Asioita, joita olen oppinut elämästä

1. Kotona olemiseen voi kyllästyä niin paljon, että hammaslääkärissä käynti on ehdottomasti parasta päivässä. Aika "hyvin" ottaen huomioon, että normaalitilanteessa selviän hammassärkyisenä useita viikkoja, koska en uskalla mennä hammaslääkärille.

2. Elämässäni on tyhjiö, koska en ole ostanut vielä(kään) Katsomon lätkän MM-kisapakettia. Toisaalta nyt sieltä voisi katsoa kaikki jo aiemmin pelatut pelit ja päivissä olisi jotain sisältöä.

3. Jos ei bloggaa pariin päivään, kuuluu ilmoittaa asiasta julistamalla blogitauko. En tiiä, mää en oo koskaan ees huomannut jos joku on ollut vaikka viikon tai kaksi postaamatta. Luen blogini feedlyn kautta ja postaukset tulee syliin kun niitä tulee. Usein olen ihmetellyt että jaa onko tää ollu jossain oikein tauolla kun joku kauheasti pyytelee anteeksi ettei ole pitkään aikaan kirjoittanut. Yleensä se pitkä aika on noin viikko. Ihan oikeastiko ihmiset saa valituksia lukijoiltaan jos ei joka päivä tule postausta?

4. Kaikki hype terveellisen syömisen, sen ja tuon ja tän välttelyn suosittelu ja muu saa aina pohtimaan että hmm, pitäskö munkin. Mutta sitten taas voi lukea Mötley Crue - The dirt -opuksen ja todeta että jos nuo jannut ovat vielä elossa niin mun karkkipussini eivät ehkä mua tapa. 

5. Kun elämänpiiri kutistuu omaan kotiin, on hurja seikkailu lähteä kiertämään naapurikuntaa (ja vähän omaakin). Ihan sulaa hulluttelua on lähteä yksin autolla Toijalan ABClle!

Kuvat napsittu kotikulmamatkailureissulla Waterbayssa ja Mellowtownissa. Ehkä ensi kerralla Is-it-you-lakelle! Niin ootteko jo nähneet Tampereen metrokartan?

Share

Kommentit

FFFifi
Fitness Führer

Tosta blogitauosta, niin jos ihminen bloggaa työkseen niin musta se on sama kuin että töissä laitat poissaoloilmoituksen sähköpostiin. Mutta jos blogi on harrastus, niin en mä tiedä miten tarpeellista se on. Itse kyllä kerron jos olen lomalla, kai mä ajattelen, että kaikki mun innokkaat fanit on ihan hädissään jos musta ei kuulu mitään :D

Mutta vähän aikaa sitten multa kyllä kysyttiin painokkaasti, että miten usein postaan, sitä jäin vähän miettimään, että mikä sen vastauksen olisi pitänyt olla ja miksi sitä kysyttiin...

sanumaria

Kai sitä varmaan itekin sanois jotain jos olis tiedossa vaikka monen kuukauden hiljaisuus. Mutta niinko pari päivää tai viikko, jotenkin ihan sama. Ehkä mää en oo vaan tarpeeksi probloggaaja kun mua ei hetkauta jos joku on pari päivää ei-blogissaan :)

FFFifi
Fitness Führer

En mäkään tajua miten joku edes huomaa jotain parin päivän taukoa. Eiköhän ihmiset yleensä lue useampaa blogia, emmä usko että kukaan on siellä yhden ja saman kanssa rämppäämässä F5 nappia päivitä jo!

sanumaria

Se piti sanoo vielä että sen mää vielä jotenkin ymmärrän että jos jonkun päivittäinen leipä on blogista ja kävijämääristä kiinni, niin sitten kerrotaan vaikka viikon tauosta. 

Miusta on aika huvittavaa mennä lukemaan jonkun postausta otsikolla "blogitauko" tms. ja selviää, ettei kyseinen henkilö aio kirjoittaa mitään seuraavan viikonlopun aikana. Siis kahteen päivään. Jos joku on (luulee olevansa) niin tärkeä, niin mikäs siinä, ei siitä haittakaan ole :D

sanumaria

Oman tärkeyden lisäksi mää oon miettinyt sitäkin puolta että onko jengillä niin fanaattisia lukijoita että ne suuttuu jos ei joka päivä postaa?

Hmm, paljon mahdollista, sillä onhan noita ihmisiä joka junaan ja vähän sen ulkopuolellekin.

Tyhjä

Mä olen kyllä miettinyt, pitäisikö valittaa siitä, että sun urheilublogissa ei ole tapahtunut mitään vähään aikaan. Toisaalta... voit kyllä vedota johonkin force major kohtuullisuus pykälään.... :-D

sanumaria

Mää voin antaa tässä treeniraportin :D Kävelin tänään noin 2km. Loppupäivän vietän sohvalla :D

KatiR (Ei varmistettu)

Kyl mä olen niin koukussa sun blogiin, että päivä paranee heti kun postaat :D Mut en mä raivoissani ole jos et. Sulle varsinkin on nyt toi force majure-pykälä erittäin sallittu :)

Kommentoi