Ladataan...

Edellinen blogitekstini oli aika melankolista luettavaa. Ulkopuoliseksi jääminen ja sen pelko ovat minulle kovia paikkoja. Tällaisen tunnelukon laukaisee hyvinkin pieni asia. Eilen illalla (maanantaina) päätin, että vuorokauden ajan jatkunut huono mieli saisi nyt luvan loppua! Muutama viikko aiemmin olin kirjautunut sisään pikkusiskoni ylläpitämälle kuntosalille. Olimme tehneet minulle aloitustestit, jonka pohjalta siskoni suunnitteli kuntosaliohjelman. Sitten heti iskikin yli viikon kestänyt flunssa, jonka vuoksi en salille päässyt treenaamaan.

Mutta eilen päätin näyttää tunnelukolleni että täältä pesee! En makoilisi sohvalla enää yhtään ylimääräistä päivää!! Hengailin ensin töiden jälkeen muutaman tunnin kotona, jonka jälkeen lähdin salille klo 20 aikaan. Jännitti, pelotti ja ahdisti. Tiesin ettei salilla olisi niin myöhään enää henkilökuntaa paikalla, joten yksin olisi pärjättävä. "Entä jos kuntosali on ihan täynnä ihmisiä, eikä siellä ole laitteita vapaana?", "entä jos kolistelen liian kovalla äänellä ja en osaa noudattaa kyseisen salin etikettiä?", "entä jos en ymmärräkkään miten laitteita käytetään, en todellakaan kehtaa kysyä keltään neuvoa?!".. Näitä kysymyksiä pohdin mielessäni autolla ajaessani.

 

 

 

Mutta kaikkihan meni todella hyvin! Salilla oli todella ystävällinen ilmapiiri ja laitteisiin pääsin treenaamaan sujuvasti! Jes mikä kokemus! <3 Innostuin tästä positiivisesta treenikerrasta niin paljon, että aion ehdottomasti mennä salille uudestaan vielä tällä viikolla! Kuntosalin lisäksi keksin itselleni sääntöjä, joita aion leikkimielisesti alkaa noudattamaan. (olen niin lapsenmielinen sääntöjen ja "ikävän tekemisen" suhteen, että kuntoilu on mukavampaa leikin ja pelaamisen kautta.)

- Kuluvalla viikolla toteutan ideologiaa "älä osta mitään". Töissä syön työpaikkaruokalassa niin että kulutettu summa lähtee aina suoraan tilistäni. Näin ollen ruokalassakaan ei rahaa tarvitse käsitellä. Tämä "ostolakko" tulee kestämään viikon ajan. Sen avulla estän herkkujen ostamisen. (Tälläkin hetkellä tekisi kovasti mieli Kingiksen uutta Polka-jäätelöä, mutta pakko yrittää selättää tämä mieliteko.)

- Olen päättänyt tehdä porraskävelystä mieluisaa. Työpaikkani eri työskentely-yksiköt ovat viidessä eri kerroksessa, ja aina tähän päivään saakka olen valinnut laiskana ihmisenä portaitten sijasta hissin. Nyt olen päättänyt, että hissiä saan käyttää jos se sattuu olemaan valmiina siinä kerroksessa josta olen lähdössä liikkeelle. Jos hissi on jossain muualla, niin porraskävelyksi menee ;) Olen tänään tätä jo toteuttanut, ja ai että on niin jännää odottaa että pääseekö hissillä vai ei :D Elämä on yllätyksiä ja hölmöilyä täynnä! ;)

Näiden pelisääntöjen avulla yritän saada terveellisempi elämä- vaihdetta päälle. Vähitellen, pikkuhiljaa, leikin kautta itseäni höynäyttäen.

 

 

 

 

Mutta juuri kun itsellä tuntuu taas menevän edes hieman paremmin, niin ystäväni kertoi taistelevansa ison Masennusmöykyn kanssa. Ystäväni Masennusmöykky on päässyt kasvamaan suuremmaksi kuin omani, eikä ystäväni pidä kyseisestä lemmikistään lainkaan. Tänään hän avautui enemmän omasta elämästään, mikä oli minulle aikamoinen järkytys.. Ei siis avautuminen, vaan sen sisältö.. Ystäväni on ollut jo kauan eron partaalla, ja kesän alussa hän viimein erosi lastensa isästä. Ystäväni paljasti että hänellä on ollut jo pidemmän aikaa taustalla uusi mies, josta siis lasten isä ei tiedä vieläkään mitään...

