Treeninostalgiaa (ja ei-niin-söpöjä-kuvia Naantalista)

Yleensä Naantalista esitellään se vanha kaupunki. Puutalot, uneliaat kadut ja muu söpöys. Onhan ne jees, mutta kun itselle ne ovat niin kovin jotenkin nähty. Ne paikat mistä tulee itselle aina se "ah, oon tullut kotiin" -olo löytyvätkin ihan muualta. Vietin viime viikonlopun nuoruuden treenimaisemissa (ja kävin ihan hellelenkilläkin, en aatellut mennä toiste) ja huvitin itseäni kiertämällä kaikki ne tuskaiset treenipaikat, joita tuli silloin kulutettua enemmän kuin osaan enää laskea. Tai haluan ajatella.

Urheilutalo! Sieltä on kyllä muitakin muistoja mutta meikällä ne liittyvät pääasiassa treeniin. Erityisen hyvin muistan kun ala-asteella kuunneltiin c-kasetilta jotain 60-luvun naisvoimisteluohjelmaa ja heiluteltiin sitten kättä ja jalkaa rätisevän äänen tahdissa. Ai että! Luistelukausi avattiin aina ilmottautumis- ja ryhmienjakotilaisuuksilla urkkatalon aulassa. Ja kausi päätettiin monesti siellä, ja jotain pystejäkin oli jaossa. Aina jännitti, että saankohan jotain (joskus sainkin, nimimerkki Vuoden kokelas-kiertolautasen ylpeä hallussapitäjä), ja oli kiva nähdä luistelukavereiden uusia hiustyylejä. Yllättäen kun kisakausi oli ohi (eikä tukkaa tarvinnut saada kiinni), moni kävi pätkäisemässä tukkansa. Mutta vain sen verran, että syksyllä sen sai taas kiinni. Tietenkin.

Urheilukenttä, joka on sopivasti montussa ettei tuuli varmastikaan viilennä sekuntiakaan kuumana kesäpäivänä. Erityisesti inhosin kuularinkiä. Korkeushypyssä olin luokattoman huono, mutta ehkä juuri siksi se oli kivaa. Urkkakentällä (Joo, meillä on outo tapa lyhentää kaikki sanat. Urheilu = urkka, jääkiekko = jäkis, Kuparivuori = Kuppis, Lappalaisten kalliot = Lappis, Nunnalahden uimaranta = Nunnis) on juostu Cooperia, tonniviittäsataa, tehty vatsalihastreeniä ja ties mitä.

Jäähalli <3 Ihan liian monta tuntia tuli vietettyä siellä, ja ihan liian monta mustelmaa hankittua. Mutta olinpahan pois pahanteosta kun vietin suurimman osan vapaa-ajasta luistimet jalassa jäällä tai eväitä syöden pukukopissa. Mistä tulikin mieleen että olivat laajentaneet pukkarikompleksia. Entisen kahden sijaan olikin neljä. Ja B-junnuille ihan oma säiliönsä:

Ne on tuolla lukkojen takana odottamassa että kausi alkaa. Hyvä veto!

Jäähallin lähellä on muitakin treen...kidutuspaikkoja. Esimerkiksi yksi kamala mäki, jota pitkin käytiin juoksemassa, loikkimassa, hyppimässä ja ylipäätään tuskastumassa. Ja sitten on vielä ne rappuset. Joita on ihan liikaa. Ja joiden välitys on ihan kamala, kauhean matalia välejä, epätasaista ja puisten rappujen pointtinahan on olla tappoliukkaat kun vähänkin sataa.

Mutta noiden rappusten juurella on taivas. Se uimaranta, jota turistit eivät löydä ja se uimaranta, jossa ei varpaat sotkeennu hiekkaan kun käy uimassa. Se ranta, jossa vielä elokuun lopussa kallio on lämmin.

Kimaltava meri, pieni tuulen vire, merivedestä suolainen tukka. Mitä muuta kesäpäivältään ihminen voisi kaivata? 

PS. Niitä söpöjä kuvia Naantalista löytyy Eevan tontilta.

Share

Kommentit

Aniis (Ei varmistettu)

Jokaisen kuvan onnistuin paikallistamaan kartalle ( enkä ole edes naantalista ), mutta ennenkaikkea - jokaisen kuvan kohdalla ärsytyskynnys nousi kattoon. En oikein täysin edes ymmärrä miksi vihaan ko. paikkaa niin syvästi. Joo, kaikki omalle kohdalle osuneet naantalilaiset oli latvasta lahoja ja vähintään jälkeenjääneitä, mutta miksi sitä paikkaa kohtaan tulee niin syvät antipatiat :D

sanumaria

No sepä oli kauniisti sanottu! 

Nimim. naantalilainen, eli latvasta laho ja jälkeenjäänyt :D

Aniis (Ei varmistettu)

En sanonut että kaikki sielä on, mutta omalle kohalle livenä osuneet ;) Sinulla on nyt tilaisuus paikata tämä käsitys näin intterwebsin välityksellä!

Kommentoi