Huuto rikkoo hiljaisuuden

Ladataan...

Jaa mitä, oliko mulla jokin blogi vai? Juu, taisi ollakin!

Voisin kirjoittaa vaikka mistä elokuvista tai askartelemistani korteista, mutta jätetään ne tuonnemmaksi ja lätistään hetki siitä, mikä on sekoittanut pääni viimeisen viikon ajan ihan täysin. Eli Ultra Bra'sta, tiätty.

Olihan se nyt aivan mieletöntä nähdä Ultra Bra viimein livenä. Niin järjettömän ihanaa, etten osannut kuvitella moista ollenkaan. Ultra Bra oli mulle teini-iässä ehkä tärkeimmistä tärkein yhtye, eikä se näköjään ollut menettänyt tehooan vuosien varrella ollenkaan.

Kävin aikoinaan Porissa musiikkiluokkaa, ja yläasteella tuntui (huom. tuntui!), että koko luokka palvoi Ultra Bra'ta. Musiikinopettajamme sen sijaan vihasi yhtyettä (ja populäärimusiikkia ylipäätään) sydänjuuriaan myöten - vastakkainasettelu oli valmis. "Aina te haluatte sitä ultrabraata ja ultrabraata!" Ei siis todellakaan päästy laulamaan lempilaulujamme, vaan musiikintunneilla itkettiin ja väännettiin klassista, vuodesta toiseen. Tästä en ole enää yhtään pahoillani, se klasaripuolen takominen kalloon todellakin oli vain omaksi eduksemme.

Perinteisessä ysiluokan konsertissa me kuitenkin lopulta päästiin  laulamaan Ultra Bra'ta. Esitettiin Sinä lähdit pois niin tunteella kuin 15-vuotiaat vain pystyvät. 

Lukiossa me usein maustettiin esitelmiä soittamalla pätkiä aiheeseen sopivista biiseistä, vaikka Ilmiöistä ja kensarowiwasta. Hei oikeasti, mitäköhän se umpikonservatiivinen äidinkielenopettajamme ajatteli? Kun Ultra Bra -nuottikirja ilmestyi, riemu repesi täysin. Illat, jolloin hakattiin tyttöporukassa pianoa ja treenattiin biisejä, olivat aika lukuisia. Erinäisillä laulukeikoilla vedettiin Villiviintä - ja jestas että meidän sovitus oli kaunis! 

Ultra Bra'ssa kaikki oli kohdallaan. Bändi, laulu, stemmat. Ja Ilmari Pohjola, joka oli teinivuosinani ehdoton suosikkimuusikkoni. Niin nuori, ja niin söpö!

Aktiivinen Ultra Bra -fanitukseni loppui pari vuotta itse yhtyeen lopettamisen jälkeen. Keväällä 2003 ylioppilasjuhlissamme vedimme - kaiken klassisen ohessa, tietenkin - Ilmiöitä. Tyttöporukkamme oli saanut vanhan luokan pojat laulamaan ja soittamaan, ja vanhempien korvien suojelemiseksi kesähameen alta puuttuvat alushousut muutettiin villahousuiksi. Täydellisen ihanaa, ja uskon edelleen aidosti, että me laulettiin tosi hyvin.

Maanantain keikalla seuranani oli samoja tyttöjä, joiden kanssa veivattiin Ultra Bra'ta vuosikaudet. Toivon niin kovin hartaasti, ettei comeback jäänyt vain tähän. Ehkä kuuden vuoden kuluttua uudestaan?

Tiistaina vapaapäivää viettäessäni päätin, että Nainen, joka elää vapaaherran elämää on virallinen vapaapäiväanthemini. Kyllä. Siinä on kaikki kohdallaan.

http://www.youtube.com/watch?v=hvbRP3eWAnA

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Huutelen pimeään

Aivan mieletöntä, todellakin. Tuolla oli ihan käsittämättömän hienoa olla paikalla.

Jep! Onneksi en missannut, kiitos kuuluu ystävälleni joka jonotti lippuja Helsingin Tiketissä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä Pekka! Hyvä UB! Hyvä minä! Hyvä Emma!

Hyvä Marsu! Kai se oot taas sinä! Tattista!

Kommentoi

Ladataan...