Kauhutarinat ja niiden pakkojako

Viikkonumerot kasvavat ja vääjäämättömästi koittaa se varsinainen Tapahtuma(tm). Mitä vähemmän päiviä on laskettuun aikaan jäljellä, sitä suuremmalla innolla jo-äiti-ihmiset kertovat tarinoita. Kauhutarinoita. Tämä ja tuo on kamalaa ja sitten vielä tämäkin on kamalaa. Ja tiedäthän että kaikki voi mennä ihan päin helvettiä? 

En tiiä onko tää mun taktiikka ihan tyhmä sitten, mutta oon lähestynyt asiaa sellaiselta "myyrä on jo syylärissä, joten murehtiminen kannattaa unohtaa"-asenteella. Että kyllä ne syntyy, tavalla tai toisella. Kaksosissa muutenkin on vähän rajatumpaa se mitä saa ja voi tehdä siinä tohinassa, ja lopulta melkoisen olennaisinta on kuitenkin että tyypit syntyy ja voi hyvin. Oon varmaan aiemminkin toivonut tätä, mutta olisi tosi tosi kiva kuulla jotain juttuja kun asiat menivät hyvin. Eikä niitä sattui-niin-saatanasti-ja-kaikki-meni-pieleen-ja-sanoinko-jo-että-suolenpätkiä-ja-verta-juttuja.

Toinen mikä on jo selvästi havaittavissa on se "odotas sitten kun"-pelottelu. Erehdyin sanomaan että yritän saada molemmat tyypit samaan rytmiin ja rutiineihin mahdollisimman pian, ja sain vastaani melkoisen vyöryn "no mutta" ja "ei sen ikäiset" ja "not gonna happen" kommentointia. Enhän mä tiedäkään onnistuuko ja miten ja kuinka helposti. Mutta kai sitä yrittää saa. Aattelin vaan että tuo olisi hyvä tapa, sen verran moni kaksosten vanhempi on sitä suositellut. Että jotain pientä rohkaisua sitä kaipaisi tällaisessa uudessa tilanteessa. Eikä vaan kauhutarinoita.

Erityisesti siksi että on päivisin ihan liikaa aikaa tuijottaa kattoon ja miettiä mikä kaikki voi mennä mäkeen.

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

"myyrä on jo syylärissä" :DDD

No miulla kaikki ainakin meni hyvin ja synnytyksestä jäi hyvä mieli! :) Toisaalta ei sitä voi mitenkään kaunistella: sattuuhan se (nimenomaan avautumisvaihe, itselläni ei ponnistaminen sattunut käytännössä lainkaan!), mikään ei ole aiemmin sattunut niin paljon, mutta siitä myös selviää. Ja helpotusta on saatavilla - luomusynnytykset joutakoot kuuseen, jos miulta kysytään! :) Itse aina ihmettelen näitä "verta ja suolenpätkiä" -tarinoita, sillä oman synnytksen aikana en nähnyt pisaraakaan verta tai muita eritteitä!

Ja mitä itse oon kuullut kaksosten äideiltä, niin ihan hyvin vauvat voi saada samaan rytmiin, jos haluaa :)

sanumaria

Se on jotenkin niin hassua kun kyllä sen nyt tietää että se tulee sattumaan. Mutta just ei kaipais niitä liikoja yksityiskohtia ja yleistyksiä sen perusteella että joskus kerran kävin näin niin sullekin käy.

Ja luulen kans että ne vauvat voi saada samaan rytmiin,  tai siis yritän :)

paulahelena
ALUAP

oho, miten voi olla näkemättä verta oman synnytyksen aikana!? mut mullakin jäi kyl hyvä fiilis synnytyksestä, vaikka veri roiskukin, ei valittamista :)

sanumaria

"Veri roiskui." Pliis just ei näitä :D

nem (Ei varmistettu)

Kaksi synnytystä takana enkä ole nähnyt verta. Että kyllä voi mennä ihan siististikin.

teehoo (Ei varmistettu)

Sama. Pistin silmät kiinni niin ei nähnyt mitään :) Avasin vasta kun olin tarkistanut ettei mitään yök-nähtävää ole :)

paulahelena
ALUAP

sori :D en tienny et se oli kiellettyä ku se oli musta jotenki niin normaalia siinä tilanteessa eikä yhtään ällöä ja kamalaa! ite olin muuten jotenkin ihan hämmentävän skarppina ja läsnä koko synnytyksen muutenkin, ei puhettakaan mistään synnytystransseista. mulle se oli ehdottomasti positiivinen asia, en tiiä onko kaikille...

sanumaria

Tiedostan kyllä että hommassa ei varmaankaan ilman verta selvitä, mutta mulle tulee tosta roiskumisesta mieleen vaan jotkut splätterfilmit ja sellanen täämeneepäinhelvettiäfiilis. Mutta it's just me.

