Saako jättää jos lihoo?

Tuolla nettipalstoilla pyöriessä ja kansan syvien rivien keskusteluista lukiessa erityisesti näistä suhdeasioista, sitä jää aina miettimään välillä erinnäisiä asioita. Tällä kertaa sellaista kuin että saako kumppanin jättää, jos kumppani lihoo. Tässä ei nyt ole kyse siitä viidestä kesäkilosta, vaan useammasta kymmenestä kilosta. Vaikea asia, on.

Eihän se ihminen muutu, jos se lihoo. Vai muuttuuko? Jokainen meistä vähän rupsahtaa painovoiman myötä ajan mittaan, ja se oma kulta on varmasti yhtä kultainen oli sillä naamassa yksi ryppy enemmän. Mutta mitä jos se kulta lihoo niin paljon, että sen kanssa ei voi enää tehdä kivoja asioita? Mitä jos se ei jaksakaan enää lähteä sunnuntaikävelylle? 

Tiina Jylhän mies meni kommentoimaan jossain lehdessä että jos Tiina lihoo viisi kiloa niin se on petos (tai jotain sinnepäin). Meneehän se joskus niin että eräänä aamuna katsot sitä vieruskaveria ja mietit että kuka ihme tuo on. Kun se muutti tänne se oli rastapäinen hippi, nyt sillä on slippattu tukka ja liituraitapuku ja mersu. Että ei ole sama ihminen enää. Samankaltaisesta asiasta siinä painonnousussakin on kyse. Jos ne asiat joihin ihastuit muuttuvat radikaalisti, pysyykö ihastus? Jos ihastuu hippipoikaan, niin sieltä kuoriutuva piinkova businessmies voi olla aika outo. Tai jos ihastuu urheilijaan, sohvaperuna ei ehkä enää jaksa innostaa. Entäs jos ihastuu pehmeisiin pyöreisiin muotoihin, ja toinen menee laihtumaan alipainon rajalle? Onko sekään sitten hyvä?

Mitä jos sitä ei enää halua kun toinen lihoo? Saako sitten jättää, vai onko sitä sitten vain sydämetön nirsoilija, joka tuijottaa ulkokuoreen?

Minä jättäisin. Olenko sydämetön?

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan hirveää sanoa, mutta kyllä se tuntuu tosi uskomattomalta asialta, että joku jättäisi rakkaansa vaikka se lihoisi kuinka paljon. Voiko olla, ettei silloin rakasta sen ihmisen sielua vain jotain muuta, imagoa tms?

sanumaria

Kun se ihminen on aina kokonaisuus. Että se ulkokuori ja sisusta molemmat vaikuttaa. Jos tykkää kokonaisuudesta josta yhtäkkiä iso osa muuttuu, niin voi ne tunteetkin kadota.

susa

onhan se hieno periaate että sisäinen kauneus on tärkeää, mutta kyllä itselläni aika paljon se ulkoinen viehätysvoimakin vaikuttaa. tuntuisi aika mahdottomalta olla parisuhteessa, johon kuuluu kyllä se fyysinenkin osa-alue, jos ei pystyisi viehättymään tai kiihottumaan toisesta.

tollaisessa tilanteessa itse vaan huomauttaisin toiselle että "hei kulta, kun sulle on vähän noita kiloja kertynyt" ja yrittäisin saada tilanteelle tehtyä jotain. mutta jos toista ei vaan omaan ulkonäköön panostaminen jaksaisi kiinnostaa niin pakkohan se on julmasti myöntää: ei se sitten ulkonäöllisesti kyllä itseenikään vetoaisi enää.

ja samanlaista kohtelua kyllä edellyttäisin ihan siltä toiseltakin osapuolelta. jos fyysisessä olemuksessani jokin hälyttävästi muuttuisi vaikka lihomisen muodossa niin tahtoisin, että toinen kertoo siitä.

ulkonäkönirsoilua katsotaan kieroon, mutta entä jos asema olisi samanlainen ihmisen luonteen suhteen. jos luonteessa se asia, johon toinen on ihastunut, muuttuisi radikaalisti, niin ymmärtäisin kyllä hyvin miksi se toinen lähtee suhteesta. jos aluksi rakastuu toisen ikuiseen positiivisuuteen niin saattaahan se kyrpiä, kun viereltä vuosien päästä löytyykin paatunut pessimisti. eikä kukaan siinä tilanteessa varmaan pitkään ihmettelisi, että miksi tahtoo jättää. miksei saisi samalla tavalla sitten välittää toisen fyysisestä olomuodostakin?