Jokainenhan tekee elämänsä valinnat itse, ja ymmärrän ystävääni siinä mielessä ettei hän ole halunnut eron jälkeen jäädä yksin. Näinpä hän on päättänyt turvata selustansa jo ennalta etsimällä uuden suhteen taustalle odottamaan. Mutta samalla pettäminen on niin kamalaa.. siitä kun minulla on valitettavasti omakohtaista kokemusta.. Sen takia ystäväni ajatusmaailmaa on hieman vaikeaa ymmärtää, onhan hänkin nähnyt kuinka minä olen menneiden tapahtumien takia kärsinyt..

Lisäksi ystäväni kertoi, että on nyt vahinkoraskaana tapailemalleen miehelle.. Ja vaikka ystäväni on aina ollut aborttia vastaan, niin nyt hän on sellaisen menossa tekemään.. Tämä tuntuu minusta erityisen pahalta.. minä kun en omia lapsia pysty koskaan saamaan.. Miksei voinut käydä niin, että ystäväni ei vahinkolaukauksesta olisikaan tullut tällä kertaa raskaaksi, vaan se olisi jotenkin telepaattisesti mahdollistanut raskauden minulle.. Olen siis lapsettomuuteni kanssa sinut, mutta tällaisessa tilanteessa en maailman pahuutta voi ymmärtää.. Tekisi mieli sanoa ystävälleni että "hei synnytä se lapsi ja anna minulle. Minun kanssani lapsi saisi hyvän kodin <3". Tätä en tietenkään sano ääneen, ajatuskinhan olisi aivan kummallinen. Enkä minä edelleenkään usko että jaksaisin lapsiarkea, hyvä kun välillä jaksan itsestäni ja taloudestani huolehtia. Mutta että abortti, vahinkoraskaus ja lastensaantimahdollisuus..

Ystäväni on tietysti suuressa tunnemyrskyssä tällä hetkellä. Taustalla on tuore ero, heti uusi suhde (veikkaan että laastarisuhde..) ja abortti, jonka takia hän joutuu nyt toimimaan omia periaatteitansa vastaan.. Tästähän se hemmetin Masennusmöykky nauttii, kasvaa ja voimistuu. Ystäväni Masennusmöykky eroaa omastani siinä, että se on todella voimakastahtoinen ja jääräpäinen. Siksi hieman pelkäänkin miten ystävälleni lopulta käy.. Että selviääkö hän tästä kaikesta hengissä, vai saanko joku päivä suru-uutisia.. Mutta nyt ei auta kuin olla vain tukena ystävälleni. Auttaa ja ymmärtää parhaani mukaan <3

 

 

 

Ladataan...

Eilen jäin uudessa kodissani ensimmäistä kertaa yksin. Yksinololla tarkoitan sitä, kun koiratkaan eivät olleet kotona. Vanhempani halusivat ottaa ne hoitoon kesälomiensa ajaksi. Niinpä minä jäin sunnuntai-iltana omilleni. Aluksi tunne oli mukava; "nyt voin mennä ja tulla niin kuin haluan. Töiden jälkeen ei heti tarvitse suunnatakaan kotiin, vaan voin tehdä spontaanisti mitä mieli tekee". Vähitellen asunto täyttyi kuitenkin tyhjyyden tunteella. Ja silloin tein suuren virheen; menin someen..

Poikaystäväni on muutamia kertoja kyseenalaistanut somen käyttämistäni. Joskus some saa minut todella huonolle mielelle, ja niin kävi myös eilen illalla yksin ollessani. Huomasin Instagramin kuvista että vanhat opiskelukaverini olivat olleet yhdessä festareilla viikonloppuna. Heitä oli ollut paikalla yhdeksän hengen porukka, johon minäkin kuuluin opiskeluaikana. Mutta nyt minua ei edes pyydetty festareille mukaan, kun kaikki muut (Instagram-kuvien perusteella) olivat paikan päällä.. Mitä ihmettä?

Olen törmännyt aiemminkin tällaisiin tilanteisiin, jossa huomaan kuvien perusteella jääneeni jostain ulkopuolelle. Se laukaisee minussa samantien ulkopuolisuuden tunteen, aiheuttaa huonoa mieltä ja melankoliaa. "Enkö minä riitä kenellekään", "miksi aina jään ulkopuoliseksi", "ei minusta oikeasti tykkää kukaan". Sitä rataa pääkoppani lähtee kiertämään, eikä kiertämiselle näy loppua. Poikaystäväni on siis aivan oikeassa siinä, että voin pahoin nimenomaan somen takia. Ilman somea en olisi noteerannut tätäkään viikonloppukuvan asiaa mitenkään, vaan eläisin normaalisti omaa arkeani..

