Ladataan...

Mun äiti eli Vivianin mummu on taitava käsistään. Vivian sai taas yhden ainutlaatuisen vaatteen itselleen, mekon ja villasukat, jotka on juuri häntä varten rakkaudella käsin tehty. Nää on ihanat! Osaispa itsekin. Näiden tekemiseen on kulunut kaikenkaikkiaan järjetön määrä tunteja. Lapaset samasta langasta on vielä työn alla. Niin söpö setti!

Nää on tehty alpakkasilkkilangasta. Mekko on ihanan tuntuinen, ei kutita tai pistele lainkaan. 

Oltiin viikonloppu Samin porukoilla Ilmajoella ja tänään tultiin mun porukoille Alajärvelle. Pohjanmaan loma siis jatkuu! On tää kyllä niin luksusta Samin parin kuukauden työputken jälkeen. Ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä täältä päin pitkästä aikaa. 

Pieni pinsessa.

Nyt lähden kahvittelemaan kaverin kanssa, Vivian saa jäädä mummun kanssa leikkimään :) Ihanaa viikon alkua!

Olethan tykännyt jo blogini Facebook-sivusta?

Share

Ladataan...

Polkaistiin Samin loma käyntiin ajelemalla Jyväskylästä Tuurin kautta Ilmajoelle. Lähdettiin siis kotoa Turusta toissapäivänä ja reissun päällä Pohjanmaalla ollaan vielä koko ensi viikko. Jyväskylässä oltiin yksi yö mun siskon luona, koska mun piti käväistä koulussa eilen ja tänään. Nyt on nekin velvollisuudet tältä viikolta hoidettu ja saa vaan olla! Keskinen sattui sopivasti tuohon ajomatkan varrelle, siellä on aina kiva käydä vähän tuhlailemassa. 

Nyt se viimestään iski tajuntaan; kohta on joulu! Ainakin Kyläkaupan hyllyjen perusteella. Ei vitsi ne kaikki joulusuklaat ja -koristeet, olisin voinut ostaa ne kaikki... Jos totta puhutaan, niin mun mielestä joulukrääsä saisi tulla kauppoihin ihan aikaisintaan marraskuun alussa. Mukaan lähti ylipolven saappaat, jouluvaloja ja Onnen Tähti -suklaata. Ja V sai valita itselleen haluamansa joulupallon siitä koristemerestä. 

Ostettiin kuvissa näkyvä talutushihnareppu V:lle just tälläsiä tilanteita varten. Ehkä maailman paras keksintö!

On vähän tullut ajeltua tässä parin päivän aikana. Nyt vaan rentoudutaan tää ilta, tai itseasiassa koko viikonloppu. Ihanaa viikonloppua! :)

Tykkäämällä blogin Facebook-sivusta pysyt helposti kärryillä uusista postauksista!

Share

Ladataan...

Pienen tytön äitinä sitä tulee välillä mieleen, että miten voisin äitinä parhaalla mahdollisella tavalla tukea lapseni henkistä kasvua ja kehitystä. Hellästi, mutta lujasti. Se kontrasti elämänlaadussa hyvän ja huonon itsetunnon välillä on melkoisen räikeä, itse kun olen molemmilla puolilla käynyt. Siltä pimeältä puolelta ei ollut helppo nousta, mutta sinne oli helppo ajautua. Mitä minä voisin tehdä, ettei oman lapseni tarvitsisi kokea samaa? Olen lähellä, kehun, kerron kuinka kaunis hän on ja kuinka hän on minulle maailman tärkein. En ole näitä asioita omista teiniajoistani vuosiin miettinyt, oon jättänyt sen ajan kokonaan taakseni ja pistänyt sen kaiken "tyhmyyden ja itsekeskeisyyden" nuoruuden piikkiin. Nyt oon kuitenkin alkanut peilata omaa historiaani ja V:n tulevaisuutta keskenään, enkä halua nähdä niissä mitään samaa.

