Tomaattisalaatti

Ladataan...
Fanni ja Kaneli

Kiireinen maanantai kaipaa jotain simppeliä ja kevyttä ruokaa. Olen hurahtanut viime viikkoina tomaatteihin. Ne ovat nyt makean kypsiä ja parhaimmillaan. Basilika kasvaa valtoimenaan parvekkeella. Näillä raaka-aineilla lopputulos on selvä - tomaattisalaatti ja reilusti mozzarellaa!

Tomaattisalaatti (4 annosta)

- noin 1 kg erilaisia tomaatteja
- karkeaa suolaa (kuten Maldon)
- mustapippuria
- kuivattua yrttisekoitusta
- 2 rkl punaviinietikkaa
- 6 rkl oliiviöljyä
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 punainen chili
- 2 mozzarellapalloa
- tuoretta basilikaa

Pilko tomaatit eri kokoisiksi paloiksi, ja nosta ne isoon siivilään. Ripottele joukkoon suolaa, ja pyörittele tomaatteja kevyesti sekoittaen. Anna tomaattien valua siivilässä noin 15 minuuttia muutaman kerran sekoittaen. Suola ei jää maistumaan tomaatteihin vaan se tiivistää tomaattien makean maun ja ylinmääräinen neste valuu pois.

Siirrä valuneet tomaatit kulhoon, ja mausta kevyesti mustapippurilla ja yrttisekoituksella. Sekoita punaviinietikka ja oliiviöljy pienessä kulhossa. Raasta joukkoon valkosipulinkynsi. Poista chilistä siemenet, hienonna ja lisää kastikkeeseen. Kaada kastiketta tomaattien päälle ja sekoita.

Nostele salaatti tarjoilulautaselle ja ripottele päälle basilikanlehtiä ja hieman lisää mustapippuria. Revi mozzarella pallot suupalan kokoisiksi paloiksi lautasen reunalle. Viimeistele salaatti kastikkeella.

Share
Ladataan...

Kommentit

Kaksi-nolla

Naaaam, taas kerran. Ihanaa, Tiina, kun pidät huolta mun ruokalistan päivittymisestä.

Fanni ja Kaneli

Kiitos, Kati!

Suvi - vähän vinoon (Ei varmistettu)

Minä sain juuri vanhempien kasvattamie tomaatteja ja ne olivat poskettoman hyviä ja huumaavan tuoksuisia. Kuva taltioi kyllä hyvin ohjeen ihanuuden!

Fanni ja Kaneli

Suvi / Sama juttu - vanhempani olivat kasvattaneet terttutomaatteja. Että tomaatit voivat olla makeita!

Kommentoi

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen