Asiat, jotka ärsyttävät

Tiiättekö kun on asioita, jotka ärsyttävät ihan jumalattomasti? Ensin ärsyttää se asia itsessään. Sitten ärsyttää kun siitä asiasta ei saisi ärsyyntyä. Parhaassa tapauksessa vielä ärsyttää, kun menet sanomaan tästä omasta riipimisestä ja sitten saat vastaan tylytyksen että einoinsaaollamieltä. Mullapa on niitä useampi.

1. Huutavat/riehuvat kersat ruokaravintoloissa ja julkisissa kulkuvälineissä. Niinkun oikeasti. On ihan oma ärsytyksen lajinsa tämä. Omia korvia riipii, ja vituttaa kun ei saa olla rauhassa sitä kahta tuntia junassa matkalla töistä kotiin. Miksi ei saa ärsyyntyä? No koska lapset.

2. Ihmiset, jotka eivät osaa yhdyssanoja ja silti kirjoittavat intternettiin. RIIPIII! Miten voi päästä peruskoulusta läpi ilman, että edes JOTAIN jää päähän siitä miten äidinkieltä pitää kirjoittaa? Ja kyllä, sillä on väliä. Harva se päivä mua riipii kun Lilyn etusivulla vilisee tekstiä, jossa jokainen yhdys sana on kirjoitettu väärin. Miksi ei saa ärsyyntyä? No koska itsekin kirjoittaa miten sattuu.

3. Pulsut. Huutavat, kiroavat ja paskaltahaisevat pulsut ovat ainakin meillä Tampereella varma kevään merkki. Varmempi kuin yksikään muuttolintu. Hävyttömyyksien huutelu perään, tappelut keskenään ja ylipäätään häiriköinti, voi veljet. Miksi ei saa ärsyyntyä? No koska ihmisillä on vaikeaa.

4. Lastenvaunuilla reitit tukkivat äitiryhmät. Sitä yrittää pyöräillä sivistyneesti töihin/kotiin, ja saa pujotella taisteluvankkureiden valloittamilla pyöräteillä. Tai sitten sitä yrittää päästä tuulikaapista kauppaan/kaupasta pois, mutta ei pääse kun siinä pitää vaihtaa kuulumiset toisen vankkurillisen henkilön kanssa ja olla mun tiellä. Miksi ei saa ärsyyntyä? No koska pitää nyt vanhempi-ihmistenkin päästä kaupungille ja kauppaan.

5. Lonnijat. Menkää muualle lonnimaan, mutta älkää lonniko mun edessä. Missään. Miksi ei saa ärsyyntyä? Todellakin saa.

6. Ruokapaikan tilausjonotilanteessa ne ihmiset, jotka vasta kassalle päästyään alkavat miettiä mitä haluaisivat. Ei se Sub/Venlan salaatti nyt voi olla niin vaikea asia että sitä ei pysty siinä jonottaessa päättämään. Mä en halua tuhlata aikaa päivällä jonottamalla ruokaa, mää haluan päästä aikasemmin kotio. Miksi ei saa ärsyyntyä? No saahan.

Puuh. Helpotti heti. Paitsi jos tähänkin postaukseen tulee joku kommentti, joka viittaa siihen että rikas ja komea mies ratkoisi nämäkin ongelmat. EI RATKO!

Mutta, share the hate! Mikä on se sinua ärsyttävä asia, joka ei oikeastaan saisi ärsyttää? Tai sitä ei oikeastaan kannata sanoa edes ääneen kun heti tulee tylytystä? :D

Share

Kommentit

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Naiset, jotka tekee salilla 2 kg painoilla 30 sarjoja. Kymmenen. Saavat toki tuhlata omaa aikaansa, mutta jos minun pitää odottaa sen perhanan penkin vapautumista tuon tyhjäntoimituksen ajan, niin menee hermo. Jos kyse on selkeästi kuntouttavasta harjoittelusta niin ymmärrän kyllä. Jos jostain hemmetin "kiinteytymisestä", niin en ymmärrä.

sanumaria

Saliärsytyksiä on toisen listan verran sisällä vielä muhimassa :D Mutta kyllä, toi on raivostuttavaa.

empuska

Jalankulkijat, jotka seilaavat ees taas kadulla. Jopa näin jalankulkijana ärsyttää, niin pitää hattua nostaa niille pyöräilijöille, jotka pidättävät ärräpäänsä tällaisilta seilaajilta. Nimim. "Suomeenkin pitäisi saada "Keep right"-kyltit"

pahatapa (Ei varmistettu)

Koiranomistajana vituttaa, etteivät monet kerää kakkoja. Kadunvarsilla osaa vielä katsoa eteensä ellei ole pimeää, mutta että koirapuistoon tuodan hurtat paskalle eikä siivota jälkiä... sitten musti kierii omassa läjässään rekun kanssaan leikkiessä? En tajua.

Toinen asia, joka ärsyttää, ovat piittaamattomat röökaajat. Poltan itsekin ja olen tosi paha,joojoo, mutta mulla on joko pikkustögis mukana tai sit suoritan syntisen rituaalini roskiksen/tuhkiksen edessä, en toisten kampaamoiden ovella niin kuin kummallisen monella tuntuu täällä meillä päin olevan tapana... :p

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Ne ihmiset, jotka eivät viitsi tehdä yhtään mitään ongelmiensa ratkaisemikseksi vaan odottavat jonkun muun ratkaisevan ongelmat heidän puolestaan. Tai no ainoa asia minkä he kyllä tekevät on ryyppäämine sen nollaavan vaikutuksen vuoksi. 

