Jouluarvonta! Voita osallistuminen puolimaralle + 5 krt juoksukoulua kahdelle!

Fitness Führer

Minulla oli viikonloppuna synttärit. Siitä muistui mieleeni, että joitain vuosia sitten sain synttärilahjaksi osallistumisen puolimaratonille. Ihan täytenä yllätyksenä se ei tullut. Olin ehtinyt juoksennella jotenkuten elokuusta alkaen, ja tullut siihen tulokseen, että kymmenen kilsaa ei enää olisi motivoiva tavoite. Rupesin siis miettimään puolikasta.

Ilmoittautuminen tuntui vähän kuumottavalta. Uskallankohan? Kun ilmoittautuminen tehtiin lahjamuodossa, pääsin eroon päättämättömyydestä. Saatoin myös selitellä muille noo kun lahjaksi sain, jotta he eivät pitäisi minua liikoja itsestään ajattelevana leuhottajana.

Ajan mittaan kävi ilmi, että kyseessä oli melkoinen lahja. Ensimmäinen puolikkaani on edelleen yksi hienoimmista juoksukokemuksistani. Ei se ihan helpolla mennyt, mutta olin todistetusti suoriutunut kahdestakymmenestäyhdestä kilometristä. Semmoisen jälkeen uskoo suoritutuvansa aika paljosta muustakin. Kuten nyt vaikka neljästäkymmenestäkahdesta kilometristä! Eivätkä kaksinumeroiset kilsaluvut ole suinkaan ainoa asia, mitä siitä seurasi.

Olen terveempi. Iloisempi. Paljon paremmassa kunnossakin tietysti. Minulla on harrastus, jonka ansiosta pääsen vaikka mihin hienoihin paikkoihin ja saan mielettömiä kokemuksia. Puhumattakaan nyt tästä blogista ja työstä liikunnan parissa, sekä tietysti niistä kaikista kivoista tyypeistä, joihin olen samalla tutustunut. Kun aloitin juoksua, minulla oli sellainen kutina, että jotain uutta tästä seuraa, mutta ihan tätä laajutta en osannut kuvitella!

Koska olen sitä mieltä, että saamani puolimaratonin osallistuminen oli niin kerta kaikkisen hieno lahja, haluan tarjota mahdollisuuden siihen myös muille!

Arvon kaksi osallistumista Helsinki Half Marathonille 6.6.2015. Jotta paikan päälle voi mennä itsevarmana ja hyvin valmistautuneena, lisätään pakettiin vielä kaksi viiden kerran treenipassia Runner's High:n juoksukouluihin!

Osallistu arvontaan kertomalla kommenteissa miksi haluaisit voittaa tämän paketin. Voit myös vähän vihjata, kenet ottaisit mukaasi, mutta älä liian tarkasti ;) Koska joulu tulla jollottaa, arvonta-aikaa on vain torstaihin 18.12. klo 24.00 saakka. Osallistu siis saman tien, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään!

Kahden HHM-osallistumisen ja kahden viiden kerran passin paketin arvo on tällä hetkellä voimassaolevilla joulualennuksilla 204 euroa. Arvon yhden paketin. Voittaja voi siis osallistua itse sekä treneihin ja puolikkaalle ja antaa toisen osallistumisen ja passin joululahjaksi. Tai jos voittaja ei itse halua käyttää voittoaan, niin koko paketin voi toki antaa lahjaksi.

Helsinki Half Marathon järjestetään ensi kesänä toista kertaa. Tänä vuonna osallistuin tapahtumaan jäniksenä, kokemuksesta ja mm. reitistä voit lukea täältä. Tarkoitukseni on olla jänistämässä myös ensi vuonna, varmaankin samaa 2:30 aikaa. Mikäli se on tavoitteesi, niin tervetuloa peesiin!

Runner's High on helsinkiläinen juoksuvalmennusyritys, joka järjestää juoksu-, puolimaraton- ja maratonkouluja, lihaskuntoharjoittelua sekä etävalmennusta. Juoksukouluissa voi tammikuusta 2015 alkaen treenata silloin kuin itse haluaa ja niin usein kuin haluaa, joko sarjapasseilla tai kertakäynneillä. Harjoitukset soveltuvat jatkossa entistä paremmin kaikentasoisille juoksijoille useampien tasoryhmien ja vaihtoehtojen vuoksi. Runner's High:n valmentajat ovat Suomen huippujuoksijoita, joten tietotaitoa löytyy varmasti.

Onnea arvontaan!

MUOKATTU: Arvonta on päättynyt, ja sen voitti nimimerkki Sillycatlady!

***

Do you want to run Helsinki Half Marathon with your friend? Maybe also train for it in a running school held by Finnish top runners? I'll raffle two training passes and attending to the run for two persons. Participate by leavin a comment latest on 18.12. at 24.00. Remember to leave your e-mail address!

Share

Kommentit

Tustis (Ei varmistettu)

HHM toimisi hyvin kenraaliharjoituksena seuraavalla viikolla suoritettavaan Forssan suvi-illan comboon 90km pyöräily ja puolimaraton päälle. Eiköhän joku juoksukavereista saa houkuteltua mukaan.

lauraa.lin (Ei varmistettu)

Kävin viime keväänä juoksemassa HCR:n isäni kanssa ja nyt kutkuttaisi ajatus saada tekniikkaa hiottua ja päästä parantamaan aikaa. Haluaisin haastaa myös 50 vuotta täyttävän isäni ottamaan revanssin ja juosta matkan yhdessä hänen kanssaan. Onko parempaa joululahjaa, kuin lahja, joka parantaa fyysistä terveyttäsi??

merituulik (Ei varmistettu) http://juoksujalkavipattaa.blogspot.fi/

vitsi miten ihana arvonta!!mä oon nyt ite siinä pisteessä,että puolikas olis kiikarissa ensi vuonna ja en oo osannut päättää mikä ois hyvä ja milloin uskaltaisin yms..tää ratkaisis asian..mulla ois yksi varteenotettava kaveri sinne kyllä..

jonna.o (Ei varmistettu)

vuosi sitten aloitin lenkkeilyn 17 v tauon jälkeen. Puolikas & juoksukoulu on ollut mielessä useamman kerran mutta jäänyt rahan ja ajanpuutteen takia. Mahtavaa olis päästä kyllä. Kaverikin mielessä. se kenen kanssa ekan lenkin tein tuon pitkän tauon jälkeen :)

Onneton lenkkeilijä (Ei varmistettu)

olen onneton juoksija, en ole koskaan päässyt juostessa sellaiseen euforiseen tilaan mistä olen kuullut puhuttavan. "Alkaa pistää, en jaksakaan juosta tuota seuraavaa mäkeä, mitäköhän tekisin ruuaksi tänä iltana", sellaista minä mietin lenkillä.
Olisi kyllä ihana juosta, ja jaksaa juosta ja oppia juoksemaan.
Tässäpä mainio keppi ja porkkana, kirittäjäkin löytynee lähipiiristä...

Sanna - elonarvoituksia.blogspot.fi

Oli muutenkin suunnitteilla mennä ensimmäistä kertaa juosemaan ensi kesänä! Siskon ottaisin ehdottomasti mukaan :)

Heisku (Ei varmistettu)

Olen juossut eläissäni kolme puolikasta, siitä on tullut huomaamatta kesätraditio. En kai voi siis olla ensi kesänäkään juoksematta?! Varsinkaan jos voitto napsahtaa kohdalle ;) Mukaan lähtisi rakas perheenjäsen. Juoksuharrastukseni on tällä hetkellä jonkinlaisessa horrostilassa, juoksukoulusta saisin varmasti uutta buustia ja motivaatiota. Toivon kyllä, että saisin homman käyntiin muutenkin heti, kun päivä pitenee ja ulkona olisi edes astetta valoisampaa!! Tällä hetkellä iltaisin töiden jälkeen lenkille lähtö on ylivoimaista. Glögi ja valkosuklaa-Toblerone ovat vain niin paljon houkuttelevampi vaihtoehto :D

Fornax (Ei varmistettu)

Tarvitsen uuden kipinän juoksuharrastukselle... Paras joululahja ilahduttaa myöhemminkin. :)

SatuR (Ei varmistettu)

Hieno lahjaidea! Puolikas on ollut salainen haaveeni.

Antaisin toisen lahjan miehelleni, joka toipuu parhaillaan syövästä ja odottaa kovasti, että pääsee taas kunnolla treenaamaan.

Casey Ryback (Ei varmistettu)

Juoksin puolikkaan pari vuotta sitten ja viime vuosina juoksukuntoni onkin romahtanut. Nyt kiinnostaisi tsekkaa millaiseen aikaan olisi vielä puolen vuoden treenillä mahdollisuudet. Juoksuseuraa luultavasti kyllä löytäisi.

Aloittelija (Ei varmistettu)

On mun elämäni ensimmäinen puolikas, aloitin juoksemisen tämän vuoden helmikuussa. Ikää mittarissa 41. Ikinä ei ole liian vanha aloittamaan uutta. <3 tavoiteaika on alle 2:30 <3

Hetkiä arjesta

Aah,mä niin haluaisin tämän paketin itselleni!Mukaan ottaisin mun pikkuveljen joka on varovasti koukuttumassa(isosiskon aivopesemänä ja lenkkipoluille raahaamana) myös juoksuun..tekis sisarusväleille ihmeitä päästä juoksemaan yhdessä joku tavoite mielessä!Tää loppuvuosi on ollut juoksullisesti tosi raskas loukkaantumisen takia,mutta kesäkuuhun on onneksi vielä niin paljon aikaa,ettei puolikas silloin ole mahdottomuus.Itse asiassa tieto tapahtumasta auttaisi jaksamaan loppujutut ja antaisi toivoa sille,että kyllä tässä vielä palataan juoksupolulle vaikeuksista huolimatta.

karoliinao (Ei varmistettu)

Vitsit toi olis ihana lahja <3 oon jo kauan salaa haaveillut puolikkaan juoksusta, mutta oon edelleen vähän epävarma juoksutekniikastani... Opiskelijana ei kauheesti oo kuitenkaan varaa juoksukouluihin yms. Tämä lahja sopisi siis aika täydellisesti! Jaa mukaan nappaisin tietty pikkusiskon, jonka kanssa yhdessä käydään lenkeillä <3 :)

Spf (Ei varmistettu)

Antaisin puolimaratonin äskettäin juoksusta innostuneelle ystävälleni, jonka seurana olen luvannut lähteä juoksemaan hänen ensimmäisen puolikkaansa. Jotta juoksukokemuksesta tulee hieno, olisi juoksukoulu näin harrastuksen alkuvaiheessa hyvä pohjustus.

Siru123 (Ei varmistettu)

Juoksin viime kesänä 10km juoksutapahtumassa, joka oli minulle ensimmäinen. Viimeisen puolen vuoden ajan juoksuharrastukseni on ollut aikamoista ylä- ja alamäkeä muuttuneen elämäntilanteen ja kriisin vuoksi, mutta aina olen ollut tyytyväinen kun alamäen jälkeen olen palannut lenkkipolulle vaikka se on ollut vaikeaa. Täytyy sanoa, että juoksu on itselleni muodostunut niin tärkeäksi osaksi elämää, että sitä on vaikea edes sanoa kuinka paljon se on antanut. Juoksukouluohjaajakin kannusti sanomalla, että ei haittaa vaikka joskus on pidempiä lepokausia, pääasia että olet nyt täällä! Minusta tuntuu, että alan olla valmis uusiin haasteisiin ja lupaus puolikkaan juoksemisesta siivittäisi tulevia juoksukilometrejä ja antaisi rohkeutta uskoa itseeni! Toisen lahjan antaisin ystävälleni joka on kannustanut minua ja jonka kanssa olemme taittaneet monia kilometrejä juosten:)

