Saliepäsosiaalisuus

Minä olen erittäin epäsosiaalinen salilla kävijä. Saatan viettää tunnin salilla ystävän "kanssa" (satuttiin vain samaan aikaan mestoille) ja ainoat sanat mitä vaihdetaan ovat 

  • Moi.
  • Yngh.
  • Tarvitsä noita käsipainoja enää häh.

Siinä se. Olin sisimmässäni (mulla on herkkä sisus, se menee epäkuntoon jo siitä että ei saa jätskiä kuumana päivänä) vähän epäilevä (se on myös hyvin epäileväinen se sisus), kun piti tänään mennä parhausihmisen kanssa salille. Samaan aikaan. Oletettavasti siis joutuisi puhumaan ja vähän sosialisoimaankin. Yngh. 

Söpöilyt sikseen, treenaamaan sinne mentiin. Jos treenihetki alkaa sillä että parhausihminen kysyy lämmittelycrossarilla että "meneekö tää ihan kilpailuksi jos tuun tähän viereiselle koneelle", niin asiat ehkä vois olla huonomminkin. Siinä vaiheessa kun tein jalkaprässiä ja kävin palautusvaiheessa kitisemässä että "ääää nää palautushetket on tylsiäääää", oli helpottavaa kuulla vastakommenttina että "no menet nyt tekemään siitä, pistetäänkö lisää painoja niin loppuu se kitinä."

Saattaa olla mahdollista, että menen toistekin parhausihmisen kanssa salille. Samaan aikaan. Samaan paikkaan. Ihan vain siksi, että kun näytin sille omasta mielestä kivoja vatsalihasliikkeitä, se kommentoi että "miksi kaikki sun mielestä kivat liikkeet on ihan yhtä helvettiä?".Ennustan että ei mee kovinkaan kauaa että meidän salilla käynti näyttää abt tältä:

Entäs mites te muut? Käyttekö mielummin treenaamassa kaverin kanssa? Vai vituttaako jos toinen on parempi tai hitaampi tai honii juuri sen painoparin minkä olisit itte halunnut?

Sitten kun vielä keksisi millä parhausihmisen saisi huijattua houkuteltua esim. BodyJamiin tai Sh'Bamiin? :D Huomatkaa erityisesti tuolla takavasemmalla olevan miehen a) sixpack ja b) napapaita :D

(kuva 1, kuva 2, kuva3)

Share

Kommentit

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Oletko kokeillut jo Bodyfuckkia, Bailamasturbatea tai Total Arse Balancea?

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Oletko kokeillut jo Bodyfuckkia, Bailamasturbatea tai Total Arse Balancea?

sanumaria

Milläs salilla noita voi harjotella :D

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Naisten saleilla.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Mä käyn melkeen aina siipaan kans salilla yhdessä. Huudellaan aina suomeksi salin toisesta päästä toiseen päähän ja kaikki luulee, että ollaan venäläisiä. Mut juu, hyötykäytetään kyllä toisiamme aika usein, eilenkin peesattiin penkissä puolin ja toisin. Jos toinen yrittää luistaa ja jäädä kotiin, niin sen voi viekkaasti pakottaa mukaan sillä verukkeella, että just tänään on tarkoitus vetää ihan hulluna ja tarvitsee ehdottomasti peesaajan. :-)

sanumaria

Mä luulen että mua alkaa masentaa jossain kohtaa kun ite pohtii ääneen että "onkohan 150kg jalkaprässissä paljon vai vähän" ja toinen totee että "no mää vedin joskus 340kg". Ihan väärin!

annemi

Eiiiii, olen salimököttäjä ja epäsosiaalinen mörkö kun käyn treenaamassa :D yritin kerran käydä kaverin kanssa salilla, eihän siitä tule mitään! parempi vetää treeni hammastapurren, hiljaa yksikseen ja mennä sen jälkeen näkemään kavereita niin saa molemmista täyden hyödyn irti :)

Mahdoton Nainen

En tykkää urheilla seurassa, etenkään kuntosalilla. Ajatuksena on ihan kiva, jos palautushetkinä olisi joku tuttu jolle turista, mutta eihän se tahti ikinä pysy synkassa vaan toisella on kauhee rutistus päällä just silloin kuin itse tekisi mieli jutella. Ajattelen salilla käymisestä vähän kuin seksistä: ei tänne nyt puhumaan ole tultu.

sanumaria

Annemi: Pitäsköhän meidän perustaa joku Salimörköt ry, ja varata omat salivuorot? :D Siellä ei saisi olla sosiaalinen, paitsi yhähdellä saa. Jos tulee viereen ja osoittaa laitetta niin se tarkoittaa että "käytätsä tota mahdollisesti vielä vai saisinko mää jo" :D

Mahdoton Nainen: Repesin ihan täysin tolle "ei tänne nyt puhumaan ole tultu" :D

Ai että mää tykkään teistä ihmisistä <3

 

annemi

Ehdottomasti!

Parasta salilla on käydä niin että paikka humisee tyhjyyttään ja saa oikeasti olla yksin, yleensä se onnistuu aamulla ennen seitsemää. Ei vaan aina jaksaisi niin aikaisin pomppia urheilemaan. Ruuhka-aika salilla on mulle ihan kamalaa, joudun yleensä lyhentämään treeniä jos menenen klo 16-18 välillä ja joutuu JONOTTAMAAN laitteisiin. En tykkää.

Kaikenlainen ähinä (sopivissa rajoissa) on toki sallittua, kunhan kukaan ei erehdy puhumaan mulle mitään :D

Eiffeleirekisteröity (Ei varmistettu)

Joo ei mitään sosialisointia, todellakaan. Jumppaan voi mennä kaverin kanssa, mutta sielläkään ei sitten puhuta. Ois kiva jos viiden hengen kukkojengitkin ois vähemmän sosiaalisia, kun ne viipyy aina niin pitkään jollain laitteilla puhumassa ja treenaamassa, ei vaan peesaamassa toisiaan, ja sitten pitää odottaa (ja siis oikeastihan tää häiritsee mua vaan koska mua nolottaa siinä odotella kun aattelen että ne luulee mun a)miettivän, mitä pitäis tehdä, B) olevan laiska tai C) tsiikailevan niitä).

Kommentoi