Mitä jos ne huutaa?

Yksi seikka joka jotensakin rajoittaa mun ja kiljukaulakaksikon elämää on sellainen pieni pelko mikä mulla on. Nimittäin sellainen "mitä jos ne huutaa"-pelko. Mua ahdistaa ajatus siitä että toinen tai molemmat vauvoista päättävät bussissa että tämä oli nyt tässä enkä ala enää yhtään ja huudan keuhkoni pihalle. Muutama tällainen huutokohtaus on onnistuneesti taltutettu ihan kotona ihan hetkessä, mutta luulen että julkisella paikalla oma hermostuneisuuteni ei lasta ainakaan rauhoita.

"Kyllä maailmaan meteliä mahtuu." No mahtuu toki, mutta tiedän ihan täysin hyvin miten tuskallista on rankan työpäivän jälkeen istua bussissa ja kuunnella kun vauva huutaa korvia/sydäntä riipivästi. Ja mulla on vielä sellainen hauska lisäbonus, että jos toinen huutaa sylissä ja toinen alkaa huutaa vaunuissa, niin se raasu siellä vaunuissa vaan sitten joutuu jäämään ilman lohdutusta ja jatkaa ulinallaan kanssamatkustajien viihdytystä.

Vaunuista ei roiku haalarit vaan eri kätevä tuollainen laukkuhenkinen juttu, jonka äiti teki kun pyysin. Siihen saan kätevästi vaunulenkillä lompakon ja avaimet ja vaunun sadesuojan ja juomapullon ja ties mitä muuta. Toisessa kuvassa taas, en tiiä mitä Macarenaa tytöt veti menemään junaa odotellessa. Asemalla oltiin vaan ja hengailtiin, ei menty nukkumaan...

On huomattavasti mukavampaa matkustaa kun matkustuskaverit ei ulise, joten tänään otettiin harjoituksen alle (haluaisin huomauttaa että vauvoilla ei ole asiassa harjoiteltavaa vaan mulla) yhdistelmä juna+bussi ja lähdettiin isolle kirkolle. Nohevasti ensimmäinen huutokohtaus saatiin aikaan jo eteisessä, joten huoli pois. Onneksi varasin aikaa reilusti niin ehdittiin rauhassa Veuhkan kanssa selvitä lievästä "mä en halua vaunuihin"-kriisistä. Meuhka veti tässä kohtaa jo sikeitä. Seuraava kriisi koettiin Veuhkan kanssa asemalaiturilla, tällä kertaa kriisin aiheena oli joko "pfft jotkut päiväunet", "hei sä huijasit ja pistit mut vaunuihin kun vähän ummistin silmiäni" tai "oon vauva". Olin suhteellisen hermoheikko jo tässä vaiheessa, mutta onneksi junassa voidaan hengata siinä vaunueteisessä niin ei häiritä muita vaikka metakkaa tulisikin. Mutta tällä erää metakka ja ulina jäi siihen. Seuraavan kerran tyyppejä kiinnosti maailmanmeno noin 4h myöhemmin.

Jaa päiväunet, ahahahaha yea rait.

Lähinnä mietin että mistä tämä mun oma hermoiluni johtuu? Kun vauvat nyt vaan huutaa, ei sille mitään mahda. Tiedän kuitenkin miten paljon se ulina voi riipiä sivullisia, niin ajoitan jatkossakin meidän jengin bussimatkailut ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Ainakin mun hermoja kiristää sillon vähemmän.

Share

Kommentit

SuviH (Ei varmistettu)

Ei oo vastausta sun kysymykseen, koska olin itse i-han sa-man-lainen!! Enkä oikein tiedä miksi... ehkä pelkäsin muiden katseita ja arvostelua. Kun tuo neiti tuppasi huutaan kovaa, ja paljon. Tosin, itseäni ei ole koskaan huuto häirinnyt, et ei voi johtua siitäkään.
Kommentin pointti siis: I feel you!!

Ps. Harmittaa kun en ollu siä isolla kirkolla :-(

sanumaria

Ei se mitään, me tullaan uudestaankin treenaan bussimatkailua! Kato ku se pitää treenata siellä missä ei tarvi maksaa mitään bussimatkasta :D

kao kao
Kao Kao

Mua julkisissa häiritsee lähinnä se, jos se vauva/lapsi huutaa eikä vanhempi tee mitään, lähinnä jatkaa kännykän selaamista ihan kuurona. 

Tai kun uhmiksella on raivokohtaus ja kuulostaa siltä et sille pitäisi tiukasti sanoa että nyt ollaan bussilla, älä huuda. Sen sijaan mummo mumisee sille et "älä petteri nyt huuda" silleen nössysti ettei kukaan olisi hiljempaa siinä tilanteessa. 