Some on kuitenkin koukuttanut minut niin, etten ilmankaan osaisi enää varmaan olla. Somen avulla näen ja kuulen mitä ihmisille kuuluu, mitä he elämässään tekevät. Toisaalta poikaystäväni on kertonut että somettomuus on mahdollistanut hänelle sen, että ihmisiin tulee otettua yhteyttä puhelimitse ja viesteitse. Tämän avulla saa sovittua yhteisiä tapaamisia kasvotusten, ja tällöin tulee aidosti kysyttyä mitä toiselle kuuluu. Ehkäpä se olisi minullekin järkevää, koska nämä pahoinvoinnit ulkopuoliseksi jäämisestä ovat kamalia.. Henkisiä krapuloita ja ahdistuksia..

 

 

 

 

Järjellä ajateltuna tilannetta saa aina hieman helpotettua. Esimerkiksi kysymällä itseltään "olisitko sinä halunnut niille festareille mukaan?". Vastaus olisi ollut että en. Seuraavaksi voisi itseltään kysyä "olisitko jaksanut olla noin isossa seurueessa koko viikonlopun ja katsoa kun ihmiset ovat vahvassa humalassa perjantaista sunnuntaihin?". Vastaus olisi ollut en. Olen enemmänkin sellainen ihminen, joka viihtyy hieman pienemmässä porukassa. Sellainen neljä - viisi henkilöä on ihan sopiva määrä, silloin ei vielä kovasti ahdista. Mutta heti jos mukana on lähes kymmenen kännistä ja kovaäänistä ihmistä, on se hieman liikaa.. Ja viimeinen, jopa lähes tärkein kysymys tässä vaiheessa: "Olisitko sinä lähtenyt mukaan, jos sinua olisi kysytty?". En olisi, mutta harmittaa ettei kysytty. Sehän tässä ulkopuolisuutta juuri aiheuttaakin. Ja tieto siitä että ystävät ovat matkustaneet ympäri Suomea juuri näille festareille yhdessä. Minun luokseni kun he eivät ole kesällä tulossa, perusteella että "sinun luokse on niin pitkä matka".. Ei se ole yhtään pidempi, kuin heidän kulkema matkansa kyseisille festareille..

 

 

 

 

Asiaa sunnuntai-iltana mielessä pyöriteltäessäni ymmärsin että minulla on paljon tunnelukkoja. Tunnelukkoja jotka aiheuttavat minussa tietynlaisia reaktioita, kun tarvittava ärsyke tapahtuu. Päätin tehdä netissä tunnelukko-testin, jonka tulokset olivat huolestuttavia (ja samalla lohtua antavia. Syy tunteilleni selvisi). Tässäpä olisi tunnelukkojeni tulokset:

 

 

--> Pelkään todella vahvasti sitä, että jään ulkopuolelle kaveriporukoista. Pelkään että minut hylätään, jätetään ja petetään. Pelkään että lopulta olen aina vain yksin, eikä minulla ole muita läheisiä kuin oma lapsuuden perheeni. He ovat tottakai tärkeitä ja ihania ihmisiä, mutta pitäähän aikuisella ihmisellä olla muutakin elämää. Kyllä 30-vuotiaalla pitää kyetä napanuora jo katkaisemaan, ja elämään itsenäisemmin. Välillä koen vahvasta siteestämme henkistä pahoinvointia, että olen vielä(kin) niin kiinni lapsuuden perheessäni. Etenkin äiti-tytär suhde on välillä liiankin tiivis. Tuntuu että äitini haluaa tietää kaiken elämästäni, enkä minä osaa lopettaa "tilivelvollisena" olemista. Olenhan tottunut siihen että "kaikki pitää aina kertoa". Joskus kun olen päättänyt etten jotain asiaa kerro perheelleni, niin jo seuraavassa puhelussa tai tapaamisessa kerron vuolaasti taas kaiken. (tässäpä olisi yksi terapian työstämisaihe!)

Tämä tunnelukkoasia on kyllä todella mielenkiintoinen, ja aion ehdottomasti käydä kirjastosta etsimässä tästä tehdyt kirjat luettavakseni. Jospa sen kautta voisin paremmin ymmärtää käytöstäni, ja mahdollisesti ehkä myös muuttaa sitä.