Mun elämästä meni monta vuotta hukkaan - ja niin turhaan. Nykyään sen vasta kunnolla tajuaa, miten painava ja kuristava se ahdistuksen verkko oli. Jos olisin ikinä lääkärille mennyt avaamaan sen aikaisia fiiliksiäni, niin varmaan olisi tullut jos jonkinlaista diagnoosia. En kuitenkaan ikinä kokenut sitä tarpeelliseksi, enkä edes todellisuudessa tajunnut kuinka ison ongelman äärellä olin. Nyt sen vasta kunnolla tajuaa, kun pystyy katsoa sitä aikaa taaksepäin terveen ihmisen näkökulmasta. Käsite "normaali" on todellakin suhteellista, koska silloin mä oikeasti kuvittelin käyttäytyväni normaalin rajoissa. 

Oon kuluneiden vuosien aikana ollut onnellisempi kuin koskaan. Oon päässyt vapaaksi niistä pään sisäisistä kahleista ja piruista, jotka huutelee että olen huono enkä kelpaa. Miten helppo nyt onkaan hengittää ja välittää aidosti tärkeistä asioista. Äitiydellä on varmasti tekemistä tän radikaalin päänsisäisen muutoksen kanssa, mutta tärkein avain paranemiseen on ollut aviomieheni, jonka tapasin 17-vuotiaana. Sami tuki ja yritti ymmärtää, vaikka varmasti sattui ja turhautti katsoa vierestä mun itsetuhoista käyttäytymistä. 

En ole ikinä ollut avoin tän asian suhteen. En silloin olisi ikinä kehdannut sanoa kellekään, että mulla on bulimia. Ajattelin, etten ole tarpeeksi syömishäiriöisen näköinen, en ollut tarpeeksi laiha siihen. Jos ei näytä luurangolta, ei voi olla syömishäiriötä. Mutta harvemmin se bulimia näkyy päälle päin. Kroppaan jäi kyllä muita jälkiä senkin edestä; hampaat ei ikinä palaa entiselleen ja aineenvaihdunta takkuaa. 

Mua itseäni on paranemisprosessissa helpottanut kuulla selviytymistarinoita ja tarinoita ylipäätään samojen asioiden kanssa kamppailemisesta - että mä en oo ihan hullu, vaan syömishäiriöön voi sairastua kuka vaan. Ja siitä todellakin voi myös selvitä. 

Share

Ladataan...

Jaa-a, miksipä ei? Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, kun olen nyt jonkun verran kuullut ihmettelyä meidän matkakohdevalinnasta ja ajankohdastakin, tosin ihan positiiviseen sävyyn suurimmaksi osaksi. Mutta oon myös törmännyt yleisellä tasolla kommentteihin, joissa maalaillaan sellaisia vanhempia jopa itsekkäiksi, jotka pienten lasten kanssa reissailevat ulkomailla - eihän se pieni lapsi siitä mitään hyödy tai muista matkasta mitään jälkeenpäin. Onko tällä logiikalla järkeä ylipäätään tehdä ikinä mitään kivaa, kun lapsi ei siitä kuitenkaan mitään myöhemmin muista? :D

Mä kuitenkin väitän, että V tulee nauttimaan suuresti niistä päivistä kun molemmat vanhemmat on läsnä ja lomalla keskitytään vain kivoihin juttuihin perheen kanssa. Joka päivä on paljon uutta ihmeteltävää ja nähtävää. Tietenkin taaperon kanssa matkaan lähdetään lapsen ehdoilla ja normaalin arjen rutiinit on tärkeää säilyttää - ei se elämä siellä sen suhteen ole sen erilaisempaa kuin kotonakaan. :)

Ongelmana lentojen pituus. Onhan lentokone viihdyttävämpi matkustusmuoto kuin esimerkiksi auton turvaistuin, josta ei edes ylety näkemään mitään koko matkalla. Lennolla voi köpötellä hieman, oikoa jäseniään milloin huvittaa ja vaikka pomppia sylistä toiseen. Mannerten väliset ylitykset on, luonnollisesti, pitkiä. Uskalletaan kuitenkin pidemmällekin lennolle lähteä ihan jo senkin takia, että viime reissun lennotkin (ja koko reissu ylipäätään) sujui loistavasti V:n ollessa 1,5-vuotias. Eikä se 10 tunnin lentoaika niin pitkä ole, kun puolessavälissä on pieni jalottelupaussi Islannissa ja siivu matkasta menee V:llä untenmailla.