Pisaraakaan en nähnyt, vaikka muuta odotin :)

M6 (Ei varmistettu)

Rohkaisutarinaa tulee (näin blogiasi pitkään lukeneena mutten koskaan aiemmin kommentoineena): synnytin esikoiseni TAYSissa viime kuussa, ja kaikki pelkäämäni kauhutarinat loistivat poissaolollaan. Koko synnytys kesti alle 12 tuntia, ja sujui kaikin puolin täydellisesti.

Avautumisvaiheessa TENS-laitteesta (ja joogan hengitysharjoitteista) oli valtaisa apu, ja sairaalan puolella ihanat ja ammattitaitoiset kätilöt hoitivat homman alusta loppuun juuri kuten pitikin. Ilokaasu auttoi kun TENS ei enää riittänyt, ja kun ilokaasukin jätti toivomisen varaa, sain epiduraalin (jonka laittaminen tuntui niin vähän etten edes tajunnut että se oli laitettu ennen kuin näin anestesialääkärin lähtevän salista) joka toimi kuin unelma. Kipu ei missään vaiheessa ollut liikaa, vaan yllättävän hallittavaa. Puudutusta sai vielä lisääkin kun ensimmäinen alkoi haihtua, ja todella lyhyen ponnistusvaiheen jälkeen vauva saapui maailmaan (ja - arvostan tätä - tehden mahdollisimman vähän damagea tullessaan). Kävelin salista omin jaloin pois, ja nyt vajaata kuukautta myöhemmin olen jo aloittanut juoksulenkitkin, 10 minuuttia kerrallaan.

Summa summarum: synnytys ei automaattisesti ole kauhutarina, vaikka ne saavatkin eniten palstatilaa. Näistä hyvin menneistä ei vain usein kuule, kun ei niillä ole uutisarvoa. Paras vinkki jonka voin antaa, on tämä: kätilöt oikeasti osaavat asiansa, luota siis siihen. Kyllä ne sieltä ulos saadaan ;)

Joo, miullakin vain hyviä kokemuksia kätilöistä ja palautuminen oli nopeaa :)

sanumaria

Tää on kans mun yks taktiikka: luota kätilöön. Ne tietää tästä synnyttämisestä enemmän kun mää kuitenkin.

Noin mäkin sen otin, että en viitsinyt etukäteen kauheasti stressata. Ajattelin, että paikan päällä ehtii.

Ja kerronpa jotain, mitä en itse tajunnut ajatella, mutta millä aion takuulla hekumoida jos ikinä enää synnytän: minulla saattaa olla ikävää, mutta kanssaihmisellä on ehkä vielä vittumaisempaa kun sen pitää yrittää peittää täydellinen tylsistymisensä virikkeistä tyystin riisutussa huoneessa ja samalla yrittää näyttää kannustavalta. (Tämä toki riippuu siitä, miten vittumaisuuden käsittää, mutta itse käsittelen aivan erityisen huonosti sitä, että on tylsää.)

sanumaria

Ja lisäksi se raasu saa vielä päälleen kiukuttelut ja purnaamiset, ei oo helppoa :D

mariae (Ei varmistettu)

I hear You. Olen nyt 24 viikkoa raskaana, ja tuo sama ottaa minua päähän. Todella kovaa. Miksi naisten pitää tehdä toisilleen tuollaista? En oikeasti voi käsittää. Kun suurin osa synnytyksistä kuitenkin menee hyvin ja hienosti, niin minusta noiden tarinoiden ja "ei se kuitenkaan onnistu" juttujen jakaminen odottaville äideille tuntuu aivan puhtaalta ilkeydeltä. Mielestäni aivan turha selittää, että pitää/on hyvä tietää, että näinkin voi tapahtua. Ja *askanmarjat. Ei tarvitse, ellei sellaisesta ole mitään indikaatioita. Tämä sama pätee minusta myös useaan neuvolan ohjeeseen: aina pitää ensin kertoa, mikä kaikki voi mennä pieleen. Ja onko se sitten ihme, että menee, kun naisen alitajuntaan on raskauden aikana iskostettu kaikki mahdolliset ja mahdottomat komplikaatiot. Arggh.