Onhan minulla läheisiä ihmisiä elämässäni vaikka kuinka, mutta tavoittelen aina silti sitä porukkaa, joka lipeää vähitellen otteestani. Tuntuu että haluaisin kaikkien pitävän minusta, enkä haluaisi olla mistään ulkopuolella. Mutta eihän isoja ihmisjoukkoja voi hallita, eivätkä he mene automaattisesti niin että olen niiden keskiössä mukana. Mutta tämä tietysti harmittaa, aiheuttaa ulkopuolisuuden ja heikon itsetunnon tunteita. Sen takia päätin tänään(kin) jäädä vellomaan itsesäälissä, ja peruin erään ystäväni tapaamisen tältä päivältä..

What goes around comes around..

Ladataan...

Tänään pääsette tutustumaan minuun taas hieman paremmin. Ajattelin että anonyymiys on edelleenkin minulle turvallisinta, kuitenkin kun haluan pystyä nimettömän avoimesti puhumaan omasta elämästäni. Samalla kuitenkin on palava halu antaa itsestään jotain muutakin kuin pintaraapaisu, joten tarjoilen teille oman elämäni aakkos(karkit). Olkaapas hyvä!

A uringon valo. Aurinkoisella ilmalla on minuun suuri vaikutus. Kun aurinko paistaa, on mielikin parempi.

B ensiini. Ilman sitä ei autoni kulkisi ja suuret seikkailut jäisivät kokematta!

C oca-Cola Zero. Limsoista paras, hyvä janojuoma kesällä.

D ermosil. Sen tuotteita tulee tilailtua ja käytettyä. I like it.

E mpatiakyky. Tällainen joki virtaa sisälläni ja sen virtaus on aivan ihana tunne. Nautin ks. piirteestäni!

F ortnite-peli. Kulkee elämässäni mukana, koska poikaystäväni tykkää pelata sitä (valitettavasti) :D

G asellit. En bändiä itse kuuntele, mutta poikaystäväni sitäkin enemmän. Tavallaan siis tärkeä minullekin.

H engailu. Siitä nautin äärettömästi. On ihanaa hengailla ilman suunnitelmia (mielellään kavereiden kanssa)

I ltapainotteinen elämä. Tykkään nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Olen ehdottomasti ilta-ihmisiä!

J äätelö. On yksi salaisista paheistani (äsken maisteltu Jaffa-jäätelö ei kyllä ollut yhtään hyvää!)

K esä. Kyseinen vuodenaika on ehdottomasti mun suosikki! Lämpö, auringon paiste ja hengailu, WOW!

L autapelit. Ai että rakastan lautapelejä, voisin pelata niitä vaikka joka päivä!

M un poikaystävä. Hän on kyllä ihana tyyppi <3

N uotiolla istuminen. Ihanaa vain tunnelmoida ja ladata akkuja nuotion lämmittäessä, kädessä kylmä siideri.

O nnellisuus. On tärkeää olla onnellinen, omaan elämäänsä tyytyväinen.

P pallopelit. Aivan ehdottomat suosikit liikuntalajeista! Näissä on vaan sitä jotain!!

Q stock- festarit. Vaikka Qstockiin on useita satoja kilometrejä matkaa, niin on sinne kesäisin päästävä!

R akkaus. On se vaan ihana tunne olla rakastunut johonkin, ja saada rakkautta myös toiselta <3

S uhde. En ole mikään yhdenyönsäätäjä, vaan kyllä parisuhde on se minun juttu <3

T . Saan olla onnellinen että minulla on työpaikka. Se kun ei alallamme ole itsestäänselvyys.

U ni. Usein uniongelmista kärsivänä arvostan kovasti hyvin nukuttuja yöunia.

V arallisuus. Tällä tarkoitan sitä että rahaa on tarpeeksi elämään sellaista elämää kuin haluaa.

W hat a wonderful world- biisi. Se kuvastaa ajatusmaailmaa, jota meidän kaikkien tulisi käyttää <3

X (en keksi. Tuli mieleen vaan X-factor jota en edes seuraa, tai auton kirkkaat xenon-polttimot.)

Y stävät. Mitä sitä tekisikään ilman heitä!! Ystäviin lasken myös perheeni, sillä he ovat myös ystäviäni <3

Z ero Nine tai ZZ Top. Bändit joista vanhempani pitävät. Sen kautta myös minulle mieluisia bändejä.

Å (en keksi. Tuli mieleen Åbo. Turusta en välitä tippaakaan, sori :D.)

Ä iti. Mitä sitä tekisikään ilman omaa mammaa! <3 Myös iskä on tosi tärkee, mut sen kirjain meni jo..

