Ladataan...

Viime viikonloppuna kävin Mindfulness kurssilla, kaksipäivää täynnä sekä teoriaa, että käytännön harjoitteita.

Varsinaista suomennosta sanalle Mindfulness ei ole, mutta sitä voisi kuvata (ja usein näin tehdäänkin) sanoin "hyväksyvä tietoinen läsnäolo" tai "tietoisuustaidot".

Odotukseni kurssilta eivät oleet häävit. Ajattelin, että sielä käydään läpi jonkintyylisiä joogaliikkeitä ja harjoitellaan hengittämistä.

Ja kyllä, kumpaakin näistä tehtiin. Kuitenkin teorian kuunneltuamme ja tiettyihin asioihin keskittyessämme saimme koko 9 hengen ryhmä itsestämme irti odotettua enemmän.

Asian ydin, tai ainakin se miten minä asian tulkitsin, on hiljentyä aistimaan ympäristömme, oma itsemme ulkoisesti ja se mitä me juuri sillä hetkellä tunnemme. Pyrkimys on sulkea tai ainakin siirtää taka-alalle se ääni, joka päämme sisällä jatkaa puhumista kun oma suumme on hiljaa. Sille äänelle sai valitan nimen. Omani on Johnny Depp.

Sisäinen Johnny Deppini on se, joka herkästi arvostelee ja piiskaa omaa itseäni, se pitää minua valveilla kun pitäisi nukkua ja syyllistää silloin kun pitäisi ottaa rennosti. Niinkuin varmasti monen muunkin stressaantuneen ihmisen oma Johnny tekee.

Juju onkin siinä, että oppii hyväksymään Johnnyn puheet sellaisenaan. Ne eivät ole aina yhtä itseni kanssa ja minä itse voin päättää anttaakko tämän "upean vaimonsa hempukan takia jättäneen miehen" puheille arvoa.

Kun pystyy siirtämään vaeltavan mielensä off-moodiin meille jää tilaa ja aikaa keskittyä vain olemiseen. Ihanan rento tyhjyys täytti mielen ja voimme keskittyä 100% siihen asiaan, mikä meille sillä hetkellä on tärkeää. Olkoot se sitten stressin poisto, univaikeudet, riippuvuus tai alakulo.

Ja olihan kurssilla tietoisuus harjoitteiden lisäksi myös Ashahi joogaa, mikä oli erittäin rentouttava, ikäänkuin voimaannuttava treeni.

Saimme hyvin materiaalia, paljon vinkkejä ja hyviä keskusteluja tämän kahden päivän aikana. Voin ehdottomasti suositella muillekkin!

 

 

Jos haluatte tutustua aiheeseen lisää niin kipaiskaa kirjastoon ja lainatkaa esim. seuraavat teokset:

Silverton, Sarah: Mindfulness

Kabat-Zinn, Jon: Kehon ja mielen viisaus. Tietoisen läsnäolon parantava voima.

Alidina, Shamash: Mindfulness for Dummies

Tolle, Eckhart: Läsnäolon voima. Tie henkiseen heräämiseen.

 

 

Share

Ladataan...

Olen aina ihaillut poikatyttöjä. Nyt olen pikkuhiljaa tajunnut, että minähän olen sellainen itse. Tottakai  meikkejä ja mekkoja tulee vielä käytettyä ja on ihana laittautua ja näyttää hyvältä, mutta arkeni look alkaa vaateprojektin myötä koko ajan muuttumaan mukavammaksi ja vähemmän ulkonäköpaineettomammaksi. Sitä helposti unohtaa itsensä kun yrittää täyttää muiden odotuksia itsestään. Olen haaveillut siilitukasta niin kauan kuin muistan. Monesti olen miettinyt, miten vapauttavaa mahtaisi olla vetäistä koko pää koneella. Kuitenkaan en ole ikinä uskaltanut toteuttaa haavetta. olen ajatellut näyttäväni ihan pojalta, olen miettinyt, miten kalvakalta näyttäisin ilman hiuksia jne.

