Ladataan...
Etkaisäänymuavarte

Postaus toteutettu yhteistyössä ei-kenenkään kanssa

Joku aika sitten (taas) kuohui blogimaailmassa. Kauheeta kuohuntaa, joka suunnasta. Mutta tää mainos- ja ohjeistuskuohunta oli mun mielestä mielenkiintoista. Mulla ei oo blogissa nähty mitään yhteistyö- tai mainospostauksia, joten seuraavat pohdinnat on vain ja ainoastaan lukijan näkökulmasta kirjoitettuja. Alunperihän ilmeisesti pyrittiin rakentamaan ohjeistusta, ei sitovia lakipykäliä. Ohjeistuksen tarkoituksena oli auttaa lukijaa löytämään ne mainospostaukset ja yhteistyöjutut blogeista. Mun mielestä aika hyvä homma noin lähtökohtaisesti. No nyt sitä ohjeistusta ei sitten tulekaan, kertoi Nyt-liite. Tai siis amatööribloggaajille ei tule. Blogimainnonasta linjauksia ollaan tekemässä yrityksille ja ammattibloggaajille. Mä käsitän ammattibloggaajat nyt ryhmänä, jotka saavat joltain taholta X liksan blogin pitämisestä. Itseni lasken amatööribloggaajaksi sitten taas. Toisaalta bloggaan Lilyssä, joka on A-lehtien alla, niin näkisin että olisi aika jees että määkin noudattaisin selkeitä linjauksia jos jotain mainospostauksia teen. 

Se mikä tässä oli mun mielestä mielenkiintoista tässä koko hommassa oli se suuri vastustus, joka nousi bloggaajien keskuudesta. Osa vastusti, koska ei halua sitoa blogiaan noudattamaan jotain tiettyä tapaa ilmoittaa mainonnasta (tämän mä ymmärrän jotensakin vielä). Osa vastusti, koska ei voi muistaa mistä joka puolelta mitäkin on milloinkin saanut (excel anyone?). Mutta jos nyt ajattelen (ja ajattelenkin) tätä ihan omasta näkökulmasta, niin homma on ihan selvä.

1. Mua ei häiritse, jos bloggaaja mainostaa jotain tuotetta tai tekee yhteistyötä jonkun yrityksen kanssa ja postaa yrityksen tuotteista/palveluista. Ei sitten tippaakaan. Mutta mua häiritsee, jos mä en tiedä onko nyt mainos vai ei. Esimerkiksi jos luen blogista jutun jossa kehutaan uutta Tampereella olevaa ravintolaa X. Bloggaaja hehkuttaa ravintolan olevan paras ikinä, ruoka oli taivaallista ja palvelu huippua. Jos missään ei mainita että kyseessä on mainos/yhteistyö, oletan että bloggaaja on ihan aidosti sitä mieltä että ravintola X on käymisen arvoinen. Jos taas bloggaaja tekee yhteistyötä ravintolan kanssa, niin suhtaudun postaukseen lievällä epäluulolla. Samalla epäluulolla, jolla suhtaudun kaikkeen mainontaan. En esimerkiksi usko että TV-shopin Saunapantsit oikeasti sulattavat senttejä kenenkään reisistä.

2. Mua ei haittaa, jos bloggaaja unohtaa joskus asukuvansa alla kertoa, että ne kengännauhat olikin saatu sieltä lähisuutarilta, eikä itse ostettuja. Ei se kiinnosta niin paljoa. Jos taas koko asu on saatu Tokmannilta, ja kyseistä kauppaa hehkutetaan postauksen ajan, niin haluan tietää että onko vaatteet itse ostettu vai saatu ilmaiseksi.

