kurkumalatte

EricaK

Täällä alkoi kesän ensimmäinen lomaviikko pilateksella. Nyt istun sohvalla kuvan kurkumalattea lipitellen, suosittelen. Ostin Ruohonjuuresta valmista maustesekoitusta, jossa on mukana inkivääriä. Eri kasvimaitoja kokeiltuani maistuu tämä latte parhaalta alpron kookosmaitoon sekoitettuna.

Elokuussa (lomalla numero 2) suunnataan Lissaboniin, mutta tämä ensimmäinen viikko on omistettu kotimaan matkailulle.

Suunnitelmissa siintää reissu Porvooseen. Siellä ihmetellään (mahdollisia) tulevia kotikulmia, ja nautitaan leppoisasta tunnelmasta vanhassa kaupungissa. Voi tosin olla, että lykkäämme tätä reissua vähän myöhemmälle välttääksemme turhaa edes takaisin suhaamista.

Toinen retkemme, jonka takuuvarmasti tällä viikolla teemme, suuntautuu Fiskarsin ja Billnäsin ruukkikyliin. Siellä ei ole tullut käytyä vielä koskaan aiemmin, mutta monien suusta kehuja kuultuani on viimein aika päästä paikan päälle ihmettelemään.

Loppuviikosta lähdetäänkin sitten mökillemme saaristoon. Kalliorannat, juhannussauna ja raikkaat hedelmät ja vihannekset. Ja tietenkin juhannussalon nostaminen. Tuleepa hyvä ystävänikin samaan saareen juhannuksen viettoon poikaystävänsä kanssa.

Toivottavasti säät suosivat. Saisin sitten tännekin taas paljon reaaliaikaista kuvamateriaalia.

// Summer vacation no. 1. This time travelling within beautiful, summery Finland.

Follow

Share

Kommentit

Porvoo on ihana! <3

somewhere

Kuulostaa kivalta lomaviikolta! Toivon aurinkoa teille! :)

Kommentoi