Ladataan...
Fanni ja Kaneli

Piipahdin Helsingissä. Lilyn tekijät tapasivat torstaina pitkästä aikaa (tarjolla oli aivan ihania cupcakeseja), perjantai iltana siskon luona vietettiin kauden ensimmäisiä pikkujouluja, ja yhden päivän nautiskelin B:n kanssa keskustan katujen ja kauppojen alkavasta joulutunnelmasta.

Eat & Joyn keskustan palvelut laajentuivat Kluuvin uudistuneeseen kauppakeskukseen. Kauppa kokoaa valikoiman luomu- ja lähiruokatuotteita, joista useiden hinnat ovat jokapäiväisiin ruokaostoksiin korkeat - ennen muuta kaupan parasta antia ovatkin sen liha- ja kalatiski. Myös pienjuustoloiden juustot sekä tuoreet leivät ja leivonnaiset ovat loistava osa kaupan tarjontaa.

Ennen kassalle menoa, MUU Maitobaarissa voi maistella vaikkapa raakamaitoa. Kellarikerroksessa sijaitsevam kaupan tapaan, katutason kahvila yhdistelee hauskasti vanhaa ja uutta. Kauppahallin tunnelmaa with a twist!

Ladataan...
Fanni ja Kaneli

Yhdysvaltojen matkalta, toinen hieno lähiruuan tuottaja löytyi maitotilalta. Sen suureen suosioon oli nostanut myymälä, jonka valikoimassa oli jäätelöä, kastikkeita, juustoja ja tietysti hyvää omatilan maitoa. Kotitekoista jäätelö oli valikoimissa niin montaa makua, että ongelmana oli vain valinnanvaikeus. Maistuisiko butter pecan, apple pie tai sea salt & caramel? Ja suklaamaidon menekistä kertoo iso gallonan pullo!

Pages