Lotta Katariina
Pumpui

Ihmiset, jotka jäävät parveilemaan ovien eteen/liukuportaiden yläpäähän/ostoskorien eteen/tms. paikkaan, jossa heistä on erityisen paljon vaivaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ahhahhaa, ihanaa etten ole yksin näiden ärsytysteni kanssa. Kaupat on pahoja paikkoja kun siellä on niitä huutavia kakaroita, vanhempia niiden hemmetin valtavien vaunujen kanssa + niitä jotka jäävät siihen liukuportaiden yläpäähän pönöttämään tai ihan mihin vaan misää ovat muiden tiellä. Varsinkin työpäivän jälkeen, onhan se koetus lähteä ruokakauppaan, vähemmästäkin katkeaa suoni päästä.

Pikku_Myyn kiukulla (Ei varmistettu)

Kaupan kassajonossa ärsyttävintä on mummot, jotka alkavat kaivaa siinä kohtaa hiluja lompakostaan, kun kassaneiti sanoo hinnan. Eikö niitä rahoja vois laskea etukäteen jonottaessa tai himassa? Sitten on niitä mummoja, jotka kippaa nahkakukkaronsa sisällön tiskille ja pistää kassaneidin laskemaan, ja oho ei riittänytkään. Sitten kerätään kolikot takasin ja maksetaan 50 € setelillä. Ärsyttävää sekä kassaneidille, että muille asiakkaille. nimim. ex-kassaneiti

Toinen super-raivostuttava asia on oven edessä pussailevat pariskunnat. Ei oikein kehtaisi keskeyttääkään kiihkeää hetkeä, mutta ei siitä sanomatta ohikaan pääse. Näin kävi juuri eilen, kun olin menossa Saleen. Muutenkin julkisella paikalla muhinointi on ärsyttävää, pikku pusut on jees, mutta tartteeko sitä nyt kuolata toisen naama keskellä katua?

Tätä näkee Turussa paljon: Ihmiset, jotka parkkeeraavat autonsa _kahden_ ruudun väliin. Tai sitten tien varteen niin, että auton edessä ja takana on tilaa mutta niin vähän, ettei siihen mahdu autoa, mutta jos sen auton olisi parkkeerannut paremmin, siihen mahtuisi auto.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Ai niin, unohtui mainita "Jos mäkin pystyn, säkin pystyt" ihmiset. Nyppii todella isosti fysiikkaa vaativissa lajeissa. Meitä kaikkia ei vaan luotu juoksemaan maratoonia.

nansk

Yhdistetään ykkönen ja kolmonen - pulsut bussissa. Hienoa kun ainoa vapaa paikka on kuolaavan, paskalta ja kaljalta haisevan äijän vieressä. Kiitti, seison mieluummin.

Öööö (Ei varmistettu)

Jotkut muotiblogit -tai lifestyle, whatevah...! Pakko niitä on selata vaikka ärsyyntyy, sehän siinä on se hupi. "ei tarvii lukee jos ei tykkäää"-kommentti, se vasta ärsyttääkin...;D

Lotta Katariina
Pumpui

Muotiblogit joissa on sata kuvaa samasta asusta yhdessä postauksessa!

Bussissa ikkunapenkissä istuvat ihmiset jotka eivät kehtaa sanoa että jäisivät seuraavalla pysäkillä vaan toivovat vierustoverin tulkitsevan sen hanskojen käteen laittamisesta ja levottomasta liikehtimisestä!

Ihmiset jotka eivät palavereissa sano mitään muuta kuin latteuksia! Esim. "Eipä nyt takerruta lillukanvarsiin", "Ei nähdä tässä ongelmaa vaan ratkaisu" jne. Argh.

sanumaria

Ihmiset, jotka osaa muotoilla mun ärsytysasiat paremmin kun minä itse.

Ihmiset, jotka osaa keksiä ärsytyksenaiheita joita aattelen että "no perkele muakin ärsyttää toi, miksen itte keksinyt".

Ihmeitä tapahtuu

Lotta Katariina sen sano: ne ihmiset jotka ei jostain syystä vaan kehtaa sanoa että jäävät seuraavalla pysäkillä. Kehtaavat kyllä katsoa sua silmiin, nousta ja könytä pystyyn ja ruveta tunkemaan ohi. Joku kerta mä jätän siirtymättä, tuijotan takas ja kysyn että oliko jotain asiaa vai mitä sä siinä kiehnäät!?

Anninko
Anningonpaiste

Ihmiset, jotka on enemman kiinnostuneita mun tehdyista ja tekemattomista toista kui omistaan ja j0ta aina seuraa kommentti "siis jos sulla on mitaan minka kanssa auttaa niin mina kylla autan." ARGH! Ja siis, ei saa arsyyntya kun siis, nehan on niin avuliaita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos joku soittaa kaks-kolme kertaa lyhyen ajan sisään kun en ole vastannut tai puhun toista puhelua. Ja kun soitan takaisin niin ei edes ole mitään hätää vaan "soittelin muuten vaan". - Ei saa suuttua siitä, että toinen haluu jutella.

Tyypit jotka rynnii sporaan tai junaan ennen ku muut pääsee ulos.

Vanhemmat jotka ei sano mitään lapsilleen, jotka seisoo kengät jalassa penkillä tai rynkyttää edessä olevan selkänojaa. - Ei saa suuttua, ei kai se oo niin vakavaa.

Tyypit jotka menee pitkän kassajonon perästä uuteen aukeavaan kassaan... Kassat jotka ei kassaa avatessaan sano "Ja _seuraavana_ vuorossa olevat".
- Ei saa suuttua, ei se oo niin vakvaa.

Mut huutavat lapset ravintolassa. Että ku kyrsii. Ja esitän vielä aina oikein lapsirakasta ja jos lapsi menee ohi kun juoksee ravintolassa edestakas niin hymyilen vielä oikein ja sanon jotain söpöä vaikka oikeasti tekis mieli sanoa että kaadu tulikuuman keittolautasen alle, ipana. Ja sit mua ärsyttää että esitän olevani joku Pyhä Kaikkia Rakastava Teresa.

