Miksi aina pitää olla niin tosissaan

Ladataan...

Niin paljon kun minä Lilystä pidänkin, on minua alkanut hämmästyttää ja enemmissä määrin ärsyttää. Nimittäin se, että täällä pitää olla varovainen mistä vitsailee, pitää varoa ettei vaan sano mitään mikä vähänkään loukkaisi ketään. Ja nyt en tarkoita sitä että haluaisin kirjoittaa viiltäviä postauksia siitä miten muotibloggaajat ovat sitä ja fitnessbloggaajat tätä. Vaan että jos haluaisin kirjoittaa pilke silmäkulmassa jostain asiasta, kommenttiboksissa joku kuitenkin loukkaantuu. Malliesimerkki oli ehkä tuo toimituksen heittämä "Suunnitteletko koska synnytät" -postaus. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että 

  • lapsia ei tehdä, ne saadaan
  • synnytystä ei voi tehdessä suunnitella tietylle päivälle 
  • olennaisempaa kun saako vauvan keväällä, syksyllä vai heinäkuun viides päivä on se, että sen vauvan saa
  • toiset eivät lapsia yrittämisestä huolimatta ikinä saa vaikka miten haluaisivat.

Ja periaatteessa kyllä, lapsen syntymän ajankohtaa voi suunnitella. Jos haluat talvivauvan, harrastat suojaamatonta seksiä keväällä. Muina vuoden aikoina ehkäisy kuntoon. Mutta sehän oli oikeasti kuitenkin kevyt keskustelunaihe, vitsi, se koko postaus. Sellainen mihin helteessä raskausmahaansa kantavat voivat puuskahtaa että no niinpä, olisko kuinka paljon kivampaa jos olisikin nyt talvi. Ja tammikuussa isoa mahaa jääpeitteisellä kävelytiellä varovat kironneet sanovat että niinno kivampaa tää loppuodottelu kesällä varmasti olisi ollut. Kevyttä keskustelua, ei niin vakavaa. Mutta ei, sinnekin pitää kommentoida oletuksella että toisen vitsailu siitä haluaisiko kantaa mahaansa kesällä vai talvella on tarkoitettu loukkaukseksi sille joka yrittää saada lasta. Kun ei se ole!

Jotenkin nykymaailmassa saa kyllä olla onnellinen ja elää hetkessä ja iloita jostain uudesta tiskirätistä tai torilta haetuista mansikoista, mutta iloitsepa jostain mitä toisella ei ole. Se taas sitten ei käy, kun kaikkilla ei ole mahdollisuutta. Pitää muistaa että kaikki ei voi ikinä saada lasta, ja siksi on vähän epäsoveliasta mennä sanomaan että olisipa ollut kivampaa olla viimeisillään joskus muulloin kun silloin kun Suomessa on helteisin kesä tuhanteen vuoteen. Se kun tarkoittaa sitä että ei oikeasti halua sitä lasta ja se taas loukkaa sitten sitä joka lasta ei saa. Tai jos olet iloinen siitä että olet saanut treenattua itsellesi vatsalihakset näkyville niin siitä iloitsemisessa pitää muistaa että jollain toisella on liian pitkä matka salille ja ei voi treenata niin että saisi vatsalihakset esille. Tai jollain on ruokavalioproblem, joten se estää nyt sitten jätskeistä iloitsemisen, joten ehkä on parempi ettei niistäkään niin iloita.

Voisin veikata että jos joku täällä kirjoittaisi siitä että jes, laihduin ihan sairaan helposti 10kg tai jes, tulin kotiin synnäriltä farkuissa jotka ei oo mahtuneet jalkaan sitten vuoden -96, kommenttiboksissa olisi niiden hyväsinähyvintehty kommenttien lisäksi niitä "no mutta ei kaikilta vaan onnistu laihtuminen" ja "mä synnytin 1921 ja yhä on iso pallomaha jäljellä" -kommentteja. On tietty eri asia jos sitten menee viisastelemaan että kyllähän kaikkien muidenkin pitää laihtua 10kg noin vaan ja kaikki muutkin olivat synnytyksestä vartissa palautuneita, sitten saakin läppäistä sormille. Jos on vaan rehellisesti iloinen ja kertoo että minulla nyt on tämä asia näin, niin ei sitä tarkoiteta pahalla niille joilla ko. asiaa ei ole. Eiks täällä just huudeltu että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo?

Hyvä maanantai, nyt jo ärsyttää.

Share
Ladataan...

Kommentit

tanjatanja
Ei Beigeä

Olen niin samaa mieltä että itkettää. Jos oikein haluaa pahoittaa ihmisten mieliä niin tässä hyviä postausaiheita:

- Minun ei tarvitse laihduttaa, koska aineenvaihduntani on ihan mielettömän nopea!!

- Raskaaksi ensiyrittämällä!

- Minulle rahan säästäminen on äärimmäisen helppoa!

- Minulla on varaa syödä mitä haluan!

- Juna-aikataulut eivät ole koskaan pettäneet minua!