Ja sitten lohdutuksena, mun kaveri, joka on äiti, on sanonut ettei sitä muiden lasten huutoa julkisissa enää edes noteeraa, kun se on niin tuttua. Eli ainakin 38 % kanssamatkustajista ei lopsauta korvaansa pienelle huudolle :) 

Mut helppohan näitä on tälleen lapsettomana huudella :)

sanumaria

Ehkä sitten kun ite angstaa siitä omien lasten metakoinnista niin ei jaksa välittää enää muiden? :) Mutta onneksi bussiin osuu ehkä yksi tai kaksi jota oikeasti haittaa tuo, niin ei se nyt niin paha ongelma ole. Paitsi itselle, ja tässä opetellaan siitä irti!

Pyjama
Pyjamapäiviä

Meillä kolkutellaan uhmisikää ja juuri tätä vähän jänskäilen julkisilla paikoilla. Kun monissa tilanteissa se mölyäminen vaan lisääntyy, kun alkaa hyssyttelemään. Jos antaa olla (siis jos nyt ei ole mitään varsinaisesti kiellettyä/vaarallista tms), niin yleensä loppuu lyhyeen. Tai jos lapsi on oppinut uuden hienon sanan, kuten  *ttu. *ttu*ttu*ttu*ttu... Jatkoa ajatellen ignooraminen vaan toimii parhaiten (ettei lapsi älyä, että sanassa on jotain, jolla saa aikuisiin vipinää). Mutta en tod. halua tilanteeseen, että lapsi huutaa sitä vaikkapa bussissa. Istu siinä sitten muka-kuulina ja tuijota ikkunasta pihalle, kun kuuskyt silmäparia on selässä. :D

Kuulostaa erittäin tutulta! Mutta että vielä kaksinkertaisena se... Hiljalleen se meni ohi, nyt ei enää pelota ja pikku-mies 11 kk :)

sanumaria

Lohduttavaa tietää että panikointi menee ohi! Toivotaan että mullakin menee siis.

Annis (Ei varmistettu)

Mä olin samasta syystä siis aivan "kurat housussa"-tyyppisessä paniikissa kun menin vastasyntyneeni kanssa ekaa kertaa sporaan. Vauva ei huutanut. Busseissakaan ei juuri. Lentokoneessa sitten sai järisyttävän raivarin: se olikin yllättävän hyvä paikka saada se, koska laskeutuminen oli menossa eikä mitään voinut tehdä. Siinä sitten vaan oltiin ja ajattelin että "no nyt se huutaa" ja olinkin ihan rauhallinen. En juuri yhtään ajatellut et mitähän kaikki nyt ajattelee ja vähänkö itse vihaan huutavia lapsia lentokoneessa. Pelon kohtaaminen siis ainakin omalla kohdallani "paransi" sen.

Ja random-raivarit vähenee vauvojen kasvaessa samaa tahtia kuin valmiutesi äitinä vastaanottaa ne kaikki muut raivarit (heh) kasvaa vähitellen. ;)

sanumaria

Lentokoneessa kyllä tekis mieli aikuisenkin välillä huutaa :D Mutta ei vaan kehtaa. Se on muuten kyllä epäreilua, että siinä vaiheessa ku oot että no nyt tiiän miten tää tehään niin lapset ei enää sitten tee sitä mistä aluksi panikoit. 

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Mä en nyt pysty mihinkään tuon viimeisen kuvan takia. Voi ääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää.♥

Piipo79

Mä asun ihan keskustassa enkä olis päässyt mihinkään jos olisin panikoinut huutoja, en kyllä edes osannutkaan niin tehdä. En jotenkin itse ärsyynny huutavista lapsista niin en kait osannu ajatella ees sitä. Julkisissa kun liikkuu niin kait lähtökohtaisesti pitää olla valmis siihen ettei oo kirjastossa. Joka päivä oltiin väh.2-4h vanuttelemassa ja julkista käytettiin tosi usein ja joo, huutoja mahtui väliin, mutta minkäs niille mahtaa. Aina ei sylikään auta. Eikä tissi. Eikä mukulakivet :-)

sanumaria

Mä ehkä panoikoin sitä mitä tuolla aiemminkin katotaan että sillä huudolla saa takuuvarmasti kaiken huomion itseensä, ja en yhtään tykkää että huomio kiinnittyy muhun. Mutta pakko tässä on opetella kulkemaan ettei ihan höperrytä tänne sisälle! Meidän ulkoilut välillä kyllä kaatuu siihen että tytöt on päivällä ihan eri rytmissä, enkä vaan löydä väliä että molemmat viihtyis vaunuissa.

Piipo79

En mä jotenkin usko et kukaan edes katsoo sua jos lapset huutaa, korkeintaan noita ihania pikkuisia! Uskalla vaan, sitä paitsi kun alat ottamaan säännöllisen ulostautumisajan niin lapset pikkuhiljaa omaksuvat juuri sen rytmin (mulla vaan yksi, mutta oletan että toimii myös kahdellakin). Eli sit kun siitä tulee rutiinia lapsille niin ne rauhoittuukin siihen rattaisiin. Tsemppiä!

