Kuolemanpelkoa, nähtävyyksiä, hampurilaisia ja rappusia: Köpis (osa 3)

Ladataan...

Viimeisenä osiona reissusta päästäänkin siihen kuolemanpelko-aiheeseen. Johon vähän liittyy myöskin ne rappuset. Aloitetaan lievimmästä päästä, eli hotellista. Keskimäärin mä en ole pihi ihminen, mutta aina välillä tulee sellaisia "no jos nyt vähän tästä pihistäis"-hetkiä. Yleensä kun pitää maksaa jotain kerralla kallista. Kuten hotellimajoitus. Otettiin huone lyhyen googlettelun jälkeen ja valintakriteereinä oli lähinnä sijainti keskustan tienoilla ja hinta. Pallottelin useamman saman hintaluokan hotellin välillä, ja lopulta päädyin valitsemaan Hotel Sagan. Kaksi tähteä, perussiisti ulkonäkö ja aamupala olivat ihan riittävät perusteet. Ja oltiin ihan ookoo sen kanssa, että vessa ja suihku löytyivät käytävältä, eivät huoneesta. Parempi tämä kuin se mitä yksi naapureistani juuri eilen kertoi. Heidän hotellissaan Amsterdamissa wc-pönttö oli keskellä huonetta. Ilman mitään seiniä tai näkösuojia. Mutta niin.

Jännitysefektiä hotellin sisältä ei varsinaisesti siis aiheutunut, enemmänkin kyse oli siitä hotellin sijainnista. Kaksi korttelia poliisiasemasta, kortteli rautatieasemasta. Opaskirjojen mukaan jännää hipsterialuetta, Vesterbrota. Sellaista "tämä asuinalue on vielä aika halpa, mutta jo muodissa eli kohta kallis". Monen monta hotellia tarjolla, ja myöskin pornokauppoja, seksibaareja sekä kodittomien majapaikka. Tämähän tarkoitti että kadulla hengaili illan pimetessä juoppoja, narkkareita, turisteja ja hipstereitä. Kuolemanpelkoa ei aiheutunut, mutta tuskaa aiheutti talon ylimpään kerrokseen kiipeily huoneelle palattaessa. Maisemat olivat kyllä ihan jees:

Huomatkaa kuvassa näkyvä Tivolin vekotin. Siinä näkyvät ketjuissa roikkuvat pisteet ovat kahden hengen keinuja. Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan. Siihen kuolemanpelkoon. Koska mikään ei ole niin kivaa kuin jäätävä pelko, ekana iltana mentiin sitten tuohon vekottimeen. Maisemat olivat komeat, mutta voi jessus että pelotti. 

Sama vekotin alhaalta päin. Uhhuh. Jokin fetissi noilla tanskalaisilla tuntui olevan erilaisiin torneihin ja korkeisiin rakennuksiin. Ehkä siksi että maantaso on niin tasaista, niin jotain iloa saa sitten rakentamalla tornin. Olivat nimittäin rakentaneet tällaisen kirkonkin:

Tuo spiraalijuttu tornin huipulla? No sinne sai kiivetä. Ja mehän kiivettiin. Kun astui tornin sisäpuolelta tuolle "kattotasanteelle", oli erityiskiva ylläri että se tasanne vietti alaspäin. Jos vielä ei ollut paniikki ja kammo, niin nyt oli. Mutta ei muuta kun ylöspäin. Jossain kohtaa tuli vain stoppi että nyt en enää vaan pysty kiipeämään enempää. Siitä kohtaa maailma näytti tältä:

Ja siis mikä parasta, tornista näki Ruotsiin asti:

Jessus oikeasti. Mikä tanskalaisia vaivaa? Vai ihanko vaan haluavat säikytellä turistit hengiltä, kun ovat ensin saaneet ne henkihieveriin rappusissa (johon btw tyhmät turistit vielä maksoivat ihan itse)? Ihailtavaa nokkeluutta täytyy myöntää. Luultavasti yksi puuha, joka olisi aiheuttanut itselleni sydänkohtauksen lisäksi paniikin, jäi meiltä tekemättä. Harmi, sillä kanaaleissa melonta näytti kyllä kivalta.

Sattuipa niinkin, että kun hengailtiin Strögetillä tutkailemassa putiikkeja, keskustassa oli samaan aikaan pommiuhka. Mistä me ei tiedetty mitään. Me vaan katseltiin (ja yritettiin seurata) näitä tyyppejä:

Soittajien perässä seurasi liuta asetta kantavia tyyppejä, sekä poliisiauto. Ei jaksettu juosta noiden perässä kävelykatua pidemmälle, joten koskaan ei selvinnyt mihin nää oli menossa. Vai oliko tämäkin joku tanskalaisten turistienkiusaamisjuoni? Kuumana päivänä saadaan turistit juoksemaan keskustasta Nyhavniin ja ties minne? Tietääkö joku?

