Talo, jolle annoin kolme vuotta aikaa ja ajatuksia. Rakastin sen ränsistyneestä reippaaksi, itsevarmaksi talovanhukseksi. Kymmenet käsiparit on koskeneet taloon talkoovuorollaan, naapurit silotelleet pihoja milloin hiekasta, milloin lumesta. Ystävät ja sukulaiset lahjoittaneet vanhoja tavaroitaan ja mieskulta uurastanut kolmatta kesää mokoman kimpussa kuin hullu puuroaan lusikoiden. 





Seuraavan vuoro kääntää sivu talokirjassa ja jatkaa tarinaansa sen kirjavassa historiassa. 





Vielä kerran Siimes, nurkasta nurkkaan...

  

Keittiö. Joka on jo moneen otteeseen tutuksi käynyt. Miesihmisen lattialankuista veistelemä pöytä jonka kauniit koivet jäävät liian vähälle huomiolle pöytäliinan alla. 

 Sysmän kirpputoreilta voit vielä löytää Arabian vaurioituneen kannun vitosella. 

Paneloidut keittiökaapistot tekevät tupakeittiölle paljon. Lautashylly on huudettu Huutonetistä ja samoja peruja lienee Arabian lautasetkin. Kolmessa vuodessa huutaa kumman paljon. Moni aarre odottaa jo seuraavaa mummolaa. 

 

 
Kamiinoiden kääpiö. Äänekoskelta lava-autolla Siimekseen matkustanut ärjy lämmönlähde, joka on niin perin kätevä ja suloinen, että taivuin maksamaan siitä liian pitkän pennin. 
 

Inhokkini. Jääkaappi. Miten sen ikinä sijoitatkaan - kaunistus siitä ei tulisi. Onnistumisen tunnetta ei syntynyt tälläkään kertaa, joten koristetaan kammotus nyt sitten vielä rumalla kahvinkeittimellä. Ei. Korjaan tilanteen jotenkin ennen helatorstain ensinäyttöä. 

Tupa. Liiteristä löytyneet suksivanhukset pääsivät kunniapaikalle tuvan seinälle. Takana avautuu peltomaisema joka kaunistuu kovin kesää kohden. Vanhalta työpaikalta pelastettu sohvaveteraani on tullut viimeiseen kotiinsa. 

Lempinäkymäni. Nurkka joka oli talon pelottavin näky. Kurja välikulku keittiöön on paneloitu umpeen. Muuri korjattu ja vanha kamiinapoloinen päässyt kauniille framille, saaden klapisylillisen kainaloonsa. Tulen räiskyessä harva kaipaa televisiota sohvanäkymäkseen?

Kamari. Etevä miesihminen takoi hyllynkannakkeet itse ja tarkkasilmäinen bongaa niistä Entiwanhasen nimikirjaimet EW. 

 
Kaksikko joka on kulkenut näin jo pitkään. Kumpikaan ei toimi. Mutta he ovat hauskoja. 
 

 

 

 
Kun vinon vanhan talon ovi ei pysy auki - voit turvautua silitysrautaan. 



 






 

Vintti. Se päiväunien pyhättö jonka kirkollisesta tunnelmasta sai makupaloja maalatessaan, sateen soittaessa kattopeltejä samalla kun raikas keväinen tuoksu kiipesi laudoituksen rakosista sisätiloihin. "Vintin futoni" ei sekään ole sen kummempi kuin kesää varten vintille nostetut väliovet jotka on kellistetty parin hirsiparrun päälle. Vetimet ja lukkopesät on tietenkin tallella ja ovet edelleen ovinakin käyttökelpoiset. 

 

 
Rouhean tilan rouhea valaistus syntyy toistaiseksi työttömiksi jääneistä raksalampuista. 
 

Rottinkidivaanin päälle lötköttelee riippukeinu, jonka voi nostaa koukkuihin katon rajaan - jos näkee syytä korkeammalle kurkottaa unia hakeakseen...

Ahdas porstua paljastaa miksi väliovet ovat silminnähden sievemmät vintin "vutonina".

 
Naulakko johon rakastuin vuosia sitten Loviisan WWP:llä. Näin kauan sen kesti päästä kotiin. 
 

 
 

Saunakamari sai paneelit ja avartui yhdeksi tilaksi kahden kopin sijaan. Naulakko on veistelty männyn latvasta ja peilin kehykset tehty ylijäämä paneeleista. Verhot ovat pari virttynyttä tyynyliinaa ja tuolit pelastettu kuolemantuomiolta. 

Löylyhuone joka tarjoilee suloiset löylyt ja lokoisat oltavat..