Kai mulla on oikeitakin ongelmia... kai.

eskimo_ (Ei varmistettu)

Ihmiset jotka tunkevat lentokentällä seisomaan aivan sen liukuhihnan viereen josta matkalaukut saadaan. (No koska onhan se nyt se loogisin paikka seisoa... NO VITTU EI OLE, asiat sujuisivat niin paljon paremmin jos kaikki odottaisivat rauhassa sen pari metriä taaempana kunnes se oma laukku näkyy.)

Ihmiset jotka istuvat metrossa/bussissa käytäväpaikalla eivätkä siirry ikkunan viereen jos se niiden vierustoveri lähtee pois vaan jäävät tönöttämään siihen käytäväpaikalle. (Onko tässä pelkona se, ettei pääsekään poistumaan omalla asemalla *gasp* puhumatta vieraalle?? Astun ihan salettiin jokaisen näiden urpojen varpaille kun tungen niiden ohi siihen ikkunapaikalle.)

Ihmiset jotka pitävät isoja reppuja selässä täydessä bussissa/metrossa eivätkä edes tajua miten paljon tilaa ne vievät. Parhaassa tapauksessa pyörivät ympäri/kääntelehtivät, tökkien niillä saatanan repuillaan muita. (En pysty hyväksymään... raivo nousee jo ajatellessa tätä.)

Ihmiset jotka eivät osaa lajitella jätteitään. (KIERRÄTTÄMISEN YRITTÄMISTÄ EI LASKETA. Jos et oikeasti kykene tajuamaan mikä on energiajaetta niin laita edes saatana kaikki ne roskasi sekajätteeseen! Se suolakurkkupurkki EI OLE biojätettä vaikka siinä on kurkun kuva!!)

Mua vituttaa MUUT IHMISET paljon ja usein.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmiset, jotka ei osaa kävellä suoraan.

Mummot/teinit/lastenvaunuäidit/ketkä vaan, jotka jää seisomaan ja vaihtamaan kuulumisia just siihen ahtaimpaan paikkaan niin ettei kukana pääse ohi. Ärsyttää, tönin niitä aina "vahingossa".

Ne tyypit jotka rynnii hirveetä vauhtia portille lentokentällä saman tien ku sinne menee joku sen näkönen tyyppi joka on töissä siellä. Ja samalla voi tietty talloo muiden ihmisten varpaille. Koska pitäähän sinne juosta, muuten voi olla että ei pääsis sinne koneeseen, OMG. Ja just ne "seison tässä hihnassa kiinni kaikkien romujeni kanssa jos se mun laukku vaikka tulis, jos oon näin ni kukaan muu ei varmana saa niitten laukkuja.

"Lifestyle"-bloggaajat, jotka kirjoittaa näin: "kävin lounaalla paikassa x ja lautaselle eksyi vuohenjuustosalaatti". Perkule, ei salaatti mihinkään EKSYNYT vaan sä kävelit sisään sinne paikkaan, mietit että hmm, mikäköhän ois hyvää ja päätit tilata vuohenjuustosalaatin, ja paikan henkilökunta anto sulle sen vuohenjuustosalaatin. Jos oisit tilannu vuohenjuustoa ja saanu katkarapua ni ymmärtäisin ton eksymisen.

Ärsyttävää!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sitäpaitsi salaatti on eloton olento joten ei se voi eksyä!!! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakko lisätä yhdyssana-asiaan: Ihmiset, jotka eivät osaa yhdyssanoja, mutta mainostavat liikkeensä tuotteita ständeissään (vai mikä niitten nimi nyt onkaan..). Esimerkkinä erään lävistys- & koruliikkeen mainos viime kesänä:

UUSI KESÄ
KORU!

Luulin ensin, että tässä yritetään sanoa, että "Jee, uusi kesä (No voiko niinkään sanoa?) on taas tulossa, hanki koru meiltä!" Mutta ilmeisesti viestin tarkoitus oli "Hanki meiltä uusi kesäkoru!"

Vierailija (Ei varmistettu)

Ne bloggaajat, jotka kehuskelevat sillä, kuinka helvetin terveellisesti tai vähän ovat sinä päivänä syöneet tai kuinka helvetin paljon ovat liikkuneet! AAARRRGGGHHH!! "Siis söin tänään omenan ja salaatin. Muutenkin syön joka päivä pelkkää salaattia. Kävin kyllä tänään vaan neljällä jumppatunnilla ja kaloreita paloi 10 000. Oon läski. Mut kehukaa te mua kauniiks ja laihaks."

Hiilarit ja niistä vouhkaaminen. Antakaa nyt vittu toisten syödä niin paljon hiilareita, kun haluavat, älkääkä heti kattonu sillä "Oot läski" -ilmeellä, kun sanoo syöneensä vaikka perunaa. Ihan hyvin menee ja painoindeksikin on aivan normaali, vaikka syön perunaa. Ja leipää. Ja pastaa.

Tamperelainen (Ei varmistettu)

Pulsuja pahempi ongelma Tampereella on mielestäni narkkarit. Joka kevät ne mönkivät jostain koloistaan katukuvaan. Pulsut ovat pääasiassa harmittomia, mutta narkkareilla on pää niin sekaisin että käytös voi olla kuinka arveluttavaa tahansa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Asiakkaat, jotka ei vastaa tervehdykseen, kun astuvat ovesta sisälle. Miten HANKALAA voi olla sanoa "HEI!" takaisin?! Sitä vaan tuijotetaan murhaavasti, eikä tarvii sanota mitään takasin. Joskus tekisi mieli huutaa niin pitkään sitä yhtä sanaa, kunnes sieltä irtoaa jotain takaisin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oho, olipas huolimattomasti kirjoitettu kommentti - kyllä nyt jotain ärsyttää :D

Mutta lisään tuohon edelliseen myös, että ruokakauppojen asiakkaat, jotka valittaa kassoille kaupan epäkohdista... Jos meinaa valittaa, niin ottaisi edes selvää, että kenelle kannattaa valittaa niin, että viesti menee perille.

