Ei kiinnosta

Fitness Führer

Tiedättekö ne ärsyttävät ihmiset, jotka valittavat säästä? Ja vuodenajoista? Kylmä ja pimeää, yhyy. Tiedätte varmaan myös ne rasittavat tyypit, jotka mankuvat että pitäisi treenata mutku? No nyt kävi tsäkä ja saatte molemmat nillittäjät samassa paketissa ja vain yhten postauksen lukemalla!

Niin että tämä syksy. En kestä. Eihän tässä ole vasta kuin syksyn aavistus, ilma on ollut hyvä ja tänä vuonna on todella kaunis ruska. Siitä huolimatta olen nyt jo aivan uuvahtanut, pimeys ja talvi ahdistavat, ja kaikki on takkuista. Samaten tuntuu, että en ehdi tehdä mitään eikä oikein nappaakaan tehdä mitään. Treenaaminen ei kiinnosta. Tai kiinnostaa kyllä, mutta en saa itseäni ulos kotiovesta tai sisään tanssikoulun saati salin ovesta. Uimahalli...huh huh, helpompaa ja realistisempaa olisi lähteä ulkoavaruuteen.

Olin päättänyt pitää maratonin jälkeen lörväysviikon, jolloin lepäisin ja toipuisin. Yhden viikon ajan söisin ja joisin mitä tahansa haluaisinkin, minkä verran tahansa haluaisinkin, enkä harrastaisi mitään liikuntaa (jollen ehdottomasti haluaisi tehdä jotain, mikä ei kuormittaisi jalkoja). Viikko meni. Toinen viikko meni. Kolmas viikko käynnistyi, enkä edelleenkään ollut tehnyt muuta kuin käynyt kerran lyhyellä lenkillä ja aloittanut punnerrushaasteen.

Kyllähän kropan pitää antaa toipua maratonista! Sitä paitsi välillä voi ottaa vähän kevyemmin! huutelivat äänet pääni sisällä. Oikeassahan ne olivat.  Mutta siinä vaiheessa kun paitsi ruumis myös pää on aivan tukkoinen, mikään muu kuin sängyssä makaaminen ja ehkä lukeminen ei kiinnosta, ainoa kommunikointi johon kykenee on tiuskiminen, eikä halua syödä muuta kuin suklaata ja juoda kaljaa (no okei ehkä kokista), on kyse kyllä jostain ihan muusta kuin siitä, mitä kroppa tahtoo.

Olen tiukasti sitä mieltä, että mitään tyhjästä ilmaantuvia motivaatioita ei pidä jäädä odottelemaan. Jotain houkutuksia voi toki itselleen kehittää, kuten haasteita, uusia lajeja tai tavoitteita. Tai vaikka pränikät lenkkarit. Mutta pääasiassa pitää vaan ryhdistäytyä ja mennä, huvitti tai ei.

En muistanutkaan miten vaikeaa ryhdistäytyminen on! Ihan hirveän, tolkuttoman, kaamean vaikeaa. Lopulta sain kammettuani itseni ovesta ja kävin jolkottelemassa reilut puoli tuntia. En mittaa kartasta matkaa, jotta voin kuvitella että kilometrivauhtini oli sellainen, miltä se tuntui. Eli 5:30. Olen aika varma että se ei ollut, mutta nyt takerrutaan joka ikiseen oljenkorteen. En vieläkään tunne itseäni hilpeäksi terveyden perikuvaksi, mutta ei se tehty treeni koskaan harmita, ei tälläkään kertaa.

En tiedä, olenko uuvahtanut syksystä, vai onkohan tämä jonkin sortin maratonblues. Ehkä kyse on ainoastaan siitä, että jos elää huonosti, alkaa voimaan huonosti. On eri asia pitää joitain päiviä lomaa liikunnasta ja syödä mitä sattuu kuin jämähtää päiväkausiksi makuuasentoon ahmimaan sokeria.

Maratonbluesiin kuulemma auttaa uuden tavoitteen asettaminen. Syysmasikseen auttaa kesä, mutta koska sitä ei ole saatavilla, liikunta taitaa olla toiseksi paras vaihtoehto. Jos kyse on siitä, että voin huonosti koska en liiku, voi olla, että liikkuminen auttaisi siinäkin tapauksessa.

Menenkin tästä punnertamaan.

***

I'm suffering from post marathon blues. Or seasonal blues. Or blues due to lack of exercise. In any of those cases, adding exercise is probably the cure. Chocolate and beer won't help, I already tried those.

Share

Kommentit

tiiti
ite puin

Mulla on tähän(kin) vähän semmoinen laiskan paskan asenne. Mä jotenkin ajattelen niin, että kun mulla on takana suurin osa ajasta hyvää syömistä ja aktiivista liikkumista, niin se on tavallaan se luonnollinen rytmi, johon mun kroppa ennemmin tai myöhemmin tahtoo palata. Ihan itsestään ja ilman suurempia tietoisia ponnisteluita. Että jos (kun) mulle tulee taas talvella kausi (hei vaan, marras-joulukuu), että syön levyllisen suklaata päivässä, niin sittenpä syön, kyllä se elämä siitä sitten taas oikenee :D

FFFifi
Fitness Führer

Mä en uskalla luottaa että oikenee. Kun on mun kropasta kyse, niin välillä uskon että se haluaa palata tähän kaljalanttaukseen ja suklaalla elämiseen :P

Teoriassa suhtautuisin tällaiseen ihan huolettomasti, ja olisi ehkä pitänyt korvamerkitä hyvillä mielin lörväystä pidempään kuin vain viikko, mutta nyt mulla on oikeasti jo niin kämäinen olo että on parempi ryhdistäytyä vaikka väkisin!

