LiiKe Naisten Kympillä - lahjoita ylimääräiset treenireleesi!

Fitness Führer

Naisten Kympille suuntaavat, huomasitteko  osallistujainfo-lehdestä, että tapahtuman yhteydessä on LiiKe-keräyspiste, jonne voi viedä ehjiä ja hyväkuntoisia kesäurheiluun tarkoitettuja varusteita? Lahjoitukset toimitetaan Tansaniaan tukemaan lasten koulunkäyntiä ja harrastuksia sekä äitien terveitä elämäntapoja.


Sinulla on ihan saletisti siellä kaapin kätköissä toppia ja trikoota joita et käytä. Vie tuonne niin saat kaappitilaa ja hyvän mielen!

 

LiiKe-järjestön hankkeita voi tukea myös ostamalla liikuntavarusteita Afrikkaan tai tehdä suoran lahjoituksen esim. Äidit ja tyttäret -liikuntakampanjaan.

Mikä LiiKe? (lyhentäen lainattu:)

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe on suomalainen kansalaisjärjestö, joka motivoi lapsia koulunkäyntiin liikunnan avulla. Esimerkiksi jalkapallojoukkueen kokoaminen houkuttelee paikalliselle koululle lapsia, jotka innostuvat liikunnan kautta myös koulunkäymisestä, sillä harjoituksiin osallistuminen edellyttää, että käy oppitunneilla.

Liikunta kohentaa terveyden ja vireyden lisäksi myös oppimistuloksia. Tutkimusten mukaan aktiivisesti liikuntaa harrastavien nuorten oppimistulokset ovat 20 % parempia vähän liikuntaa harrastavien tuloksiin verrattuna.

Etenkin kehitysmaissa liikunnalla ja urheilulla on huomattavan suuri merkitys. Lähes kaikki lapset pitävät urheilusta ja haluavat osallistua eri liikuntatapahtumiin. Aikaisemmin opetuksesta pinnanneet oppilaat palaavat koulun penkille, koska koulu on ainoa paikka, jossa voi pelata uusilla palloilla ja olla osa joukkuetta.

LiiKe toimii lisäksi merkittävänä viestinvälittäjänä: turnausten yhteydessä tehdään esimerkiksi HIV-valistusta. Myös tytöille on muodostettu omat joukkueensa, mikä puolestaan tuo sukupuolten välisen tasa-arvon tärkeyden esiin.

Lahjoitusten lisäksi liikunnalliset ja seikkailumieliset henkilöt voivat hakea vapaaehtoistyöhön Afrikkaan järjestön kautta, sillä se hakee jatkuvasti liikunta- ja kasvatusalan opiskelijoita ja ammattilaisia eri projekteihin. Lue lisää täältä.

Jos haluat mieluummin tai lisäksi tukea kotimaan vähävaraisia tai ongelmaperheissä kasvavia lapsia, voit tukea liikuntaharrastusta tai lahjoittaa varusteita Hopen kautta. Sivuilta lainattua:

Harrastaminen antaa lapselle mielekästä tekemistä ja vie ajatukset hetkeksi pois arjesta, minkä vuoksi se on erityisen tärkeää lapsille, joita elämä on kohdellut kaltoin.

Hope tukee myös lasten omatoimista liikkumista keräämällä käytettyjä ja uusia urheilutarvikkeita ja jakamalla niitä perheille ja laitoksiin. Keväisin tavoitteena on jakaa tavallista isompi määrä polkupyöriä. Hope ottaakin aina mielellään vastaan hyväkuntoisia liikuntavälineitä! Linkkiä seuraamalla löytyy monta erilaista vaihtoehtoa auttaa.

Minä yritän paitsi ehtiä askarrella häikäisevän Naisten Kymppi -asuni, myös skauttaamaan läpi treenivaateläjäni lahjoitusta varten. En todellakaan tarvitse niitä kaikkia itse!

***

Some easy exercise-related ways to help children in both Africa and Finland.

Share

Kommentoi