Ö (en keksi. Tuli mieleen ÖÖÖÖÖÖÖÖÖ-sanonta, tai örvellys. Örvellys (tai ötökät) ei oo kyllä yhtään kivaa!)

Ladataan...

​Moikka! Näytät kovin kiireiseltä tänään. Pyrit kulkemaan ohitseni, aivan niin kuin ihmiset tekevät esimerkiksi kohdatessaan kadulla freelancerin. Mutta pysähdyppäs tällä kertaa kuuntelemaan, pysäytä kiirehtivät askeleesi hetkeksi. Minä en yritä myydä sinulle mitään, en kaupata tai tyrkyttää. Yritän vain kertoa sinulle pitkästä aikaa, että miten minulla menee. Edellisestä kerrasta kun on vierähtänyt jo tovi.. Jos kuitenkin edelleen koet olevasi kovin kiireinen, niin en toki pidättele sinua kauempaa. Hyvää päivänjatkoa, toivottavasti päiväsi sujuu hyvin!...

... Ai! Päätit kuitenkin jäädä? Oi, sepä mukavaa! Näen katseestasi että kiire kyllä kuormittaa arkeasi, painaa hartioitasi alaspäin. Kaikesta tästä huolimatta päätit jäädä luokseni, kuunnella mitä minulla on sanottavaa. Ihanaa, kiitos siitä! <3

Mutta sitten asiaan, syyhyn miksi sinut pysäytin. Halusin kertoa jollekin että miten minulla menee. Joudun miettimään sitä hetken vielä itsekin.. Mitenhän tämän kaiken nyt purkaisi sanoiksi... No, yritetään! Toisaalta päällisin puittein minulla menee hyvin, mutta sisimmässäni myrskyää, lainehtii ja aaltoilee holtittomasti. Tuntuu että sisälläni on jokin pieni hahmo, joka nakertaa sydämmessä, kurkkutorvessa ja keuhkoissa. Samalla se aiheuttaa ikävän puristavan tunteen rintaan, jopa pakahduttavan. Uskon että nämä tunteet aiheuttaa ystäväni Masennus. Sen läsnäoloa ei nyt flunssan jälkeen ole voinut unohtaa hetkeksikään, etenkään yksin ollessa. Siksi onkin ollut mukavaa viettää aikaa yhdessä perheeni ja poikaystäväni kanssa. He saavat tietämättään minun ajatukset edes hetkeksi pois synkkyydestä. Mutta silti kaikki kuitenkin ahdistaa..

 

 

 

 

- Ahdistaa, kun olen niin saamaton. En jaksa tehdä työpäivän jälkeen mitään. Olen vain kotona, teen virkkaustöitä ja katson Netflixiä. Koirat eivät ole käyneet lenkillä nyt yli viikkoon, mutta toisaalta sen selittää se että olen ollut sairaana ja näillä kovina hellepäivinä on kova riski aiheuttaa koiruleille lämpöhalvaus pitkillä lenkeillä. Mutta kyllä jotain aktiviteettia pitäis kavereille kuitenkin järjestää!

- Ahdistaa tämä oma ylipaino. Se aiheuttaa voimattomuutta, mainitsemaani saamattomuutta ja liikkumattomuutta. Työmatkani ei ole kovinkaan montaa kilometriä, mutta siitä huolimatta kuljen matkat pyörän sijasta aina autolla. AUTOLLA!! Voi jestas..

- Elämä ahdistaa. Tekisi mieli vain olla, lojua sohvalla ja elää vapaata elämää ilman aikatauluja ja suunnitelmia. Mutta silloin minua varmaan ahdistaisi tekemättömyys, elämän sisällöttömyys ja rahattomuus. Kyllähän työpaikka hyvin rytmittää elämää, ja palkkapäivien avullahan sitä ihminen pärjää taloudellisesti paremmin. Mutta oon ollut töistäkin nyt aika paljon pois.. Pääosin johtuen ahdistuksista. Tällä hetkellä minulla on kirjoitettu työsopimus 8/2018 loppuun asti, ja katsotaan sitten seuraako siihen jatkoa. Pelottaa, mitä pomo tulee sanomaan. Mutta toisaalta meidän työyksikössä pitää olla aina viisi työntekijää, jotta hommat pyörii oikealla tavalla. Syksyllä meiltä lähtee yksi työnkiertoon ja toinen lähtee ulkomaille töihin. Eli eiköhän minulla sopimus jatku, kun tarvetta varmasti on!

