Sundayblues

Essi's

 

Sunnuntait on ihania. Ne ovat niin rauhallisia, spesiaaleja ja voimaa antavia. Sunnuntaisin on sallittua muun muassa:
 

Nukkua niin pitkään kuin nukuttaa

Herätä ilman herätyskelloa

Syödä aamupalaa niin pitkään kuin mieli tekee

Hengata kotiasussa koko päivä

Nukkua päikkärit, tai kahdet

Katsoa sarjoja ja elokuvia, vaikka useamman kipaleen peräjälkeen

Lukea kirjaa täydessä hiljaisuudessa
 

Sunnuntait on parhaita! Tällaisen sallitun laiskuuden lisäksi on tietenkin ihanaa jos saa aikaiseksi esimerkiksi siivottua, vaihdettua puhtaat lakanat, käytyä ruokaostoksilla, ja valmistauduttua uuteen viikkoon. Oikeastaan sunnuntaissa on niin ihanaa juuri se fiilis, kun tuntuu että tuona kyseisenä päivänä on sallittua tehdä ihan mitä vaan. Oli se sitten täysin laiskapäivä, tai ahkerin päivä aikoihin. Mun sunnuntai tällä kertaa kääntyy tuonne laiskan kotisunnuntain puolelle, sillä tuntuu että kotisunnuntai ilman sen kummempia aikatauluja on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeellinen. Kuinka sun sunnuntai on tänään sujunut?

/

Sundays are lovely. They are so peaceful, special, and powering. On Sundays it is allowed to for example:

Sleep for as long as you feel like

Wake up without an alarm

Eat long breakfasts

Hang in a cozy outfit or pyjama the whole day

Take a nap, or two

Watch series and movies

Read book in a silence

Gotta love Sundays! Besides this kind of lazy Sunday, it is of course wonderful if you have the energy to clean, change fresh sheets, do the groceries and all in all get ready for the new week. Anyhow there is just something special on Sundays. It just feels like during that specific day you're allowed to do anything you ever wanted, no matter if it was the most lazy day at home or if it was a full day of running from one place to another. Sundays can be spent however you feel like. Everything is allowed. My Sunday today seems to be quite lazy one this time, because I feel like I need one day to just hang out at home doing whatever I felt like doing. How's your Sunday been so far?

x E

 

FOLLOW:

BLOGLOVIN

Share

Kommentit

Cami111 (Ei varmistettu) https://ehbblogi.blogspot.fi

Sunnuntain pitäisi olla just tuollainen päivä! Kotona hääräämistä villasukat jalassa, tukka kotinutturalla, batman-pyjamassa, iso teemuki kätösessä ja joku höpöhöpö-sarja pyörimässä netflixistä. Ne sunnuntait, kun saan nauttia vapaista, olen yrittänyt pitää leppoisina, mutta pakko myöntää, että todellisuudessa niistä on kesän mittaan tullut sellaisia "pakko tehdä jotain"-päiviä. Sellaista kevyttä suorittamista, koska harvemmin on kahta päivää putkeen vapaata, joten yrittää sitten herkästi tunkea yhdelle päivää mahdollisimman paljon tehokasta tekemistä. :D

Essi's
Essi's

Kiitos kommentista <3 Näinhän se just menee, kesä on tietysti vähän erilaista aikaa. Ainakin meillä suomalaisilla, kun se on niin pirun lyhyt :D Syksyn pimeinä iltoina sitä kerkeää vielä nauttia siitä kotonaoleskelusta varmaan ihan täysillä. Kivaa päivää!

Kommentoi