Jos mä oonkin se luihu keskustelun välttelijä, kerrankin?

Näitä oon pyöritellyt mielessäni. Toisaalta mutta toisaalta. Pyöritteleekö kaikki tämmöisiä vai minäkö vaan? Tottumattomuuttani.

Jos en paljoakaan ole matkan varrella ihmissuhteista oppinut, niin ainakin nyt itsestäni olen oppinut sen, että vaikka olen hätäinen ja haluan nopeita päätöksiä eikä malttia välttämättä aina riitä, niin nyt en hätäile ja pidä kiirettä. Meillä ei ole Älykkömiehen kanssa ollut nyt mitään luontevaa tapaamista lähiaikoina, jossa olisin tästä asiasta voinut keskustella. En ole myöskään aloittanut viestittelyä pahamaineisella lauseella "we need to talk". Annan asian nyt hetken aikaa vain olla, kun mitään päätöksiä ei tarvitse nyt heti tehdä eikä meidän suhde vaadi juuri nyt mitään erityisiä toimia. Ehkä tämä menee omalla painollaan. Jos ei, niin mietin sitä sitten. Toistaiseksi tyydyn ruotimaan asiaa blogissa ja muutaman ystävän kanssa enkä toteuta pohdintoja vielä suuntaan enkä toiseen. Voihan myös olla, että Älykkömies ehtii kyllästyä muhun ennenkuin mä pääsen pohdinnoissani puusta pitkään! Joten I'll hold my horses, for now. Ajan kuluminen on ratkaissut asioita ennenkin ihan itsestään. Vai? Häh?

 

Share

Ladataan...
En suostu jäähylle

Voi miten tylsä otsikko! Mutta koska tuosta on kyse, mun mielikuvitus ei tuota nyt parempaa. Siirryn vähän sivuraiteelle seksin pohtimisesta, koska seksikin on nyt vähän sivuraiteella mun elämästä. Siis käytännössä siten, että haluaisin seksiä yötä päivää Älykkömiehen kanssa, mutta se ei ole mahdollista. Koska. AIKUISTEN PARISUHDE. Mitä hittoa se sellainen on?!?!

Olen eron jälkeen mennyt lähes kokoajan siellä, missä en ole ennemmin ollut. Ihan koko elämässä, mutta jos nyt pysyn blogin aihepiirissä edes etäisesti, niin mies-suhde-seksi-rintamaa tässä tarkoitan. Siitä perinteisestä parisuhteesta ihan muualle. Siitä, missä ensin seurustellaan, sitten mennään kihloihin, sitten naimisiin ja muutetaan yhteen, ostetaan auto ja asunto, hankitaan lapsi, ostetaan isompi asunto, hankitaan toinen lapsi. Vietetään sitten perheaikaa, lapset kasvaa ja harrastaa, vanhemmat tuskailevat ruuhkavuosissa, sitten keski-iän kriisissä, työ- tai urastressissä, ehkä työttömyyden kourissa. Lapset kasvaa, muuttaa pois kotoa. Vanhemmat opettelevat taas olemaan kahdestaan. Sitten jäädään eläkkeelle ja kuollaan. Tuossa putkessa olin ja askelmerkit ja tienviitat oli selkeät. En mun elämää tietty ajatellut oikeasti noin, mutta ehkä jossain selkärangassa oli ajatus siitä, että noin sen elämän kuuluu käsikirjoituksen mukaan mennä.

No, eipä mennyt. Ja hyvä niin. Kuulostaa jotenkin aika ahdistavalta mun korvaan tuo kuvio. Eron jälkeen kun aloin etsiä vaihtoehtoa tuolle päässäni olleelle mallille elämästä, olen kulkenut tosiaan kokoajan siellä, minne en ajatellut koskaan meneväni. Hauskaa on se, miten suurella innolla oon syöksynyt jokaiseen vaiheeseen, ja odottanut, mitä seuraavaksi tulee eteen, kun olen nyt vieraalla maaperällä totutusta. Tuntuu vähän niinkuin oman elämäni ristiretkeltä.

Juuri nyt mun ristiretki on keskellä suhdetta, jossa pitäisi sopia ja päättää, miten ja minne edetään. Älykkömiehen kanssa olen siis suhteessa, mutta kumpikaan ei oikein tiedä, mitä se tarkoittaa. Tai ei mitään oikein tiedä. Ei tiedä yhtään. Meillä on hyvin erilaiset lähtökohdat ja ennakko-odotukset. Hän on vapaan suhteen kannattaja eikä hänellä ole oikein kokemusta edes muunlaisista suhteista. Mulla taas ei ole lainkaan kokemusta vapaista suhteista - paitsi Suhdemiehen kanssa, jos se nyt ylipäätään suhteeksi lasketaan. Hieno kokemus, mutta en halua sellaista uutta - olen tämän todennut aiemminkin. Kun on tosi ihastunut toiseen, niin tuntuu todella raastavalta, että toinen voi milloin tahansa lähteä kenen tahansa muun matkaan. Itse en ole yhtään kiinnostunut muista silloin kun olen ihastunut yhteen. En osaa jakaa ihastusta monen kesken. Ehkä vapaa suhde tulisi kyseeseen joskus suhteen myöhemmässä vaiheessa, mutta tällä hetkellä en usko, että innoistuisin siitä silloinkaan. Siitä en kuitenkaan voi olla ihan varma. Varma olen nyt siitä, että kun on ihastunut ja haluaa tutustua toiseen, niin en halua tutustua samalla kehenkään muuhun. Enkä haluisi, että ihastukseni kohde tutustuu samalla muihin uusiin naisiin. Se tuntuisi loukkaavalta. Mikä puolestaan vähentäisi toisen viehätysvoimaa.

Tästä aihepiiristä keskustelimme pitkään ja kävimme kirjeenvaihtoa, koska tosiaan emme voi nähdä kovin usein. Kirjeenvaihdon tulos jäi mulle ehkä aavistuksen epäselväksi, mutta lopuksi kuitenkin totesimme yhdessä, että kumpikaan meistä ei ole tänä kesänä viritellyt muita kuvioita, joten kai se jotain kertoo siitä, että haluamme tutustua toisiimme. Tää riittää mulle paremmin kuin hyvin tähän kohtaan. Jatko jää nähtäväksi.

Just nyt ei mun päätä vaivaa asia lainkaan, koska saan tänään seksiä. Mahtavaa ja kuumaa seksiä, oletettavasti. Mietin noita syvällisempiä sit toinen kerta.

Share

Ladataan...
En suostu jäähylle

Taidan olla suhteessa. Älykkömies totesi, että meillä on suhde. Musta se oli hauska toteamus, koska tuota termiä on tullut välteltyä kuin ruttoa. Se sisältää niin paljon ääneensanomattomia sääntöjä, odotuksia, rajoja, toiveita, pelkoja, tulevaisuutta yms, että en pysty hallitsemaan sellaista määrää mielleyhtymiä ja merkityksiä. En subjektiivisia enkä kollektiivisia enkä mitään. Mutta tästä huolimatta Älykkömiehen mielestä meillä on suhde.

Mulle se tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että meidän ei tarvitse jokaisella tapaamiskerralla erikseen sopia, että nähdään vielä. Ollaan sellaisessa tilassa, että oletusarvoisesti tapaamme vielä, ellei jompikumpi päätä toisin. Eli olemme sopineet, että jos toinen ei halua enää nähdä toista, tulee tästä ilmoittaa. Ei saa vain kadota. Se on oikeastaan ainut, mistä olemme sopineet. Ja tämä sopii mulle, en tarvitse sitoumuksia enkä lupauksia, koska en ole myöskään itse valmis lupaamaan yhtään mitään. Paitsi sen, että en katoa sanomatta.

Tästä sitoumusvapaasta huolimatta muhun iski jonkinlainen ahdistus. Älykkömies tuntuu tykkäävän musta tosi paljon ja ilmaisee sen myös selkeästi. Sehän on hienoa ja tuntuu tosi mahtavalta. Mutta sitten musta tuntuu, että multa vaaditaan jotain. Että mun pitää sitoutua johonkin. Että oon nyt hyppäämässä johonkin seurusteluputkeen, jossa menetän oman aikani, itseni, kaiken mitä olen eronjälkeisinä vuosina löytänyt. Ahdistuksen lisäksi alkoi oikeastaan ottaa vähän päähän! Että tässäkö se mun itsenäisyys nyt sitten meni?! Nytkö mun pitää alkaa ottaa huomioon jotain miestä mun vaikkapa vapaa-ajan päätöksissä?? Kun just sitä en halua. Mä oon juuri päässyt vähän eteenpäin siinä, että pelkkä satunnainen seksi ja seikkailut ei enää riitä. Haluaisin hioa seksiä jonkun tietyn kanssa just meille sopivaksi ja mahtavaksi. Ja jos se sama tyyppi olis muutenkin kiinnostava, jopa sielunkumppani, niin se olis mahtavaa! Nyt sitten olisi tämmöinen mies tyrkyllä, ei nyt ehkä sielunkumppanuudesta voida tässä vaiheessa puhua, mutta seksikumppani ja mielenkiintoinen keskustelukumppani. Niin yhtäkkiä alankin sitten ahdistumaan tästä "sitoutumisen määrästä"!