Audra Dancer
Cosmic Monsters

Mä en antais niin tapahtua silleen että se tulis yllärinä sille ihmiselle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä on varmaan sellainen juttu, joka tulee esille lähinnä lyhyemmissä suhteissa. Musta on ihan mielipuolinen ajatus, että 15 vuoden yhdessäolon jälkeen toinen jättäisi sen takia, että ulkonäkö on muuttunut. Ihminenhän joka tapauksessa muuttuu pitkän suhteen aikana ja se on pakko hyväksyä jos aikoo kenenkään kanssa seurustella. Eikä se muutos yleensä mistään puskan takaa tule, vaan pikkuhiljaa. Ei munkaan mummo varmaan ollut ryppyinen kuin rusina kun meni vaarin kanssa naimisiin.

En usko, että paino voi oikeasti olla onnellisen parisuhteen este itsessään (tai jos voi niin sit kannattaa kyllä oikeasti kurkata sinne peiliin ja miettiä, kannattaako seurustella ollenkaan, jos välittää ulkonäöstä niin paljon että on valmis lopettamaan muuten hyvän suhteen muuten ihanan tyypin kanssa tuollaisen vuoksi). Sen sijaan painonnousu voi kertoa muista ongelmista tai vaikuttaa vaikkapa toisen itsetuntoon tai mielialaan sillä tavalla, että sen toisen seurassa alkaa olla epämiellyttävä olla. Se on musta sitten eri asia.

Mutta jos mieheni lihoisi 30 kiloa ja pysyisi muuten ihan samana ihmisenä, niin kyllä se edelleen olisi mun ihana mies, nyt vaan samalla ihana pullero. Olen itse lihonut suhteemme aikana 10 kiloa ja tämän jutun luettuani täytyy kyllä miettiä, että mitä järkeä olisi edes olla yhdessä ja luottaa toiseen, jos mieheni olisi heti hylännyt minut tällaisen "vastoinkäymisen" takia?

Se on tietysti sitten eri asia, olisinko alunperin rakastunut mieheeni, jos hän ei olisi ollut mielestäni komea. Mutta nyt kun niin on jo tapahtunut ja olen ennen kaikkea rakastunut siihen mitä sen ulkokuoren sisällä on, on aivan hullu ajatus, että yhtäkkiä lakkaisin rakastamasta vaikka ulkokuori muuttuisikin.

nirso (Ei varmistettu)

Olin joskus siinä tilanteessa, että poikaystävä (ennestäänkin tukevan sorttinen) otti ja lihoi puolessa vuodessa vielä parikymmentä kiloa lisää. Laihduttaa ei viitsinyt, ties millä tekosyillä ei edes yrittää. Tyyppi näytti lopulta jättikokoiselta vauvalta! Voitte kuvitella,mitä toista sataa kiloa löysää läskiä tuntuu, kun se kömyää yöllä päälle...
Suhde loppui muista syistä, mutta ei onnettomaksi kuihtunut rakkauselämä sitä ainakaan auttanut. Eikähän kysymys ole vain siitä, että mies NÄYTTI ällöttävältä -hänhän tuntuikin vastenmieliseltä valuvine läskeineen.

Mainio

Entäs se, jos toinen LAIHTUU liikaa? Saako silloin jättää? Kyllähän silloinkin saattaa muuttua fyysisesti vastenmieliseksi, omasta mielestäni ei törröttävät luut ole ainakaan kivan tuntuiset. Ja samoin sitten se henkinen puoli, jos toinen vaan puhuu treenaamisesta ja "terveellisestä" ruoasta ja kaikesta, jos aiemmin ollaan yhdessä pystytty nauttimaan herkkuja ja illallista yhdessä. Tässähän on kyse siis syömishäiriöstä, jolloin asiaa pitää ajatella niin, että toista täytyy tukea, ja voi olla vaikeampi ajatella, että SAA jättää toisen yksin, koska siinä vaiheessa voi olla myös psyykkinen kunto toisella hieman huono..

Mielestäni tällaisiakin asioita täytyy miettiä, vaikka ei lihominen ja laihtuminen olekaan sama asia, niin silti se, että paino heittelee nopeasti suuntaan tai toiseen paljonkin, saattaa kertoa jostain vakavasta. Eli lihominenkin voi olla vain oire jostakin, jolloin kyseistä ihmistä tulisi tukea eikä jättää läskeineen yksin, mikä voi vain pahentaa tilannetta. Koska mikä voisi satuttaa enemmän kuin se, että saa tietää, että se toinen oli suhteessa vain pinnallisista syistä. 

Jokainen suhde on kuitenkin ainutlaatuinen, joten tämä nyt on vain tällaista ajatusten ilmoille heittelyä. 

Nyt tuli oikea avautumiskommentti, olen lähiaikoina miettinyt tätä asiaa jonkin verran läheisten ihmisten tilanteen takia.. 

Las Zapatillas Rojas

Mun mielestä aina saa jättää, jos haluu. Niinhän se on pakko olla. Mulle henk. koht. pieni ylipaino ei oo ongelma, kun en oo itekkään ihan tikku. Ja täytyy myöntää, että pitäisin aika fasistisena jos joku lemppais vaan pyöristymisen takia.

