Ladataan...

Joka kerta kun on tulossa vaalit, se tietää myös vaalikeskusteluja ja -väittelyitä. Tämän kevään eduskuntavaaleihin liittyvä ensimmäinen suuri, televiossa näytetty keskusteluohjelma nähtiin aiemmin tällä viikolla MTV3-kanavalla.

Kansa haluaa sekä vaatii leipää ja sirkushuveja, koska se on tottunut siihen. MTV3-kanava on vuosien saatossa profiloitunut - jos ei nyt suoranaisesti leivän jakajana - niin ainakin sirkusesitysten antajana. Se kävi todeksi jälleen kerran, jos seurasi vähänkään pidempään tuota parin päivän takaista vaalikeskustelua.

Sinänsä kanava ei ollut yksin vastuussa huvittavasta esityksestä. Yhtä lailla keskuteluun osallistuneet suurimpien puolueiden puheenjohtajat kantoivat omat kortensa kekoon ja kunnostautuivat kunnon show'n järjestämisessä. Heiltä kuultiin päälle puhumista, sivusta huutelua, toisten nokittelua sekä omien kantojen ja mielipiteiden tiukkaa puolustamista. En sano, että jokainen puheenjohtaja olisi sortunut yhtä paljon ja pahasti huutokuoron ujellukseen, mutta noin pääpiirteittäin keskustelu oli aika sekavaa katsottavaa.

(kuva täältä)

Pieni moitteen sana on sanottava myös keskustelun vetäjille, toimittajakaksikolle. Heillä tuntui olevan liikaa pallo hukassa: heillä ei ollut tietoakaan johdonmukaisen ja sujuvan keskustelun vetämisestä. Ajoittain keskustelu ajautui ohjelman vetäjien ja puoluejohtajien väliseksi kilpahuuteluksi. Siinä sivussa poukkoiltiin asiasta toiseen aivan käsittämättömällä tavalla ja jatkuvasti pidettiin jotain kummallista tiukkaa linjaa yllä. Etenkin keskustelun naisvetäjä tuntui ottavan liian tosissaan roolinsa jämäkkänä toimittajana, joka suolsi topakoita sanoja ja väänteli naamansa huvittaviin ilmeisiin. Toimittajan työssä saa ja pitääkin olla tiukka, mutta rajansa kaikessa kuitenkin. Toimittajien pitäisi pystyä esiintymään neutraalisti eikä lähteä vetämään mitään teatraalista esitystä, vaikka ohjelmaan kutsutut puoleiden puheenjohtajat eivät koko ajan osaisikaan käyttäytyä hyvien käytöstapojen mukaisesti.

Kuten niin yleistä vaaliohjelmille, myös tämän kevään ensimmäiseen televisioituun keskusteluun oli ujutettu liian paljon aiheita ohjelman lähetysaikaan nähden. Lopputulos oli se, että jokaista valittua aihetta ehdittiin riipaista vain pintapuolisesti, eivätkä kaikki keskustelijat päässeet tasapuolisesti ääneen kertomaan omia näkemyksiään. Jos ääneen sattui pääsemään, puhe hautautui hyvin nopeasti yleiseen taustameluun, ja viesti jäi epäselväksi katsojille, tuleville äänestäjille. Puheenvuoroja jaettiin ja luvattiin aivan miten sattuu, eikä niitä kuitenkaan saanut loppujen lopuksi oikein pitää, kun oli jo kova kiire joko seuraavaan aiheeseen tai mainoskatkolle. Oli lähellä, ettei yhden jos toisenkin puheenjohtajan päreet olisi palaneet moisessa sekamelskassa.

On jotenkin ymmärrettävää, että vaalikeskusteluissa annetaan helpommin ja enemmän puheenvuoroja suuremmille puolueille, koska niin on aina oletettu tehtävän ja tapahtuvan. Asiaan voisi kuitenkin tuoda muutosta ja tarvittua piristystä päästämällä myös pienempien puolueiden puheenjohtajia enemmän ääneen. Katsojat ja äänestäjät olisivat enemmän kuin mielissään ja iloissaan tällaisesta uudistuksesta, sillä kaikki eivät luonnollisestikaan ole pelkästään kiinnostuneita suurimpien ja suosituimpien puolueiden mietteistä sekä linjavedoista. Mahdollistamalla tasavertaisemman keskusteluun osallistumisen vaaliohjelmista ja -väittelyistä saadaan varmasti mielenkiintoisempia sekä avarakatseisimpia.