Mise

Voih! Haaveilen aina salaa itsekin juoksevani joskus puolikkaan. Voitto olisi hyvä motivaattori lisäharjoitteluun - ja sinne puolimaratonille tosiaan tulisi mentyä! Puolikkaan voisin lahjoittaa ystävälleni, jolla on menossa stressaava vuosi ja joka varmasti ilahtuisi lahjasta - tulisi kaiken kiireen keskellä varmasti myös lenkkeiltyä useammin! :)

Miinamii (Ei varmistettu)

Hyvä arvontavoitto! Juoksua on kyllä tullut harrastettua, mutta mihinkään tapahtumiin asti ei olla koskaan päästy :) Olisi varmasti hieno eka kokemus juosta Helsingissä. ottaisin mukaan mieheni (se tuskin lukee tätä ;)) koska tämähän olisi mainio lahja hänelle ja minulle. Päästäisiin taas yhteisille juoksulenkeille :)<3

Tia... (Ei varmistettu)

Haluaisin todella voittaa tämän paketin, koska olen "harrastanut" juoksua säännöllisen epäsäännöllisesti jo jonkin aikaa, mutta siitä ei ole vielä muodostunut sellaista rutiinia kuin olisin toivonut, vaikka juoksusta pidänkin. Olen harkinnut juoksutapahtumaan osallistumista jo pitkään, mutta kynnys osallistumiseen on ollut liian suuri - todennäköisesti juuri juoksuharrastuksen epäsäännöllisyydestä johtuen. Tällä palkinnolla saisinkin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sekä toivomani kisakokemuksen että strukturoidumman harjoittelun keväälle. Toisen paketin antaisin ystävälleni, koska hänelläkin on ollut ongelmia juoksumotivaation kanssa, ja itsekkäästi ajateltuna mikä olisi mukavampaa kuin nauttia ja/tai kärsiä yhdessä ystävän kanssa :)

rige (Ei varmistettu) http://nonocontrol.blogspot.fi/

EIKÄ! Pitkään on ollut haaveissa juosta puolikas. Into juoksuharrastukseen lähti siskon kautta ja rykästiinkin Helsinki MidnightRun 2012, mutta sen jälkeen siskon into on lopahtanut ja meikä juoksentelee omaksi ilokseen. Koska jotenkin tarvitsen jonkun kannustimen ja motivaattorin, koska puolikas kuulostaa niin hirmuiselta. Ai että jos olis tällanen kannustin, niin voisi vuoden 2015 tavoitelistalle laittaa tällaisen. Ja laittaisin siskon juoksemaan kanssa :---)

Kuinkakohan monta vuotta oon haaveillut joskus juoksevani puolikkaan. Monta. Ehkä tämä olisi se, minkä sen toteuttaminen vaatisi. Ei helsinkiläisenä juoksukouluun osallistuminen saattaa olla haaste, mutta satunnaisesti sekin saattaisi onnistua. Uskaltauduin siis arvontaan osallistumaan :D

pikku hoo (Ei varmistettu)

Olen juossut kaksi puolimaratonia yhdessä ystäväni kanssa. Seuraavaksi tavoitteenamme olisi kahden tunnin alitus, mutta molempien juoksumotivaatio on ollut viime aikoina hieman hukassa. Tarvitsisimme nyt jonkun motivaattorin ja seuraavan tavoitteen, jotta juoksu alkaisi taas kulkea :)

Stugenos (Ei varmistettu)

Huh. Kymppiä on tullut juostua ja puolimaratonia pohdittu lähinnä kauhunsekaisin tuntein. Ehkä tässä olisi sopiva kimmoke sen treenaamiseen. Kesän jälkeen on ollut muutenkin vaikea saada itseään ylipäätään juoksulenkille, joten joku tavoite treenaamiseen täytyisi hankkia. Mukaan ottaisin mieheni, jonka kanssa on muutenkin tullut yhdessä lenkkeiltyä.