 

Ja olen myös blogien kommenttibokseissa huomannut että äiti-ihmiset (anteeksi sanan käyttö) eivät saa valittaa mistään. Ei saa valittaa raskauskiloista, unettomuudesta tai oman ajan puutteesta, koska "onhan ne lapset sen arvoisia". Kai se nyt on itsestäänselvyys että ne mukulat ovat sen arvoisia, saa silti vituttaa jos nukkuu kolme tuntia yössä eikä ehdi suihkuunkaan ikinä eikä vaatteet mahdu päälle! 

Jep. Hyvää maanantaita. 

vierailija (Ei varmistettu)

Kylla on taas asiaa siulla! :) Itse en voi koskaan saada lapsia, vaikka haluaisinkin. Ja joskus potuttaa, kun joku tuttavapiirissa valittelee, ettei nyt viela TOISELLAKAAN kierrolla tullut raskaaksi... Ja sellainenkin tapaus lahelta loytyy, etta ihan oikeasti kalenterin kanssa lapsen saanti suunniteltiin yliopiston kesalomaan... Ja pirulaiset viela onnistuivat! :) Mutta kaikesta tuollaisesta huolimatta on mielestani naurettavaa menna toisten iloa pilaamaan; jos joku onnellinen saa vauvan tai vatsalihakset tai jumalattoman liksan, niin eihan se ole minulta pois! Ja takuuvarmasti vasyttaa ja vituttaa jokaista aitiakin, hulluahan se olisi jos vauvavaaleanpunainen veisi elamasta kaiken kontrastin pois. Jotta etta jatka Sanu vaan, hyvin sa vedat!

Chic & Fit

Sehän nyt on vaan fakta että toisen onni on toiselta pois. Lisämausteena kateus ja katkeruus niin ollaankin elämän onnellisuuden peruslähteillä. vittusaatana.

Kieloisa (Ei varmistettu)

Mä mietin ihan tuota samaa. Omaa blogia kun ei ole niin en sitten halunnut mennä jankkaamaan sitä tuonne keskusteluun. Haaveilun ja suunnittelun pitäisi olla sallittua.

Miksi ei saisi suunnitella tai haaveilla? Kaikkihan sen oikeasti tietävät, että mikään ei ole varmaa ja suunnitelmat eivät aina toteudu. Ihmisethän suunnittelevat ja haaveilevat vielä mahdottomammistakin asioista kuin mitä lasten saanti (useimmille) on. "Sitten, kun olen rikas." "Jos pääsisin käymään kuussa." Ja kyllä. Tiedän. Joillekin on todennäköisempää voittaa lotossa kuin saada oma vauva.

Pyrin hienotunteisuuteen arkisessa kanssakäymisessä, en utele ihmisiltä lapsisuunnitelmia ja muistan aina, että kaikki eivät todellakaan saa lapsia vaikka haluaisivat. Silti en halua piilottaa sitä faktaa täysin, että myös minulla on unelmia ja suunnitelmia elämäni suhteen. Se olisi jotenkin outoa.

Itse mielessäni "suunnittelin" vauvaa sen suhteen, että olettamuksena on se, että kukaan ei tule raskaaksi heti ja minulla olisi aikaa nyt vielä järkkäillä elämääni. Tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kokonaisesta kierrosta ilman ehkäisyä. Järkytyin hieman. Lapsi on toivottu ja haluttu. Yleinen ilmapiiri silti tuntuu korostavan niin paljon sitä, että raskaaksi ei vain tulla, että en ollut sitten ihan valmis käsittelemään tätä kaikkea nyt. Varmasti järkytys, epäusko ja onni iskee kaikille toivotun plussan kohdalla, mutta jotenkin fiilikseni olivat: "Apua eihän tämä ole normaalia!". Vaikka raskaaksi tuleminen on hyvinkin normaalia.

Myös se, että meillä tärppäsi todella nopeasti tuntuu lähinnä asialta, joka tulee salata. Yllättävän monet sitä kysyvätkin jopa. Enkä tiedä "saako" niin sanoa, että tulin nopeasti raskaaksi. Suoraan olen kertonut niille, joiden kanssa muutenkin puhutaan suoraan. Eräs ystävistäni myös kysyi rehellisesti, että oliko lapsi suunniteltu. Tämä oli täysin ok, koska tavallaan tilanteessamme ei useimmat harkittua lasta ihan vielä tekisi (ja minäkin luulin, että meillä olisi vielä tässä tällaista odottelun odottelua).

Lapsiasiat ja niistä keskusteleminen on jotenkin tosi vaikeita. Toivoisin, ettei niiden tarvitsisi olla ihan niin veitsen terällä tanssimista. Tuntuu, että mitään en uskalla sanoa ilman, että liitän viiden sivun disclaimerit siitä miten en halua loukata, en voi tietää miltä lapsettomuus tuntuu, mutta pyrin ymmärtämään, jne.

TuntematonT (Ei varmistettu)

Tulin itse raskaaksi 5. lapsettomuushoidon 1. siirrolla (siirtoja yhteensä takana 9 ennen tätä)... ja silti se oli semmoinen "oho.. mites tässä ny näin pääs käymään".
Lapsi taitaa kuitenkin aina vähän yllättää :D

tiia_

Joo, lapsiin liittyvä huumori tuntuu olevan aika kortilla. Lapsettoman ei tarvitse kuin aloittaa mikä tahansa lause "jos mulla on joskus lapsia, niin...", ja seurauksena on yleensä välitön "kyllä kai tiedät, ettei niitä noin vain saa", "et voi tietää mitään etukäteen, koska vasta äitiys valaisee", tai "helppo sun on lapsettomana tolleen sanoa". Äh. Yritä siinä sitten keskustella. Ja ei, tätäkään kommenttia ei kannata ottaa mitenkään ihan hirvittävän tosissaan. :) 

Ja se, että voisi yleensäkin tietää lapsista jotain ilman että itsellä niitä on, on ihan mah-dot-to-muus.

