Rakkauskoti

Hippikoti, se on nyt Osuuspankin suosiollisella avustuksella mun. Tai pankin ja mun äidin, kunnes sitä sitten maksan takaisin. Mutta oikaistaan ja sanotaan että se on mun mun MUN!

Mulla on piha ja kaikkea, eikä työmatka pidentynyt kun kilometrillä. Asun siis lähes keskustassa, mutta mulla on piha. Kuinka siistiä se on! Kuvia ei ole asunnosta sisältä (vielä, niitä varmasti tulee kyllästymiseen asti, tai ainakin siihen asti että keksin uutta tilitettävää miehistä), mutta piirsin paintilla kivasti kuvat teille nähtäväksi, voitte sitten olla kateellisia mun puutalossa olevasta pikkuyksiöstä.

Olohuoneesta oli lohkaistu pieni pala vaatehuonekomeroa varten, mikä taas säästää multa kaappienhankintavaivan. Noissa vanhoissa taloissa kun säilytyskaappitilaa ei juurikaan ole. Mulla on myös sininen ulko-ovi, jossa lukee "Kirjeitä ja sanomia". <3

Lisäksi mulla on pieni palsta, jossa asuu siili. En siis joudukaan muuttamaan yksin :) On kyllä niin hyvä mieli, oli niin paljon sydämentykytystä tässä projektissa (joka kesti kaikki 5 päivää siitä, kun sain idean asunnosta siihen, että tarjoukseni hyväksyttiin. Matkalla tapahtui pankinvaihto ja kaikkea muuta sellaista. Mutta ensi perjantaina saan siis avaimet, ja voin käyttää kesäloman muuttamiseen. Ai-van parhautta.

Share

Kommentit

Jonayla

Arvaas haluanko nähdä kuvia tästä ihanuudesta?!?

sanumaria

Niitä tulee sitten kun saa avaimet :) Taatusti kyllästymiseen asti :D

Luminosa

Ihana. :) Eritysesti erkkeri-ikkuna on ihana. :)

Onnea omaan kotiin!

Rhia
Evil Dressmaker

Onnea uuteen kotikoloon. Siilinkoppi on erityisen hellyttävä yksityiskohta :D Ja mikäs sen parempaa kuin oma pikkupiha. Tuleekohan tuosta kirsikkapuusta makeita kirsikoita?

Kommentoi