Kiitos. Mukana elämisestä ja myötätunnosta. Hengähdettyäni jatkan uutteraa etsintää seuraavan mummonmökin suhteen. Jos halajat kesäpaikkaasi Suomen suloisimmasta mökkikunnasta. Liity mummolajonoon entiwanhanen@gmail.com tai yritä ehtiä tarttua vielä tähän: http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-loma-asunnot/7111829

Peppi Pitkätossu -talo - tuo suloinen mansikkapaikka Ratulassa - jonka esittelin edellisessä blogissani, aikaansai valtavan kuhinan ja näyttää hyvinkin saavan uudet omistajat ennenkuin pihat ehtivät vihreiksi. Hätäisimmät ovat jo paikan päällä vierailleet, mutta niille joille unelma Peppi Pitkätossu -talosta on liian kaukainen, alla lupaamaani lisälääkitystä kesäkuva-kollaasien ja arvonnan muodossa. 

Siispä Tervetuloa - vielä kerran! 

Jätä kommentti 14.2. mennessä Mikä Peppi Pitkätossu -talossa on parasta ja osallistut alla olevan pastellinsinisen jakkaran arvontaan (alla olevassa kuvassa tuulettimen alla):

Sitten herkuttelemaan - suloisia lupauksia suvesta ja pieniä ideoita pihan ja kesämökin sisustamiseen...

Olemmeko valmiit? Sulkemaan oven ja odottamaan juhannusta, 4,5 kk kesän kohokohtaan, pakkanen päästään pian irti otteestaan ja kevätaurinko sulattaa lumen - melkein huomaamatta kiipeävät lehdet puihin ja ruusut pensaisiin...

Peppi Pitkätossutalon kuvat: Tiiu Kaitalo /tiiukaitalo.fi

Kun ystäväni jokunen vuosi sitten osti miehensä kanssa talovanhuksen Ratulasta, sen piti olla kesäkoti ajasta ikuisuuteen. Nuhruinen torppa sai paljon pastellia sisäpintoihinsa, ja toki tiluksiin kului kosolti raavaita rakentaen taitettuja työtunteja, jotka eivät välttämättä silkkaan sisustussilmään hyppää. Taitava mies tarttui vasaraan ja vatupassiin - eikä rouvakaan puhtain rukkasin vieressä seisoskellut.

Pariskunta ei paljon kalenteria tai pakkasmittaria vilkuillut ryhtymään ruvettuaan - ja niinpä Ratulan kattovalo paloi pitkälle syksyyn - toisinaan talvisinkin... Talkooväkeä huhuiltiin aina Facebookia myöten - ja keittokattila lämpeni kilvan löylyjen kanssa.

Vaan kuinkas kävikään? Tuli asuntolainan aika - ja näinä laahustavina laskusuhdanteen aikoina - pankki penäsi lisää vakuuksia jotta unelma omakotitalosta olisi onnistuakseen. Sinne lensi haaveet vanhuudenpäivistä suloisessa Ratulassa ja nyt on ovi auki Oikotiellä kesäkotiin - jollaisen jokainen Peppi Pitkätossun parissa varttunut ihmislapsi haluaisi omistaa...

Vai mitä sanotkaan tästä -  tupa jonka voisi syödä yhdellä puraisulla voimatta pahoin lainkaan! 

- ja sille jatkoa tekee herttainen keittiö jonka pastelliset kalusteet ovat kuin lupaus ikuisesta keväästä! Kadehdin ystävättäreni lapsellisen rohkeaa "maalisilmää", sillä sangen harvoin altistan itseäni edes 3 litran maalikannun verran villiintymään maalikaupan sävytystiskillä. (Lilla Villassa lupaan yrittää)

Paikalleen muurattu kotiliesi lämmittää asukkaat ja ateriat, sen lisäksi että se on puhtaanvalkoisena kaunis kuin koru, pastellisen keittiön keskellä. 

Ja tähän karkkikasaan voisi mieluusti käpertyä sadetta pakoon - tai ihan vain laiskottelemaan - 

- jollei sitten kaipaa kunnon heinähattu -päikkäreitä riippukeinussa? Vai onko kenties päälle taittuvien omenapuiden tai vieressä avautuvan viljapellon tuoksu mieleesi liian äkkimakeaa? 

Täydellistä tunnelmaa tavoittelevien tilusten pihapiirikin on se talon ikävuosille tyypillinen muodostelma, jossa talon edustalla komeilee 1880 rakennettu hirsiaitta ja vanha saunarakennus, muodostaen suojaisan sisäpihan. Hirsiaitassa on saunan kaverina pesu- ja pukuhuone, sekä pieni varasto , puuliiteri ja tietysti se "pihan perimmäinen", eli aito kunnon puucee.

Myöhemmin samaa pihapiiriä on saapunut sulostuttamaan huvimaja, josta pari pirteää otosta alempana.
 

