1/6: Boulderointi

Menin, kiipesin ja pääsin ylös asti! Monta kertaa ylös asti! Ja vielä sitten niinkin että käytin vain tietyn värisiä bouldereita (en tiedä että onko se niitten mötiköiden oikea nimi, mutta koska olen noviisi niin kutsun niitä siten).

Ensin pistettiin jalkaan hassut tossut ohjeella "sitten kun ne on liian pienet, ne on hyvät". Ja eikun matkaan. Hyvä ja mainio ystäväni oli mukana ohjaamassa ja opettamassa perusidean. "Tuossa on seinä, sitten se kiivetään ylös. Yli kolmesta metristä et voi tippua." Ei muuta kun ylös vaan!

Taktiikkana oli lähinnä mennä ylös ja olla putoamatta alas. Oikeastihan voisi aina valita minkä värisiä muhkuroita käyttää ja lähtöasentokin joillain radoilla olisi istualtaan tai jotain. Ihan niin erityisesti en jaksanut vielä, kunhan nyt kiipeilin ylös ja  tulin hengissä takaisin patjalle.

Lopussa pääsin yhden radan ihan tyylipuhtaastikin ylös, ja vähän jäi polttelemaan josko menisi toistekin. Kämmenet ovat vähän hellinä, mutta hiki tuossa touhussa oli. Ehkä alkeiskurssille ja köyden varaankin roikkumaan vielä joku päivä.

  • Kiipeily
  • Tankotanssi
  • Melonta
  • Ratsastus
  • Telinevoimistelu
  • Vesihiihto
  • (Leijalautailusta selvisi että tarvisi olla laskettelusukset tai lumilauta, ja mullahan ei sellasia ole. Mutta roikotetaan sitä listalla jos jossain vaikkka olisi silti mahis kokeilla!)
Share

Kommentit

tiiti
ite puin

Aloin anonyymikommentoijaksi:

- Onx sulla pohjeimplantit?

- Missä on se eliitin mies, jonka luokse tuossa kiipeät. Ja varmana tekemään sille voileipää. Samalla kun harrastatte seksiä.

- Ketä vittua vittu kiinnostaa että sun on vittu pakko kiivetä vittu ylös. Vittu.

- Hirveää ekologista (ja muitakin logeja se on varma) kerskakulutusta tommonen kiipeilyseinä. Paheksun.

- Soittakaa Paranoid!

Unohdinkohan mää jonkun. Tää oli aika raskasta, kyllä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mötiköitä voi kutsua esim. otteiksi tai kiviksi. Boulder viittaa siirtokivilohkareeseen, joilla kiivetään. Siis laji on peräisin ihan ulkona luonnonlohkareilla kiipeilystä. Hienoo hommaa toi on, mut omasta mielestä vähän turhan brutaalia - seinäkiipeily on enempi mieleen. :) Hauska lajilista sulla.

sanumaria

Arvoisa Anonyymi-Tiiti:

- On! Sellaiset chicken filetit mitä toiset pitää rintsikoissa. Ne on kauheen kätevät kun ne saa yöksi pois.

- Se oli toki alhaalla odottamassa shampanjan ja ruusujen kanssa, daa.

- No sitä eliitin miestä toki!

- Ei ole kerskakulutusta, on tehty kierrätetystä muovipatjasta, kaarnasta ja kivestä nuo kaikki mitä tuolla on.

- Kelpaako Run to the hills?

(Hyvin sää pärjäsit)

Vierailija: Haa, nyt voikin olla vähemmän amatööri kun on ees perustermit hallussa :) Sitä seinäkiipimistä pitää vielä kanssa kokeilla, nyt mentiin boulderipuolelle kun ei jaksanut maksaa valjaista. Alkeiskurssille pitäis ilmottautua joku päivä. Kun saa aikaiseksi..

Kommentoi