Asioita, jotka ovat hanurista

Etkaisäänymuavarte

1. Olla perheestä se viimeinen jonka lenssu kaataa. Ja kuitenkaan ei saa kaatua koska on pari superpirteää vauvaa jotka jo ehtivät parantua.

2. Harmaus. Tule jo lumi!

3. Tomaatit. Varma paikka kaikilla näillä viha-listoilla.

4. Postausmotivaatiokuoppa. Ei oo vaan mitään asiaa. Mun jutut ei tällä hetkellä kiinnosta ees mua, niin en jaksa uskoa että muitakaan kiinnostaa. Oon alkanut toivoa että  viimeistään joulukuussa pääsen täältä kuopasta. Kuopan syvyydestä kertoo että olin #teammomfien pikkujouluissa enkä saa kirjoitettua siitäkään. Ja kohta on vähän nolon myöhäistä.

5. Finrexin ei ole läheskään yhtä hyvää kuin kahvi.

Share

Kommentit

Pajula (Ei varmistettu)

Älä nyt juutu kuoppaan! Itsellä vauva-ajoista alkaa olla parikytvuotta, mutta tuoreen perhekokonaisuuden juttuja on aina kiva seurata (toki tietty vähän sillä mentaliteetilla, että "huh, onneksi toi on multa ohi" ja "onneksi niitä tuli meille vain yksi kerrallaan"). Ja samalla tähyillä, osutaanko vastakkain kylänraitilla. (Juu, ei kannata säikähtää, en luultavasti asu naapurissasi, samalla paikkakunnalla tosin ;-)). Juonipaljastuksena voin kertoa, että vaikka jälkikasvu olisi jo teini-ikäistä, niin flunssaenkelinä hääriminen ei välttämättä ole vieläkään herkkua - ainakaan, jos teini on henkilö, joka on vauvasta asti osannut ottaa näyttämön aina täysillä haltuun. No, ilkeä minä, kyllä se on nyt ihan oikeastikin kipeä, monta päivää 39 asteessa on kelle tahansa rankka juttu :-D. Onnea toipumiseen meille jokapahiselle!

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Naapurikyttääjiä :D Mutta mistähän sais ittelle flunssaenkelin?

Komppaan edellistä; vaikka vauva-arjesta alkaa olla 30 vuotta, juttujasi (tavallasi kirjoitettuja) on kiva lukea, vaikkei niissä sen kummempaa sisältöä olisikaan. Ei tietenkään väkisin, mutta älä nosta omaa rimaasi korkealle - me ei sitä tehdä!

AudreyN (Ei varmistettu)

Tää oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen postaus, valivali-jutut ei petä koskaan :D Mulla on varmaan joku erillinen makunystyrä erikoistunut tomaatin makua varten, koska en voi millään ymmärtää tuota sun tomaatti-vihaa, salaatti taasen on vaan ikävää kaikin puolin.
Ja eikös tuossa Finreksissä ole samaa ibuprofeenia mitä buranassa (aiheuttaa ainakin itselle samat vatsanväänteet)? Joten nappaa burana nassuun kahvin kera, ei itteensä pidä liikaa kiusata, varsinkaan kipeänä :)

Finrexinin vaikuttava aine on asetosalisyylihappo eli Asperiini. Jota siinä on aika vähänkin vielä. Mutta siinä on kofeiinia ja C-vitamiinia, niistä johtuen (etenkin kofeiinista) siitä tulee aika nopeasti parempi, pirteämpi olo. Hetkeksi. Itse pidän Buranaa paljon parempana ja tehokkaampana flunssalääkkeenä, joskin oireitahan sekin vaan hoitaa, ei paranna tai lyhennä kestoa. Kuten ei mikään muukaan.

Hiljan yhdessä sarjakuvassa (Sarvikuonojen maa) tyyppi kysyi lääkäriltä, etä onko jotain, joka veisi flunssan pois päivässä ja lääkäri vastasi, että on; syanidi. Ja niin se on :).

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Mä syön tomaattia murskana ja paseerattuna ja keittona, mutta sit muuten se ällö tomaatinoksennus (sisusta) estää tykkäämästä tomaateista :D

hankriste (Ei varmistettu)

Jes! Kerrankin joku muukin joka vihaa tomaattia! En oo ainut! Jes!

..Meillä meni silleen että ensin olin itse flunssassa, sitten pojalla oli abaut 3 viikkoa korvatulehdus koska en ensin itse tajunnut ja sen jälkeen sattui kohdalle Euroopan töhöin tk-lääkäri. Kaks päivää oli "normaalia" ja sit tuli taas flunssa. Kaikkiin. En oo kahteen kuukauteen nukkunu pidempään ku kolme tuntia putkeen. :):):):):) ja hihihilpee on meininki!

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Täytyy vaan ottaa tää sellasena yksi monista lenssuista. Ja vetää lisää d-vitamiinia..

Sillypäänts

Kun on 8vuotta asunut tomaattivihaajan kanssa, olen pikkuhiljaa oppinut pilkkomaan ne aina erilleen salaatista ja käyttämään vain paseerattua tomaattia ruoassa. "Koska se on se rakenne mikä siinä karmii eniten." En voi tajuta, miten ei voi tytkätä viattomasta tomaatista.. Toisaalta itse kartan  varsiselleriä viimeiseen hiuskarvaan saakka.

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Siis just se rakenne! Se sisus. Hrrrrr.

Hankriste (Ei varmistettu)

Ei kun se on vaan se tuoreen tomaatin maku. Yäk,

Kommentoi