Ladataan...
Etkaisäänymuavarte

"Sun harrastus on aloittaa uusia harrastuksia", sanoi Tiiti tänään kun kerroin että päätin aloittaa (taas) uuden harrastuksen. Hetken mietin ja kyllä. Yksi mun harrastuksista on tosiaan aloittaa aina vaan uusia. Mutta sehän ei tarkoita, että lopettaisin aina heti kun oon aloittanut. Joskus lopetan, ei sillä. Mutta ennenkun kerron mun uuden hianon harrastuksen, niin ajattelin listata vähän kaikkea mitä olen aikojen saatossa harrastanut. Ja myönnän että mitkä olen myös lopettanut. Koska rehellisiä varsinaissuomalaisiahan tässä ollaan.

Satubaletti. Tästä en ole ihan satavarma, mutta mulla on hämärä muistikuva että joskus ehkä viiden kuuden vanhana kävin tällaisessa. En muistaakseni innostunut kovinkaan paljon. Status: lopetin

Taitoluistelu. Taitoluistelu vei mennessään kuuden vuoden ikäisenä. Yksinluistelua jatkoin aina lukion toiselle luokalle asti. Ja vieläkin käyn testailemassa hyppyjä aina silloin tällöin. Status: jatkan

Jalkapallo. Jalkapalloa pelasin oikeastaan vaan vuoden, vaikka harrastinkin sitä kaksi. Pelasin koska kaveritkin pelasi ja olihan se nyt ihan kivaa. Opin pukkaamaan ja hengailemaan puolustajana maalinkulmalla. Niin ja sain Naantalin mimmiliigasta kaksi mitaliakin, hopeaa ja pronssia muistaakseni. Status: lopetin

Pianonsoitto. Soitin kolmisen vuotta. Tai siis kävin pianotunneilla niin pitkään. Sitten todettiin äitin kanssa että josko lopetetaan, kun ei mua sittenkään niin paljoa kiinnostanut. Soitin silti melkein joka iltapäivä koulun jälkeen mummilla ja vaarilla Suurta Toivelaulukirjaa läpi, ihan vaan huvikseen. Se hyvä tästä oli että opin nuotit ja pystyn vieläkin auttavasti tapailemaan biisejä suoraa pianolla jos vaan saan nuotit. Status: no sanotaan että lopetin

Muodostelmaluistelu. Muodostelman aloitin viidennellä luokalla, enkä ole vieläkään lopettanut. Tosin siirryin enemmän luistelijasta valmentajaksi tässä viitisen vuotta sitten, mutta silti. Status: jatkan

Blogisti kuvassa tuossa ihan oikeassa etunurkassa. Haluaisin korostaa että en ihan ollut vielä päässyt paikalleni kun kuvaa otettiin, siksi tuo muista eroava jalkojen asento. Mutta eikö oo päheet silakkamekot?

Käsityöt (lähinnä neulominen): Käsityöt ovat mun sellainen on/off-harrastus. Joskus saattaa mennä monta kuukautta että en neulo mitään, ja joskus saatan istua kaikki illat sohvalla kutimet kädessä. Että oikeastaan, Status: jatkan

Teatteri. Opiskeluaikoina eksyin mukaan musikaali/improvisaatio/opiskelijateatteriproduktioon nimeltä NääsPeksi. Löysin sieltä kodin, ja ehdin vuosien aikana niin näytellä, lavastaa, suunnitella rainan visuaalista ulkoasua lavasteista käsiohjelmiin, tuottaa, roudata ja vaikka mitä. Muutaman vuoden paussin jälkeen (ja koska muutamat muutkin kaverit olivat jättäytyneet valmistuttuaan jo pois opiskelijaproduktiosta) rykäisimme pystyyn DIspeksin. Koska meitä olikin nyt neljä-viisikymmentä, jotka haluvat edelleen tuollaista hassuttelua tehdä (keikat helmi- ja maaliskuussa, tulkee kattoon). Status: jatkan todellakin

Kuntosali ja akkajumpat. Kutsun näitä mun harrastuksiksi, koska mulla ei mitään sellaista elämää suurempaa tavoittetta ole. Liikun koska se on kivaa. Ja joskus on kiva käydä kyykkäämässä, joskus taas kiva mennä Balance tunnille. Status: jatkan.