Tiina (Ei varmistettu)

Juoksu on veressäni ja viimein annoin periksi sekä juoksin elämäni ekan hcrn tänävuonna. Astma on kiusannut minua vuosia ja halusin voittaa pelkoni viimein sekä tavoittaa aerobisen kunnon, jota ei aiemmin ollut ollenkaan. Puolen vuoden urakalla suoriuduin 2 h 11 min 18 sek itse tapahtumasta. Ny haluaisin päästä parantamaan aikaani uudelleen ja ottaa mukaan perheenjäsenen,joka inspiroi minut juoksuun. Hän laihtui aikanaan 15 kg juoksun avulla ja paransi kerralla elämäntapansa. Olisi makeaa tavoitella uutta yhdessä.

Halla (Ei varmistettu)

Ei vitsit, minä en juokse kovinkaan ahkerasti mutta paras kaverini on haksahtanut juoksuun todella pahasti. Jos voitto nasahtaa kohdalleni niin tämä menee heti pukinkonttiin lisälahjaksi. Aivan varmasti arvostaisi tällaista. :D (Ja kaipa minunkin pitäisi sitten ahkeroitua taas, kröhöm..)

Sorella (Ei varmistettu)

Tänä syksynä juoksin ensimmäisen puolikkaani, ja vielä en ole uskaltanut ilmoittautua seuraavalle. Jalat kipuili kummasti pari kuukautta juoksun jälkeen, mutta nyt alkaa olla taas normaalitila saavutettu ja seuraava pidempi juoksu on mietinnässä.... Mukana arvonnassa siis! Juoksukouluun löytyisi varmasti yksi jos toinenkin juokseva kamu.

Tuo puolikas on vieläkin suorittamatta, vaikka oon tässä jo hyvän tovin juoksennellu. Sen verran tiedän, että läpi sen jaksan jo nyt juosta, mutta tuo juoksukoulu ois niin se juttu, että sais vauhtia lisää. Oon itsekseni pohdiskellu juoksukouluun menemistä, mutta jotenki kokenu sen hinnan turhan kovaks ittelleni. Noin muutoin ku tuo juokseminen on ilmasta (kun on vähä varusteita hankkinut). Joo haluan voittaa. Ja esimerkiksi siipan voisin ottaa matkaan mukaan!

Lapinnoita (Ei varmistettu) http://tunturinjuuressa.blogspot.fi

Haluaisin voittaa paketin ihan siitä syyystä, että pääsisin osallistumaan "etelän maratooniin."Mejän pohjosen maratoonin puolikkaat on testattu ja vaikkakin hyviksi havaittu, olisi mukava päästä testaamaan ja vertailemaan millaset reitit sieltä etelästä löytyy ja onko siellä yhtä hyvä kisafiilis kuin täällä pohjosessa :)

Pilli-Pulla (Ei varmistettu)

Innostuin juoksemisesta vuosi sitten ja yhtenä innostuksen ylläpitäjänä on toiminut tämä blogi eli kiitos sinulle siitä. Syksyllä juoksin sitten ekan puolimaran vaikean penikkajuoksukesän jälkeen eikä innostus ainakaan siitä laantunut. Päinvastoin, en osannut himmailla enää ja sain sitten seurakseni juoksijan polven. Juoksuasento pitäisi saada siis kohdilleen ja siinä juoksukoulusta olisi kyllä varmasti suuri apu.

HHM:ille ottaisin mukaan siskoni, me Pilli ja Pulla ollaan toistemme pahimmat kilpailijat. Kompressiosäärystimet vaan sihisevät kun nämä hiilaritankkaajat huitovat menemään naamat punaisena. Näky on hirveä, mutta on se vaan niin mahtavaa!

KL (Ei varmistettu)

Olisi kiva päästä kokeilemaan jos tällä kertaa polvi antaisi myöten juosta koko matkan. Syksyn ajan on taas treenattu. Mukaan ottaisin puolison joka yleensä juoksentelee metsissä mutta antaa aina joskus asvaltillekin mahdollisuuden.

MR (Ei varmistettu)

En ole koskaan juossut noin pitkää matkaa, mutta olen jonkin aikaa miettinyt sen kokeilua. Valmennus kiinnostaisi myös, koska haluaisin nostaa juoksunopeuttani. Treenikaveriksi löytyy parikin vaihtoehtoa!

