Juhannusuinnilla Söderissä

Fitness Führer

Juhannus meni kosteissa merkeissä. Seilasimme nimittäin käväisemään Tukholman puolella, jossa suuntasimme puljaamaan Eriksdalsbadetiin. Kyseessä on uimahallin ja maauimalan kombinaatio Södermalmilla, ja varsin suositeltava sellainen onkin.



Uimalassa oli (yllättävää sinänsä) kuvauskielto, mutta otin kuitenkin vaivihkaa pari otosta.


Eriksdalsbadet on Tukholman suurin uintikeskus ja sopii paitsi treenaamiseen myös erinomaiseksi kohteeksi lasten kanssa. Maauimalan puolella on 50 metrinen iso allas, jossa on sekä vapaata uintitilaa että radat hitaammille ja nopeammille kauhojille. Lapsille löytyy kolme allasta kahluupaljusta alkaen sekä leikkipaikka. Pötköttämään pääsee nurmialueille taikka katsomoon.



Den är inte min bana.


Uimahallin puolella voi käydä kuntosalilla, osallistua ryhmäliikuntaan, laskea vesiliukumäestä, loikoa porealtaassa, ajelehtia villivirrassa, loikkia hyppytorneista ja tietenkin uida 50- ja 25 metrisissä altaissa.


Eriksdalsbadet löytyy osoitteesta Hammarby Slussväg 20. Skanstullin tunnelbana-asema on ihan vieressä, mutta Vikingin terminaalista jaksoi neljävuotiaskin kävellä edestakaisin, vaikka sijainti onkin Södermalmin toisella laidalla. Päiväretkellä ehtii hyvin käydä puljaamassa, mutta mikäli suuntaat Tukholmaan pidemmäksi aikaa, on Eriksdasbadetin viereinen Clarion hyvä valinta hotelliksi. Yövyin siellä viime Tukholman puolikkaan aikaan, ja huone on jo varattuna tämänkin vuoden juoksureissun ajaksi.



Tämän sen sijaan sain välillä yksin käyttööni. Juhannuspäivä oli hieman viileä ja tukholmalainen jossain muualla kuin altaassa. Minä olen tuolla nurkassa hätääntyneen näköisenä.


Ainoa miinus paikassa on se, että kyseessä ei kaikista hienouksista huolimatta ole kylpylä, eli esimerkiksi saippua ja shampoo täytyy itse tajuta pakata mukaan. Itsehän en tätä hoksannut, ja sitten jouduin näyttämään ruotsalaisille miten sitä oikein saunotaan. Meikit naamassa ja hiuksia kastelematta siis! Olin jostain itsellenikin hämäräksi jääneestä syystä kuorruttanut kasvoni uusilla tax-free ostoksillani, enkä halunnut hiipata ympäri Tukholmaa pelkällä vedellä poishinkatut meikinriipeet kasvoilla, joten jätin tällingin paikoilleen. Huomautettakoon, että Clarinsin Beauty Flash Balm piti kaiken paikoillaan vaikka uin 1 100 metriä ja saunoin päälle.



Tunnen aina vedessä pakottavaa tarvetta venytellä, ilmeisesti se keveys saa minut uskomaan, että olen ihan kuin oikea ballerina. Vielä kun venyttelisin joskus kuivallakin maalla, niin nousisi koipi vähän paremmin.


Niin, äsken vaivihkaa ilmoitin, että uin tosiaan yli kilometrin! En ole ikinä ennen uinut niin pitkää matkaa (juu, näin heikoissa kantimissa tämä todellakin on)! Ihan mummosti edelleen vedin - ja niissä pakkeleissa - mutta silti. Jännä oli huomata, että vaikka tekniikasta ei ole tietoakaan, ei pitkään jatkaminen sinänsä tuottanut vaikeuksia. Mutta kyllä tuossa tajusi, mikä älytön etu siitä oikeasta tekniikasta on: ei pää pinnalla kenottamisessa ole mitään järkeä. Toisaalta se on vielä ainoa tapa jolla pystyn pidempää matkaa etenemään...ja saahan sitä halutessaan vaikka polkata maratonin läpi: ei ehkä fiksuin ratkaisu ja aiheuttaa varmasti pitkiä katseita, mutta kyllä niin voi tehdä. 


Lisää aiheesta treeni & Söder piakkoin!


***


Eriksdalsbadet is the place for swimmers in Stockholm.

Share

Kommentit

Anniin4 (Ei varmistettu)

Taisit jättää mainitsematta sisäänpääsymaksun hinnan, miten kalliisti hupi kustansi?

FFFifi
Fitness Führer

Hinnat löytyy tuolta nettisivuilta, uimahalli:

Vuxen 90 krStud, pens, vpl och arb.lös60 krBarn/ungdom 4-19 år40 kr2 vuxna + 1-2 barn220 kr1 vuxen + 1-2 barn

130 kr

Maauimala: Vuxna: 70 kronor. Pensionärer/arbetslös/studerande/värnpliktiga: 50 kr.
Barn/ungdom 4-19 år: 20 kr. Alle 3-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, ja 30 kruunua päälle niin pääsee maauimalan lisäksi sisähalliin.

Eli ei nyt ihan ilmaista, mutta kylpylöihin verrattuna edullista.

FFFifi
Fitness Führer

Tulipa sotkuisesti tuo eka, eli aikuiset 90 kruunua, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 60 kr, yli 4-19-vuotiaat 40 kr, 2 aikuista ja 1-2 lasta 220 kr, 1 aikuinen ja 1-2 lasta 130 kruunua.

Nina Enroth

Jos kekkaloi mummoa, huulipunat pysyy paremmin ;)

FFFifi
Fitness Führer

Juu, ja sehän on tärkeintä! Olen hommannut sellaisen vihreän taikahuulipunan, joka muuttuu huulilla pinkiksi eikä lähde mihinkään, esmes juoksutapahtumia ja uimista varten. Ei siellä viitsi minkä näköisenä tahansa mennä!

Kommentoi