Näissä tunnelmissa pyörin pari päivää eikä oikein huvittanut edes viestitellä Älykkömiehelle mitään. Sitten tein radikaalin päätöksen ja päätin ottaa asian puheeksi Älykkömiehen kanssa. Siis aivan tautisen radikaalia! Mulle. Mulle on tautisen radikaalia. Voin puhua monista asioista suoraan ja suorasukaisesti kiertelemättä, mutta omat tuntemukset silloin, kun ne liittyvät epäilyyn, epävarmuuteen, pelkoon tai ahdistukseen, on mulle haastavia ja niitä mun on vaikea tuoda esille. Pelkään tulevani tyrmätyksi tai että toinen järkyttyy niistä eikä kestä niitä. Olen tottunut pitämään tällaiset omana tietonani ja käsittelemään itsekseni. Nyt kuitenkin mieleen tuli ajatus, että jos teen aina samoin kuin ennenkin, päädyn samaan lopputulokseen kuin ennenkin. Ja tätä en halua. Haluan nimenomaan toimia eri tavoin kuin ennen. Ystävyyssuhteissa tämä on onnistunut tosi hyvin ja mulla onkin yllättäen läheisiä ystäviä enemmän kuin avioliiton aikana tai oikeastaan koskaan aiemmin. Mutta kun pelissä on tunteita, enemmän kuin ystävän tunteita, niin vetäydyn helposti kuoreeni ja olen läsnä vain pintapuolisesti. Sopeudun toisen toiveisiin mukisematta. Enkä sano, mitä oikeasti kaipaan ja toivon tai mikä pelottaa ja epäilyttää.

Having said that, otin asian puheeksi Älykkömiehen kanssa kun viimeksi tapasimme. Ja se kannatti! Osasin puhua omista tunteista, omasta puolestani, ilman puolustuskannalla oloa, ilman piiloutumista älyllisen pohdinnan alle, aidosti ja vailla rivienvälitietoja. Älykkömies ei ollut moksiskaan mun ahdistuneista tunteista. Se suhtautui hyvin empaattisesti mutta ahdistumatta itse. Siinä kun juteltiin sitoutumisen asteesta, odotuksista, suhteen etenemisestä tai paikallaan pysymisestä yms, kävi ilmi, että meillä on hyvin samanlaiset odotukset. Ja että mua ei olla nyt sitomassa mihinkään eikä multa odoteta jotain, mihin en halua. Ja oikeastaan me voidaan päättää tämän suhteen kanssa ihan mitä halutaan. Asioita, jotka tietenkin järjellä olin tajunnut, mutta siitä huolimatta imeydyin mustaan aukkoon, jossa mielessäni nyt olen seurusteluputkessa ja vaatimukset ja sitoutumiset tulevat tästä vain kasvamaan ja sitten vaan kituutetaan kamalassa suhteessa, josta kumpikaan ei osaa lähteä. Näin kirjoitettuna se tuntuu aivan naurettavalta. Ja oikeastaan ajateltunakin jo. Mutta sellainen tunne vaan sai mut valtaansa, että nyt on pallo jalassa ja elämässä kaikki hauska jää taakse.

Keskustelu auttoi ja palauduin mun mustamaalaamasta tulevaisuudesta tähän hetkeen. Älykkömiehen kanssa oli tosi kivaa, nautin keskusteluista sen kanssa, koska sillä on aina joku näkökulma, mitä itse en ole tullut ajatelleeksi. Se on perusteellinen ja tarkka ja asiat ei jää sen kanssa epäselviksi. Se osaa pyöritellä asioita teoreettisesti, mutta myös tuoda ne henkilökohtaisiksi eikä vain jää teoreettiselle tai älylliselle tasolle pallottelemaan, minne saatan itse joskus paeta. Seksi oli taas ihan taivaallista ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Älykkömies painoi mut keittiönpöytää vasten ja otti mut rajusti takaapäin, unohdin kaikki hypoteettiset pelot joita mulla yhdessäoloon liittyy. Loput epäilyksistä karisi tiskipöydällä ja kun Älykkömies nosti mut syliin, kantoi eteiseen ja painoi selän seinää vasten ja otti mut siinä uudelleen, niin jo suorastaan nauratti, että oikeesti, tämäkö mua tässä nyt ahdistaa?!? Että mulla on mahtava seksisuhde, jonka ainut sääntö on, että ei saa kadota ilmoittamatta..? Ja tykätään toisistamme muutenkin, silloinkin kun ei harrasteta seksiä, niin voisinko nyt edes yrittää olla ahdistumatta?!?

Tuosta edellisestä tapaamisesta saakka oon ollu paljon rennompi. Nauttinut tästä ihastumisen kutkuttavasta tunteesta, odotuksesta milloin taas tapaamme, tiedosta että seksiä on taas luvassa ja luultavasti taas hieman parempana kuin edellisellä kerralla, joka sekin oli jo huikeaa. Keskusteluista, kävelyretkistä, uintiretkistä, kaikesta sellaisesta kesäromanssiin liittyvästä, mitä oon kaivannu. Ehkä seuraava ahdistuksen aihe on jo kulman takana, who knows, mutta siihen saakka otan kaiken ilon irti mikä irti lähtee! Wuhuu!! =DD

Share

Pages