Muutenkin tuntuu, että tästä maailman luonnollisimmasta tapahtumasta tehdään nykyään jostain syystä kamalaa draamaa. Extremeä ja silleen. Asia, jolla voi päteä.

Itse olen päättänyt ottaa loppuraskauden päivä kerrallaan ja lukea vain ja ainoastaan positiivisia kokemuksia. Muista mahdollisuuksista selvitään sitten jos.

Tsemppiä sinnekin!

mariae (Ei varmistettu)

Niin ja aion myös lohduttautua äitini kommentilla, että hän menisi joka kerta mieluummin synnyttämään kuin hammaslääkäriin :)

sanumaria

Mulla on tässä jotenkin sillai kun kaksosjutut menee vähän eri kaavalla, niin siinä on jo valmiiksi peloteltu että mitä kaikkee voi tapahtua. Ja kaikki voi mennä tuplasti pieleen :D Niin en haluu kyllä yhtään niinkun lueskella sellasia kauhujuttuja, saati kuulla niitä ihan pyytämättä...

Päivä kerrallaan tässä mennään, aloitan aamut sillä että huutelen että "täällä olis hieno päivä, kantsis tulla hei kattoon" :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ainoo asia mistä tällä hetkellä haluaisin kaikkia kanssaeläjiä muistuttaa, on se, että raskaus tosiaan VOI kestää yli lasketun ajan. Vielä viikolla 36 naureskelin kaikille "yli menee" -kommenteille. Ei olis pitäny. Tosin ei tääkään nyt niin hirveää oo ku monet on varotellu, lähinnä vaan naureskellen menee.. :D t. Mama+maha, 40+6

sanumaria

Ylihän se voi mennä, se on selvää. Itelle tosin sanottiin että kaksosten ei anneta mennä yli, että joku lohdutus :D

Torey
Näissä neliöissä

Itselläni ei jäänyt mitään kauhukuvia synnytyksestä ja olen valmis tulevaisuudessa synnyttämään vielä tyttärellemme sisaruksen. Onpa kaverit pyytäneet juuri minua kertomaan heille synnytyksestä, koska avautumisvaiheen kestosta huolimatta selvisin ponnistusvaiheesta 9 minuutissa ja sain kaksi tikkiä, joista toisen kaupanpäälle. :D Eli no hätä, kyllä ne lapset tosiaan aina tulee keinolla tai toisella ulos! :)

sanumaria

Kiva kuulla että joku sentäs selviää ilman painajaisia :)

Mmerja (Ei varmistettu)

Sain esikoisen puoli vuotta sitten TAYSissa ja kuulin kans kaiken maailman kauhutarinat ennen H-hetkeä. Eniten pelkäsin, että oon yks liukuhihnasynnyttäjä muiden joukossa, kun pahimmat tarinat kertoi TAYSin ruuhkaisuudesta ja siitä miten joutuu odottelemaan käytävällä ilman huomiota ja mitään kivunlievityksiä. Kokemus on täysin päinvastainen, mulle jäi pelkkää positiivista sanottavaa niin henkilökunnasta kuin itse synnytyksestäkin. Kyllähän se nyt sattuu, mulla supistukset oli ihan karseita, ei auttanut tens, ilokaasu tai suihkut. Epiduraali taas toimi kuin unelma, mut mä reagoin niin voimakkaasti epiduraalin, että ponnistusvaiheessakaan vielä en tuntenut mitään, aloin jo toivoa että tuntisin, kun en tiennyt mihin suuntaan mä ponnistan. Supistuksetkin katsoin tietokoneelta, koska pitää ponnistaa. Enpä ollut tommoisestakaan tilanteesta ennen kuullut :) Jos seuraava kerta tulee, niin mä toivon tuntevani edes jotain, kun uskon siitä saavan voimaa loppurutistukseen. Niin ja jos teillä on mahdollisuus mennä potilashotelliin, menkää ihmeessä. Suosittelen!

Mindeka
Ma-material Girl

Mun läheinen on ollut sun kanssa Mmerja siellä Taysissa melko samaan aikaan, ja samojen kauhutarinoiden kuulleena, hän vain kehui jälkeenpäin kaikkea. Ja tosiaan, raskaus voi mennä yliaikaa, mutta käsittääkseni monikkoraskauksien ei juurikaan anneta mennä.

