Keskinkertaisuutta kunnioittaen ja arvostaen

Ladataan...

Puutalobabyn kirjottamasta downsiftauspostauksen kommenttiboksista tämä oikeastaan lähti. Jäin miettimään että miksi keskinkertaisuus on niin väärin ja epätoivottavaa. Nykypäivänä ihaillaan (ja varmasti ennenkin on ihailtu) ihmisiä, jotka poikkeavat normaalista. Normaalista, keskiverrosta, stereotypiasta. Toisaalta ihaillaan niitä jotka tekevät valtavan määrän työtä ja ovat sitten alansa huipulla (esimerkiksi Beoyce) ja rikkaita kuin näädät. Toisaalta ihaillaan ihmisiä, jotka elävät eurolla per päivä (eivät siksi että olisi pakko, vaan siksi että ovat valinneet niin). Ihaillaan ihmisiä, jotka tekevät pari päivää viikossa töitä ja lopun ajan toteuttavat itseään. 

Sen sijaan jos toteat että haluat tehdä töitä 5 päivää viikossa, 8 tuntia päivä, siinä ei ole mitään hienoa. Se on jotenkin surullista ja säälittävää ja jotenkin niin... tavallista. Mitä sitten jos haluat tehdä niitä töitä? Tai jos perheesi elintaso on juuri sopiva tuolla määrällä töitä? Mitä jos koet että perhe-elämäsi, työelämäsi ja kaikki ovat erinomaisesti tasapainossa kun teet töitä 8-16, ma-pe?

Miksi on niin noloa olla keskiverto? Miksi ei saa olla keskiverto, miksi saa aina paheksuntaa ja tekee aina väärin jos tekee niinkun keskimäärin moni muukin? 

Minä en downsiftaa, koska en halua. Koska haluan että mulla on tää nykyinen elintaso. Ja en voi säilyttää nykyistä elintasoa, jos en tee töitä täyspäiväisesti. Minä en myöskään ala startupyrittäjäksi, koska en halua. En halua painaa duunia 80h viikko ja tähdätä siihen että olen jonain päivänä miljonääri.

Mikä siinä on niin pielessä?

Share
Ladataan...

Kommentit

sanumaria

En mä downsiftaamista väheksy. Mä väheksyn sitä että mun valintaa olla keskikertainen 8-16 työntekijä ei pidetä valintana vaan mun tylsyytenä. Tai että vain paremmat ihmiset on muuta kun keskivertoa.

sanumaria

Kunhan nyt jatkoin omia ajatuksiani aiheesta.

tiiti
ite puin

Eikös yhteiskunnassa, jossa terveydenhuolto- ja koulutuspalvelut pyörivät verovaroin ja järjestelmä perustuu muutenkin siihen, että työkykyiset rahoittavat niidenkin palvelut, jotka työkykyisiä eivät ole (ja maksukykyisimmät maksavat eniten) tuo "jonkun täällä on töitä tehtävä" voi olla ihan validi pointti, eikä katkeruutta?

 

tiiti
ite puin

En tiedä missasinko pointin, ja tarkoititkin juuri tätä, mutta eikö ne omat itsekkäät syyt ole juuri sen downshiftaamisen suurinpiirtein ainoa idea? Eihän siitä kukaan ulkopuolinen hyödy.

Maisteri (Ei varmistettu)

Mä en myöskään jaksa tässä downshiftaus-keskustelussa tätä perusoletusta, että se työelämä on se välttämätön paha, josta on niinkun jotenkin ylevää pyrkiä pääsemään pois. Että jos olet oravanpyörässä, et vaan ole _uskaltanut_ irtautua. Minä käytin huomattavan määrän vuosia ja energiaa lukio- ja korkeakouluopintoihin (ja sen jälkeen työpaikkahierarkian alaportailla), jotta saisin tämän alan töitä. Satun olemaan ammatissa josta pidän, firmassa jota arvostan ja teen työtä jossa olen jopa toisinaan ihan hyväkin (pirkanmaalainen kehuu itseään). Siksi en tajua miksi tästä pitäisi nyt yhtäkkiä - yleensä automaattisesti lasten saannin jälkeen - pyrkiä pois? Tottakai nautin perheen kanssa viettämästäni ajasta, mutta ihan yhtä lailla nautin töissä käymisestä, ihan oikeasti. Ja ei, en ole mikään kiipivä uraohjus, ihan normaali suunnittelijanplanttu. Onnellisesti keskiverto :)

Spf (Ei varmistettu)