Mun sisko on mua melkein 10v nuorempi ja oon hoitanut sitä ihan tosi-tosi paljon noin kolmevuotiaasta ylöspäin. Kyllä mä ny herrajumala väitän et se on vähän tietämystä antanut, vaikken ookkaan sen äiti tai huoltaja.

Vau mikä vauva!

Mustakin tuntu, että meni sekaisin "jos voisit suunnitella, suunnittelisitko" ja "suunnitteletko ja kuvittelet että se varmasti toteutuu koska oot niin tyhmä että kuvittelet kaikkien tulevan raskaaks ekasta yrityksestä". Totta kai kaikki aiheeseen liittyvä voi olla kipeitä asioita jollekin, mut aika pitkälle menee sekin, ettei lapsen saamista saa edes pohtia ääneen. Ja kun kuitenkin aika monelle sitä suunnittelua on just jo se ehkäsyn poisjättämisen ajankohta, kyllä sitä varmaan moni miettii. Ei se silti tarkota, että kuvittelis sillä tavoin aukottomasti päättävänsä lapsen syntymäajan.

Maria Hakkala

Kirjoittelin tossa just yhtä postausta, ja tajusin jossain vaiheessa miettiväni, että pitäisköhän tää yks sana vaihtaa täysin poliittisesti korrektisti, ettei joku alkais nillittämään turhasta. Jätin sen riskillä hiukan hauskemmaksi versioksi; eletään reunalla. :D Mun blogiin ei kyllä hirveästi eksy mielensäpahoittajia, mutta kyllä täällä Lilyssäkin ollaan välillä vähän yliherkkiä. Ymmärrän kyllä, että itselle herkkä aihe nostaa tunteet pintaan, mutta aikuisten ihmisten pitäisi osata tajuta muilla olevan oikeus vitsailla asioista tarkoittamatta sillä mitään pahaa.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Joo, tuossa toimituksen jutussakin oli sanottu nimenomaan "JOS saisit mahdollisuuden..." En mä ainakaan olettanut että kukaan (tai ainakaan kovin moni) oikeasti sitä lasta suunnittelemalla suunnittelee syntyväksi tiettynä päivänä. Mutta voihan sitä toivoa syntyväksi esim. mieluummin kesällä kuin talvella. Tai toisinpäin. Ja ihan tosissani en usko, että kukaan rakastaa lastaan vähemmän sen takia, että se on syntynyt väärässä kuussa. Se olisi absurdia ja loukkaavaa, ei se että toivoo salaa talvivauvaa.

Raissi
RetroPrinsessa

Minäkin oon monta kertaa joutunut muuttamaan tekstiäni siinä pelossa, että joku vetää hernepussin sieraimiinsa, mikäli julkaisen tekstin siinä muodossa kuin alunperin ajattelin.
Toisaalta pitäis vaan ajatella niin, että en pysty kaikkia miellyttämään, vaikka tekisin mitä ja antaisi palaa vaan :D

Minä menin joskus keväämmällä väsyneenä kirjoittamaan postauksen jossa sanoin miten kiukuttaa, kun tuntuu että kaikki blogit täällä on samanlaisia, ja että jostain syystä sinä päivänä ärsytti myös kaikki suosikkiblogini. En pistänyt sen kummempia perusteluita.

Sain kuulla kunniani siitä miten kaikesta positiivisuudesta huolimatta "valitan kaikesta" vaikka en ollut siihen mennessä koko keväänä valittanut mistään :D

 

sanumaria

Mun mielestä herneiden vetäminen on täysin oikeutettua, jos on eri mieltä asiasta. Mutta jotenkin se että on eri mieltä, ei tarkoita että se kirjoittaja oikein lähtökohtaisesti haluaisi lukijaansa loukata tai pahoittaa jonkun mielen. Kirjoittaja voi tietentahtoen kyllä niinkin tehdä, mutta niinkon jos puhutaan siitä että joku leikkimielisesti suunnittelee synnytysajankohtansa niin ei siinä erityisen pahailkeisiä olla.

annepa (Ei varmistettu)

No älä viitti. Että jos on eri mieltä jostain asiasta, siitä toisen mielipiteestä saa närkästyä, niinkö? Olen eri mieltä kanssasi tästä herneenvetoasiasta, mutta en närkästy enkä vedä herneitä sieraimiin. Ajattelenpa hiukan hymyillen, että olipa vain hölömö lause.