Tällä viikolla minä vihdoin rohkenin. 9 millin sänki lukuunottamatta pientä otsista ja korvatöyhtöjä tuntuu uskomattomattoman hyvälle! (Instagramista löytyy kuva)

Minua on vasta kerran luultu pojaksi. :D Mahtavaa! Ja ei tämä ei ole vienyt naiseuttani tai saanut minua tuntemaan oloani vähemmän kauniiksi. Ehkä se  alkaa viimein iskostua päähäni, että se sisäinen hyvä olo on se asia mitä kannattaa etsiä, ei ulkoista.

Mistähän se johtuu, että lyhythiuksisia naisia kuitenkin on niin vähän keskuudessamme. En ole koskaan saanut kasvojani yhtä kauniisti esille kuin nyt. Ja onhan se helppoa kun ei todellakaan tarvitse miettiä, miten ne hiuksensa laittaa.

Mutta onko pelko siitä, että "miehet ei halua ja naiset ei ymmärrä" aiheellista? Itse ajattelen asian niin, että jos joku ei halua läheisyytteeni punkkilookkini vuoksi, ei hän varmasti ole sen arvoinen. Olen lähiaikoina oppinut sen, että miten erilaisia me ihmiset olemmekaan, niin kun toisessa näkee ne hyvät asiat ja arvostaa niitä niin monia "huonojakin puolia" voi antaa anteeksi. Kuitenkin me loppujen lopuksi olemme yksilöitä ja parhaiten se tulee esiin asioissa, joissa ajattelemme tai käyttäydymme eritavalla kuin läheisemme. Se, että osaammeko nähdä kokonaisuuden toisissamme ratkaisee.

 

Share

Ladataan...

En todellakaan ole aamuihminen. Tulen yleensä kotiin illalla kahdeksan aikoihin ja on vaikea päästä sänkyyn ajoissa. Ideaali päivässäni makoilisin joka aamu puoleenpäivään ja heräilisin rauhassa. Valitettavasti se ei nyt ihan onnistu.

Aamurutiinini menee suurin piirtein näin:

-Herätyskello soi 1,5h ennen lähtöä

-Torkutan n.tunnin

-Selaan facebookin ja instagramin ja juon kahvia sängyssä

-Nousen n.10min ennen lähtöä, vedän vaatteet niskaan, meikkaan, pesen hampaat, etsin tavarat, vaihdan vaatteita, otan kahvia matkalle

-Kaahaan työmatkan ja samalla selaan facebookin uudelleen

-Olen töissä n.5min ennen asiakasta

 

Tässähän ei ole yhtään mitään järkeä. Aamuni alkaa jo valmiiksi kiireellä, torkuttelun jälkeen olen yleensä aika tokkurassa ja yleensä olen toodella ärtyisä.

Olen päättänyt pikkuhiljaa yrittää löytää uuden rytmin aamuihini. Olen toiminut tällä tavalla jo vuosia, joten mitään kertaheitolla muutosta en edes yritä. Yleensä se ei kohdallani toimi.

Suunnitelmiini kuuluu jättää tuo puhelimen selailu kokonaan pois aamusta. Facen ja instan selailu siis jää tästä päivästä eteenpäin vasta automatkalle.

Lisäksi olen päättänyt keksiä jokaiselle aamulle yhden positiivisen ajatuksen. Jos puhutaan väärällä jalalla nousemisesta niin olen kohtalaisen varma, että jaloilla ei ole väliä jos mieli on jo työntänyt negatiivisen vaihteen silmään.

Tänään positiivinen ajatukseni olkoot farkkuhaaste, johon todellakin aion tarttua! Enhän minä oikein muuta jalassani pidä. Eli farkut jalkaan ja menoksi!

Share

Pages