Samaa mieltä maisterin kanssa minäkin. Minulla on korkea koulutus ja työ johon koen kutsumusta ja jota pidän tärkeänä. En viihtynyt äitiyslomalla tai itsenäistä työtä tehdessä, vaan tykkään nimenomaan olla työyhteisön jäsen ja tehdä mielekästä työtä. Aiemmassa työssäni elin kyllä omien aikataulujeni mukaan, mutta en oikein voinut perustella työtäni itselleni yhteisön kannalta hyödyllisenä. Toisaalta kannatan downshiftauksessa sitä puolta, että oma kulutus kyseenalaistetaan ja mietitään niitä omia valintoja. Kaikilla ei tarvitse olla taloa, autoja, kahta lasta, ulkomaanmatkoja jne, vaan vähemmälläkin ja eri tavalla voi elää. Tämä on nimenomaan ekologisesti fiksua. Selvää kuitenkin on, etteivät kaikki voi olla downshiftaajia (yhteiskunnan toimivuuden kannalta), joten hyvä että meitä töissä viihtyviäkin on. Lisäksi hämmästelen usein sitä, miten koetaan ettei kokopäivätyössä käyvä ehdi tehdä mitään. Kyllä ehtii jos vain haluaa, kunhan priorisoi ja karsii turhat aikasyöpöt elämästään pois.

eliiiina (Ei varmistettu)

Loistava kirjoitus,juuri tätä olen itsekin miettinyt!

tiia_

Kun neljä viidesta keski-ikäisestä, työssäkäyvästä naisesta haluaisi mielummin lisää vapaa-aikaa kuin palkankorotuksen, niin musta se on ihan ymmärrettävää, että downshiftausta ihaillaan enemmän kuin "perinteistä" työhön panostamista. Omaa aikaa pidetään nykyisin tärkeämpänä kuin rahaa, arvot ovat muuttuneet. (Nimim. juuri lukenut Ilkka Halavan "Kuluttajakansalaiset tulevat!") Mutta olen kyllä Emmin kanssa ihan samaa mieltä siitä, että jos yksilö haluaa aktiivisesti tehdä töitä perinteisellä kaavalla, niin sitä halua ja yksilön omaa valintaa kyllä edelleen kunnioitetaan. 

sanumaria

Tästä tuli mieleen toinen juttu mitä oon pohtinut. Niinkun toi mitä sää ja Emmi sanoitte, että pitää haluta tehdä jotain. Miksi? Miten tää duunin teko on yhtään niinkon ylevämpää jos mää niin haluan tehä tätä vs. no tää on ihan kivaa duunia ja tästä saa rahaa jonka ansiosta voin viettää kivaa ei-duuniaikaa. Niinkon jos kärjistää niin miksi kaikki nykypäivänä pitäisi tehdä kauhean suurella tunteenpalolla ja intohimolla?

Sähän et nyt niin väittänyt, mutta tuli tuosta mieleen. 

tiia_

Joo, minäkin itseasiassa mietin tuota, kun naputtelin kommenttiani. Onkohan tääkin joku "uudet arvot"-kysymys? Nousiskohan tuo ajattelu self help:in suosiosta ja Dr Phil:eistä ynnä muista? Koetaan, että elämää pitää ohjata tietoisesti. Yksilöllisyyden ja omien valintojen korostaminen on niin kamalan tärkeää nykyisin - hirveä määrä on sellaisia blogejakin, joissa kehotetaan itsen etsimiseen ja tuntemiseen ja sitä kautta maagiseen valaistumiseen. Että elämä ei ole arvokas, ellei sen kulkua tiedosta jatkuvalla syötöllä.

sanumaria

Voi hyvin olla. Mut ei noi selfhelpit myis jos jengi vaan menis sillai "no ei täs ny tarvi miettii, meen vaan". 

Mua vaan jotenkin harmittaa se että mun tapa mennä ja fiilistellä ja olla tuntematta ja haluamatta niin pirun paljon koko ajan tuntuu sellaiselta ei-arvokkaalta. Just niinko sanoit, eli kun en tiedosta 24/7 niin se on jotenkin paha juttu :D

sanumaria

Joo tää lähtikin jo vähän taas eri raitelle. Ja mää nään eron jotenkin siinä haluamisessa ja intohimoisessa haluamisessa. Jälkimminen on sitä että tekee työtään/haluamaansa asiaa huolimatta kaikesta. Vaikka sais euron viikossa palkkaa niin tekee silti.

Mrs. K.

Just noin! tavallisuuden hyväksyminen ja kunnioittaminen on jäänyt kaiken muun, turhemman jalkoihin.

