Ladataan...
EricaK

Jo kesällä sitä mietin, mutten kaiken pendlaamisen keskellä jaksanut asialle mitään tehdä.

Sitten tuli syksy. Ja vieläkin täyttyvät päivät töistä ja opinnoista. Tuossa järjestyksessä, koska töitä on ollut ihan pirusti, eikä aikaa opiskelulle ole jäänyt lainkaan niin paljon kuin mitä haluaisin ja toivoisin.

Siispä oli aika tehdä ryhtiliike ja saada edes tämä juttu haluamalleni tolalle. Nimittäin paluu bloggeriin.

Sieltä löytyi edelleen vanha vaihtoblogini (<3) kaikkine elämää suurempine kommelluksineen. Olo oli hetkessä kodikas, vaikkei reilun 200 postauksen copy/pastella lisääminen mitään herkkua ollutkaan. Postauksia kun ei ilmeisesti saa Lilyn toimesta siirrettyä. Ainakaan tällainen omaksi ilokseen touhujaan kirjaava naputtelija. Toisaalta on siis ajoitukseni mitä parhain - urakka oli vielä pieni verrattuna johonkin vuosia täällä roikkuneeseen.

Vähän olen vielä vaiheessa tämän siirtoni kanssa (sivu on kuin pommin jäljiltä), mutta ilmoitan täällä heti kun olen saanut homman kunnialla päätökseen. Jos saan. Heh, katsotaan vaan niin täällä minä roikun kun en saa teknisiä seikkoja ratkottua. 

Vauhtia tähän urakkaan antoi kaverini Elina (kiitti Ellu siitä ja viime viikon leipäpussi per päivä-meiningistä).

// So...I'm moving on my own. Not physically, but the blog is moving back to blogger. Not the least because of this whole English thing. It just sometimes doesn't feel right to write in English on a Finnish magazine's site. 

I'll post the new address in here when I'm done, at the moment the new site is too much of a hazard (help is one the way, yay).

Have a lovely Sunday <3

Share

Ladataan...
EricaK

jeans / Acne, shirt / Cos, shoes / Gucci

Päivän ajatus:

Eikö olekin ajatuksena aika irvokas, että meille annetaan mahdollisuus valita reilun ja epäreilun kaupan tuotteiden välillä. Tai siis, miten kukaan haluaisi tietoisesti ostaa mitää epäreilua?

// Thought of the day: Isn't it grotesque that we are given the choice to make decisions between fair trade and unfair trade products. I mean, who would voluntarily buy anything that is unfair in the first place?

Follow

Share

Ladataan...
EricaK

jacket / Stella McCartney, jeans / Acne, shirt / Sand, shoes / Tod's

Ette tiedäkkään, miten hyvältä tuntuu kaikkien näiden takana olevien opintojen jälkeen olla sillä oikealla kurssilla. Sillä meant to be-kurssilla, jota kohti kaikki tuntuu ainakin näin jälkikäteen olleen matkalla.

Viime viikkoina parasta onkin ollut opiskelu. Se, että voit tuijotella lukuisia dokumentteja, ja pistää sen kaiken opiskelun piikkiin. Jopa viime kevättalvena Sveitsin vaihtoa varten alustavasti valitut kurssit tuntuvat tukevan tätä kaikkea innostustani. Enkä millään tohdi uskoa miten pian siellä Sveitsissä jo olenkaan.

Opiskelu on monesti tuntunut velvollisuudelta, ja suoritetut kurssit...suorituksilta. Nyt tuntuu ihan muulta. Jos olen aika ajoin kyseenalaistanut valintani, niin ne huolet ja murheet tuntuvat tällä hetkellä aika turhilta. Jotain hyvää tästä vielä tulee.

// Cannot remember ever being this excited about studying. And no, all of this excitement cannot be caused by the fact that the lecturing professor is a (fellow) Canadian. 

Follow

Share

Pages