Pingumarleena (Ei varmistettu)

No kun. Kuvittelen olevani jotenkin urheilullinen henkilö mutta en ole I K I N Ä juossut sitä puolikasta. Kyllähän se pitäisi tehdä. Ja sitäpaitsi salaa fanitan Runners High'ta, se juoksukoulu olisi ihan super! Mukaan ottaisin yhden tärkeän ihmisen joka ei oikein muista itseensä panostaa - tää olisi just sopiva motivaattori siihen!

-anu (Ei varmistettu)

Olen juossut 5 puolikasta, mutta se maaginen 2 tunnin rajapyykki on vielä alittamatta. Olisi ihanaa päästä "valmennettavaksi" ja kehittyä nopeammaksi juoksijaksi.

Jaksaajaksaa (Ei varmistettu)

Olen juossut parhaimman juoksuystäväni kanssa reilun vuoden, siihen on mahtunut kisoja yksi puolikas ja yksi täyspitkä. Tämä olisi kaikkein hienoin joululahja ystävälleni, sillä hän on sitkeästi jaksanut viedä minua viikottaisille pitkille lenkeille ja kantanut yleensä vielä meidän molempien juomatkin ;)

Toukokuussa olemme menossa juoksemaan HCR:n, tämä tulisi mukavasti muutaman viikon päästä siitä, niin onpahan seuraava tavoite jo asetettu ja juokseminen jatkuu.

RiinaP (Ei varmistettu)

Pitänyt jo pitkään juosta puolimaratoni. Olen jo pari vuotta treenannut, mutten koskaan ole juossut ihan niin pitkästi, vaikka oisin varmasti pystynytkin. Jokin kilpailu olisikin mahtava syy treenata samaan malliin myös talvella ja päästä tavoitteeseen. Vihdoin. Kaverikin on jo pohdinnassa :)

Johannavain (Ei varmistettu)

Minulle ja siskolle yhteiseksi projektiksi!

Mä yllättäisin mun miehen ja menisin hänen kanssaan. Itse olen haaveillut juoksukoulusta jo kauan ja sen avulla saisi juoksin kuntoon!

neiti K (Ei varmistettu)

Pääsin eilen juoksemaan taas parin viikon flunssatauon jälkeen (joita on tänä vuonna ollut tarpeettoman monta), ja lohduton sade ja loputon pimeys katosivat hetkessä. Mietin vaan, että kuka täällä jotain lomaa tai lunta kaipaa? Aloin jo endorfiinipöllyissäni miettiä, mihin puolimaratonille osallistuisin keväällä, mutta päätöstä en vielä saanut tehtyä... Tämän arvonnan täytyy olla merkki! Samalla poikaystäväni tekosyyt olla lähtemättä kanssani puolimaratonille loppuisivat siihen.

TinttiS (Ei varmistettu)

Oon juossut puolikkaan maratonin kerran, kohta kymmenen vuotta sitten. Tämän jälkeen oon juoksennellut epäsäännöölisen säännöllisesti 5-10 km:n lenkkejä. Tällä lahjalla voisin aktivoida juoksemista uudelleen, osallistua kilpailuun ja houkutella jonkun hyvän tyypin messiin. :)

Rakastan juoksemista, ja luulen kovin että tekniikassa on huimasti parannettavaa koska olen vuosia juossut vain yksin lenkkeilymielessä. Tämä olisi oiva keino saada siihenkin korjaus - ja tietysti hieman tavoitetta puolikkaan myötä :)

kilowatti (Ei varmistettu)

Jeee! Olen itse juossut kolme puolikasta. En missään nimessä taidolla tai tyylillä, vaan sisulla. Olisi tosi kiva saada buustia juoksuun ja päästä hommassa vähän sujuvammin eteenpäin. Mukaan ottaisin ystäväni, joka on jo useamman vuoden ajan haikaillut puolikkaan juoksemisesta!