(kuva täältä)

Keskustelun monipuolisuutta ei kuitenkaan taata yksistään osallistujen määrällä; osallistujilta vaaditaan myös heittäytymistä ja viitseliäisyyttä vastata reilusti sekä suoraan esitettyihin kysymyksiin. Turha kiertely ja kaartelu, asioiden toistaminen sekä ohi puhuminen ovat kuitenkin aikojen saatossa osoittautuneet yhden jos toisenkin poliitikon sekä vaaliehdokkaan tavaksi. Ei uskalleta ottaa riskiä ja kertoa perusteellisesti, mitä mieltä asioista todellisuudessa ollaan, jotta ei vahingossakaan menetettäisi mahdollisia äänestäjiä. Mieluummin pysytään kaidalla keskitiellä ja raotetaan ovia ajatusmaailmojen taakse vain sen verran kuin on tarpeellista. Lopputuloksena keskustelusta jää katsojille käteen ainoastaan joukko irtonaisia, heikosti perusteltuja mielipiteitä, ja vaaliohjelma menettää hyvin nopeasti mielenkiintonsa - kuten myös merkityksensä auttaa äänestäjiä valitsemaan sopiva puolue itselleen.

Monesti sanotaan, että eduskuntavaalit ovat henkilövaalit, eikä puolueella ole niinkään väliä. Väittämässä on toki perää, mutta on hyvä muistaa, että usein puolue edellyttää edustajansa äänestämään eduskunnassa puoleen linjan mukaisesti, vaikka hän henkilökohtaisesti olisikin käsiteltävästä asiasta täysin toista mieltä. Eri lukunsa ovat niin sanotut omantunnonkysymykset, joiden kohdalla kukin kansanedustaja saa yleensä äänestää ja toimia omien mielipiteidensä sekä valintojensa mukaan. Mutta kuten sanottu, kaikkia asioita ei voida jaotella näihin omantunnonkysymyksiin, jolloin niihin on otettava kantaa puolueen edellyttämällä tavalla. Tässä suhteessa äänestäjien on hyvä olla perillä, kun he etsivät sopivaa ehdokasta, eri puolueiden linjoista ja kannoista, jotka vaikuttavat jokaisen vaaliehdokkaan taustalla.

(kuva täältä)

MTV3-kanavan tämänviikkoinen ensimmäinen televisioitu vaalikeskustelu jätti paljon parantamisen varaa, mutta siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tulevissa tv- keskusteluissa ja -väittelyissä soisi käsiteltävän vähemmän aiheita ohjelmaa kohden, jotta ei olisi jatkuvasti niin julmetun kiire ja ohjelmista jäisi katsojille enemmän käteen. Kaikkien keskusteluun osallistujien olisi hyvä päästä tasavertaisesti ääneen, sillä heidän jokaisen mielipiteet ja ajatukset ovat yhtä tärkeitä. Ja vielä jos jokainen keskustelija muistaisi hyvät käytöstavat ja jättäisi huutelut sekä keskeytykset vähemmälle, olisi saatu jo paljon parannusta aikaan.

Tulevat vaalilähetykset näyttävät, ovatko muutokset mahdollisia. Jään mielenkiinnolla odottamaan. Ensimmäisestä keskustelusta minulle kun jäi melko sekava mielikuva.

Enkä varmaankaan ole ainoa, joka ajattelee näin.

:)

 

 

 

Share

Ladataan...

Kerroin jo viime keväänä, kuinka olin innostunut kasvattamaan joululta jääneitä amaryllikseja toivoen niiden uutta kukkimista. Juttuja aiheesta löytyy täältä, täältä ja täältä.

Mikään ei ole juuri muuttunut tänä vuonna: kasvatan ja hoidan edelleen amarylliksia ja odotan, koska uudet kukat puhkeavat. Sellainen muutos on tosin tapahtunut, että amarylliksiä on tällä hetkellä jäljellä vain yksi. Muut heivasin tylysti kompostoriin viime kesän päätteksi sen jälkeen, kun olin jättänyt ne pihalle varjoisaan paikkaan, hortensiapensaiden juureen liian pitkäksi aikaa ja liian vähälle huomiolle. Sade oli ehtinyt vaivihkaa kastella runsaasti amaryllisten multaa ja tehnyt siitä märkää mössöä. Ajattelin heti, että mitään ei ehkä enää ollut tehtävissä, ja kiikutin kasvit sen kummemmin harmittelematta pihan perälle maatumaan.

Tämän jälkeen tuli jälleen todistettua, että osaan joskus olla todellinen mestari heitteillejätössä. Ainakin, mitä tulee kukkiin ja kasveihin.

Peli ei ollut kuitenkaan täysin menetetty, sillä olinhan kaikesta huolimatta onnistunut pelastamaan sen yhden ainokaisen amarylliksen, joka oli (kuin ihmeen kaupalla) säästynyt liialta kastelulta. Siirsin sen syksyllä puutarhasta sisälle, hoidin sitä ohjeiden mukaan ja vein sen lopulta pimeään kellarikomeroon talvehtimaan. Jotta olisin muistanut hakea amarylliksen takaisin valoon ja huoneenlämpöön nyt lopputalvesta tai viimeistään alkukeväästä, kirjoitin sähköisen muistilapun läppärini näytölle.