Ehkä tästä tulee vielä yksi postaus, joka sisältää lähinnä hassuttelu-, ehehehe-, ja vitsitolihienoa-kuvia. Ehkä. Ainakin toi soittajakuva kuuluisi myös sinne, miten jonkun kaupan nimi on "Illum", eheheheh. Kyllä on kivaa kun  on 12-vuotiaan pojan huumorintajua :D

Share
Ladataan...

Kommentit

Kanelibasilika

Hahaa! Olen ollut samaisessa hotellissa (ainakin kuvauksen perusteella ja varmasti samalla alueella) erittäin halvassa 1hh v.2004 ollessani yksin reilaamassa - sanoisinko, että oli melkoinen kokemus ekalla ihan yksinäiselle ulkomaanmatkan aloitukselle :D

sanumaria

Joo, siinä noin kortteli rautatieasemalta. Oli aika jännää kuunnella yöllä kun narkkarit huutaa pihalla :D

Kanelibasilika

Joo, sama paikka - aamulla kun itsekseni ajattelin etsiä ensin jotain kivoja paikkoja ja heti lyöttäytyi seuraan joku ei niin toivottu seuralainen niiltä kulmilta, hiihtelin sitten aika reipasta vauhtia ensimmäiseen kohti Berliiniä lähtevään junaan :D

 

sanumaria

Hauska sinäänsä, kun siis hotellissahan ei ollut mitään vikaa. Eikä sijainnissakaan. Mut ne narkit :D

Kanelibasilika

Niinpä! Ja siinä lähellä oli tosiaan niitä "kalliolaismaisia" pikkuputiikkeja sun muita kivoja :)

heta margareta
Viinillä

Hei, sä sentään uskalsit edes mennä siihen perkeleen spiraaliin! Mä en suostunut liikkumaan enää siitä tasanteelta yhtään mihinkään..

sanumaria

Se tasanne oli ihan kamala. Alaspäin tullessa oli kiva bonus, kun pari teinaria päätti istua siinä seinään nojaten. Eli jos halusit sisään torniin, niin piti kiertää ne ja nojata siihen kaiteeseen.. Tuskallista :D

Eerika
Bättre liv

Oi, kaiteesta kaksin käsin kiinni pitäen kiipesin samaisen kirkon spiraalin ylös asti! Voi luoja kun pelotti. En todellakaan uskaltanut kaivaa kännykkää laukusta ottaakseni kuvaa! Onneksi mies kuvasi järkkärillä, mikä oli hyvin kaulalla kiinni :) Me löydettiin edulliseen hintaan neljän tähden hotelli rauhalliselta alueelta läheltä keskustaa, onneksi ei valittu hotellia narkkareiden suunnalta, olisin ollut pelosta jäykkänä!

sanumaria

Mä nojasin tiukasti seinään siellä spiraalissa :D

Eerika
Bättre liv

Meillä tuli muita turisteja samalla alas sitä seinän puolta, ite sai liimautua siihen kaiteeseen *iiks*, mut oli se kyllä hieno!

sanumaria

Sitä se oli. Pelottava, mutta älyttömät maisemat!

LM (Ei varmistettu)

Samassa kirkontornissa kävin itsekin pelkäämässä vuosi sitten. Pelkoa lisäsi vielä se, että jos kirkonkellot alkavatkin soida. Eivät onneksi soineet, koska siinä tapauksessa olisin varmasti pelästynyt ja menettänyt tasapainoni ja pudonnut tornista :D

postininja (Ei varmistettu)

Kuolemanpelkoa koin itsekin 12 vuotta sitten Kööpenhaminan Tivolissa.

Minä ja pikkusiskoni juoksimme, että ehtisimme Linnanmäen Space Shotia muistuttaneeseen laitteeseen. Hämmästykseni oli suuri, kun laite lähtikin hitaasti nousemaan eikä laukaissutkaan vauhdilla ylöspäin. Järkytykseni oli vielä suurempi, kun tajusin millainen laite oikeasti on. En olisi ikipäivänä mennyt kyytiin, jos olisin tajunnut etukäteen, että laite nostaa ensin korkeuksiin ja sitten pudottaa kovalla vauhdilla alas! Ylös päästyään laite vielä pudotti ensin pienen matkan, pysähtyi hetkeksi ja sitten vasta syöksyi alaspäin! Maisemat ylhäältä katsottuna olivat kyllä komeat, mutta ei niistä oikein pystynyt nauttimaan.

Laite näköjään on edelleen Tivolissa (http://www.tivoli.dk/da/forlystelser/det+gyldne+taarn/).

sanumaria

Mua vinguttiin tohon mutta en suostunut :D 

Kommentoi

Ladataan...