Kristaliina
Puutalobaby

Iiik mä en ehtinyt tähän keskusteluun aiemmin mukaan, mutta linkkasin tämän bloggauksen just tuonne mun tontillakin (edelleen) käytävään keskusteluun.

Mä oon itsekin ihmetellyt (tosin alun perin eri asiayhteydessä) sitä, että miksi "keskiarvoa" ei pidetä valintana ihan siinä missä keskiarvosta poikkeamistakin. Tuolla mun tontin keskustelussa (mun silmään) sitä ei kyllä itse asiassa kukaan sano, vaan tämä "keskiarvon halveksiminen" on ilmeisesti jotain, joka syntyy rivienväliin siitä, että niin moni kannustaa tuossa meidän valinnassa ja haaveilee itse samasta. Tai siis en ainakaan huomaa, että kukaan suoraan sanoisi, että keskinkertaisuus on moraalisesti (tai muuten) huono juttu. Jolloin hmmm ehkä tällainen tulkinta on syntynyt juuri tuossa tapauksessa lukijan omassa päässä...

MUTTA samaan hengenvetoon (tai ehkä seuraavaan) se, että olen kyllä muissa yhteyksissä törmännyt tällaiseen "keskiarvo ei ole valinta" -ajatteluun, jossa se on ihan eksplisiittisesti ja selvästi ilmaistu sanoin. Ensimmäisenä tulee mieleen tuonne mun blogiin kerran aiemmin ilmestynyt kriittinen kommentti siitä, että meidän lapset tulevat kahden vuoden ikäerolla. Kommentti meni tyyliin, että "miksi sä aina väität, että haluatte tehdä elämässänne omannäköisiä juttuja, jos kuitenkin haluatte elää keskiverrosti ja tehdä lapset sillä ikäerolla kuin kaikki muutkin". (lisää vähän aggressiota tuohon kommenttiin, en nyt muista sanamuotoa tarkasti). AiniinkuMITÄTÄH? :) Ohitetaan tässä se, että meidän tapauksessa tuo ikäero ei ollut ihan täyssuunniteltu juttu... Mutta vaikka olisi ollut suunniteltukin, niin onhan se silti valinta, jos haluaisi juuri kahden vuoden ikäeron. Eihän se, että asia on yleinen, tee siitä yhtään "vähemmän valittua"...

Okei, pitkästi ja vaikeasti selitetty esimerkki, mutta tämä tuli tästä mieleen...

sanumaria

Sellanen tietynsorttinen väheksyminen on melkolailla sisäänrakennettua jos kommentit ovat luokkaa "Aivan ihanaa kun olette erilaisia ja teette juuri niin kuin haluatte, ei ole pakko tehdä niinkon muut tekee." Näin vähän oikaistuna. En mää nyt sanonutkaan että missään tullaan mulle tilittään että voi jeesus oot tylsä. Mutta jos ihaillaan niitä jotka eivät tee kuten suurin osa tekee, ja aina höpötetään että pitäisi pyrkiä ja olla intohimoinen ja tahtoa, niin kyllä siinä väkisinkin tulee fiilis että jos oot Kerttu Keskiverto niin oot huonompi kun ne Emmi Erikoiset. 

Sama sisäänrakennettu väheksyntä olisi jos joku sulle nyt kommentoisi että "mun mielestä kunnon ihmiset tekee töitä 80 tuntia viikossa", eikö?

Kristaliina
Puutalobaby

Hehe, no mun silmään noi ei ole kyllä ihan suoraan vastapareja keskenään :) Koska "kunnon ihminen" on kyllä selkeämmin arvottava ilmaisu kuin mitä noissa "ihanaa, kun teette niin kuin haluatte" on...

Tai siis:
"Aivan ihanaa, että oot tyytyväinen sun työmäärään just näin ja teet niin kuin haluat, ei kaikkien ole pakko tehdä niin kuin downshiftaajat tekee".

Ja:
"Mun mielestä kunnon ihmiset ei tee täyttä työpäivää".

Siinä ois suorat verrokit - ja mun mielestä tuo alempi kuulostaa kyllä aika paljon pahemmalta kuin eka :)

Mutta joo, pointtini joka tapauksessa, että toisten elämänvalintojen arvottaminen (kumpaan tahansa suuntaan) on tosi ikävä ilmiö.

sanumaria

Toisten elämänarvojen arvottaminen on mustakin ikävä ilmiö. Selvästikin sä, Emmi (tuolla alempana) ja minä nähdään vaan asiat eri tavoin tässä keskustelussa, luultavasti puhutaan aidasta ja aidan seipäästä. Mutta mikäpäs siinä :)

sanumaria

Ensinnäkin, mää en oo ottanut mitään kantaa Kristan ja Joelin elämään tai elämänvalintoihin, koska mun mielestä jokainen tekee elämällään miten parhaaksi näkee. 