Tietenkin jokainen vanhempi tuntee parhaiten oman lapsensa ja voi itse puntaroida, että olisiko lapsen kanssa helppo matkustaa vai ei. Ihan jo matka mummolaan kestää autolla sen melkein 5 tuntia, joten ei tuo lento siihenkään nähden niin sairaalloisen pitkä ole (sen sijaan 18 tunnin lento Kaliforniaan olisi voinut ottaa koville, kun sitäkin aluksi mietittiin kohteeksi).

Ilmeisesti matkakohteena miljoonakaupunki keskellä talvea voi kuulostaa jonkun korvaan hankalalta valinnalta lapsiperheen lomakohteeksi.  Toisaalta, jos ei New Yorkista löydä tekemistä lapsen kanssa, niin en tiedä mistä sitten löytäisi. Ei sillä, että V vielä tässä iässä vaatisi mitään erityistä sirkusta jokaiselle päivälle, ihan ympärilleen katselu ja käppäily puistossa on ainakin meidän taaperolle viihdyttävää. Uskon vahvasti, että esimerkiksi American Museum of Natural History tulee olemaan kiva juttu V:llekin. Ei aiota laatia mitään tarkkaa päiväohjelmaa, vaan tehdään asioita rennolla otteella fiiliksen mukaan ja hyväksytään se tosiasia, että alle viikossa keretään juuri ja juuri nähdä ja kokea pieni siivu New Yorkia, tai oikeastaan Manhattania. Muutama must see -juttu kuitenkin on ja ajateltiin, että jokaiselle päivälle voisi olla joku yksi suunnitellumpi ohjelmanumero. Näitä on tuon edellä mainitun luonnontieteellisen museon lisäksi Top of the Rock, Brooklyn bridge, Times Square ja Wall Street. Kaikki muu on ekstraa ja nähtäväksi jää, suuntaammeko lainkaan Manhattanin ulkopuolelle esim. Brooklyniin. Kyllä tässä elämässä vielä ehtii.

"Siellähän voi olla sairaan kylmä tammikuussa"no Suomessahan ei onneksi silloin kylmä ole? Pakkaaminen on helppoa, kun sääolosuhteet on matkakohteessa suurinpiirtein samat kuin Suomessa. Tullaan kävelemään paljon, joten lämmintä vaatetta vaan matkalaukku kukkuralleen. En sano, etteikö lämmin rantalomakohdekin käynyt mielessä useaankin otteeseen, mutta NYC on ollut meillä jo pitkään haaveena. Onhan siellä nyt päästävä käymään edes kerran elämässä - ja nyt kun osui loma ja edulliset lennot samaan kohtaan, niin ei tarvinnut paljoa jossitella. Tammikuun puoliväli ei ole se suosituin ajankohta turistimassoja ajatellen, mikä on vaan iso plussa. Hinnat on joka paikassa matalammat, nähtävyyksiin ei tarvitse jonottaa niin pitkästi ja joka paikassa ei ole niin kovaa tunkua. Win, win, win.

Sitten vielä aikaero ja jetlag, Suomen kello kun on 7 tuntia Nykin kelloa edellä. Me kun ollaan reissussa vaan alle viikko, niin ei tuona aikana edes yritetä mukautua paikalliseen aikaan, päinvastoin pyritään säilyttämään suomalainen päivärytmi mahdollisimman pitkälle. Mitä väliä sillä, että paikallinen kello näyttää 04, jos sisäinen kellon on sitä mieltä, että on aika herätä - ei muuta kuin nauttimaan aamiaisesta pitkän kaavan mukaan ja paikallsten sekaan fiilistelemään aamuisen Manhattanin katuja ja aamuvirkkujen elämää auringon noustessa pikkuhiljaa. Sitten illalla taas aikaisin nukkumaan.

Ollaan myös tietoisia siitä, että Nykissä ei ole kovin hyvin huomioitu esteettömyyttä tai rattaiden kanssa kulkevia. Vastaus on pienet kevyet matkarattaat ja meille Samin kanssa hyvät kävelykengät. Ollaan matkoilla totuttu muutenkin liikkumaan jalan joka paikkaan, sillä laillahan sitä kaupunkia näkee parhaiten ja siinä haahuillessa saattaa sattumalta löytää mielenkiintoisia paikkoja. Niitä on varmasti New York pullollaan. 