Moni asia on erilaista, koska saatte kaksi kerralla, mutta ystäväni voi kertoa varmasti myös kaiken ihanan kolmosistaan, jotka ovat jo kouluikäisiä. Ja jos alku on hankalaa tai rytmitöntä, miettikää sitä, miten saatte jatkossa kaiken ihanan ja hyvönkin tuplana! Jos saat sektion (Huom: saat, etkä joudu) voin kertoa sinulle monen monia rohkaisutarinoita, kuinka sekään ei ole kamalaa.

Ja joku edellä mainitsikin jo: Epiduraalia et edes huomaa :D

sanumaria

Sen tiiän että ruuhkaisaa siellä TAYSissa on, mutta tiiän myös että ne kätilöt tekee kyllä ihan kaikkensa että kaikilla olis hyvä olla. 

Potilashotellista oon kuullut vaan hyvää, mut en tiiä päästetäänkö tuplia sinne. Luulisin ettei.

En oo itse synnyttänyt joten en silleen ehkä oo jäävi kannustamaan. Mutta kaveri on synnyttänyt kolme ja aattelin kannustuksen nimissä kertoa, mitä se siitä on sanonut. 

Synnyttäminen on kuulemma satakertaa helpompaa kuin kaikki ne tarinat mitä siitä kuulee. Se oli aivan varma, että naiset tykkää vaan kiusata toisiaan tai saada miehet arvostaa niitä enemmän. Olisi kuulemma valmis tekemään lapsia vaikka sata jos se ois vaan siitä synnyttämisestä kiinni. Ongelmat tulee kuulemma vasta siinä kasvattamisvaiheessa :) Joten sadan sijasta päätti tyytyä kolmeen. Joten no hätä. Ihmiset on kaikki yksilöitä, samoin raskaudet ja vauvatkin. Mutta niintai näin ne vauvat tulee kuitenkin ulos. En oo koskaan kuullut että ketään ois jääny raskaaksi. Eli tsemppiä!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa siitä, että ei kannata tosiaan etukäteen murehtia ja että paljon on hyviäkin kokemuksia :) ensisynnyttäjät varmaan ovat vähän sellaista helppoa riistaa, joille voi päteä, että tämä ja tämä voi mennä pieleen. Itsekin suhtauduin synnytykseen tosi avoimin mielin. Se mitä olisin itse halunnut synnytyksen aikana kuulla oli se, että kaikkiin (tai suureen osaan ainakin) iskee jossain vaiheessa totaalinen epäluottamus omiin kykyihinsä, mä ainakin olin varma ponnistusvaiheen aikana, että olen ainoa nainen koko maailmassa, joka ei jostain syystä osaa synnyttää. Olisi ollut helpottavaa kuulla vaikkapa kätiltöltä, että kyseessä on ihan tavallinen fiilis. (Ja ehkä se sanoikin niin, enkä vain muista.) Ja jos vain suinkin pystyy pitämään mielessä sellaisen asian, että se kipu oikeastikin unohtuu ihan älyttömän nopeasti, niin sekin voi helpottaa :) 

Tuli noista kauhutarinoista muuten mieleen, että vaikka jo sekin, että naiset levittelevät keskenään pelottavia kauhukertomuksia, on kurjaa niin mun mielestä oli melkoinen rimanalitus Vau.fi-sivustolta lähettää synnytyksen lähestyessä jäsenilleen joku infokirje, jonka yhdessä artikkelissa oli otsikkona jotain tyyliin "Minna repesi synnytyksessä totaalisesti ja menetti virtsan- ja ulosteenpidätyskyvyn." Hyvin harvoin mitään tuollaista nyt kuitenkaan tapahtuu ja itse koin koko jutun ihan naurettavana ja ajattelemattomana pelotteluna.

Ja nuo odotas sitten kun -jutut, aargh...niin turhia. Mitä tulee kaksosiin, mä en tunne kuin yhdet pienet kaksospojat ja ainakin ne nukkuivat ja elivät suurin piirtein samanlaisessa rytmissä heti alusta alkaen. :)

 

RJ (Ei varmistettu)

Ei se synnytys mulla nyt niin mahoton suoritus ollut. Semmonen työpäivän mittanen odottelu lähinnä.