Virpi Salmi
Toimitus

Voisin kirjoittaa KIRJAN matkalaukkuhihnassa kiinni seisovista ihmisistä!

Jouluna Ivalon kentällä siinä hihnassa kiehnutti varmaan kaksi metriä paksu ihmismuuri. Näen sieltä viiden metrin päästä meidän suksipussin ja lähden lävistämään sitä muuria ja mutisen "anteeks, anteeks, anteeks". Siinä etummaisena on sepalus hihnassa kiinni seisova vanhahko brittiukko, jolla on luonnollisesti myös helvetin iso reppu selässä. Kun nostan suksipussin hihnalta, siis siinä sen vieressä, tää ukko alkaa HUUTAMAAN MULLE, että "kyllä oot huonostikasvatettu ihminen, että eikö sun äitis opettanut sua sanomaan excuse me".

Grrrrrr.

ärsyttävä epä-ärsyyntyjä (Ei varmistettu)

ihmiset, joita ärsyttää kaikki mahdollinen, ja jotka ärsyyntyvät kaikesta liian helposti. Ihmiset hyvät: syökää, nukkukaa, liikkukaa ja lopettakaa hormonaalinen ehkäisy. Ja kas kummaa, näitä ärsyttäviä arjen tilanteita kestää huomattavasti helpommin ärsyyntymättä, kun itse voi hyvin.

Vierailija (Ei varmistettu)

koulun ruokalan linjastossa, (tätä on vaikea kuvailla sanoin) mutta... kuvitelkaa L muotoinen linjasto. otatte tarjottimet, juomat ja muut härpäkkeet yhdeltä sivulta kunnes viimeisesksi teidän pitää kääntyä ympäri ja jatkaa matkaa kassalle. linjasto kuitenkin katkeaa siinä vaiheessa. kääntyessäsi joudut nostamaan tarjottimen ja kavelemään metrin kaksi siihen kohtaan jossa linjasto jatkuu. se katkeaa siksi että henkilöstö pääsee siitä kävelemään keittiöön ja saliin (jota he tekevät jatkuvasti koska muuten ruoka loppuu). tässä kohtaa jään seisomaan tajotin kädessäni ykköslinjastoon nokka kohti kakkoslinjaa, mutta en mene sitä kohti. tämä siksi että henkilöstö mahtuu kulkemaan siitä. muut pällit ei tätä tajua, eikä se mitään siinäs idiootit väistelevät ja kuluttavat henkilöstön hermoja. MUTTA se seuraava joka tulee mun takaa, kiilaa siihen mun eteen, koska siinä on tyhjä kohta! vähän sama asia kun tienristeyksessä. jos liikkennevalo jono yltää jo edelliseen risteykseen, niin sinä et jää siihen risteyksen keskelle jonottamaan, koska muutkin autot, jotka menevät risteävään suuntaan, käyttävät sitä risteystä. sinä jätät siihen aukon niin että vasemmalta tai oikealta voi mennä auto, ellet sitten mahdu ylittämään sitä risteystä.

innostuin niin että teksti ei menisi läpi äidinkielentunnilla, tiedän, muakin ärsyttää se. Eivät prkl osaa kirjoittaakaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eniten ärsyttävät muka kaiken tietävät, kaiken muka kokeneet besserwisserit.

Samoin ne, jotka huutavat omia kuulumisiaan kännykkään julkisissa liikennevälineissä. Argh! Ei mua kiinnosta sun kuulumiset.

Mummot, jotka jäävät jutustelemaan kaupan käytävälle, ettei ohi mahdu.

Ne, jotka bussissa istuvat ilman tavaroita käytäväpaikalla. Ihan kiusallaan menen aina tällaisen tyypin luo, "anteeksi, mahtuisiko tähän?", vaikka muitakin paikkoja olisi vapaana.

Negatiiviset ihmiset, jotka eivät näe koskaan missään asiassa mitään positiivista. Aina vaan valivalivali. Elämä olisi vähän mukavampaa, jos joskus jokin asia olisi hyvin tai jokin olisi kivaa.

Ignition13 (Ei varmistettu)

Yhdyssanoja osaamattomien nerojen ärsyyntyminen, kun huomautan asiasta. Jos ei osaa yhdyssanoja, mutta silti kirjoittaa vuolaasti tekstiä seinälleen, asettaa itsensä ja tekstinsä arvostelun alaiseksi. Ja koska minua vituttaa suunnattomasti kun kirjoitetaan ylipirteä päivitys, jossa on onnistuttu munimaan vähintään kaksi yhdyssanaa, huomautan asiasta ihan vain kirjoittamalla kommentiksi "YHDYS SANA". Ja tästäkös ne perkeleet ärsyyntyvät ja alkavat kiukuttelemaan että enkö muka ymmärtänyt mitä tarkoittivat. No en vittu ymmärrä..... enkä halua ymmärtää. Näyttäkää mulle kirjailija, joka ei osaa kirjoittaa yhdyssanoja yhteen. Voi hevon vittu sentään. MUTTA luotan silti siihen, että veemäinen yhdyssanasta huomautukseni laittaa henkilön miettimään seuraavalla kerralla, että kirjoitetaanko hiihto loma, pika juna tai loma matka yhteen. EI, kirjoittakaa kaikki saatana erikseen. Kirjoittakaa ilman välilyöntejä ja ilman pilkkuja ja pisteitä - aimuttaniinhäntesaatanatteettejonyt!!!!!