Vieno (Ei varmistettu)

Luulisi, että ihmiset tajuaa, että lapsilla on tapana huutaa ja joskus se huutava lapsi sattuu samaan bussiin. Sit voi vaikka jäädä aikaisemmalla pysäkillä pois, niin saa kaupan päälle hyötyliikuntaa.

Mutta aina luulo ei ole tiedon väärti. Ystäväni oli ravintolassa kahden pienen lapsensa kanssa ja kun molemmille mupeloille tuli kesken lounaan pieni kiukku, naapuripöydän mies valitti kovaan ääneen asiasta tarjoilijalle ja vaati, että ravintola kieltää lapsiasiakkaat. Että kaikilla ei ymmärrystä riitä, mutta ehkä sellaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa.

CougarWoman
CougarWoman

Tunnustan - mä olen semmoinen, joka ei kestä pienten lasten itkua ollenkaan, jos olen tosiaan väsynyt; mulla nimittäin väsyneenä kova meteli laukaisee tajuttoman päänsäryn (olen silloin yleensä myös valoherkkä, liekö jotain migreenintapaista). 

Koska kuitenkin tajuan, että lapset nyt vaan itkee joskus, olen ratkaissut asian ihan issesseen: kannan mukana korvatulppia. :) 

sanumaria

Ja musta se on taas täysin ymmärrettävää että on syitä miksei kovaa huutoa jaksa tai siedä. Siks  en ihan ehdoin tahdoin haluukaan julkista liikennettä käyttää ruuhka-aikoina.

Pajula (Ei varmistettu)

Hei, älä huolehdi, kaikki eivät suinkaan saa hepulia huudosta. Mua ainakaan toisten lasten kilarit eivät hätkäytä, vain oman lapsen itku oli se, joka sai aikaan reaktion. Kun omat lapset ovat nyt teinejä tai täysi-ikäisiä ja kuulen rääyntää tai karjuntaa tai näen meritähtikohtauksia markettien lattioilla, myhäilen vain tyytyväisenä, että "ei mun tartte enää - onneksi" ja päiväni on pelastettu. Vähän nostalgiaa tietysti tunteessa mukana. :-D

CougarWoman
CougarWoman

Tässä sen sijaan mennään jo aika pitkälle..?

http://www.metro.fi/uutiset/a1387806705948

o_0

sanumaria

Vähän oudoltahan toi kuulostaa, mutta ei se kait ketään haittaakaan? On siellä pöytiä joihin pääsee kuitenkin.

Lapseton (Ei varmistettu)

Täytyy sanoa, että tämä on myös aika suomalainen juttu. Tuttava vertasi suomalaista kulttuuria islantilaiseen; siellä ei juuri kukaan välitä lasten metakoinnista. Aloin tämän jälkeen tarkistaa omaa suhtautumistani, ja oikeastihan kyse on vain valinnasta: lapset on iloinen asia ja niitten tehtävähän on pitää meteliä. :)
Kun ajattelee asian siis sitä kautta, että lapset on täynnä elämää ja vailla (suomalaisten turhankin tiukkoja) käyttäytymissääntöjä, pystyy muuttamaan suhtautumistaan.
Oikeasti maailmaan mahtuu meteliä - ja ennen kaikkea lasten aikaansaamaa. :)

Katie
Aika kypsä äidiksi

Mä olen ollut ymmärtävinäni, että oman lapsen itku kuulostaa hormonihuuruisesta äidistä sietämättömältä, vaikka muut ei sille korvaansa lotkauttaisi - vanha luolaihmisten tapa varmistaa, että joku siitä naperosta pitää huolta. Ja omalta kohdaltani kyllä allekirjoitan, että (varsinkin silloin kun vielä imetin, eli hormonit oli sekaisin ku Jokisen eväät) oman lapsen itku sai ihan paniikkiin, kun taas kaverin muksun samavolyyminen parku olikin ihan siedettävää.

Vauvat ne nyt vaan itkee, kun Puumakin tuolla jo totesi. Kaksi vauvaa itkee enemmän kuin yksi vauva. Mutta toisaalta kaksi vauvaa on myös söpömpi pakkaus kuin yksi vauva. Kyllä sulle anteeksiannetaan, kun tuot tommoisia näytille, vaikka ne vähän hermostuisivatkin. Ja kokemuksen myötä varmuuskin lisääntyy, tietysti, eli sinne sekaan vain! 

SuviH (Ei varmistettu)

Tuo on muuten ihan totta, että oman lapsen itku on paljon pahempi kuin muiden. Ja hormoonit on hyvä selitys tälle!
Olin itse sekaisin kun seinäkello aina siihen asti kun lopetin imetyksen. Sen jälkeen alkoi kummasti maailma kirkastua. Samoihin aikoihin muuten ipanan pahin koliikkivaiva oli ohi, mikä auttoi kummasti ;-)

Kommentoi