The Best Bits Of The Month

Fabulous Things

Jälleen on tullut aika koota kuluneen kuukauden parhaat palat yhteen. Tuntuu jotenkin oudolta, että huomenna kalenteri kääntyy joulukuun puolelle. Marraskuu kuitenkin alkoi todella mieluisalla blogiyhteistyöllä, nimittäin pääsin osallistumaan Decanterin järjestämään Riedel Veritas -tastingiin, jonka kautta sain tyylikkäät Veritas -punaviinilasit. Virkistimme tastingin kautta saaneita oppeja ja kotona Pyhäinpäivänä katoimme pöydän koreaksi viinitastingia varten. Veritas -viinilaseista ja niiden ominaisuuksista löydät lisää tietoa tästä Kitchen Details -jutusta.

Ruokapöydän takana oleva seinä sai aivan uuden ilmeen itse tehdyillä mustavalkoisilla tauluilla. Tauluissa on Karl Lagerfeldin sanontoja ja "elämänviisauksia". Näitä tauluja esittelin teille tarkemmin tässä Kitchen Details -jutussa.

Lähestyvä joulu alkoi näkyä jo kodin sisustuksessa ja uusimpia hankintoja sisustukseen olivat erilaiset kiiltävät kynttilät. Kokosin Balmuirin nahkaiselle tarjottimelle jouluisen ja juhlavan kynttiläasetelman, jonka esittelin teille tarkemmin tässä Christmas Details -jutussa.

 Marraskuussa vietimme myös ensimmäisiä pikkujouluja ystävien kesken. Katoin pikkujouluja varten herkullisen noutopöydän, josta löytyi erilaisia juustoja, keksejä, hilloja ja hedelmiä. Kattausta ja tarjoiluija esittelin teille tarkemmin tässä Kitchen Details -jutussa.

Joulunodotus alkoi näkyä enemmänkin kodin sisustuksessa, nimittäin olohuoneen marmorisille sohvapöydille tein jouluisen asetelman. Asetelmassa käytin uusia lasisia joulukuusenpalloja, jotka tilasin aikaisemmin Ellokselta. Tästä jouluisesta asetelmasta voit lukea lisää tästä Christmas Details -jutusta.

Kuukausi päättyi todella mieluisasti, nimittäin sain mahdollisuuden blogiyhteistyön merkeissä stailata meidän olohuoneen tyylikkäillä Designers Guildin tekstiileillä. Samalla sain mahdollisuuden pohtia, millaisen jouluilmeen haluaisin meidän sohvalle jouluksi. Erilaisia stailattuja kokonaisuuksia esittelin teille tarkemmin tässä Livingroom Details -jutussa.

Designers Guildin koristetyynyillä sain koottua monta ihanaa kokonaisuutta, joten tein stailauksesta juttusarjan. Kuukausi päättyikin koristetyynykokonaisuuteen, joka oli eniten minun mieleeni. Tämän koristetyynykokonaisuuden esittelin teille tarkemmin tässä Livingroom Details -jutussa.

Share

Kommentoi