tulin juuri matkalta (Ei varmistettu)

Tosiaankin ärsyttää ne ihmiset, jotka seisovat ihan siinä matkalaukkuhihnan vieressä venaamassa laukkujaan. Prkl. Eikö jossain oo ne viivatkin, että odota tässä..
Ja sitten ne ihmiset, joilla on kauhea kiire sieltä lentokoneesta sinne matkalaukkuhihnalle odottelemaan. Ja ne ihmiset, jotka avaavat turvavyön ennen kuin merkkivalo on sammunut ja nousevat tonkimaan hattuhyllyltä jo niitä laukkuja. Ihmiset, jotka jäävät seisomaan lentokoneen käytävälle riisumaan vaatteitaan kun pääsevät koneeseen sisälle. Ihmiset, jotka potkii edessä istuvan matkustajan selkänojaa. Meluavat ihmiset. Ne, jotka puhuu kuulutuksien päälle. Ne, jotka tunkee lähtöportin eteen jonottamaan heti kun ensimmäinen kuulutus kyseistä lentoa koskien kantautuu korviin. Ja ne typerät ihmiset, jotka seuraavat näitä ensimmäiseksi mainittuja, kuin lampaat.

Sitten on ne leveästi kävelevät/seisovat ihmiset. Ne, jotka pysähtyvät siihen sisäänkäynnin eteen, keskelle käytävää, liukuportaiden päähän tai muuten vain tielle. Sellaiset ihmiset ärsyttää myös, jotka käyttävät ottomaateilla tuhottomasti aikaa. Ei siinä rahan nostamisessa voi mennä yli minuuttia!

Onneksi (?) asun niin pienellä paikkakunnalla, ettei ole mahdollisuutta kulkea julkisilla. Busseissa ja metroissa sitä vasta hermot meniskin!

Nuo viimeiset lumikinoksetkin ärsyttää!

Koirantaluttajat, jotka itse kävelevät väylän toisella reunalla ja antavat koiran vaeltaa toisella puolella, niin että yhdessä muodostavat toisiaan yhdistävällä narulla vaarallisen ansan. Sitten mulkoilevat paheksuvasti, kun soittaa kelloa (ajoissa!) päästäkseen ohi.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Ihmiset jotka pitävät isoja reppuja selässä täydessä bussissa/metrossa eivätkä edes tajua miten paljon tilaa ne vievät. Parhaassa tapauksessa pyörivät ympäri/kääntelehtivät, tökkien niillä saatanan repuillaan muita. (En pysty hyväksymään... raivo nousee jo ajatellessa tätä.)"-- ihan paras, tämä on minunkin vuosikausia kestänyt inhokki!!! JA niitä on Helsingissäkin PALJON!!! Toinen ärsytys on ne mummot ja joskus nuoremmatkin, jotka pönkeävät 2 pysäkkiä aikaisemmin, ennenkö ovat jäämässä pois bussista tönöttämään oven eteen...vaikka itse olisit jäämässä samalla pois, niin aivan pakko on sinne pönkeä, ja mielummin vielä ensimmäiseksi...raivostuttavaa!!!

Raivostuttavaa on myös päiväkotitätien lapsesta kertomat tarinat, varsinkin jos aina on jotain valittamisen aihetta...tyyliin "tänään vähän tuli nipisteltyä muita lapsia ja syötyä huonosti...valivali" joskus ois kiva saada pelkästään positiivista palautetta lapsestaan eikä aina jotakin tikusta keksittyä valittamista, tai ainakin siltä se kuulostaa,

ärsyttää myös töissä kaikki ja kaiken tietävät, varsinkin korkeasti koulutetut on aina tietävinään kaikesta kaiken, ja jos vain olet ns. "alemmassa" kastissa saat myös kuulla siitä sanattomasti/sanallisesti, vaikka asiasta enemmän tietäisitkin...Toinen lukunsa on samaan firmaan jumittuneet ikänaiset, jotka pitävät itseään korvaamattomina, ja jotka ovat aina sanomassa "painavan" mielipiteensä muista ihmisistä...tuliskohan koskaan mieleen, että ei kiinnosta, vaan teen mieluusti itse päätelmät ihmisistä...niin useasti olen kuunnellut jaskan jauhantaa ihan mukavista ihmisistä...nää on just niit pahimpia juorujen levittäjiä. Todella ärsyttäviä.

ärsyttää koiranpaskat tien varsilla, jos sulla on koira, sä keräät ne kakat! Ei tulis itelläkää mielee tulla kakkimaan sun pihalles...vaik ois kuin lunta ja pakkasta, ne kakat ei hävii siellä kinoksissa itekseen mihinkään!!!

Ärsyttää myös vanhempien naisihmisten kateus nuorempiin, esim kommenteilla, "nopeasti se aika menee, ja kohta olet jo vanha.." tai "nii ethän säkän enään mikään nuori ole.." jne. Ottaa vissii päähän olla vanha, noh, mua ei ota päähän olla nuorempi ja saanko kiitos nauttia siitä!!

Ja lopuksi, ärsyttää suunnattomasti jos joku ääliö ärsyyntyy mun kirjoitusvirheistä, ei voi olla niin nipottaja et valittaa toiselle miten se kirjottaa väärin...aivan sama! Elämässä on isompiakin asioita. =))

annili

HITAASTI KÄVELEVÄT IHMISET. Unelmieni diktatuurissa jalkakäytävällä on hitaiden ja nopeiden kaista. Perrrrrkele. 

nansk

Ai hei joo, sana omata ärsyttää. Kukaan ei omaa yhtään mitään. Se ei ole sana suomen kielessä, piste. Meille ainakin hakattiin tuo niin paljon päähän lukion äidinkielentunneilla, että voisi luulla muillekin uppoavan vähitellen. Minä en omaa, minulla on!