Ja Se Huvimaja - nimensä mukaisesti hauskanpitoon tarkoitettu rakennelma, jonka keskellä turkoosi pirttipöytä hykertelee tyytyväisyyttään...

Se pieni, mutta pelastava Huvimaja, jonne sadetta pakenevat kesävieraat pelastuvat  juomineen ja ruokineen kunnes aurinko nauraa taivaalla taas! 

Kas siinä lyhyt silmäys - pieni siivu Ratulaa parissani. Tyhjennän paljun ja lukitsen saunan lähteissäni, mutta jätän portin auki. Ehkä sinä kävelet siitä seuraavaksi ja lunastat itsellesi tämän pastellisen huvikummun, hankit ponin pihamaalle ja letität hiukset saparoille. Sillä koskaan ei ole liian myöhäistä palata lapsuuden satuihin - ja parhaiten se onnistuu näiden vanhojen talojen tunnelman kautta...

Kiitos Helena ja Jari - otan pastellikartan matkaani seuraavalle maalikauppareissulleni!

PS. Ratulaan rakastuneiden ostoaikeet voi kohdistaa: helena@kirnauskis.com 

Lähtöhinta on 80 000 € ja tilukset myydään tarjousten perusteella

Peppi Pitkätossutalon kuvat: Tiiu Kaitalo /tiiukaitalo.fi

Päästän teidät osalliseksi kipeimmän kotikateuden aiheuttajan luo - ystäväni vaarinmökkiin jonka jokainen vaalien viritetty yksityiskohta on jotain silmittömän ihastuttavaa! Voisin pyöriä tuossa tunnelmien täydellisyydessä tuntikausia tuijottaen yksittäisiä esineitä ja asetelmia - sellaista värien ja materiaalien harkittua "sopumelskaa" ei voi syntyä kuin aidosta rakkaudesta ja hellyydestä omaa kotiaan kohtaan! 

Tulehan - olohuoneen sohvalle, johon käpertyessään avautuu näkymä keittiöön ja piskuiseen eteiseen...

Keittiön herttaisen yksinkertainen sisustusresepti on perinteinen pirttikalusto, jonka penkit ovatkin työllistetty toisaalla - ja kaveriksi passitettu rivistö toisensukuisia tuoleja!

Keittiökaapistot tulivat aikanaan pelastetuiksi kaatopaikkakuormasta, patinanvihreä väri päivitti ne talon tunnelmaan istuviksi. 

Ikean kattovalaisinkin on varmasti parhaimmillaan näin epä-ikeamaisessa tilassa. Olen varma että tämän keittiön muu esineistö ei pilkkaa tuota ruotsalaisveijaria, jolla on ollut itsetuntoa tulla näin näkyvälle paikalle kauniiden esinevanhusten keskelle. Hänhän istuu tuohon kuin nenä päähän, eikö? 

Indinskan pitsikuvioitu tarjotin kannattalee kauniisti omaisuuttaan. En sietäisi syödä noista  ainuttakaan - harmonia kokisi muutoin tuntuvan kolauksen! 

Katsohan tätä romuromanttisten peiliveteraanien vierustoveruutta... 

...ja reipasta pannurivistöä valmiina palvelukseen!

Hartaudella haudutetumpaa teetä saakin hakea kuin tämän valloittavan vaarinmökin ehtoisa emäntä serveeraa!

Nyt kiivetään kamerani kanssa yltiöpäisen ihastuttavaan yläkertaan jyrkkiä portaita pitkin..

Heinäseipäistä rakennettu kaide toivottaa tervetulleeksi unettavaan tilaan joka kylpee kilvan valkoisen ja valon kanssa...

Näkymä sängyltä portaikon suuntaan ulottuu muurin toiselle puolelle, jonka takana on verhon taakse valjastettu vaatteet seinän mittaisen rekin varaan.

Yläkerran valkoisen leikin katkaisee vain patinoituneet kaiteet ja pystyhirret - sekä ripaus pinkkiä pyykkikassia!

Makuutilan kalustuksen muodostaa sänky, kirjapino ja pieni lokerikko radion kera.

Hupaisa lokerikko, jonka yksi lokero on jäänyt vuosien varrelle. Ei haittaa! 

Aika palata takaisin piskuiseen porstuaan - vitsikäs vessanovi, joka on ladonovea plagioiden laudoitettu. Oveen puolihuolimattomasti ripustetut helmet ja mekko kuvaavat  joko emännän rentoutta tai tyylitajua. Otaksun, että molempia :)

Vessan rempseän ryppyinen pellavaverho roikkuu holtittomasti puuvillanarun varassa - äst, miksen koskaan uskalla heittäytyä yhtä villiksi verhojen parissa - pakkoko niiden on aina olla niin perin sotilaallisia...