Samaa mieltä muiden kanssa, ei niitä kauhu tarinoita niin kannata kuunnella.

Itselläni oli erittäin helppo, nopea ja kivuton synnytys. Supistukset tosin olivat erittäin kipeät ennen kuin pääsin sairaalaan. Mutta itse synnytys/ponnistusvaihe oli helppo (kiitos ilokaasun ja epiduraalin)

Turhaan sitä tosiaan etukäteen jännittää kun pakkohan se on kumminkin synnyttää ;)

sanumaria

Sehän se, pakko on synnyttää ja näin. Mutta kun niitä kauhujuttuja kerrotaan sillai pyytämättä. Tässä on onneksi tullut tosi paljon kivoja juttuja ja sitä että kaikki meni hyvin :)

pelagia
päivät kuin

Synnytyksessä ja vauvojen kanssa elellessä on niin monta muuttujaa, joihin ei voi itse vaikuttaa, ettei kannata etukäteen kauheesti päättää mitään taikka stressata.

Pelottelijoita riittää, kai ne siitä jotain kiksejä saa.

pire (Ei varmistettu)

Onhan niitä kauhutarinoita kuullut, niin kavereilta kuin työn puolesta. Työn puolesta oma suhtautumistapakin on varmaan vähän erilainen, kun on jonkinlainen käsitys siitä, mitä kaikkea voi mennä pieleen, mutta avoimin mielin olen yrittänyt suhtautua :) oma äitini on pitänyt synnytyksiä helppona ( neljä takana) ja jollain tavalla omataan samanlainen ajattelutapa. Olen yrittäny ajatella, että koska raskaus on sujunu niin ongelmitta ja luonnollisesti niin kyllä Se synnytyskin varmasti siitä luonnistuu ihan omalla painollaan ja luonto hoitaa :) yksi kaveri sanoi molempien synnytysten jälkeen, että voisi lähteä saman tien synnyttämään uudelleen, Se oli ihanaa!:D Tiiä sitten onko tuokaan ihan normaalia ;)

Esikoisen synnyttyä, ennenkun olin ees saanu tyypin kainalooni sanoin hymyssä suin miehelle, että joo voin mä tän tehdä uudestaankin, eli siitä vois päätellä, että ei ollu paha :)  Bonuksena vielä, synnytys oli käynnistetty. Jos siis sulla käynnistetään ettei menis yliaikaseks, siitäkin kun usein pelotellaan, että käynnistetyssä kivut olis pahemmat, niin ei ne välttämättä ole.

Mutta sillä pääsee just pitkälle, että avoimin mielin ja luottaa kätilöön. 

HeidiNK
Elämänmeno

Kaikkien synnytykset ovat erilaisia, joten muitten kertomuksilla ei ole mitään merkitystä sulle :) Sanon vaan, että siinä vaiheessa pääasiana sulla on mielessä kuitenkin saada ne vauvat pihalle, joten kaikkeen suhtautuu vähän eri tavalla, kun mitä tällee etukätee voi suunnitella.

Mulla ei ole kaksosia, vaan yksi neuvolassa kuvailtu "miten mä tän nyt sulle nätisti sanoisin, noh, haastava vauva ainakin", nykyään taapero, mutta uskon, että voit saada vauvat ihan hyvin rytmiin. Se vaatii vaan itseltä vähän suunnittelua. Ite olin jotenki keskittynyt vaan raskauteen ja synnytykseen, enkä ollut yhtää miettiny mitää muuta etukäteen :D Parhaat vinkkini pikkupikkuvauvojen rytmittämiseen:

  • hanki pimennysverhot, jos vauvat syntyy valoisaan vuodenaikaan
  • tee heti selkeä ero, milloin on päivä ja milloin yö: yöllä ei jutella, oteta katsekontaktia ja valot pidetään koko ajan minimissä (ite pesin kakkapyllyäkin välillä pimeessä vessassa, koska sen jälkeen poika tajus, että jatketaan vielä unia :)), joku minivalo pistorasiassa on hyvä vaihtoehto 
  • rakenna päivärytmi vauvoja kuunnellen: pidä vähän aikaa "kirjaa" päiväuniajoista ja -pituuksista ja ryhdy sitten noudattamaan sitä eli joka päivä vaan samaan aikaan syömiset ja nukkumiset.