3. En jätä lukematta juttua, vaikka se olisikin mainos. Luen silti, koska seuraan blogeja ja kirjoittajia joista pidän. Ei mua haittaa että siellä on mainos siellä ja toinen täällä. Joskus saatan tarttua blogin kautta johonkin tarjoukseen tai tilata tuotteen. Perustin esimerkiksi Tyyliä metsästämässä -blogin kautta oman tilin sinne Ostohyvityshommaan. Tyyliä metsästämässä on omasta mielestäni hoitanut erinomaisesti tämän mainos/yhteistyöjutun. Veera aloittaa yhteistyöpostaukset kertomalla heti postauksen aluksi jos postaus on tehty jonkin yrityksen kanssa. Esimerkin voi katsoa täältä

4. Ärsyttää, jos luen jutun ja jutun lopussa vasta selviää että kyseessä on mainos. Minua ärsyttää se, että luen jonkun postauksen, jonka vasta luettuani ymmärrän mainokseksi. Tulee sellainen vähän huijattu olo. Vaikka tämäkin bloggaaja kyllä kertoo että mainos on ja yhteistyö, joten siinä mielessä kaikki on ookoo. Toiset käyttävät tätä tyyliä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään vikaa. Lukijan kannalta vika on siinä että luet asiasta X ja kuvittelet loppuun asti että ei ole mainos ja sitten totuus paljastuu vasta lopussa. Ärsyttävää, mutta ei kaada maata. Täällä Lilyssä esimerkiksi Saara Sarvas ja Pupulandian Jenni käyttävät tätä tapaa. Esimerkit voi katsoa täältä: Saara ja Jenni

4. Ärsyttää, jos luen jutun josta en tiedä onko se mainos vai ei, kun bloggaaja ei ikinä merkkaa mikä on mainos ja mikä ei. Tähän on nyt turha liittää esimerkkiä, kun en tosiaan tiedä että mitkä jutut ovat mainoksia ja mitkä vain puhtaasta riemusta kirjoitettuja. Kohun ja kuohunnan keskellä bloggaajat muistuttivat, että aikakauslehdissä on tämän tyyppistä mainontaa. Tehdään juttu jostain poskipunasta, kehutaan se, eikä kerrota että poskipunafirma sen sinne lehteen lähetti. Tosin, ehkä oon vaan niin kyyninen, mutta en hetkeekään usko että yksikään toimittaja ostaa itse mitään kosmetiikkaa ihan vaan testiin. Kyllä ne sinne lehteen lähetetään siinä toivossa että mainosta tulisi. 

Toivoisin meiltä kaikilta bloggaajilta (erityisesti niiltä, jotka mainosyhteistyötä tekevät) selkää tapaa mainos/yhteistyöpostausten merkintään. Itse pidän ehdottomasti eniten tuosta tavasta, jossa mainospostaus kerrotaan heti ekalla rivillä tekstiä. Tuo tekstin seassa/lopussa ilmoittaminenkin käy, mutta mua se vaan ärsyttää ehkä enemmän. 

Mitenkäs muut tyypit, mikä on teitä eniten miellyttävä tapa merkitä mainospostaukset? Jätättekö lukematta jos tiedätte heti että on mainos? Ärsyttääkö että linkkiä klikkaamalla bloggaaja saa vähän rahaa?

Share

Ladataan...
Etkaisäänymuavarte

Jokainen huvittelee tavallaan. En tiiä mitä te teitte perjantai-illalla, mutta mää tein tällasta:

Jostain syvältä selkärangasta tuli tarvittavia komentoja ja muistin jopa miten emacsia käytetään. Ei ne kaikki koodaustunnit yliopistolla vissiin ihan hukkaan menneet. Muistin taas mikä tässä nysväyskoodaamisjutussa olikaan niin ärsyttävää. Se kun oot ihan varma että joo on kaikki puolipisteet puolipisteitä. Ja sitten siellä onkin välissä yksi kaksoispiste ja mikään ei toimi. Se kun pitäisi olla kaikki muuttujat nimetty oikein ja siellä välissä onkin yksi väärin kirjoitettuna eikä mikään toimi. Eniten meni aikaa opetellessa, mistä mäkistä saa aaltosulkeet. (alt+shift+8 tai 9, nyt tiiän).

HTML5, opin sut vielä. 

Share

Ladataan...
Etkaisäänymuavarte

Tänä syksynä olen aloittanut oikeastaan kolme uutta harrastusta. Voimistelun (tai hienommin sanottuna lattia-akrobatian), tankotanssin (jos on käynyt kerran ja meinaa mennä monta kertaa uudestaan, se lasketaan aloittamiseksi) ja sen venäjän opiskelun (ostin kirjan, olen tosissani). Nämä harrastukset ovat opettaneet mulle montakin asiaa, mutta tässä tällainen perinteinen 5+1 listaus. 

