Hääjärjestelyitä - osa 1.5

Ladataan...

Osa yksi näissä hääjärjestelyissä oli se, että ne päätettiin järjestää. Ja sitten päätettiin päivä, ja lähetettiin kutsut. Jostain syystä kalenteri näyttää jo kesäkuuta ja häihin on näköjään reilut kolmisen viikkoa enää jäljellä. Eli voishan sitä vaikka miettiä että mitähän pitäisi tehdä sen sijaan että lonnii auringonpaisteessa pihaterassilla. Ei sillä, on sitä lonnimisesta huolimatta pari tikkuakin laitettu ristiin asioiden eteen. Mutta siis vain pari:

  • Maistraatti on varattu ja esiselvitykset on tehty (ei olla sukulaisia, homma kunnossa).
  • Sormus on hankittu.
  • Mekko on kaivettu esille vaatekaapista.
  • Sukulaisille juhlapaikka on varattu (Soitin äidille että niin, saataisko olla teidän pihalla. Saadaan, jee!)
  • Tallennusasiat on hoidossa, eli kameran muistikorteille tulee täytettä.
  • Skumpat on kylmässä.
  • Tukkaan törkättävä kukkapanta on haettu.
  • Morsian ja sulhanen tietätävät molemmat maistraattiajan, eli luultavasti molemmat ovat paikalla kun pitää.

Sitten on juttuja, joita pitäisi tehdä. Luulisin.

  • Päättää, pistääkö mitkä kengät. Lipottimet, släpärit vai Conversesandaalit?
  • Harjoitella sen tukkahärpättimen käyttöä. Ettei tarvi tuskastua sitten silloin kun se on pakko saada kiinni se tukka.
  • Tarkistaa, ettei hameessa ole esim. punaviinitahroja. (On nimittäin hyvin mahdollista että on.)
  • Miettiä, että mitä ruokaa tarjoilisi sukulaisille. Laatikollinen possumunkkeja kävisi mulle, mutta ehkä voisi harkita jotain vähemmän sokeristakin syömistä.
  • Miettiä, millaiset hääkuvat ottaisi. Tosin tässä taidan luottaa enemmän fiilikseen ja kuvaajaan, joka on Paras.
  • Päättää, haluaisinkohan jotain hömpötyskauneusjuttuja, kuten esimerkiksi manikyyrin tai pitkät räpsyripset. 

Lisäksi pitää toivoa aurinkoista ja mahtista keliä kolmelle kesäpäivälle. Muinakin päivinä toki saa olla aurinkoista ja hienoa, mutta erityisesti kolmena päivänä se olisi suotavaa. Mitähän mää olen unohtanut? Aattelin, että jos jotain unohtuu niin unohtuu. Olennaisinta lienee kuitenkin että on paikalla oikeaan aikaan oikeassa maistraatissa oikean ihmisen kanssa. Jos siinä jotain mokaa niin luultavasti senkin voi korjata:

(Posterit generoitu Keepcalm-o-maticilla, ite tein kun en jaksanut ettiä muiden tekemänä valmiina.)

Mitäs tässä pitäisi muistaa vielä?

Share
Ladataan...

Kommentit

Tica
pied-à-terre

Maistraatin osoite kannattaa varmistaa kahteen kertaan, ja etta missas se sisaankaynti onkaan! :)

sanumaria

Käytiin siellä viemässä noita selvityslappuja, niin on reitti selkee :D

Tica
pied-à-terre

Ja vihkiminen on varmasti samassa paikassa? :D

T. Olinpa kerran todistajana maistraattihaissa joissa kukaan ei tiennyt missa pitaisi olla

sanumaria

Hehe, ei tullu ees mieleen ettäkö ei olis. Mutta tarkistin vielä ja sama paikka!

Tica
pied-à-terre

...vois meinaan olla noloa eksya matkalla, vaikka oiskin alunperin ajoissa

Mindeka
Ma-material Girl

Sinne tarvitsee varmaan ottaa henkkarit ja/tai joitain asiakirjoja mukaan?

 

Ja ehdottomasti jotain kauneushömppäjuttuja kehiin! Räpsyripset nyt vähintään!

;)

sanumaria

Henkkarit. Totta. Ja kyllä tässä ollaan nyt kääntymässä räpsyjen kannalle :)

Toimitus
Toimitus

Toimitus äänestää manikyyrin puolesta! Mutta voipi laittaa väritöntä lakkaa.

sanumaria

Mulle väritön lakkakin on melkeen jo hömpötystä :D

PSK
Insert Cool Phrase

Ehrottomasti jotain hömpötyskauneusjuttuja äänestää myös hän!

Hömpötykset ihan must :) Äänestän jotain sellaista mitä normaalielämässä et ikinä ees ajattelisi, silloin se ois speasiaalia.

sanumaria

Se onkin toisaalta sit vaikein keksiä. Mitähän sellasia olis? 

Mindeka
Ma-material Girl

Sellaset kunnon viuhkaräpsyripset!!

sanumaria

Ettei saa silmiäkää auki :D

Rahkamuija (Ei varmistettu)

Kenkiä ei kannata kauheesti funtsia, laittaa ne mitkä on eteisessä valmiina. Meinaan jos kovasti suunnittelee, niin viime hetkellä lyö varpaansa eikä suunnitelma-kengät mahdu. Ja joku päräyttävä hääkuva sitten eikä mitään nössöö juhannus-koivua taustalle!
Ne on muute siä maistraatissa sitten aika nopeita, pakolliset pälätykset on ohi ennen kun edes huomaa ja sitten kuuluu möläyttää, et oliks tää oikeesti tässä.

sanumaria

Suunnitelmakengät on kuitenkin kaikki jotain varvastossuja, että ne menee kyllä vaikka varpaat kolahtaiski. Ja jos ei muuta niin aina on kumpparit. Kumpparit jalassa voi möläytellä mitä vaan, kun vaan sitte totee että "sori, oon maalta kato".

Täytyy toivoo Aleksilta päräyttävä kuva, en vaan sitten tiiä että mitä sen eteen se pistää tekeen :D Täytyy treenata leuatuslihakset, jos jotain sellasta pitäs tehä. 

 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Muista tilata internetistä joku pöljä kakunkoriste, kuten allekirjoittanut teki.

Tuossa meidän koristeessa oli alunperin väärä Ducati. Piti sitten irroittaa se ja tilata Kiinasta uusi, oikean mallinen pienoismalli ja suutaroida se koristeeseen kiinni. Sillä nyt ei ollut mitään väliä, että koristeessa morsiamella oli vaalea tukka ja miehellä hiukset, mutta sen moottoripyörän mallin kanssa oli tarkkaa :D

Selänlämmitin (Ei varmistettu)

Mulle kans tää! Monsterilla. Mistä sais? :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Täältä löytyy kaikenlaista kivaa :D

Harriv (Ei varmistettu)

Hääkuvan tyylilajiksi suosittelen "Venäjä": http://www.heavy.com/comedy/2012/05/russian-wedding-wtf-photos/

honeychile

Mulla oli kumpparit häissä! Eli ei haittaa, jos sataakin ja varvastossut jää kotiin.

Kommentoi

Ladataan...