Kukaa ei varmaa huomaa, että olen päivärytmin ehdoton kannattaja :) Tietysti sellainen rytmi on vähän rajoittavaa, kun kaikki päivät pitää olla melko samanlaisia, mutta mä vaan uskon, että se helpottaa sen vauvan/vauvojen tai ylipäätään lasten elämää, kun ne tietää mitä seuraavaksi on tulossa. Meillä ei esimerkiksi ole taisteltu päiväunille menemistä vastaan kun tyyliin kerran tän 2,5-vuoden aikana (yöunille menosta en puhu mitään ;) ).

Tsemppiä! Muista, että sä tiedät itse parhaiten - olethan äiti!! :D

SuviH (Ei varmistettu)

Ihmisillä nyt ylipäätään on tarve päteä, ja mikä sen parempi kohde kun ensimmäistä kertaa raskaana oleva ;-( Ja samaa mieltä kun yllä mainittiin, että kauhutarinat on puhtaasti ilkeyttä.

Mulla on (kuten tiedät) vain yksi raskaus ja lapsi, mutta kahdessa synnytyksessä olen mukana ollut. Kummastakaan ei ole mitään pahaa sanottavaa. Enkä verta nähnyt minäkään, johtuen lähinnä siitä, että omassa synnytyksessä ei ollut laseja päässä. Enkä kyllä umpisokeena erottanut sitä ipanaakaan :D

Ja mitä tulee tuohon "no mutta" -kommentointiin, niin olen onneksi pystynyt todistamaan monet "kyllä sinäkin sitten" -lausahdukset vääriksi, hähää ;-) En edelleenkään tilaa perhelehteä, en jäänyt hoitovapaalle, lakanut elämästä, jne. Kyllä säkin pystyt!!!
Mutta olen valitettavasti päässyt kokemaan useampi lapsisen isän (tässä tapauksessa, voi ne olla äitejäkin) klassikkolauseen: "kyllähän tuon yhden (= mun lapsi) kanssa vielä, mutta sitten kun niitä on nää kaksi (= hänen lapsensa" - hei HOHHOIJAA, mikä surkeuskilpailu tämä elämä on?

Veela (Ei varmistettu) http://epaluonteenomaista.blogspot.fi/

Ihan sama kuinka monta juttua menee toimitusvaiheessa (vähän) vikaan, vauvat haisee maailman ihanimmilta, ja omia saa nuuskia aivan rajattomasti. Vieraiden vauvoja harvoin kehtaa niin paljon kuin haluaisi.

Mulla on yksi synnytys takana ja kaikki meni oikein hyvin. Poika syntyi viikkoa ennen laskettua aikaa ja synnytys kesti noin 12h, mutta se aika meni tosi nopeaa. Mulla oli kivunlievityksenä oma TENS-laite heti, kun supistukset alkoi. Sairaalassa menin ammeeseen, sain ilokaasua ja lopulta epiduraalin, heti kun sitä pyysin. Kätilö vaihtui kesken synnytyksen vuoronvaihdon takia, mutta molemmat olivat ystävällisiä ja kuuntelivat ja kertoivat asioita meille. Kätilöiden lisäksi annoin luvan kätilöopiskelijoiden osallistua synnytykseen, siis molemmilla kätilöillä oli omat opiskelijat mukana. Ponnistusvaihe kesti parikymmentä minuuttia ja repeämiä tuli, mutta ne ommeltiin ja oon parantunut tosi hyvin. Itse koin avautumisvaiheen helpompana kuin ponnistusvaiheen, mutta nekin on niin yksilöllisiä. Kipua oli, mutta sen kanssa pärjäsi ja näin jälkeenpäin on hankala edes palauttaa mieleen sitä kipua, se on niin omanlaista. Itse ajattelin, että se on ns. positiivista kipua, jolla on tarkoitus ja sen vuoksi se oli helpompi kestää. Kipu myös loppui heti, kun lapsi oli maailmassa. Se oli ihmeellistä. Lämmin vauva nostettiin rinnalleni ja sen jälkeen jälkeiset syntyivät kuin itsestään. Kätilö ja -opiskelija puuduttivat ja ompelivat repeämät ja siinä taisi kestää joku tovi, mutta itse olin niin haltioissani vauvasta, etten edes tiedä kauanko siinä olin. Eikä se sattunut. Synnytys oli mahtava kokemus ja haluan ehdottomasti synnyttää vielä uudestaan! :) Tsemppiä sulle loppuraskauteen ja synnytykseen! :)

Kommentoi