Matkan odotus ei ole mitään ilman puhelimen day counter -sovellusta. Enää (vielä) tasan 90 päivää. Eiköhän tämä aika mene nopeaa kun välissäkin kaikkea kivaa, joulu ja uusi vuosikin. Tää matkan odottaminen on aina jo puolikas matka itsessään!

Edelleen otan ilolla vastaan matkavinkkejä New Yorkiin! 

Jos tykkäät mun juttuja lukeskella, niin käy tykkäämässä blogini Facebook-sivusta, niin blogin seuraaminen on helpompaa. :)

 

Share

Ladataan...

Ihana ruska. Kylläpä syyskuu meni nopeaa ohi. Outoa, että vaikka yksittäiset päivät on välillä tuntuneet pitkiltä enimmikseen kahdestaan V:n kanssa, niin silti kokonaiset viikot tuntuu menevän nopeaa - ihan kuin aina olisi maanantai. Kivaa viikon alkua vaan kaikille!

Lokakuu on kiva kuukausi, ei pelkästään tuon upean väriloiston takia, vaan yleensä just lokakuussa tapahtuu kaikkea hauskaa. Ensinnäkin mulla ja Samilla on kummallakin synttärit tässä kuussa (23 & 26v. jee). Halloweenin fiilistely on myös hauskaa aikaa ja tiedossa on tänäkin vuonna kohta varmaan perinteeksi muodostuvat kaveriporukan kesken järjestetyt lasten naamiaiset. V:llä on asukin jo valmiina! Tänä vuonna tälle kuulle osuu lisäksi Samin viikon mittainen loma, sitä nyt onkin tässä jo odoteteltu. Mä odotan ihan vaan sitä, että saadaan viettää rennosti aikaa koko porukalla pitkästä aikaa. Ja sitä, että pääsen joku kaunis aamu käymään itsekseni lenkillä napit korvissa. 

Lukukaudet yliopistossa on kyllä oikeasti naurettavan lyhyitä, mikä on mun kannalta vaan loistava juttu. Ensimmäinen koulupäivä oli vasta syyskuun puolessavälissä ja joulukuun ekaan viikkoon mennessä on kurssit taputeltu. Käytännössä vain loka- ja marraskuu on intensiivistä opiskelua. Mun ei viime viikolla ollut tarkoitus edes mennä Jyväskylään, mutta löysinpä vaan itseni sittenkin punaisesta bussista matkalla Keski-Suomeen keskellä yötä. Hyvä niin, koska tällä viikolla en pääsisikään, koska Samin loman aloitus siirtyikin viikolla. Ja oli kyllä itseasiassa tosi kiva reissu - näin monia kavereita pitkästä aikaa ja ihastelin Valon kaupunki -tapahtuman taideteoksia Jyväskylän keskustassa. Lisäksi on aina ihan kiva nukkua kokonainen yö ilman herätyksiä, V kun heräilee vielä nykyäänkin välillä useammankin kerran.

Kello on 20, V touhuilee omiaan ja tässä vaan oikeastaan odotellaan isiä töistä kotiin. Mun pää sauhuaa kaikista matkasuunnitelmista - mun ja Samin Whatsapp-keskustelu näyttää mun kilometrin mittaselta vihreältä monologilta, koska Sami ei kerkee töissä katsella puhelinta saatika vastailla mun viesteihin kun linkkailen sille koko ajan kaikkea must see in New York juttuja. Lista on pitkä...Saatiin muuten hotellikin varattua Manhattanin Upper East Sidesta! Hotellin arvostelut eri sivustoilla ja tripadvisorilla on luokkaa "loistava, loistava, erinomainen, todella hyvä, loistava", ja kun tarjoushinta oli 90 euroa yötä kohti, niin olihan se otettava ilolla vastaan. Mun aiemmin kertomat kriteerit (turvallisuus, siisteys ja sijainti) täyttyi tässä hotellissa ja innostus vaan kasvoi entisestään!

Nyt taaperon iltatoimet... Väsyttää niin paljon itteäkin, että pakko mennä ajoissa nukkumaan. Öitä!

Ps. Jos tykkäät mun juttuja lukea, niin tykkääppäs myös blogin Facebook-sivusta niin seuraaminen on helpompaa! :)

Share

Pages