Ihmiset, jotka polkevat muita ihan vain siksi, että tuntisivat oman olonsa paremmiksi.

Ihmiset, jotka polttavat ihan pikkulasten vieressä.

Latua! (Ei varmistettu)

Liukuportaiden eteen jumiutujat, joilla ovat pallo ja suunta hukassa vallan jännittävän liukuporrarmatkan päätteeksi, mutta korvauksena mukana yleensä muutama lapsi, mummo, appiukko ja isotäti, joiden kanssa pohtia suuntaa elämälle - siinä liukuportaiden edessä. Portaiden heidän taakseen pakkaama ihmismassa yrittää löytää tiensä lihamuurin läpi eteenpäin, minkä toiminnan lihamuuri tulkitsee todisteeksi pääkaupunkilaisten tunnetusta töykeydstä. Seurauksena tönimistä, sanailua ja palautetta matkailunedistämiskeskukselle.

(Saattaa esiintyä muissakin kaupungeissa, mutta Helsingissä Stockan portaissa kesäaikaan suorastaan ilmiömäisen tiheästi.)

miisu (Ei varmistettu)

Lentokentillä ja laivaterminaaleissa ärsyyntyminen kärjistyy. Ihmiset, jotka rynnivät laivaan ihan kuin kaikki eivät sinne mahtuisi. Ihmiset, jotka tunkevat lentokoneessa laukkuhyllyt täyteen laukkuja, takkeja, tax free ostoksia jne. niin että yhden ihmisen tavarat vie koko hyllyn. Itse runnon aina näiden tyyppien tavarat tylysti ryttyyn ja ahtaan oman laukkuni sinne vaikka mikä olisi. Ja pahinta on tietysti se laukkuhihnalla odottaminen. Yritän aina heilauttaa omaa laukkuani mahdollisimman laajalla kaarella kun otan sen hihnalta, jotta hihnan kyljessä kiehnäävät saisivat vähän osumaa ja tajuaisivat siirtyä kauemmas odottamaan.

Lisäksi ärsyttää facebookissa ne, jotka jakavat seinällään pätemismielessä artikkelin aiheesta X, johon ovat itse perin pohjin tutustuneet ja sitten teilaavat kaikkien muiden kommentoijien mielipiteet ja odottavat, että pääsevät kirjoittamaan syväluotaavan analyysinsä ko. aiheesta vain näyttääkseen muille, kuinka hyvin ovat perillä kaiken maailman asioista.

Ne muotibloggaajat ärsyttää, jotka tienaavat elantonsa blogillaan eli toisin sanoen lukijoiden avulla, mutta korostavat koko ajan, että a) blogi on pelkkä harrastus b) eivät suostu myöntämään, että rahat louboutinin kenkiin tulee lukijoiden kautta, vaan loukkaantuvat, jos joku kysyy miten rahat riittää kaikkeen luksuskamaan.

Välillä ärsyttää kaikki. Onneksi on näitä selviytymiskeinoja, kuten kanssamatkustajien ruhjominen laukulla.

Ne urpot, jotka ei osaa käyttää junaa. Niissä junavaunuissa on jokaisen oven vieressä se kyltti, josta näkee mitkä paikat siinä päässä vaunua on. Siinä vaiheessa kun juna on täynnä matkustajia kaikkine kamoineen, alkaa ihan lievästi ärsyttää ne vastavirtaan änkeävät tyypit. Ja niitä kamoja ei tartte nostaa sinne ylös heti, joskus voisi vaikka odottaa rauhassa omalla paikallaan että muutkin löytää paikkansa ja sitten voi tukkia sitä käytävää kamojen nostamisella ja takin riisumisella. Tämä kaikki on erityisen ärsyttävää esim. jouluruuhkien aikaan. 

Lisäksi junamatkaajaa ärsyttää ne perässä vedettävät, pyörillä kulkevat ihanan näppärät laukut. Joka saakelin asemalla (etenkin silloin kun pitää vaihtaa junaa) meinaa kompastua niihin mammalaumoihin, joilla ei ole kiire minnekkään sitä kassia vetäessä. Ja sitä paitsi, niistä renkaista tippuu vettä niskaan kun ne nostaa sinne tavarahyllylle. Ja ei, se en ole minä, joka kuivaa muiden ihmisten laukkuja!

Moni muukin asia ärsyttää, mutta en viitsi kaikkia tässä luetella. Sekin nimittäin ärsyttää ihan suunnattomasti, kun pitää toistaa jo aiemmin sanottuja asioita ihan vaan sen takia että saa suunvuoron. Kuinka paljon tässäkin maassa tuhlataan kokouksissa tms. aikaa siihen, että toistellaan niitä samoja asioita uudelleen ja uudelleen? 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Voi herranjestas, että minua nyppii lentomatkustavat pikkulapset, ne äänekkäät ja uhmaikäiset. Ja, että minua ärsyttää ne vanhemmat, jotka eivät saa lastaan hiljaiseksi. Ajatellaanpa pientä kevyttä 10 tuntista lentoa. Kaksi penkkiriviä edempänä huutaa uhmaikäinen lapsi taukoamatta. Lapsi haluaa juosta käytävällä, viedä vanhempiensa käsistä jotain, ottaa jotain tarjoilukärrystä, eikä mikään ole hyvin. Karjumista, itkua ja kirkumista. Kymmenen tuntia. Taukoamatta. Ymmärrän, että se äiti on varmasti jo kullannuppunsa huutoon tottunut, mutta entä ne koneen sadat muut matkustajat? Minä haluan nukkua, perkele.