Siis saahan sitä herneitä vetää, ei siinä mitään, siis jos siitä onnensa saa, mutta aika pienistä asioista - kuten erimielisyydestä - tänä pänä ollaan palkokasveja viljelemässä nenäontelossa.

sanumaria

Ehkä sanamuoto oli hieman väärä, mutta pointtina oli sanoa että eri mieltä saa ja pitää olla. Ei se mitään haittaa jos oikein tuohtuu kun puolustaa omaa mielipidetään.

sanumaria

Ja annepa ehkä vielä siten että jos nyt joku haluaa vetää hernarit sieraimeen siitä että joku kirjoittaa intternetissä VÄÄRIN niin mun puolesta saa niin tehdä. Ja tietty saa olla hermostumatta, ja vaan naureskella että onpas toi bloggaaja pässi. 

Mutta se että on eri mieltä bloggaajan kanssa ei tarkoita, että bloggaaja olis halunnut tietentahtoen loukata niitä jotka on eri mieltä. 

Raissi
RetroPrinsessa

Minustakin saa, voi ja pitääkin olla erimieltä asioista. Niistä syntyy hyvä keskustelu. Mutta välillä mietin, että miksi pitää suuttua Just toisen ihmisen mietteistä, jos niitä ei ole suoranaisesti itselle edes tarkoitettu...

sanumaria

No tavallaan tätä määkin ihmettelen joskus. Toimituksen blogi on nyt ehkä vähän huono esimerkki siihen, mutta monesti ihmiset tulevat sivusta paikalle loukkaantumaan. Vähän sama jos vaikka kadulla kaksi ihmistä keskustelisi siitä että meniskö tänään salille treenaan jalat vai kädet, niin joku ohikulkija päättäisi siitä sitten loukkaantua että sanoitko mua laiskaksi ja läskiksi kun ei mee salille.

empuska

Toisaaltaan jos kertoo arvostavansa appelsiineja omenoiden sijaan, miten ne omenoista pitävät tyypit kokevat olevansa tasa-arvosia tämän henkilön kesken niiden appelsiineista pitävien tyyppien kanssa? Tämän mä olen huomannut kovin monen blogaajan tekevän, että kun hypetetään jotain, se menee jotenkin överisti eriarvoistamiseksi, vaikkei sitä suoraan sanottaisi, että typeräpä olet kun noin teet. Just kauppakassigatessa tää vitutti, kun vaikkei siinä suoraan tuomittu, että kehtaa kaveri ostaa nakei ja kolaa, mutta silti osoitettiin sen olevan eriarvoisessa asemassa kirjoittajan kanssa. 

Miiza

Itse en ainakaan ottanut hernettä nenään tuosta toimituksen jutusta vaan kirjoittelin mitä se toi mieleen ex-tempore. Mutta kai tuon minunkin kommenttini voi tulkita monella tavalla :D

Kieloisa (Ei varmistettu)

En usko, että sun kommentti ketään harmitti. Puhuit henkilökohtaisesta tilanteestasi. Se on ihan totta, että lapsettomuus on ongelma ja varsinkin, jos tietää jo etukäteen, että lapsen saaminen on todennäköisesti vaikeaa, niin eihän sitä juuri voi suunitella. Ehkä korkeintaan siinä mielessä, että yrittämään ryhdytään mieluummin "ajoissa", kuin liian myöhään (iällisesti). Jos muuten on tähdet ja elämä kohdillaan siis.

Ihmetystä aiheuttivat lähinnä ne kommentit, joissa oltiin kiivaasti sanomassa, että tällaisten kysely on mautonta, huonotapaista tai loukkaavaa. Tai, että suunnitteluun ylipäätänsä suhtaudutaan kielteisesti, eli sitä ei saisi tehdä. Kärjistetysti sanottuna siis kukaan, koska se ei kaikilta onnistu. Ja että asia on niin vakava, että ei saa "hömpöttää".

Ymmärrän, että kyseiset kysymykset ja asenteet voivat olla loukkaavia, mutta kyse olikin vain ajatusleikistä, kuten joku muukin jo sanoi. Toimitus leikitteli ajatuksella. Muut saivat lähteä mukaan leikkiin. Tosissaan ei oltu, eikä varmasti pyritty ketään loukkaaamaan.

Miiza

No huh, peljästyin jo että oon nyt taas avannut sanaisen arkkuni ja loukannut tosikkoudellani jotakuta...

sanumaria

Tuossa tuo Kieloisa jo tiivistikin mitä olin sulle tulossa sanomaan. :)

ElinaPK
Sataman valot

Toimituksen postaus lasten synnytysajankohdan suunnittelusta on vakavuudeltaan minusta samanlaista keskustelua kuin lapsen nimistä keskustelu. Tosi monet naiset miettivät lasten nimiä jo hyvin nuorena ja silti kukaan ei tule siitä sanomaan, että "Kai sä nyt ymmärrät, ettei lasten sukupuolia voi etukäteen päättää ja siksi sä et ehkä voi saada tyttöä ja poikaa?". Sama pätee mihin tahansa mielikuviin ja haaveisiin tulevaisuudesta ja silti kaikki (tai ainakin valtaosa) on kyllä kartalla siitä, ettei esimerkiksi unelmiensa kotiin ole välttämättä varaa ja ettei tosiaan niitä lapsia synny sopivasti vaikkapa toukokuuksi. 

Ja jos asiat käyvät niin kuin toivoo, niin minkä ihmeen takia on salattava se varmuuden vuoksi? Sillä tavalla tästä tulee vain kateellisten maailma, jossa oma onni on piilotettava, ettei vahingossakaan loukkaa ketään.

