leuanvedon lyhyt oppimäärä

Ladataan...
EricaK

Vuosia katselin kateellisena vierestä poikaystävän leuanvetotreenejä. Miten joku voi saada niin mahdottoman vaikean jutun näyttämään ihan älyttömän helpolta?

Tekosyitä omalle taitamattomuudelleni tuntui löytyvän.

No ensinnäkin tuo toinen on harrastanut telinevoimistelua, joten kai minun osani on olla se koheltava kömpelys. Ja olenhan sentään luistellut koko ikäni. Eli vaikka kuinka löytyisi haukkaria, ei näitä luistelijan kankkuja ja reisiä ihan tuosta vaan ylös hilata. Minun lihakseni ovat nimittäin leuanvetoon turhan alavoittoiset. Puristusvoimani on kaiken lisäksi ihan olematon. Ja siis onhan leuanveto ihan puhtaasti tekniikkalaji. Sen joko osaa, tai sitten ei.

Voi miten väärässä olin.

Lähtötaso viime kesänä oli pyöreä nolla. Tai siis, kyllä minulta voimaa ja lihaksia on löytynyt aina (eli lähtötasoni oli oikeastaan tosi hyvä), mutta uskallan silti väittää kyseessä olevan aika lailla tekniikkalaji.

Aloitimme harjoittelun siten, että minä roikuin puiston leuanvetotelineessä. Ylös hilauduin poikaystävän tuella. Hän kevitti taakkaani nostamalla minua toisesta nilkasta. Oli helppo muuttaa vaikeusastetta ihan vaan tuen määrää vaihtelemalla. 

Kun tätä oli tehty jonkin aikaa, oli aika vaihtaa taktiikkaa. Hän avitti minut ylös, mutta sieltä ylhäältä minun piti hiiiiitaaaaasti lihaksia jännitellen tulla alas. Tämä on ihan älyttömän tehokasta, ja kehittää juuri niitä touhussa tarvittavia lihaksia.

Kerran hän sitten tuhahti homman sujuvan niin kepeästi, ettei apua heruisi. Ja siinä, ihan puoli vahingossa, sain vedettyä yhden leuan omin avuin. 

Siitä eteenpäin tehtiin vaihdellen noita avitettuja leukoja, ja välillä kävin itsekseni vetämässä yhden leuan hitaalla alastulolla. Vähitellen meni toinen leuka, ja sitten hups vaan enemmänkin. Treenattiin toisinaan yhdessä niin, että tein itse niin monta kun jaksoin, ja loput sarjat avustetusti. Kunnes sitten viime viikolla menivät ne kymmenen. Tuntuupa vähän hölmöltä kirjoittaa tästä leuanvedosta kuin paremmastakin jännäristä, mutta onhan tässä eittämättä kyseessä yhdenlainen jännitysnäytelmä.

Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että kyse on aika lailla tekniikkalajista. Sitkeällä (ja vaihtelevalla) treenillä uskon kenen tahansa oppivan homman aikast nopsaan. Vaihtelevalla meinaan sitä, että välillä keskittyy treenissä siihen hitaaseen alastuloon, ja toisinaan tekee hyvää koittaa ihan vaan päästä sinne ylös. Vaikka sitten kaverilta työntöapua saaden. Sitten kun homma alkaa sujua, voi tehdä vaikka pyramiditreenejä (esimerkiksi viiteen saakka, tai ihan kuinka monta vaan saakaan). Suosittelen myös kokeilemaan erilaisia otteita - on ihan eri asia vetää leukoja suoralla tangolla, kuin puiston telineissä tai vaikkapa renkaissa. Ja muistakaa, että omien hartioiden levyinen kapea ote ( tai jos muistutat ladonovea niin sitten hippasen leveämpi ) on olkapäille leveää otetta turvallisempi.

Eikä suinkaan kannata aliarvioida taukojen merkitystä. Itselleni on välillä kertynyt useammankin viikon tauko koko touhusta. Aloitin treenaamisen intensiivisellä, lähes päivittäisellä harjoittelulla. Ihan vaan, että tekniikka tulisi tutuksi ja liike jäisi lihasmuistiin. Sittemmin juuri ne viikon mittaiset tauot ovat vieneet tässä pidemmälle. 

Josko seuraavaksi oppisin sen päälläseisonnan? Ei tarvitsisi tyytyä ihailemaan vierestä.

Follow

Share

Kommentit

Roosa
Mangomalen

Kiitos vinkeistä! Mulla meni joskus viisi, mutta reissu tuhosi homman ja nyt ei ole enää missään tankoa lähettyvillä.

Päälläseisonta taas on ihan musta ihan helppo juttu: jos ei suju kyynärpäät ja nyrkit kolmiona maassa, kokeile pistää vain kämmenet lattiaan ja käsivarret koukussa ilmaan. Tai vaihdella sitä, kuinka tiukasti tai löysästi kädet ovat nyrkissä kiinni toisissaan.

Yllätyt!

Kommentoi

Ladataan...