Mulle käy myös helposti noin - jos ei liiku, kynnys kasvaa kohtuuttomasti ja samalla, kuten eräs kaverini asian muotoili, aivot menevät jotenkin nöyhtään. Sitten on huono olo ja kiukku ja kaikki on menetetty.

Olen miettinyt melko lailla sitä, olinko tällainen ennen kuin jäin endorfiinikoukkuun, vai onko tämä muodostunut vasta sen koukun myötä. Ehkä entisessä elämässä kun en liikkunut yhtään olin koko ajan vihainen ja aivot nöyhdässä, mutten huomannut sitä? Toivon todella, että näin oli, muuten tämä urheiluhomma alkaa vaikuttaa joltain huumeparonien uutuustuotteelta.

FFFifi
Fitness Führer

Toi aivot menevät nöyhtään on loistava ilmaisu! Juuri siitä on kyse. Mulla on jotenkin sellainen hämärä muistikuva, että noin olisi tosiaan ollut, kärttyinen ja nöyhtäinen aiempi elo. Voi tietysti olla, että uskottelen itselleni niin.

Nyt olen huomannut, että yksi pikku lenkki ei riitä poistamaan nöyhtää, vaan sen pitäisi olla jotain rankempaa. Ennen se varmaan riitti, nyt tarvitsee isomman annoksen :D Puolikas pitäisi saada juostua lähiaikoina niin eiköhän se siitä!

Tanssitunti olisi hyvä myös, sellainen haastava jonka jälkeen tuntuu kuin aivoissa olisi vissyä. Hyvänen aika miten sekaisin olenkaan.

JnH (Ei varmistettu)

Löysin blogisi pari viikkoa sitten, sinulla on todella hyviä tekstejä, kiitos niistä! Kirjoitat selkeästi, hauskasti ja hyvistä aiheista :)

Minullakin on "ulkoilullinen" ja terveellinen elämäntapa, juoksen paljon ja liikun muutenkin ulkoilmassa, mm. ratsastaen. Tämä ei kuitenkaan ole kroppani luonnollinen olotila, vaan jos menisin fiiliksellä, makaisin vain sohvalla syöden sokerisia ja rasvaisia herkkuja. Ei siitä hyvä olo tule, mutta ei niin huonokaan, että pelkkä fiilis pakottaisi minut lenkille ja ylläpitämään terveellistä ja tylsää kasvis-puuro-rahka-painotteista ruokailua.

Jos muutamaksikin päiväksi päästän itseni löysäilemään, erityisesti ruuan suhteen, niin siitä suosta on äärimmäisen vaikea kivuta ylös. Joulu, lomareissut, jopa pitkät viikonlpoput tekevät ryhdistäytymisen ja arkeen paluun hirveän vaikeaksi. Löysäily on myös kokonaisvaltaista - jos vedän hiilarimättöä, en myöskään jaksa raahautua lenkille tai muuten liikkumaan, ja sitten tekee mieli syödä entistä huonommin ja velloa saamattomuudessaan. Jos taas syön terveellisesti, on helpompi pitää ryhti myös liikunnan suhteen.

Mikä siinä onkin, että vaikka hyvistä elämäntavoista ja liikunnasta tulee parhaimmillaan loistava fiilis sekä henkisesti että fyysisesti, niin silti niihin pitää motivoitua!

FFFifi
Fitness Führer

Kuulostaa niin tutulta! Todellakin jos ei miettisi mitään, niin suklaalla ja sipseillä sitä eläisi ja sohvalla makaisi :D Ja kaikki tässä vaikuttaa kaikkeen, mitä enemmän lörvähtää, sitä enemmän lörvähtää. Välistä se on ihan hyväksi, mutta kun se jää niin helposti päälle! Sen kun keksisi miksi homma voi olla niin vaikeaa, vaikkka siitä pelkästään hyötyy...ei voi käsittää.

Todella kiva kuulla että tykkäät ja tervetuloa lukijaksi :)

 

Eilisen lupaukset

Tässä pitäisi nyt laittaa linkki jonkun nimeltä mainitsemattoman bloggarin motivaatiosarjaan :)

Ei kukaan aina jaksa. Itsellä ollut jo vaikka kuinka pitkään sellainen olo, että kohta tulen kipeäksi. Sitten ei huvita tehdä ulkoiluja juurikaan, kun sitten kuitenkin tulen kipeäksi. Harrastamatta en ole ollut, mutta en ole myöskään tehnyt mitään ekstraa.

Laiskottelu on kyllä paha asia, koska se ruokkii itseään. Hemmottelujakson päätteeksi pitäisikin olla tehokuurijakso, joka olisi sopivan raskas ja sopivan hauska, jotta se ei tunnu ihan vastenmieliseltä. Tai sitten pitää ottaa ne kovat aseet käyttöön: treenaamaan suoraan töistä. Koti-ilmassa on välillä jotain tavattoman väsyttävää.

FFFifi
Fitness Führer

Ilmassa ylipäätään on jotain väsyttävää! Totta, ihan muistelin tässä omia juttujani ja tulin siihen tulokseen, että ei voi jäädä odottelemaan :P

Toi "saatan tulla kipeäksi" on tosi hankala kanssa. Itsellä on usein samanlainen olo, ja sitten miettii, että nyt jos menen treenaamaan niin tulen varmasti kipeäksi....toisaalta kannattaisi mennä nyt, koska jos tulen kipeäksi, niin sitten en pääse :D Sen kun vielä erottaisi, että milloin on oikeasti tulossa kipeäksi, milloin on liian väsynyt, ja milloin on vaan laiska!

Kommentoi