1. Missä mun ruumiinosat on? Kun henkilö on täyttänyt 30 vuotta, sitä kuvittelisi että henkilöllä on hallussa että missä on oikea käsi, oikea jalka, vasen käsi ja vasen jalka. Pistä tuo ihminen roikkumaan tangossa käsivoimillaan tai seisomaan päällään, niin huomaat nopeasti että kaikki käsitys ja taju jäsenistä katoaa täysin. On aika päräyttävää olla sillassa ja pohtia että kumpaan suuntaan on käsillä oikea, ja onko se sama oikea mihin jalat juuri menivät.

2. Pullukat reidet ovat iloksi. Kun yrität puristaa sisäreisillä tankotanssitankoa ja pysyä tangolla ilman käsiä, pullukat reidet tarjoavat reilusti turvallista tarttumapintaa. Olen aika varma, että saan tästä etua, eikä minun tarvitse olla ihan niin taitava kuin hoikka reitisemmät kanssatankoilijani. 

3. Mun selkäni ei olekaan jäykkyysasteikolla rautakangesta seuraava. Kesällä joogailin kotona, ja kokeilin tehdä siltaa. Voi pojat miten siitä ei tullut mitään. Näytin aikalailla koppakuoriaiselta selällään. Syksyn alussa selkä veti itsensä ihan jumiin, ja olin varma että nyt käy huonosti. Muutamat rusautukset osteopaatilla, ahkeraa siltaharjoittelua ja nyt se alkaa jo sujua. Aina voi parantaa, ja parasta on että tuntuu että joka kerta kun sitä siltaa tekee se menee aina vähän paremmin.

4. Venäläiset ovat humoristeja. Voin vain kuvitella sen keskustelun mitä Venäjällä Pyhä Kyrillos ja Pyhä Methodios ovat käyneet vuonna 856. "No mitenkäs olis sitten tämä mikä me lausutaan hhoo, mites me se kirjotetais?" "Mää tiiän, mää tiiän! Kirjotetaan se että X. Mutta miten me kirjotettais sitten ii?" "Heleppo, se on tietty N mut käänetään se väärinpäin." "Entäs sitte N?" "Haha, meillä on se H käyttämättä, pistetään se!" "Joo!" Ja niin edelleen. Enkä edes tajua, miksi kun painokirjain T kirjoitetaan kaunolla, se onkin kaunokirjain m. Huoh.

5. Ensimmäistä kertaa mulla on joku muu kuin ulkonäöllinen syy laihduttaa (ei silti takaa että laihdutan, mutta nyt olisi syy). Mahamakkarat tulevat tietyissä liikkeissä ikävästi tielle ja vaikeuttavat. Lisäksi (itsestäänselvästi) kehonpainolajit ovat helpompia kun kehonpainoa olisi suhteellisen vähän. Tai kun suhteuttaa voimiin, niin olisi helpompi nostella 65 kiloista vartta kuin paria kymmentä kiloa enemmän. Mutta tämä on nyt itsestään selvää. Aattelin kuitenkin jos alottaisin tiputtamalla viisi kiloa. Mistä päästäänkin siihen kohtaan +1.

+1. Karkkipäivä on saatanasta. Sovin itseni kanssa että torstai on karkkipäivä tuossa noin kolmisen viikkoa sitten. Siinä missä aiemmin söin karkkia suhteellisen vähän (varmaankin ehkä 1-3 kertaa viikko), karkkipäivän päätettyäni voisin syödä karkkia koko ajan. Aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi, iltapalaksi ja yövälipalaksi. Voisin vaikka pestä hampaani nallekarkeilla. Ehkä olisi syytä lopettaa karkkipäivä, koska sitten tekee vähemmän mieli karkkia. Lisäksi, karkkipäivä luo paineita. Tänään menin kauppaan ja pyörin karkkihyllyllä noin kymmenen minuuttia. Että mitä mää nyt otan kun saan ottaa mitä vaan. Otin viisi Dumle-tikkaria. Viisi Dumle-tikkaria. En tajua itseäni.

Share
Ladataan...

Pages