Ladataan...
Eräs äiti

Mulla on ollut syvä ja vakaa aikomus kirjoitella uutta postausta jo varmaan kahden viikon kuukauden ajan, mutta ei (mukamas) ole ollut aikaa. 
Tässä on nyt siis tapahtunut kaikenlaista. Mä oon ollut koulussa illat, päässyt tekemään jo ihan maksaville asiakkaillekin hoitoja ja se on muuten hurjan jännää se! On ollut äitienpäivää ja kaikkea, ja jotenkin tuntuu että ei oo aikaa enää millekään ylimääräiselle. Niin, tosiaan, sitten on vielä tämä talo jossa on piha. Jota on siis kuulemma hoidettava. Pihaa siis. Ja taloakin pitäisi siivota. Ja ai niin, nyt pitäisi olla opiskelemassa alaraajan lihaksia tenttiä varten.

Tähän väliin syvä huokaus.

...

JA SITTEN, unohdetaan arkiaskareet ja postaillaan vähän viimesen kuukauden asioita kuvina!

 

Reino kävi 1-vuotis kuvauksissa (kuukauden myöhässä, mutta meillä ei pilkkua viilailla) ja kuvista tuli AIVAN MAHTAVIA. Tästä kiitos aika tosi mainiolle kuvaajalle, käykää kattelemassa! Kallen kotisivut löytyy täältä!

Kultapieni, mä en kestä kun se on niin sulonen!

Sitten oli tosiaan se äitienpäivä, ei oltu kotona niin aamiaista sänkyyn ei kuulunut, asia korvattiin kuitenkin ihan ikiomalla maatuska-nukella. Viisas mies.

Koska en jaksa keskittyä nyt pidempään, saatte tän tälläsenä luettavaksenne. Lupaan vakaasti skarpata bloggauksen suhteen, kiitos ja anteeksi.

Share

Ladataan...
Eräs äiti

Reinon kanssa harjoiteltiin peilikuvien ottamista, tärkeä taito.

Ettei tää nyt alkais vaikuttaa ihan terveys-blogilta, myönnän että jätin kuvaamatta melko monta keksiä, leivosta ja karkkia. Ei tässä ihan pelkällä kaurapuurolla ja salaatilla olla elelty, vaikka ruokavaliota oon nyt tarkkaillutkin. 

Kuvia mun lemppari kuvauskohteesta, aika yllättävää että näitä on näin vähän.

Aamulenkiltä, kello jotain puoli kuuden ja kuuden väliltä.

Share

Ladataan...
Eräs äiti

Tasan vuosi sitten oli se päivä. Mä silittelin mahaa ja juttelin vauvalle: "Ei mitään kiirettä, pysy siellä vaan"

Tasan vuosi sitten alkoi kysely:
"Joko?"
"Onko ollut tuntemuksia?"
"Supisteleeko?"
"Millon poksahdat?"
"Eikö se nyt
 meinaa tulla ulos ollenkaan?"

Ja neuvominen:
"Syö mausteista ruokaa!"
"Pese sauna!"
"Käy lenkillä!"
"Seksi, seksi auttaa."
"Hyppele, ehkä se tipahtaa ulos."

Nämä kommentit jäivät täysin huomiotta, mä toivoin vaan että voisin hypätä kuukauden eteenpäin ja kaikki olisi ohi. Mun laskettu aika oli tullut. Yhdeksän kuukautta oli kadonnut jonnekin. Valmistautuminen oli ohi ja nyt sitten pitäisi olla valmis synnyttämään.

No, enpä ollut. En henkisesti enkä muutenkaan. Sairaalakassi (tietenkin) pakkaamatta, vauvan vaatteita edelleen pesemättä ja noin miljoona muuta asiaa hoidettavana.

Yritin suhtautua synnytykseen rennosti, ajatella positiivisesti, muistaa että yksikään vauva ei ole vielä jäänyt matkalle ja että lääkärien ja terveydenhoitajien mukaan kaikki on oikein hyvin. Mun synnytyspelko oli jo vähän laantunut alkuraskaudesta (olin ihan sitä mieltä että joudun varmasti pelkosektioon) mutta se oli olemassa edelleen.

Mä pelkäsin kaikkea synnytyksessä. Ehkä pelottavin asia oli epiduraali. Mä olin päättänyt että haluan sen, että ilman en synnytä. Ongelmana tässä oli se, että pelkään neuloja. Ihan hulluna.

Toinen suurimmista peloista oli.... Ai kun oikein hävettää sanoa. Mä pelkäsin tosi paljon sitä, palautuuko mun alapää ikinä entiselleen. En oikein kellekään tästä maininnut, tuntui ihan hölmöltä edes miettiä koko asiaa, mutta mä mietin sitä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, aamulla kun heräsin, koko ajan.

No, onneksi sain vielä lisää aikaa valmistautua, herra ei nimittäin todellakaan ollut vielä valmis syntymään.

Share

Pages