Miiza

Toi on sellainen asia mitä oon joskus miettinyt. En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka suhtautuvat toisen murheisiin sanomalla jotain tyyliin "mut hei Afrikassa lapset kuolee nälkään". Ajatus on ehkä, että saisi sen murheen näyttämään pienemmältä ja murehtijalle hyvemmän mielen, mutta pieleenhän tossa mennään. Miksi niitä negatiivisia tunteita pitäisi pelätä ja peitellä? Miksei voida olla vaan läsnä ja jos ei löydy mitään lohduttavaa sanottavaa, niin tarjoaa vaikka kuuntelevaa korvaa tai olkapäätä, jota vasten saa itkeä? 

annepa (Ei varmistettu)

Tuolla perusteella kukaan länsimaisessa hyvinvoinnissa elävä ei saisi valittaa ikinä yhtään mistään, koska Gaza, Ukraina, Kiinan maanjäristys ja ympäri palloa jylläävät hirmumyrskyt. Voivoi, vastaan, että Maslow'n tarvehierarkia.

Not another GIF Blog

Raskautuminen ja odotus on ylipäätänsä sellaisia aiheita, että tuntuu kuin niistä saisi puhua vain kaikkein pahimpien oletusten kautta. Kuukausikohtaisissa odotusketjuissakin käydään kilpailua siitä, kellä on vittumaisin raskaus. Ja kun joku tuttava kyselee vointia ja kerrot hymyillen voineesi oikeastaan koko raskauden ihan hyvin, tuntuu kuin jotenkin siihen vastaukseen petyttäisiin. Ne jotka raskautuvat nopeasti ja joille koko odotusaika on helppo, ei kyllä voi kertoa kokemuksistaan kellekään, koska äitiys ansaitaan selkeästi hien, kyynelten ja kivun kautta.

Jenniii
Pupulandia

Naulan kantaan, eikä muuten koske vain äitiysaiheita. :P Taitaa olla meneillään melkoinen mielensäpahoittajien aikakausi. Tekisi itsekin joskus mieli sanoa punakynän kanssa blogeja lukeville kommentoijille, että hei pipoa löysemmälle, ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Tässä maailmassa tuppaa vähän olemaan niin, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää - kaikkia ei mitenkään vain voi miellyttää. Tekee vain jokseenkin raskaaksi kaiken kepeän nettikirjoittelun ja -keskustelun, kun aina siellä on joku paasaamassa totuuksia elämästä ja kuolemasta, mieluiten kovasti närkästyneenä. 

sanumaria

Mielensäpahoittajat löytää netistä niin paljon kaikkea nykyään että mahtaa olla kiire että ehtii pahoittaa mielensä joka asiasta. Noi sivustatulevat mielensäpahoittajat on kyllä ehdottomasti parhaita. Tuntuu että sellaiset selaavat nettiä kahvikuppi kourassa ja ajattelevat että jokainen postaus on kirjoitettu juuri heistä. Joku kirjoittaa että päärynävartaloiselle sopii vaatetyyppi X, niin kyllähän siitä voi pahastua sillä sehän tarkoittaa että ei saa tykätä itsestään sellaisena päärynänä kun on, vaan pitää piilottaa se!

Jokaiseen postaukseen pitäisi liittää aina ne disclaimerit että ei ole tarkoitettu pahalla jne jne.

Jenniii
Pupulandia

Huomaan itsekin, että kuin tiedostamattani avaan ja selitän juttujani blogissa ihan liikaa, koska olen niin tottunut siihen, että joku kuitenkin vetää herneen nenäänsä tai on sormi pystyssä valistamassa, miten asiat oikeasti ovat. Hesarissa oli taannoin tosi kiinnostava artikkeli tästä mielensäpahoittajien ja valittajien sukupolvesta. Siinä tutkija pohdiskeli, että kaikesta valittaminen johtaa vain siihen, että sellainen normaali luottamus katoaa ihmisten väliltä ja jokaista pikkuasiaakin varten joudutaan tekemään sääntöjä ja lakeja. Jo nyt kuulemma virastoissa menee tolkuttomasti aikaa aivan älyttömän turhien pikkujuttujen selvittelyyn ja ne todelliset ja tärkeämmät pulmat hukkuvat sinne kärpäsenkakkavalitusten pinoon ja käsittelyajat venyvät ja venyvät... Kaikki tämä heijastelee sitä samaa loukkaantumisen ja valittamisen mentaliteettia, joka näkyy blogeissa ja nettikirjoittelussa yleensäkin.

Ja oma lukunsa ovat sitten ne ihmiset, jotka kokevat kaiken omista onnistumisista tai mukavista sattumuksista iloitsemisen rehvasteluksi, omakehuksi ja itserakkaaksi egon pönkittämiseksi. Kateudesta on tullut sellainen sana, jota ei saisi enää missään koskaan käyttää, koska ehei, eihän missään netissä jaeltavassa kritiikissä ole kyse kateudesta ja kateuskortti on niin käytetty. On varmasti tilanteita, joissa ei oikeastikaan ole kyse kateudesta, mutta voisihan sitä nurisijakin mennä itseensä ja miettiä, miksi toisen ilo ärsyttää niin kovin? Minä olen saanut kuulla blogikommenteissa olevani muun muassa itserakas, ylimielinen, kylmä ja laskelmoiva. Hassua sinänsä, ettei kukaan minut oikeasti tunteva allekirjoita näitä anonyymien nettikirjoittelijoiden viiltäviä analyyseja.