+ Lopulta siis kaikki on tosi hyvin. Minulla on ihana koti, hyvä työpaikka, auto (ja pyörä) jolla töihin kulkea. Lisäksi rakastan omia pieniä koiriani yli kaiken. Niiden avulla en ole yksin, ja ne tuovat valoa surullisimpiinkin päiviin. Minulla on ihana perhe, ihana poikaystävä ja ihanat ystävät. Tunnen vain omassa mielessäni etten ole tärkeä kenellekään. En jaksa olla tällä hetkellä ihmisiin yhteyksissä eivätkä he minuun. Laiskuutta puolin ja toisin. Mutta tiedostan että minulla on ympärilläni paljon ihmisiä jotka välittävät. Välittävät ja kannustavat elämässäni eteenpäin :)

+ Elämässä on paljon pieniä valon pisaroita, jotka on tärkeää huomata. Esimerkiksi se, että tänään on ihana helteisen aurinkoinen kesäpäivä. Voisi olla huonomminkin, sataa vaikkapa vettä! Sekin on ihanaa että pysähdyit kuuntelemaan minua, vaikka selvästi näen että olet kiireinen. Sinäkin loit tietynlaisen valon pisaran päivääni! Eilen valon pisaroita satoi olohuoneen katosta sisään runsaasti, kun vietin iltaa yhdessä poikaystäväni kanssa. Eli kyllä näitä ihania elämän kimmellyksiä on ympärillä lopulta paljonkin <3

Kiitos kun kuuntelit minua, helpotti kovasti purkaa asioita jollekin! Ehkä tämä purkautuminen johtuu siitä, että terapeuttini on parhaillaan kesälomalla. En ole päässyt melkein kuukauteen keskustelemaan hänen kanssaan, joten pienimuotoinen ahdistus ja "itsekseen pärjäämisen tuska" ovat olleet vahvasti läsnä. Mutta avullasi oloni helpottui paljon, kiitos rakas ystäväni! Seuraavaksi haluankin kysyä, että olisiko sinulla vielä hetki aikaa. Voisin viedä sinut kahville, ja kuunnella vuorostani että mitä sinulle kuuluu? <3

 

 

 

Ladataan...

Niinhän siinä kävi, että flunssa nujersi minut viikoksi sängyn pohjalle. Onneksi mulla oli edellisenä viikonloppuna niin reipas muuttotiimi kasassa, että saatiin jo muuttopäivänä lähes kaikki huonekalut ja esineet uudessa kodissa paikoilleen. Muuten olisin ollut totaalisessa pulassa pahvilaatikoiden keskellä sairastaessani! Nyt minä sain keskittyä aivan rauhassa hykertelemään onnesta uudella sohvallani lämpimän peiton alla päiviä viettäen (lue; palelin ja hytisin kylmästä, en saanut henkeä kun räkä tukki hengitystiet, harmitti kun koirat ei päässeet lenkille, ja Netflixin alituinen tuijotus aiheutti loppupäivistä jomottavan pääkivun. Lisäksi vielä unirytmi kääntyi aivan päälaelleen kun tuli kokoajan vain nukuttua).

Mutta mikä tärkeintä; I´m still alive! Tänään heräsin hyvissä ajoin aamulla (eli kymmenen minuuttia ennen töihin lähtöä) ja lähdin testaamaan mikä se muijan työkunto on viikon makoilun jälkeen. Edelleenkin vointi on voipunut, väsynyt ja voimaton. Flunssa on vielä osin mukana kuvioissa, onneksi vähitellen taustalle hiipuen. Mukavaa, kun taas arkipäivissä on muutakin sisältöä kuin vain Netflix. On ihanaa olla taas töissä!

Mutta onko flunssan jälkeen vielä elämää? Vai onko flunssamörkö tukahduttanut sinut kuitenkin hengiltä, vavisuttanut sisintäsi ja huutanut korvaasi korkealta kiljuen "TÄMÄN JÄLKEEN SINULLA EI OLE ENÄÄ MITÄÄÄNNNNNN!!!!!"...?

