Falalalalaa jne part 2

En varmaan kirjoittanutkaan vielä siitä, miten kreisihienoa oli laulaa taannoisessa konsertissa ennen joulua.

Kokosimme (tai ehämmää mitään koonnut, kunhan menin laulamaan) vanhoista Primus-kuoron laulajista porukka kasaan ja järjestettiin (tai ehämmää mitään jne) jouluaaton aattona Keski-Porin kirkossa konsertti. Treenejä syksyn aikana oli viidet, joihin en itse päässyt yksiinkään maantieteellis-aikataulupoliittisista syistä. Hups. Ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen lauloin kappaleet läpi aatonaattona klo 17.30 kirkkoharkoissa - konsertti alkoi klo 20.00. 

Vanhan kuoromme ykkössääntö oli, että kuorokansiot ovat konsertissa vain silmänlumetta ja hätävara. Stemmat tuli osata ulkoa eestaas, vaikka keskellä yötä herätettäessä. Näköjään joulubiisit ovat syvällä takaraivossa yhäkin, sillä mähän osasin ne edelleen ulkoa, 9 vuoden tauon jälkeen. Sekopäistä.

Sekopäisintä oli kuitenkin se, miltä se laulaminen tuntui. Niistä puolentoista tunnin treeneistä ei mun kohdallani tahtonut tulla yhtään mitään, kun koko ajan vaan nauratti ja teki mieli kiljua riemusta! Kuoro kuulosti yhäkin ällistyttävästi samalta kuin ennenkin - joskin luonnollisesti vähän kypsemmältä. Oma äänialanikin on muuttunut takavuosista hurjasti.

Mut tästä päästäänkin kriisiin. Tahdon laulaa kuorossa, TURUSSA. Kuoron johtajan täytyy olla ammattitaitoinen, kuoron tulee olla sekakuoro, meiningin tulee olla sopivan rento - ei liikaa otsaryppyjä mutta kaikkien kuitenkin tulee aidosti mukana, en saa olla kuoron paras enkä huonoin laulaja, ohjelmistossa ei saa olla poppista tai iskelmää vaan klassista ja nykymusiikkia jaaaaaaaaaaaaa treenejä ei sais olla kuin kerran viikossa vakituisesti. Ja ikähaitari sais olla 25-40. Että joo. Mission impossible, katellaan uudestaan sit ku oon astetta epätoivoisempi asian suhteen ja oon kykeneväinen laskemaan kriteerejäni.

Kiitos ikuisesti Porin Musiikkiluokkien Primus-kuorolle ja Helsingin yliopiston Wiipurilaisen Osakunnan kuorolle WIOLille. Teitte musta tän naisen.