ElinaPK
Sataman valot

Kateus on jännä juttu. Kukaan ei tietenkään myönnä olevansa kateellinen eikä sitä kateuskorttia saisi tosiaan käyttää, mutta mistä muusta lopulta on oikeasti kyse, jos toisen ilo ja onnistuminen ärsyttää? Tätä samaa näkee valitettavasti toisinaan myös netin ulkopuolella, kun toiset nuoret aikuiset tuijottavat hirveästi sitä, miten kenenkin elämä menee eteenpäin ja kuka saavuttaa mitäkin. Ääripäässä eräs vertailuun aika herkästi sortuva tuttavani totesi, että "Kyllähän muiden elämä vaikuttaa paljon onnellisemmalta ja kivemmalta, mutta kulissi on aina kulissi." Minun teki mieli korjata, että ei kaikkea "onnellisen näköistä" voi leimata kulissiksi, koska on olemassa ihan oikeasti onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Ja useinhan he ovat juuri niitä, jotka ymmärtävät keskittyä omaan juttuunsa sen sijaan, että tarkkailisivat muita suurennuslasin läpi.

Jenniii
Pupulandia

Minun teki mieli korjata, että ei kaikkea "onnellisen näköistä" voi leimata kulissiksi, koska on olemassa ihan oikeasti onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Ja useinhan he ovat juuri niitä, jotka ymmärtävät keskittyä omaan juttuunsa sen sijaan, että tarkkailisivat muita suurennuslasin läpi.

No nimenomaan näin! Kun keskittyy elämään sitä omaa elämäänsä muiden kyttäämisen sijaan, on huomattavasti helpompi olla onnellinen. Kovin usein ulkopuolelta on myös helppo kuvitella ja olettaa, että asiat tapahtuvat toisille kuin itsestään ja onni tippuu taivaasta suoraan niskaan, vaikka onnistumisten taustalla saattaa olla valtavasti työtä ja epäonnistumisiakin. Totuus kuitenkin on, että moni ei yksinkertaisesti ole valmis näkemään sitä vaivaa tai ottamaan niitä rohkeutta vaativia askeleita saavuttaakseen jotakin, mistä toista ihmistä kadehtii. Toki tässä elämässä ja maailmassa onnella ja tuurilla on iso sija ja joillakin on paremmat lähtökohdat lähteä tavoittelemaan tiettyjä asioita kuin toisilla, mutta niin moni tuntuu unohtavan, ettei toisen onni ole itseltä pois. Näkisivät ennemmin sen toisen ilon ja onnistumisen inspiraationa itselle - niin minä ainakin maailmaa katselen. :)

Ja tähänkin disclaimerina vielä se, että kateus on inhimillinen tunne ja jokainen varmasti tuntee sitä joskus. On kuitenkin olemassa rakentavaa kateutta ja sellaista syövyttävää kateutta. Ensin mainittu toimii nimenomaan kannustimena tavoitella itsekin niitä asioita, joista muita kadehtii ja jälkimmäinen keskittyy vain lyttäämään, kritisoimaan, loukkaantumaan ja vatvomaan asiaa levittäen pahaa oloa sekä omaan että muiden mieleen.

Täysosuma.. Nykyään tuntuu olevan niin että sanot asiat miten tahansa ymmärtää sen joku väärin :) Ärsyttävintä ehkä se ettei saa valittaa tai ei saa olla onnellinen :D Perussuomalaisuutta vai hiukan ehkä ahdasmielistä ajattelua :D

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Mun mielestä edelleen legendaarisin oli se, kun Eeva Kolu kirjoitti rakkaan ihmisen poismenosta ja vaikeista ajoista ja käytti käymäänsä sukelluskurssia kielikuvina, niin joku tuli avautumaan kommenttiboksiin että sori vaan mutta ei niissä pulloissa oo happea kun sitätätäjatuota :D Siis oikeasti, joskus vois miettiä että onkohan se nyt ihan just oikea paikka alkaa pätemään jostain joka ei liity itse tekstiin _mitenkään_.

Jenniii
Pupulandia

Todellakin! Sen kommentin edessä kohosivat kyllä kulmat varmasti aika monella. Oli tärkeämpää päästä korjaamaan ja olemaan oikeassa kuin katsoa sormien läpi pikkuruista asiavirhettä, keskittyä olennaiseen ja kunnioittaa toisen surua. Tilannetaju, hohoi?

