Iso käsi

Ladataan...
Fitness Führer

Vanhoistakin harrastuksista voi paljastua yllättäen uusia puolia. Tai vanhoista ruumiinosista.

Huomasin aamulla, että kämmeneni ovat eri kokoiset. Päädyin tutkimaan asiaa, koska heräsin jälleen sen näköisenä, että olisin ostanut huulien täytön Youtube-videoiden avulla kouluttautuneelta eläinlääkäriltä. Lisäksi oli ilmeisesti ns. nakit silmillä, tai siltä se ainakin näytti: yksi prinssinakki ylä- ja toinen alaluomella. Loin sieltä lihajalosteiden välistä katseen myös käsiini, sormet olivat turvoksissa, ja ehkä myös toinen kämmen. Mutta se ei vaikuttanut turvonneelta, ne kohdat kun erottuvat esimerkiksi sormista ihan hyvin.

Kysyin pikaisesti Facebookissa, onko kavereillani eri kokoiset kädet. Ensin kaikki vastasivat, että ei. Vähän myöhemmin tankotanssitoveri kommentoi, että hänellä vahvemman käden kämmen on isompi.

Mitähäh?! Se ei ole turvotusta vaan koon muutos. Turvotuskohdat erottuvat sormista, esim. vasemmassa erityisesti alemman nivelen alapuolella.

Tsekkasin asian Rock the Polella useammasta parista käsiä, ja niin se vaan oli. Tankotanssi kehittää myös kämmenen lihaksia niin paljon, että kämmenen koko kasvaa. En tiennyt, että tällainen on edes mahdollista!

Ehkä tämä on seuraava fitness-trendi? Sen sijaan että postattaisiin hauiksenpullistelu-, paidannostelu- tai takapuolenesittelykuvia someen, räpsitään otoksia kämmenistä. Häshtägillä #isokäsi tietysti.

***

I could not imagine that pole dancing could shape my body to these measures. It has actually made my other palm to grow in size. How amazing!

Share

Kommentit

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Naurattaa :D salilla ei ainakaan hanskat kasva, mulla on ihan vauvakädet. Muistan ku 6-v tytsyllä jäi kerran mun kihlasormus jumiin sormeensa...

FFFifi
Fitness Führer

Mä en siis tajua tätä :D Mua naurattaa kun näyttää että tossa olisi kahden eri ihmisen käsi!

Sormista on vaikea sanoa paksuneeko nekin, kun toi vasen on noin turvoksissa... No onneksi vihkisormus on heikommassa kädessä, niin ei ainakaan tarvitse suurennuttaa! Oliko se Ameriikan kokoa oleva 6-vuotias vai miten pienet sormet sulla oikein on :D Mulla on kanssa normaalisti ohkaiset sormet, olikohan edes 15 se koko mihin vihkisormus tehtiin vai joku 14,5. Eipä uskoisi kun tota kuvaa kattoo...

SatuHa (Ei varmistettu) http://rennostikuntoon.net

Te tangoissa roikkujat! :)

Mun mielestä selfieiden ottaminen on muutenkin käsittämättömän vaikeaa. Yritin kerran ottaa kuvan sateenvarjo kädessä mutta ei se onnistunut. Ehkä se onnistuu luontevasti vain diginatiiveilta?

isopahahukka

Pakko oli vilkaista omaa kättä näin tankotanssia harrastaneena. Itsellä ei kyllä näy samanlaista muutosta. :D
Paitsi ehkä himpun verran oikean käden kämmen on isompi... mutta en tiedä johtuneeko oikeakätisyydestäni vai tankotanssista sitten se. :D

Kommentoi

Ladataan...