Mutta jos kumppanin indeksit on nousemassa tosi epäterveellisiin lukemiin, niin ainakin se on mun mielestä aihe, josta pitää voida keskustella. Eihän ylipaino oo pelkästään esteettinen juttu vaan myös uhka terveydelle.

Uhkailu, kiristys ja syyllistys ei varmaan oo kuitenkaan tapoja toimia vaan voihan sitä miettiä, että pystyiskö toista jotenkin tukemaan terveellisissä valinnoissa.

sanumaria

susa: tottakai tuollaisesta pitäisi jotenkin hienovaraisesti sanoa ensin (peruskäytöstavat jne). mutta sit alkaa se keskustelu että "saako sanoa jos toinen lihoo?" Sitä käytiin muistaakseni viime kesänä intternetissä paljonkin.

vierailija: musta sellanen suuri painonnousu vaikuttaa vaan hirvittävän paljon siihen miten se ihminen viehättää. toki voi olla ettei se haittaa, mutta saako jättää jos haittaa?

nirso: jos se rakkauselämä ei suju (oli syy mikä tahansa), niin yleensä siinä kohtaa parit eroaa. mut jos menet sanomaan että syy on lihavuus, niin sitten oletkin vähän nirso ja paha ihminen jonka pitää katsoa peiliin koska suhde ei perustu vain ulkonäköön.

llakritsi: kyllä mun mielestä tuo että laihtuukin niin paljon että ei enää viihdy sen kanssa (esimerkiksi juuri kuten sanoit että puhuu vaan treeneistä), tai tulee joku ongelma jossa yleisen mielipiteen mukaan pitäisi tukea, on tätä samaa asiaa eri puolilta vain ajateltuna. Mutta miksi olla suhteessa sitten siitä syystä että "no en voi jättää nyt yksin"?

Jos seurustelisin, ja kumppani alkaisi lihota huomattavasti, niin todennäköisesti yrittäisin ottaa asian jotenkin fiksusti puheeksi. Asia olisi ihan ok jos kumppani ymmärtäisi ja haluaisi itsekin tehdä jotain asialle. Sittenhän voisi vaikka yhdessäkin alkaa harrastamaan enemmän jotain liikuntaa ja katsoa vähän tarkemmin, mitä yhdessä syödään.

Jos taas toinen loukkaantuisi sanomisesta eikä olisi millään tavalla kiinnostunut tekemään asialle mitään, vaan jatkaisi lihoamista, niin kyllä se kertoo myös ihmisen persoonasta/sisimmästä jotain. Mä olen ainakin sen verran kiinnostunut omasta terveydestäni ja myös ulkonäöstäni, etten voi ymmärtää jos joku on ihan välinpitämätön omastaan, enkä myöskään usko että voisin seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Siinä alkaisi olla liian erilaiset elämäntavat, arvot ja kiinnostuksenkohteet, ettei yhteiselosta ehkä muutenkaan tulisi mitään.

Tässä tarkoitan nyt siis oikeasti huomattavaa lihomista. On ihan normaalia, että useiden vuosien kuluessa saattaa tulla muutama hassu ylimääräinen kilo, mutta kunhan se pysyy muutamassa niin se on ihan ok. Ei sitä nyt täydellisyyttä voi keneltäkään vaatia. :D

Whilen
Orastus

Pelkän ulkonäön suhteen on vaikea sanoa mitään - riippuisi niin tilanteesta. En mitenkään voi sanoa, että jättäisin tyypin vain lihomisen takia, koska joskus rakkaus vain riittää (ja on sokea). Mutta en voi sanoa, ettei mielipiteeni muuttuisikaan ihmisen muuttuessa. Muutos se on ulkoinenkin muutos.

Enemmän mulla kyllä varmaan vaa'assa painaisi ne käytännön seikat, sunnuntaikävelyt niin kuin kirjoitit. Kai se jotenkin se paino on päässyt kertymään enkä minä jaksaisi kauaa katsella tyyppiä, joka mielummin mässyttää ruokaa sohvankulmassa kuin seikkailee ja liikkuu ulkona ja maailmalla minun kanssani. Vauhdissani on pysyttävä, muuten kyllästyn. Eli jos se ylipaino aiheuttaisi fyysistä haittaa muutenkin kuin katsojan silmissä, niin kyllä, se olisi iso ongelma.

sanumaria

Vim: Aivan, sellanen muutama kilo sinne tänne ja rypyt ja sellaset on ihan normaalia, tarkotin just tollasta todella merkittävää painonmuutosta (ylös tai alas) joka vaikuttaisi jo siihen elämään.

Whilen: Totta, mäkin haluan sen joka pysyy mun mukana. Sitten kun mun vauhti hidastuu niin saa se toinenkin hidastua :)

Tirlittan: jostain syystä vaan ihmiset luokittelee ne syyt hyviin ja huonoihin, ja tää painoasia taitaa olla yks niistä huonoksi luokitelluista..

Kommentoi