Öööö (Ei varmistettu)

Aikuiset (!) naiset jotka tituleeraa itseään prinsessoiksi. YÖK! Hei, ja vaikka meniskii naimisiin vaan kerran, niin miksmiksmiks se hääpäivä ois joku prinsessapäivä jossa morsian on maailmannapa? Tupla-YÖK!

Netin keskustelupalstat ylipäätään, mutta erityisesti ne suomalaisten pukeutumista sivuavat: "suomalaiset kulkee aina tuulipuvuissa ja on rumia/ keski-eurooppalaiset on niiiin tyylikkäitä" tai sitten " suomalaiset pukeutuu just hyvin / muun maalaiset on ihan horoja niissä minihameissa ja korkkareissa". Gaaaaaaah! Olit mitä mieltä tahansa ni aina joku on oikeemmassa.

Tästä ei tuu tylytystä takas, mutta jaan vielä tän(kin) ärsytyksen: meikkimainokset. "...olemme tiivistäneet valon nestemäiseen muotoon..." ...Well ___(lisää tähän vapaavalintainen hollywood-stara)___, you might be worth it, but I'm worth so much more....

Vierailija (Ei varmistettu)

Kypärättömät vanhemmat jotka ajavat pyörällä ja heillä on kyydissään kypärällinen lapsi. Miksi? Jos kaadutaan, eikö ole kivempi että kumpikin osapuoli säilyy hengissä?

Ihmisten yleinen flegmaattisuus esim. julkisilla paikoilla tai asiakaspalvelussa. Jos sanoo "hei" niin on loogista eikä mitenkään omituista vastata "hei." Olet töissä täällä.

Koiranomistajien hössötys ja urbaani suojeluvietti sitä jalostettua hiilijalanjälkeä kohtaan tyyliin "en voida tulla kylään, koirani X ei ole tottunut menemään junalla ja voi stressaantua" No osta hänelle vaikka stressilelu.

Ulkomaalaisperäisten sanojen käyttämisen helppous mistä seuraa sanattomasti automaatinen snobin leima. Esim. broccoli vs. parsakaali, tai besserwisser.

Juhlitaan kuitenkin sitä että meidän ongelmat on näinkin pieniä!

pahatapa (Ei varmistettu)

Edelliseen viitaten, veikkaisin että esim. mun toinen koirani voisi junamatkustajille olla aikamoinen ärsytyksen aihe, vikisee ja ulisee jatkuvasti, alkaa hilseillä, kuolaa, karvat pöllyää ja läähättää. Ei ehkä niin mukava kuunnella tuntia-kahta? ;)

vierailija (Ei varmistettu)

Teinit, jotka valtaavat rullaportaissa molemmat sivut, ja väistävät vasta kun olet noin viisi kertaa nätisti pyytänyt.

Se, kun olet Helsingin rautatieasemalla juoksemmassa lähijunaan, joka on luonnollisesti vasta siellä laiturin loppupäässä toisen lähijunan takana, ja viereselle laiturille saapuneesta junasta purkautuu juuri sillon ne miljoona ihmistä ja valtaavat molemmat laiturit. Siinä sitten yrittää helvetillisessä kiireessä luovia jotenkin vastavirtaan, että ehtisi junaan. Ja tietenkin paheksuvien katseiden kera.

Bussikuskit, jotka selvästi nauttivat siitä pienestä vallantunteesta jonka saavat ajamalla pysäkin ohi / jättämällä oven avaamatta kun haluat nousta bussiin _pysäkiltä_, pelkkää ilkeyttään.

Ja joo, jos nyt puhutaan tosiaan asioista joista ei saisi ärsyyntyä, tai siitä ei ainakaan saisi sanoa, niin joo huonosti käyttäytyvät lapset on kyllä listan kärkisijoilla. Mutta vielä enemmän ärsyttää ne aikuiset, jotka hyysäävät näitä huonosti käyttäytyviä lapsia.

Esimerkki: olimme poikaystävän ja tämän perheen kanssa eräillä sukujuhlilla. Juhlissa ei ollut kaikille istumatilaa, mutta juhlapaikassa oli iso ikkuna, jonka alla oli matala patteri jolla pystyi myös istumaan. Istuimme patterin päällä poikaystäväni, tämän siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa, siten että olimme selkeästi yhtä porukkaa. Patterilla istui muitankin, mutta tilaa olisi vielä ollut kun vähän vain tiivistäisi. Pian eteemme kuitenkin liihotteli prinsessamekkoon pukeutunut pikkutyttö, ilmeisesti isoäitinsä kanssa, norkoilemaan. Isoäiti ilmoitti "Selja haluisi lämpimälle patterille istumaan". Me sitten porukalla tiivistimme, jotta tyttö mahtuisi porukkamme toiselle puolelle istumaan. Se ei kuitenkaann jostain syystä pikkutytölle kelvannut, vaan hän olisi halunnut juuri tietylle paikalle, jolla me satuimme istumaan. Hyvien kasvatustapojen mukaan tytön isoäidin olisi tässä tapauksessa pitänyt sanoa tytölle, ettei aina voi istua juuri siellä missä haluaa, vaan pitää mennä sinne missä on vapaata. Mutta ei, isoäiti sitten ilmoitti meille "Selja haluisi nyt kyllä tähän, voisitteko tehdä tilaa", jolloin meidän piti siirtyä istumaan erilleen toisistamme. Ja varmasti ei missään vaiheessa ollut epäselvää, että olimme samaa porukkaa ja meillä oli juttu kesken.

Ja pikkutyttö viihtyi lopulta paikallaan noin minuutin.