Aluksi tuntui että elämä oli tässä, ei minusta enää tervettä tule. Normaali elämään pääseminen on liian tuskallista yrittää, parempi olis vain kuolla. "Nolottaa mennä maanantaina töihin, mitähän ne siellä sanoo", "parempi olis jäädä työttömäksi ku oon näin huono", "haluttais olla vaan..". Tällaisissa mielen myrskyissä sitä flunssan helpottaessa seikkaili. Istuttiin Masennusmöykyn kanssa molemmat olohuoneen sohvalla, tiukasti toisiamme sohvan päädyissä tuijottaen. Keskustelimme asioista, ja tuntui että Masennus saneli suoraan miten tämän elämän kuuluisi mennä. "Parempi sinun on vain kuolla, ei sinulla nainen ole mitään sisältöä elämässäsi. Mitä se tuollainen elämä on, jota parhaillasi elät? Käyt töissä, vietät illat kotona ja lenkkeilet koiriesi kanssa. Usein olet sitäpaitsi niin laiska, ettet lenkkeilyäkään haluaisi tehdä omasta tahdostasi, vaan joudut pakottamaan itsesi sohvalta ylös. Ystäviä et jaksa nähdä usein, ja oletko huomannut kuinka vähän sinua loppujen lopuksi kukaan kaipaa? Eiväthän ystäväsikään sinuun ole juuri yhteyksissä, ei heitä kiinnosta! Eikö olisi järkevintä vain antaa periksi?", Masennus totesi tyynen rauhallisella äänellä.

Kuuntelin Masennusmöykyn paatosta, kuuntelin ja yritin ymmärtää hänen näkökantaansa. Mutta olin kuitenkin kokoajan aivan eri mieltä. Koin itse tylsän ja osin tyhjän elämäni johtuvan juurikin tuosta toisessa sohvan päädyssä istuvasta vieraastani. Päätin näyttää sille, antaa oikein kunnolla köniin. Ensimmäinen tekoni oli se, että maanantaiaamun koittaessa menin töihin. Flunssan oireita vielä oli, mutta siitä huolimatta päätin näpäyttää Masennusta. En todellakaan aikonut jäädä sen kanssa enää katsomaan yhtäkään Netflix-maratonia, tai keskustelemaan syvällisiä! Istukoot sohvalla yksinään, upotkoon sen uumeniin vaikka loppuiäksi! Hitto!

Ja niin vain kävi, että vähitellen elämä alkaa palaamaan takaisin uomiinsa. Hitaasti, mutta varmasti. Askel askeleelta palaan takaisin arjen pyöritykseen, tarraan sen hameen helmasta tiukasti kiinni ja nautin kyydistä. Nauran iloisesti ja näytän sohvalla istuvalle Masennukselle keskisormea, jos sitä sattuu ilakointini kiinnostamaan. What a wonderful world!

Ja onhan elämässä paljon ihania pieniä yllätyksiä, ne vain täytyy huomata. Erään ihanan yllätyksen minulle lähetti Sydän huokaa- blogi. Blogin taustalla häärivä topaasilapsi haastoi minut emojihaasteeseen, jossa siis esitellään itsensä emojien avulla. Päätin lähteä mukaan, koska kaikki kysymykset ja haasteet ovat mielestäni todella mielenkiintoisia ja ihania! Tässäpä olisi linkki, jonka takaa voit käydä kurkkaamassa myös topaasilapsen täyttämät vastaukset: http://www.lily.fi/blogit/sydan-huokaa/emojihaaste. Vastausten tekoon sain itse uppoamaan lopulta aika paljon aikaa, kun halusin löytää juuri oikeat emojit kuvaamaan vastauksiani :) Valitettavasti näköjään tietokone ei ymmärtänyt kuvansiirtoani, vaan päätti sotkea kaikki vastaukseni epämääräisiksi värimöykyiksi. Noooh, tässäpä vastaukseni kuitenkin ovat:

 

 

 

 

Itse haluan haastaa mukaan blogit Säröjä ja sirpaleita http://www.lily.fi/blogit/saroja-ja-sirpaleita, Depisdada http://www.lily.fi/blogit/depisdada sekä Soul searchin´ http://www.lily.fi/blogit/soul-searchin. Olisi kiva tutusta teihin vähän paremmin, ja tällä haasteella tuoda teille pienen tervehdyksen täältä EJOJM-blogin puolelta :)

Ladataan...