Toiseksi, mä en missään kohtaa oo niinko etsimässä itselleni ihailua. Mietinpähän vaan että miksi keskinkertaisuus ei oo hyvä asia nykypäivänä.

Mä kommentoin jo tuonne Kristaliinalle, mutta sanonpa vielä tässäkin, että intohimolla tehdyt työt, joita kommenteissa on tässäkin ketjussa aiemmin sivuttu, ovat minusta vähän ongelmallinen ajatus. Ainakin juuri minun persoonalleni.

En osaa laulaa, mutta jos olisinkin ollut siinä tosi hyvä ja suhtautunut siihen tosi intohimolla, olisin voinut päätyä tekemään siitä uraa. Sitten siitä rakastamastani asiasta olisi tullut arkea: saisin ehkä laulaa, mutta mitä ja millä ehdoilla? Saisinko laulaa juuri sitä, mitä haluan, vai päätyisinkö laulamaan mainosjinglejä? Kävisikö siinä niin, että asia, josta sain joskus valtavasti iloa jotenkin banalisoituisi siksi, että siitä olisi nyt revittävä myös elanto? Millä mä sitten rentoutuisin, kun harrastus olisi työ?

Minulle henkilönä ei sovi se, että teen harrastuksillani rahaa, (tai edes se, että tekisin niitä kovin tavoitteellisesti) koska silloin niistä katoaa automattisesti se, mikä tekee niistä ihania: vapaus ja virkistävyys. Jollekulle toiselle ehkä sopii se, että intohimosta tekee duunia, eikä siinä mitään - mutta myönnän kyllä, että mua tuppaa vähän vituttamaan asenne, jonka mukaan duunin pitäisi olla koko elämä tai muuten on sitten vaan ankea leipäpappi. (Ja kyllä se asenne ihan oikeasti on olemassa, vaikkei sitä yleensä ihan suoraan sanotakaan.)

KatiR (Ei varmistettu)

Heippa! Kirjoitat hemmetin hyvää blogia. Ennen joulua aloitin postaukset jostain puolesta välistä viimeisimpään, viikko sitten aloitin alusta ja nyt mää oon lukenu ne kaikki. Mitä mää nyt sitten luen??? Voisit sä harkita että blogi olis niinku etusijalla sun elämässä? Kun ei sulla ny kuitenkaan pal mittää muuta oo... Kaksoset, ai missä? Juu joo, meinasin unohtaa... onnea odotukseen!

sanumaria

:D Kiitoksia! Mä luulen että kun saan nää työkiireet pois alta niin mulla on aikaa sitten valittaa joka päivä jostain tosi joutavasta. Siis niinko ammm nythän en toki yhtään niin tee. Ahem.

lyytinen (Ei varmistettu)

Tykkäänpä ihan hurjasti tästä tekstistä! Mua välillä aina kans jurppii se erikoisuuden ja downshiftauksen ja jatkuvan jännityksen hehkutus, koska elän niiiin keskivertoelämää ja ihan omasta halustani. Eiköhän suurin osa ihmisistä kuitenkin niin tee. Minä käyn ihan tyytyväisenä 8-16 töissä, tykkään työstäni, asustan sitä rivarinpätkää, säästän lomamatkoihin ja välillä johonkin kivaan. Kaupassa käyn ihan vaan Prismassa, ja aika usein siinä paljon parjatussa tuulipuvussa. Tiettyjen blogien, naistenlehtien yms maailma tuntuu tavallaan todella kaukaiselta, vastahan täällä lilyssäkin kyseltiin, että SAAKO nyt käyttää jo alaspäin leveneviä farkkuja. Olin ihan että mitä helvettiä :D

Downshiftaus on hieno juttu, ja omalla työpaikallakin moni on käyttänyt vuorotteluvapaata, opintovapaata tai neuvotellut parin kuukauden palkattoman vapaan. Vaihtoehtoja pitää olla. Mulle riittää se, että tiedän pidemmän vapaan olevan mahdollinen, JOS joskus alkaa siltä tuntumaan.

Ja oliko tässä kommentissa mitään tolkkua.. nooh :D

Apocalypse Dreams

Halleluuja!!

Kommentoi

Ladataan...