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Naiset, jotka eivät myönnä tavoittelevansa rikkaita ja komeita ja supliikkeja eliitin miehiä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jatkan vielä:

Oon samaa mieltä tosta omaamisesta, kukaan ei omaa yhtään mitään PRKL! Ja bussissa puhelimeen huutavat ihmiset on kyllä niin perseestä, yleensä kuuntelen aina bussissa musiikkia koska en vaan voi sietää bussihuutajia. Just tänä aamuna SEITSEMÄLTÄ joku täti piti tarpeellisena huutaa jotain turhia kuulumisia puhelimeensa. Kuulin, että jossain myytäisiin sellaista laitetta, jolla pystyy nappia painamalla blokkaamaan kaikki matkapuhelinsignaalit tietyllä etäisyydellä. Se tulis kyllä tarpeeseen bussimatkoilla. Ei kyllä voi muutenkaan käsittää henkilökohtaisten asioiden puhumista julkisella paikalla. Kerran matkustin Lahdesta Tampereelle bussilla ja joku nainen kailotti vieressä kaikki työasiansa, alkaen jorman irtisanomisesta ku se on semmonen vähän alkoholisti. Ja asiakkaiden hyvin henkilökohtaiset asiat puhuttiin kanssa kovaan ääneen ja vielä niin, että ihmisestä mainittiin koko nimi. Luottamuksellisuus anyone? Jotkut on kyllä ääliöitä.

Niin ja se jos sanoo moi niin miksei voi sanoo takasin moi??

nansk

Marttyyrimiehet, jotka syyttävät naissukupuolta siitä ettei irtoa.

Eve (Ei varmistettu)

Nyt on niin herkullinen posti kommentteineen että aijai!

Mopoautot. Niiden AINOA hyvä puoli on se, ettei ne sammu risteyksiin (mainitsin, koska näen hyvää kaikessa paskassa). Mutta aina kun ne osuu silmiin, niin vituttaa automaattisesti. Vituttaa sekä ne mopot, kuskit että kuskien vanhemmat.

Ärsyttää koiranpaskat, muttei tien sivulla, vaan keskellä! Syytän omistajia.

Vituttaa se, että kaikki lenkkimaastot vedetään talvella laduiksi, ja niillä ei saa enää lenkkeillä. Ei kaikki kansat muutu talvella suksikkaiksi, vain osa muuttuu! Vain osa maastoista pitää pyhittää suihkaajille!

Jos olisin nälissäni, väsyksissä, olis maanantai ynnä muuta, voisin ammentaa enemmänkin vitutusta. Nyt on kuitenkin lauantai, oon lähdössä virvoittamalle alkoholijuomalle ja maha on täynnä pannukakkua, niin ei irtoo.

Vierailija (Ei varmistettu)

A. Sinivaara: Heh, tiedän miehen jolla on (omin sanoin) zeniläinen lähestymistapa salilla käyntiin, ei varsinaista ohjelmaa, kevyillä painoilla (ettei synny kolinaa) ja toistoja paljon. Ja naamalla ei saa irvistää. Sellainen ärsyttää. Ja ne tyypit jotka jotka tekee suurilla painoilla, ähisee ja vääntelee sitä naamaa, ärsyttää :D eli ei pelkästään naisten synti pienillä painoilla tekeminen.

Sannu (http://http://sannunblogi.blogspot.com/) (Ei varmistettu)

Bussissa istuvat ihmiset, jotka laskevat oman selkänojansa suunnilleen takana istuvan (minun) syliin asti ärsyttää. Myös täydessä bussissa käytävän puolella istuvat "pyhitän ikkunapaikan pienelle laukulleni" -ihmiset ärsyttää. Tai ikkunapaikalla istuvat, joilla on valtaisa kassi käytävänpuoleisella paikalla (erityisesti pitkänmatkanbusseissa). Ei olisi voinnut sinne alas sitä laittaa?

Istuimen selkänojaa lentokoneissa potkivat lapset ärsyttää. Lennon laskeuduttua heti ylös nousevat häsäävät ihmiset ärsyttää, paitsi jos itse on yksi niistä ja jatkolennon lähtöön on 20 minuuttia (koettu on).

Yhdyssanavirheet ärsyttää. Ihmiset joiden fb-postaukset koostuvat pelkästään erilaisista sairauksista tyyliin "flunssassa taas", "keuhkoputkentulehdus, korvatulehdus ja kuume yhessä, nice!!" ärsyttää. Ihmiset joilla on 2342312 profiilikuvaa itsestään täysin samassa poseerausasennossa ärsyttää.

Blogit joiden pitäjällä ei ole mitään oikeaa asiaa ("Käytiin tänään Marin kaa kahvilla ja sit kävin lenkillä. Täs päivän asukuva!!") mutta seuraajia on vähintään 200 ärsyttää. (Nimimerkki katkera bloggari). Ihmiset jotka kirjoittaessaan laittaa loppuun kaksi pistettä. Niitä tulee joko yksi tai kolme!
Moni muukin asia ärsyttää mutta ehkä jätän tämän nyt tähän :D

SuviH (Ei varmistettu)

Hah, melkoisen monta ärsytystä tullutkin jo esille: "omata" sanan käyttö, matkalaukun odottaminen millissä kiinni hihnaa, näin esimerkiksi.

Sanu siis kysyit asiaa, joka ärsyttää, vaikka ei saisi ärsyttää... No ne kadulla notkuvat kerjäläiset!!!!!! Menee samaan sarjaan "no koska lapset".
Jurppii ihan huolella kun ne heiluttaa sitä pahvimukia syyllistävällä katseella. Ja kun yleisön silmä välttää ollaan kulman takana röökillä (niin kun tää meijän officen lähimamma).
Ja kun ääneen tän sanoo, siis että ärsyttää, ei todellakaan saa ymmärrystä osakseen!
Mut kun ärsyttää!

sanumaria

Onnea mari :D

Pages

Kommentoi