Tietysti vessankin varustuksesta löytyy lyhty - niitä tässä kodissa on kymmenittäin! 

Pistäydytään vielä olohuoneessa - jonka sohva on kuin syli! Valmiina suursyömään kokonaisen ystäväkatraan ja viihtymään pitkälle iltaan... 

Pöytävanhus on niillä sijoillaan, joilla tämän tuvan tunnelmassa on ollut pöytä vuorollaan. Alkuperäinen asukas "Sepän Sulo", tapasi istua pöytänsä äärellä katselemassa kylätielle tervehtien ohi kulkevia kyläläisiä. 

Pienen mökin jokainen nurkka on hyötykäytetty hurmaavalla tavalla hyödyksi, niinpä puolipaneelikin kannattelee rakkaiden kuvia ja fillarin voi valjastaa vaikkapa pyykin kuivattamiseen :) 

Viimeinen otto sisätiloista - 

Kiitos naapurin rouva - jään odottamaan terassin avautumista kolottaville kahvihampailleni...

Katseenkestäviä lapsiportteja ei maailmassa näytä valmiina löytyvän, niinpä puusepäntaitoiselle aviomiehelle riittää kysyntää kodissa, jonka naisylivoimaa edustaa esteetikko-vaimo ja vilkkaasti liikehtivä tyttölapsi. 

Alakertaa valmistautuu vartioimaan Neljänsuora -peli, joka muuten koukuttaa aikuisenkin...

Harrastuksistani hassuin on loputon nälkä myynnissä olevien mummonmökkien  koluamiseen. Bongailen tutuille ja tutun tutuille silkasta ilosta mummonmökkejä, lomakoteja ja koteja... Tämä Oikotiellä odotteleva metsänvartijan torppa oli kuitenkin pitkästä aikaa tainnuttava tuttavuus! 

Viitasaarella sijaitseva talokaunotar on saanut ilmeisen hyvissä käsissä viettää eläkepäiviään, niin hartaudella varjelluilta sen viivasuorat mansikkamaat ja reippaan punainen maalipinta näyttivät! Piha tulvillaan marjapensaita ja kaunis hoidettu tontti rantasaunoineen ja aittoineen. 

Soitin omistajalle kysyäkseni lupaa talokaunottaren esittelyyn blogissani ja ystävällinen rouva antoi ilokseni myönnytyksen, kertoen joutuvansa talosta vastentahtoisesti luopumaan, paikkakunnan vaihdos vie turhan kauaksi - eikä vanhoja taloja pidä yksin jättää. Siinä hän oli enemmän kuin oikeassa!

Mielestäni tämän maan kyläntiet ovat turhan täynnä yksinäisten vuosikymmenten pilaamia talovanhuksia, jotka ovat toraisien perikuntien myötä aina jonkun lähtöä liian pitkään odotelleet...

Olen ollut ehkä liiankin kunniottava vanhojen talojen hirsiä kohtaan. Kuinkahan monta kertaa olen ollut vähällä maalata jonkun seinän valkoiseksi - uskaltamatta koskaan.. Metsänvartijan kuistia valkoinen pinta piristää kummasti ja pisteet siitäkin - ettei valkoisen kanssa ole ilmeisesti innostuttu porstuaa pidemmälle! 

Piharakennuksista kukin on niin perin huoliteltu maalipinnoista myrskylyhtyihin, kukka-amppelit ja oven saranat, kaikki niin kurinalaisesti kaunistettu.. 

Milloin olet viimeksi nähnyt aittavanhuksen, jonka kurkihirsi ei ole niiannut jostain kohtaa...? 

Tässä kohtaa itken jo elefantin kyyneleitä; näkymä on huikaiseva eikä mielipahaa helpota tieto siitä että 100m rantaviiva on hiekkapohjainen.

Au au au...!!!

Vanhoilla kalusteilla koristettu makuukamari kylpee auringonvalossa - ja jos vain olisin ostoaikeissa, kinuaisin nuo iki-ihanat rautasängyt kaupantekijäisiksi :)

Kurkatkaahan näitä komeita hirsiä ja tuota kaunista kattoa joka on säästynyt 70-luvun haltex-kuorrutukselta. Omistajalla on ollut silmää haalia myös tilaa kunnioittavat kaapistot keittiöön, sävy ja tyyli passaa vanhan tuvan tunnelmaan. 

Jotain hyödyin tästä virtuaalivierailusta Metsänvartijan torpassa... Varastan verrattoman  verhokapan kuvan ja virkkaan Siimekseeni samanlaisen. Kiitos Airi - ja menestystä Metsänvartijan torpan uusille vartijoille, kun heidän vuoronsa aikanaan koittaa!