Defendo. Kävin alkeiskurssin, opin kuinka irrottaudutaan kuristusotteesta (kahdesta erilaisesta) ja opin kaatamaan toisen hallitusti maahan niin ettei se hyökkää enää mun päälle. Ei kuitenkaan sitten ollut niin kivaa, että olisin kurssin jälkeen mennyt riehumaan lisää tatamille. Status: lopetin.

Juoksu. Juoksuun mulla on vähän (no ok, aika paljonkin) sellainen viha-rakkaussuhde. Joskus juoksu on tosi kivaa, useimmiten tykkään valittaa miten kamalaa on juosta mutta juoksen silti. En sanois että juokseminen on mulle mitenkään säännöllinen harrastus, mutta  aina välillä käyn. Eli sellainen status: jatkan aina silloin tällöin.

Jousiammunta, kiipeily, triathlon. Sitten on kolme, jotka on aloitettu mutta ei oikeastaan ikinä päässeet vauhtiin. Jousiammunnasta kävin kurssin, joka oli sairaan kiva. En löytänyt aikaa varsinaisesti jatkaa, vaikka siis tykkäsinkin kovasti menosta. Kiipeilemässä kävin pariinkin kertaan, ja sekin oli kivaa mutta ei niin kivaa että olisin raivannut sille aikaa kalenterista. Ja triathlonhaave on ehkä enemmän nyt sellaista "käyn pulikoimassa uimahallissa aina välillä". Joten status: en oikeastaan ees aloittanut.

Telinevoimistelu/Lattia-akrobatia. Syksyllä menin into piukassa telinevoikkaan. Ja tulin kotiin häntä koipien välissä. Ei musta ollut vielä tekemään lämmittelyksi käsilläseisontaa. Vaihdoinkin sitten telinevoikat lattia-akrobatiaan, jossa olenkin jo oppinut takaperinkuperkeikan (melkein), päälläseisonnan (hyvin) ja haarakuperkeikan (melkein sujuvasti). Status: jatkan

Tankotanssi. Tällä hetkellä meen mielummin kieppumaan kehnosti tangolle kun meen Combattiin. Tankoilu on kivaa, haastavaa ja kuitenkin sellaista missä tuntuu että oppii joka kerta jotain uutta. Status: jatkan.

Venäjän opiskelu. Aloitin syksyllä ja juurikin ilmosin itseni kevään kurssille. Hei, mä melkeen osaan ne aakkoset jo (painokirjaimina, kaunolla ne on vielä vaikeita). Ja osaan tervehtiä ja toivottaa hyvät yöt ja sellaista. Status: jatkan.

Ja sitten se uusimmista uusin harrastus. 

Ihan paganinina vetelin täällä jo sellaset biisit kun "Kakkaralaulu", "Pupujussipolkka" ja "Ee-ee-etana". Uusi harrastus, jee!

Eikä se ny ehkä ihan huonosti oo että 18 harrastuksesta jatkan yhä kymmentä!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Etkaisäänymuavarte

Joskus viime vuosituhannen loppumetreillä työskentelin ala-asteella kouluavustajana. Sen lisäksi että opin keskisormen näyttämisen lisäksi muutamia oivia käsimerkkejä tokaluokkalaisilta, opin myös paljon tapoja, joilla pitää luokassa kuria. Niinkun vaikka että huolehdi, että kaikilla on tarpeeksi tekemistä ja harhauta aiheesta eksyneet takaisin juoneen. Yliopistoaikoina päädyin taas opetustehtäviin. Ja katso, samat metodit, joilla tokaluokkalaisen sai lukemaan aapista toimivat myös noin parikymppisiin opiskelijoihin. Ja mikä hämmentävintä, nämä samat keinot toimivat kuin unelma myös tällä hetkellä työssäni. Eli samat keinot, oli kyseessä sitten 8-vuotias, 24-vuotias tai 44-vuotias henkilö. Haluatteko muutamat vinkit? Kerron kuitenkin.

Tarjoa pöydälle askartelutarvikkeita levottomille tapauksille. Ala-asteella kynä (ja lupa tuhertaa kirjan marginaaliin), yliopistossa kynä + tussit + fläppipaperia (ja lupa piirtää paperille koristeluita), työelämässä pöytä täyteen postitlappuja ja ylimääräisiä kyniä (mitään erityistä lupaa ei tarvita). Levottomat sielut piirtelevät paperille ja saattavat jopa hetken keskittyä. Paitsi työelämässä, jossa sitten voi aina pelata omalla läppärillä vaikka tetristä (ja olla muka lähettävinään tärkeitä sähköposteja).