Raunip (Ei varmistettu)

oispa se joskus mukavaa juosta pääkaupungin katuja ja oishan se kateltava matkaseurakin mutta se tuskin on ongelma :)

Eemelii (Ei varmistettu)

Olen juossut monta puolikasta parhaan ystäväni kanssa ja tämä olisi ihana joululahja hänelle! :)

Nökö (Ei varmistettu)

Olen juossut vain kokonaisen Helsingissä ja puolikas on ollut haaveena jo pitkään. Tämä olisi mahtava kruunaus hiihtokauden päätökselle ja juoksukauden aloitukselle. Toinen yhtälailla mukaan tahtova löytyy hyvin läheltä :). Tämä olisi mahtava juttu, sillä kaverini myötä taas tulisi yksi innokas juoksuharrastaja mukaan näihin loistaviin tapahtumiin.

tuovituulia (Ei varmistettu)

Olen tehnyt itselleni lupauksen osallistua joskus johonkin juoksutapahtumaan, mutta en ole vielä uskaltanut ilmoittautua vielä yhdellekään. Poikaystäväni taas on maratonkonkari, joka juoksee maratoninkin alle kolmeen tuntiin. Sen takia ehkä itsekin vaadin itseltäni kovempia tuloksia, mitkä eivät vielä ole mahdollisia. Ehkäpä sitä pitäisi uskaltautua ja vain todeta, että ajalla ei ole ainakaan minulle mitään merkitystä: Sillä on, että juoksu on ihanaa ja palkitsevaa. Osallistun!

Anna_______________ (Ei varmistettu)

Osallistun arvontaan. Puolikas on tiedossa joka tapauksessa ensi keväänä tai kesällä, tapahtuma olisi sen sijaan itselleni uusi. Tässä olisi hyvä keino saada kaveri mukaan, tähän mennessä olen aina joutunut juoksemaan yksin, ehkä kaverin kanssa saisi vielä enemmän itsestään irti. Puolentoista tunnin tavoiteaika ei ole enää kaukana.

AnitaN
Tervetuloa Suomeen

Hieno palkinto - osallistun! Käyttäisin palkinnon itse ja antaisin siitä toisen puolen miehelleni. Ennätysaikana puolikkaalla on 2.36 ja nyt kunto on päässyt hieman rapistumaan siitäkin. Olisi ihanaa saada ammattilaisten vinkkejä siihen, miten homma hoituisi kotiin vähän paremmalla menestyksellä ;)

Riikka_ (Ei varmistettu)

Hip hei! Mukaan lähtisi samassa taloudessa asuva kova menijä, joka ei kuitenkaan omalla rahallaan osallistuisi. :)

Mindemom

Juokseminen on hauskaa, mutta etenkin talvella tarvitsen motivaatiooni muutakin kuin hyvän olon, puolimaraton toimisi loistavasti. Ja mukaan haluaisin hyvän ystävän, joka on juuri pudottanut runsaasti painoa ja on löytämässä juoksemisen ilon :)

Päivikki (Ei varmistettu)

Tässäpä olisi mainio joululahja itselleni: pääsisin vihdoin ja viimein osallistumaan puolimaratonille ja vieläpä hyvässä seurassa (ottaisin mukaan siskoni)! Pohjakuntoa löytyy jo,mutta uskallusta ei ole vielä riittänyt ilmoittautua kyseisiin tapahtumiin.Kolmatta syksyä peräkkäin kävin jo hakkaamassa käteni punaisiksi Tampereen puolimaratonilla tuttuja ja tuntemattomia kannustaessani ja salaa toivoin olevani juoksijoiden joukossa.Helsingin kadut ja tiet odottavat meitä jo!!!

Eerikai (Ei varmistettu)

HHM:stä on kivat muistot tältä vuodelta, tein siellä uuden ennätyksen. Kivasti järjestetty tapahtuma vaikka varustesäilytys tuntui toivottoman hitaalta. Ensi kesällekin kisakalenteriin mahtuisi vielä puolikas tuohon kesäkuun alkuun. Olisi sopivaa treeniä heinäkuun Joroisten puolimatkan triathloniin. Mukaan ottaisin varmaan mieheni, hän ei ainakaan kieltäytyisi kutsusta.

Pages

Kommentoi