Ja kuten seuraavaksi arvata saattaa, eiköhän se lappu hautautunut vahingossa muiden samanlaisten lappujen sekaan. Kesti nimittäin tämän viikon alkuun, ennen kuin jälleen muistin, että ai niin. Se amaryllis.

Mutta eipä hätää. Kasvilla näytti olevan kaikki hyvin ja kunnossa, kun kävin hakemassa sen keittiön ikkunalaudalle. Kun sipuliin kurikisti sisälle, siellä oli näkyvissä vihreää ja uuden elämän alkua.

Mestari heitteillejättäjällä oli jälleen kerran ollut hyvä tuuri matkassa.

Lehdenalut ovat kasvaneet muutamassa päivässä selvästi näkyville.

Ja pilkottaa sieltä yhä selvemmin myös tuleva kukkavarsi.

Tämä amaryllis on se sama, jonka sain kukkimaan jo vuosi sitten. Silloin siihen puhkesi näin hienot kukat.

Tarkoitus on edelleen tietysti jatkaa tätä kasvatusta ja hoitoa tänäkin vuonna. Nyt minun on kuitenkin oltava piirun verran huolellisempi kuin viime kesänä. Tällä kertaa minulla ei oikein olisi varaa tyriä mitään. Muuten voisin menettää tämän viimeisenkin (enemmän tai vähemmän kovia kokeneen) amarylliksen.

Sitä hetkeä en haluaisi kokea. Haluan nimittäin nähdä mielenkiinnosta ja silkasta uteliaisuudestakin, kuinka monta kertaa amaryllikseni oikein pystyy kukkimaan tulevina vuosina.

Olen selvästi jäänyt koukkuun tähän hommaan.

:)

 

Share

Ladataan...

Hiljaista on ollut. Ja hiljaiseksi on myös vetänyt.

Kärsin tällä hetkellä joko lievästä influenssasta, siitepölyallergiasta tai katupölyn aiheuttamista oireista. Kurkkua pistelee, aristaa ja kutittaa. Välillä yskittää. Ääni uhkaa lähteä kokonaan. Lihaksia särkee aina aamuisin ja iltaisin. On ollut pientä lämpöä. En ole täysin kipeenä ja vuoteen vankina, mutta energiaa ei toisaalta riitä kaikkeen, mitä pitäisi ja haluaisi tehdä.

Voi uupumus sentään.

En jaksa uskoa, että tämä olisi sittenkään enää influenssaa. Pakko olla jonkin sortin allergiaoireilua. Leppä ja pähkinäpensas kuulemma kukkivat meidän alueella. Toisaalta myös ilmassa leijuu jatkuvasti silmin nähden epämääräistä hiekkapölyä. Tiedä sitten, mikä näistä on syyllinen olotilaani - yksistään tai yhdessä. Minulla ei ole todettu mitään siitepölyallergiaa. Tosin en ole koskaan jaksanut vaivautua testeihin, jotka voisivat antaa selvän vastauksen eikä tarvitsisi arvuutella, olenko herkistynyt allergeeneille vai en.

Muistan edellisvuosilta kärsineeni keväisin samanlaisista oireista kuin nyt. Aina samoihin aikoihin, kun ilmassa on ollut lepän siitepölyä tai talven jäljiltä jääneen hiekoitushiekan pölyä. Heti kun hiekat on saatu poistettua ja lepät ovat lopettaneet kukintansa, oireet ovat kaikonneet, ja elinvoima on palautunut jälleen normaaliksi.

Uskallan olettaa, että näin käy tänäkin vuonna. Mutta vielä on ilmeisesti kärvisteltävä muutama viikko.

* * *

Maaliskuu alkoi jo vajaa kolmisen viikkoa sitten, eli tämä seuraava tulee hieman myöhässä. Kuukausittain esittelemäni kalenterin sivu näyttää nyt tällaiselta:

Siinäpä muuten neuvo, jota pitäisi aina noudattaa, mutta joka saattaa välillä unohtua helposti. Ei auta, vaikka kuinka harjoittelisi ja yrtittäisi pitää tuon neuvon mielessä. Jossain vaiheessa kuitenkin ote lipsuu. Itselleni on käynyt näin. Monesti.

Mokailu ja kärkkäät sanat on aina korjattavissa - pahoittelulla ja anteeksipyynnöllä. Tämä riippu toki tilanteesta ja mitä on tullut äkkipäissään lauottua. Joka kerta, kun on sanonut pahasti tai ohi suun, sitä lupaa parantaa tapansa vastaisuudessa. Se ei ole kuitenkaan niin helppoa. Olen huomannut sen. Lukuisia kertoja.

Tosin en jaksa nyt muistaa, koska olisin viimeksi ollut liian impulsiivinen puheissani. Parannusta on siis tapahtunut - ehkä.

:)

 

Share

Pages