ElinaPK
Sataman valot

Minullekin tuo kommentti jäi mieleen! Todellakin legendaarinen esimerkki tästä aiheesta! Kirjoitus käsitteli niin paljon suurempia asioita, ettei sukeltamisen terminologialla ole yhtään mitään väliä. Tilannetaju olisi ollut enemmän kuin paikallaan.

miltseri
Hyvää, kiitos

Tulee mieleen suomalaiset sananlaskut "kel onni on, se onnen kätkeköön" ja "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Juuri toi iloitseminen huolestuttaa itseä ja muitakin: käy vielä huonosti, kun noin riemuitsee. Tai jos haaveilee liian suuria. Kommentit on usein lannistavia,  eikä vie mihinkään. " se on kyl tosi vaikeaa" synkkänä, kun jos kerran tietää asian niin hyvin vois yhtä hyvin sanoo "yritä tehdä näin äläkä lannistu vaik tuntuis vaikealta". Mä ehdotankin kaikille RÖYHKEITTEN UNELMIEN haastetta;) voisi tehdä hyvää psyykkisesti! Kirjoittaa siis röyhkeistä unelmistaan - selittelemättä. Tyyliin just aion suunnitella lapseni horoskoopin, laihtua stressaamatta, säästää tosi helposti jne jne. Tai toteutuneita röyhkeitä unelmia!!! Röyhkeää iloa!

empuska

Sekin on, miten siitä kirjoittaa onnesta ja onnistumisista. Mä olen yrittänyt etsiä viime aikoina hyödyllisiä lifehacker/lifestyleblogeja meiltä ja maailmalta, ja mulla se touhu sumentuu yhdeksi hötöksi, kun ne tekstit on kuin sen saman tympääntyneen copywriterin kirjoittamaa huttua elämän sietämättömästä keveydestä (aaargh). Mun on vain mahdoton samaistua sellaiseen tyyppiin, joka kuulostaa yhtä fiktiiviseltä kuin YIT:n fiktiivisten hahmojen nukkekoti korulauseineen, jonka mielipide on se, ettei vain astuta kenenkään varpaille. Ellei olla negailijoita, jotka tietenkin oppivat paremmin nillittämään vielä turhasta, mitä enemmän kuulostetaan joltain leiki-ja-laula-hahmolta kuin no, oikeilta ihmisiltä. 

miltseri
Hyvää, kiitos

Ihan totta - hyvä ja ihana elämässä on vaan yksi puoli. Ihmiset tykkää draamasta ja vaikka Kauniista ja Rohkeista, koska se on lähempänä oikeaa elämää kuin täydellisyys. Hulluus ja rikkonaisuus kiinnostaa. Ja kai sitä innostuu aina vähän erilaisista jutuista riippuen omasta fiiliksestä - musta tuntuu, et allapäin kaipaan satuja kaiken ihanuudesta. Juo sitruunamehua ja tadaa elämäsi on ihanaa! Ja toisaalta; vaikeuksista selviäminen tarinana on varmaan historian suosituimpia juonikuvioita alkaen Raamatusta. Helppoudesta - saako siitä inspiroivaa tarinaa? ei nyt liity postaukseen, mut pohdin kommenttiasi.  

empuska

En nyt tiedä, onko se suoranaisesti ihmismielen rikkonaisuuden ja hulluuden puuttuminen se, ettei ihmiset kuulosta ihmisiltä teksteissänsä, ehkä vain se, että vilpittömästi innoissaan olemista on vaikea kirjoittaa ilman mitään rinnastuksia tai perspektiiviä. Säkin korostat innostumistasi rinnastamalla siihen, ettet aikaisemmin tiennyt jotain, ja se heti antaa inhimillisemmän kuvan ilman, että tarvitsee mässäillä sun heikkouksilla, huonoilla puolilla tai ikävillä kokemuksilla. 

Toisaaltaan ymmärrän, että helppoa elämää on vaikea myös kuvata silleen tuhkimotarinakitkutteluna, mutta ei se ole este yrittää olla oma itsensä. Mä kyllä kehtaisin jopa sanoa, että ne ovat huonosti kirjoitettuja blogeja, jos halutaan tuoda esiin oma itsensä omana tarinana, mutta kirjoitus on sitten jotain yhtä laskelmoitua kuin minun laskelmoitu neropattikommenttini vähän siellä sun täällä. Ja jottei tämä nyt vaikuta "Holier than thou"-asenteelta, laskelmallisuus on itsellä juuri se ongelma ja kaiketi juuri siksi nuo blogitkin tökkivät tukin lailla silmiin.

miltseri
Hyvää, kiitos

Kirjallinen itsensä ilmaisu on yllättävän haastavaa - vaikeaa pitää mielessä peräkammarin mummo. Usein omiakin tekstejä lukiessa huomaa, että lauseet, jotka kirjoitti inspiraation huumassa antaa hyvin erilaisen kuvan ajatuskulusta kuin oli tarkoitus. (tai sitten kyse on freudilaisista!) Avoin ja rehellinen teksti vaatii myös avointa ja rehellistä suhtautumista itseensä, mikä onkin haastavaa. Ja uskallusta olla mikä on. Haastavaa myös! Aidon tuntuinen teksti kiinnostaa, oisko se salaisuus hyvään blogiin?

tiiti
ite puin

No just näin. Mustakin vaikka mielipidepostauksen kommenteissa saa ihan reilusti ärsyyntyä ja olla tosi kärkeväkin, kunhan se säilyy semmoisena viihdyttävänä mielipidevääntönä ja kaikki muistaa, että se on vaan eri mielipide, ei hyökkäys toisen ihmisyyttä kohtaan. Semmonen yliasiallinen hymistely kun nyt vaan on tylsää lukea ja kirjoittaa ja se, että ollaan eri mieltä ei silti tarkoita ettei kaikki vois silti olla ihan kavereita keskenään.

Vierailija (Ei varmistettu)

En yleensä osallistu tällaisiin keskusteluihin, mutta nyt täytyy kyllä ihmetellä, millä innolla ihmiset haluavat kommentoida asiaa, josta heillä ei selvästikään ole omakohtaista kokemusta. Tämän blogitekstin fundamentaalinen virhe on siinä, että sen punainen lanka näyttäisi olevan tahattoman lapsettomuuden rinnastaminen ongelmiin kuten ylipaino ja allergiat ja ylimalkainen oletus, että lapsettomuudesta voi kevyesti vitsailla. Mutta voiko siitä? Voinko vitsailla keskenmenoista, tehdä pilaa muistisairaasta vanhemmastasi tai kepeästi kirjoittaa siitä, miten joku on vankina väkivaltaisessa parisuhteessa. Toki tähän nyt voi todeta, että mistä vaan voi vitsailla. Mutta onko pakko? Tämän kaltaiset kommenttiosiot kertovat lähinnä siitä, että oma kokemus puuttuu. Ja vielä kummallisempaa on, että kuvien ja tekstien perusteella nimenomaan lapsia omaavat henkilöt ottavat ylimielisen asenteen niitä kohtaan, jotka käyvät läpi tahatonta lapsettomuutta. Siihen liittyvä suru voi olla koko elämän lamauttavaa ja yksi elämän suurimpia kriisejä, joka lakaisee tieltään kaiken muun. Sen ei ole pakko olla, mutta joillekin se valitettavasti on. Täten ihmettelenkin, miksi on niin valtava halu pitää yllä tahattoman lapsettomuuden tabua tällä tavoin, koska sitä tällaiset keskustelut rivien välissä tekevät. En tahdo vängätä, tahdon vain muistuttaa, että kaikesta ei vaan ole kevyen vitsailun aiheeksi.

Loppuun vielä tarkennus, että Lilyn toimituksen tekstin kommenttiosioissa on ylilyöntejä ja en kannata sanontaa, jonka mukaan oma onni täytyy kätkeä, jos joku niin luulee. Nämä ajatukset herätti vain ja ainoastaan tämä "vitsaillaan kevyesti"-postaus.

sanumaria

Mä en mitenkään näe että kukaan tässä olisi ottanut ylimielistä asennetta tahattomasti lapsettomia kohtaan, tai että erityisesti halutaan että lapsettomuudesta voisi vitsailla. Enkä rinnastanut lapsettomuutta allergioihin tai ylipainoon. Kyse ei ollut siitä että mistä voi vitsailla ja mistä ei. 

Voinko vitsailla keskenmenoista, tehdä pilaa muistisairaasta vanhemmastasi tai kepeästi kirjoittaa siitä, miten joku on vankina väkivaltaisessa parisuhteessa. 

Voit sä vitsailla noista, mutta en ymmärrä suorilta miten se tähän postaukseen liittyy. Tämän postauksen tarkoitus oli  ylipäätään saada sanottua se, kun harmittaa että kaikki pitää ottaa niin tosissaan. Musta se että kysytään "jos voisit suunnitella, suunnittelisitko" ei kyllä millään tasolla ole vitsailua lapsettomuudesta. Ei sitten millään. Enkä pysty ymmärtämään miten sä pystyit vetämään tähän nyt väkivaltaiset parisuhteet, keskenmenot ja muistisairaat vanhemmat.

ElinaPK
Sataman valot

Totta, ei tuo toimituksen kysymys ole missään nimessä lapsettomuudesta vitsailua. Sehän on sellaista jossittelua ja mielikuvitusleikkiä, mitä voidaan leikkiä mistä tahansa aiheesta ja siten siis jopa niistä vakavistakin. Toimitus olisi voinut yhtä hyvin kysyä, että "Jos voisit käsikirjoittaa avioliittosi, minkälainen siitä tulisi?". Osa olisi lähtenyt innolla tähän ajatusleikkiin ja osa varmasti nurissut, että tämä on nyt loukkaavaa sinkkuja, eronneita ja leskiä kohtaan, koska elämä ei mene niin kuin suunnitellaan. Ei tietenkään mene.

Vau mikä vauva!

Toimituksen jutun ottaminen lapsettomuudesta vitsailuna menee jo melko pitkälle. Mä ymmärrän, että asian ollessa kipeä itelle, mikä tahansa lapsiin liittyvä keskustelunaihe voi tuntua pahalta. Saakin tuntua. Ei silti varmaan itekään oo sitä mieltä, että mitään lapsiin liittyvää ei saa missään puhua. Etenkään mitään lepposia, kieli poskessa heitettyjä.

Tuolla aiemmin oli hyvä vertaus, Toimitus ois voinut vaikka kysyä, että onko suosikkinimiä mitä haluis lapselle antaa ja minkä takia. Sellasiakin on moni varmaan miettinyt joskus, enkä mitenkään jaksa uskoo että siinä ois ylimielisyyttä lapsettomia kohtaan tai liian vakavalla aiheella leikittelyä. Kun eihän sillä nimellä oo väliä, kunhan lapsen vaan saa.

Vau mikä vauva!

*Toimituksen jutun tai tän blogikirjotuksen ottaminen

Kommentoi

Ladataan...