​Nyt se tapahtui, muutto nimittäin. Päällimmäisenä tunteena on ilo ja onnellisuus uudesta kodistani <3 Tuntuu että asunto tuntui jo omalta heti ensimmäisestä asuntonäytöstä lähtien. Ihastuin silloin asunnon omaperäiseen sisäänkäyntiin, tummanpunaiseen ulko-oveen ja lämpimän rauhalliseen pihamiljööseen. Asuntonäytössä eteiseen astuessani tiesin heti, että tästä tulee minun koti <3 Ensivaikutelma oli niin ihana, lämmin ja luokseen kutsuva. Täysin omalta tuntuva <3

 

 

 

 

Yleensä olen asuntonäyttöjen jälkeen jäänyt puntaroimaan kokemaani. Olen miettinyt (ja jopa hieman murehtinut), että olisiko juuri tämä asunto minun kodikseni sopiva. Voisinko muuttaa sinne ja olla onnellinen? Millaisella seudulla kyseinen asunto sijaitsee? Miltä naapurit vaikuttivat? Millainen ympäristö koirilla olisi elää ja liikkua? Työmatkan pituus? Paljon on aina asioita pohdittavana. Mutta tämän asunnon kohdalla en epäillyt ja miettinyt hetkeäkään! Ilmoitin heti asuntonäytössä paikanpäällä vielä ollessani, että haluaisin ehdottomasti muuttaa kyseiseen taloon! <3

Viime viikonloppuna koitti sitten viimein odottamani muutto! Olin saanut viikkojen saatossa pakattua pienen elämäni sisällön pahvilaatikoihin ja kasseihin. Olin merkinnyt tarkasta mitä mikäkin laatikko sisältää, ja minne huoneeseen se tulisi uudessa kodissani sijoittaa. Näin saimme ystävieni kanssa helpotettua konkreettista muuttopäivää, kun muuttaminen oli järjestelmällisempää. Lisähelpotusta meille kaikille toi eräs ystäväni, joka on todella hyvä ruoanlaittaja. Hän oli etukäteen päättänyt ruokkia kaikki nälkäiset muuttomiehet ja -naiset. Menimme viikonloppuna siis molempina muuttopäivinä ystäväni luokse syömään, ja samalla saimme jokainen pienen hengähdystauon muuton keskellä.

 

 

 

 

Kotini on nyt jo aika suloinen tapaus. Sain ystävieni avustuksella purettua paljon muuttolaatikoita viikonlopun aikana. Tämän jälkeen julkaisin Facebookkiin ilmoituksen, jonka ansiosta pääsen tyhjistä laatikoista eroon jo tänään. Turhaanpa niitä alan pistämään kasaan ja heittämään kierrätykseen ennen kuin joku on ne vielä hyötykäyttänyt itselleen.

Olohuoneen lattialle jäi vielä viisi muuttolaatikkoa odottamaan uutta olohuoneen arkkupöytää, jonka tilasin eräästä huonekaluliikkestä. Toimituksessa he arvioivat menevän vielä viikon tai kaksi. Laatikoiden sisältö on tarkoitus sitten sijoittaa kyseisen arkkupöydän uumeniin. Makuuhuoneen puolella odottaa myöskin vielä viisi muuttolaatikkoa. Niissä odottavat kaikki käytössä olevat vaatteeni. Pitäisi vain kerätä vielä voimia saada ne viikattua vaatekaappiin. Kyseinen operaatio kun ei ole mitään mielipuuhaani..

Pikkukoirat asettuivat uuteen kotiin yllättävän hyvin. Tietysti muuttohälinä stressasi niitä aluksi. Koirat olivat kovin levottomia ja hakivat minusta turvaa. Mutta sunnuntai-illan koittaessa (ja muuttoapulaisten lähtiessä) ne rauhoittuivat samantien. Kumpikin muffe makoili keskellä olohuoneen lattiaa, samalla kun minä keskityin kasaamaan MM-futiksen kisakatsomoa pystyyn.

Tänä aamuna herätyskellon piristessä iloisesti oli mukavaa herätä uudessa kodissa. Maanantaiaamu ei tuntunut yhtään vaikealta, vaan herääminen oli hyvinkin vaivatonta! Virtaa minussa oli jopa niin paljon, että päätin pitkästä aikaa mennä pyörällä töihin. (WOOOT?) Oli mukava tunne polkaista pyörä vauhtiin ja moikata omaa pikkuautoa sen ohi kiitäessäni. "Jatkahan sinä vielä unia, tänään on beijbe sun lepopäivä!", totesin mielessäni. Auto iski vastaukseksi silmää ja hykerteli mielissään auringon lämmöstä ;)

 

 

Ai että mikä muutto! Kaikki sujui juuri niin kuin pitikin! Nyt mä keskityn seuraavaksi taistelemaan omaa flunssaista olotilaani vastaan. En todellakaan halua nyt sairastua! Kotona kun on niin paljon vielä puuhailtavaa, ja illalla on ihana istahtaa taas sohvalle jalkapallon pariin <3 Mutta ennen taisteluareenalle suuntaamista toivottelen sulle vielä oikein ihanan kesäistä maanantaipäivää! <3

Pages