Puutu tiukasti, jos asiaan ei keskitytä. Ala-asteella riitti melkein että vain kutsui villikkoa nimeltä. Sanoisin että se olikin melkein helpointa näistä kolmesta ryhmästä. Yliopistolla ja työelämässä taas ihmiset katoavat palaverissakin läppärin tai puhelimen taakse piiloon. Helpointa on pitää jengi tietenkin varpaillaan. Randomilla heitetty "..ja mitä mieltä sä Matti olet tästä?" herättää usein paatuneimmakin muiden asioiden hoitajan edes hetkeksi hereille. 

Vaienna supattajat. Supattajat, nuo ärsyttävät ihmiset jotka supisevat omia asioitaan palaverin aikana. Heidät saadaan kuriin samalla keinolla ikäryhmästä riippumatta. "Oliko teillä vielä jotain tärkeää asiaa jonka haluaisitte jakaa kaikille?" hiljentää yleensä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää vaikka versiota "Oliko teillä vielä jotain, vai voisimmeko jatkaa palaveria?" auttaa sekin.

Mutta muutamaan asiaan kaipaisin vielä vinkkejä näin työelämää ajatellen. Nimittäin kun minua erityisen paljon ottaa päästä palaverista-myöhässä-taas-heput ja en-pääse-mutta-en-ilmoita-tyypit. Joka kerta kun joku on myöhässä, tekisi mieli vetää neukkarin ovi lukkoon ja antaa reissuvihkoon palautetta vaimolle/aviomiehelle. Että se teidän Matti oli taas myöhässä, kolmas kerta jo tällä viikolla, voitteko käydä kellon ajat sen kanssa läpi vielä. Ja joka kerta kun joku jonka pitää kokouksessa olla, ei tule paikalle, tekisi mieli antaa miinusta ja viedä välitunti- ja jälkiruokaoikeudet. Ja pistää vielä putsaamaan valkotaulu. Sillä pahanhajuisella nesteellä.

Olisko vinkkejä näihin jälkimmäisiin? 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Etkaisäänymuavarte

 

Tykkään käydä konserteissa, joissa voi istua ja nauttia musiikista vaikka vain silmät kiinni. En oikein koskaan ole innostunut sellaisista rokkikeikoista, jossa pitää olla ahtaasti ja hikisesti ja joissa ei näe mitään kun kaikki muut ovat niin paljon pidempiä. Eilinen Ólafur Arnaldsin keikka oli juuri sellainen keikka, jollaisesta pidän oikein oikein kovasti. Toki oman lisänsä antaa että tykkää artistin biiseistä ja osa niistä vähän sai silmäkulman kostumaan kun kuuli livenä.

Ólafur Arnalds tekee sanalla sanottuna kaunista musiikkia. Sellaista, mitä voi kuunnella ja tuijotella merelle. Tai tuijottaa sumua pellolla. Tai sellaista, mitä voi pistää soimaan kotona, sammuttaa valot ja vain kuunnella. Keikkaa katsomaan tulleet ihmiset voisi ehkä helpoiten luokitella hipstereiksi, mutta ehkä jos tykkää klassisesta musiikista niin kannattaa antaa Ólafurin biiseille mahdollisuus. Tyyppi on kovin tuottelias, ja uusia projekteja tulee jatkuvasti. Youtubesta löytyy videoita otsikolla Living room songs, jotka totta tosiaan nauhoitettiin olohuoneessa. Päivittäin tuli uusi biisi, ja projektia oli hauska seurata.

Kun odottelin ovien avautumista, lähelläni seisoskeli kaksi poikaa. Toinen heistä totesi, että "tää on aina tätä, mulla on rokkikengät, sulla hipsterikengät ja Juusolla on aina jonnekengät." Ylläolevassa kuvassa siis vasemmalta oikealle: hipsteri, jonne ja rokkari. Ihanan muotitiedostavaa väkeä nuo hesalaiset teinipojat, eikö?

Ólafur soitti pianoa, Arnór Dan kävi laulamassa pari biisiä, viulisti ja sellisti olivat taitavia kuin mitkä. Muuta ei oikein voinut sanoa kuin että takk fyrir! Kannatti mennä keikalle, nyt ajattelin jatkaa fiilistelyä ja soitella vaikka tätä biisiä kuulokkeista:

PS. Ensi lauantaina Sigur Rósin keikalle, aika hyvä islantilaisartistiputki tässä vaikka itse sanonkin :)

Share

Pages