Minua on huijattu

Fitness Führer

Kuinkakohan moni on aloittanut juoksuharrastuksen sillä perusteella, että se on helppo laji kiireiselle ja edullinenkin vielä? Lenkillä käyminen ei vaadi tiukkoja aikatauluja, suurta määrää varusteita tai paljoa aikaa: puoli tuntia suoraan kotiovelta ja takaisin, ja treeni oli siinä. Näinhän sitä meille myydään.

Mutta mitä käy, kun jonkun aikaa juoksentelee? Ennen siinä puoli tuntia tosiaan oli tarpeeksi, sitten sekä aika että siinä juostu matka alkaa tuntumaan lyhyeltä. Vauhtikin kasvaa sen verran, että joutuu lähtemään jolkottamaan toiselle puolelle kaupunkia. Yhtäkkiä lenkki viekin aikaa tunnin, puolitoista.

T-paita ja verkkarit eivät enää kelpaa, pitää olla tekniset topit ja trikoot. Sukkia myöten on verhouduttava uusimman teknologian mukaisiin kuituihin. Aluksi sitä pisteli menemään yläasteaikaisilla lenkkareilla, mutta nyt on luettava lehdistä ja netistä kenkävertailut, käytävä fysioterapeutin analyysissä ja kierrettävä asuinpaikan jokainen urheiluliike popoja sovittelemassa. Aikaa palaa ja rahaa myös.

Sinäkin tuijottaisit synkeänä veteen jos Garminisi olisi hajonnut kesken pitkän lenkin, ja tekniset trikoosi olisivat jättäneet vyötäröllesi puoli senttiä syvät painaumat.

Sitten sitä keksii, että menee kokeilemaan johonkin juoksutapahtumaan kuntoaan. Samalla voi heittää hyvästit sille aikatauluttomalle juoksentelulle, seuraavien 12 viikon ajan on tarkkaan ohjelmoitu milloin hölkätään ja minkä verran. Eikä aikaakaan, kun lenkki- ja kisasuunnitelmat on tehty puoleksi vuodeksi tai vuodeksi eteenpäin. Aikaa menee entistä enemmän, ja rahaa, sitä vasta kuluukin.

Niin se vapaus on mennyttä ja sitä myöden myös ex tempore -lähdöt, lenkin suunnittelu alkaa jo paria päivää ennen. Juoksuohjelmasta katsotaan, mitä pitää tehdä, ja sen mukaan sitten syödään ja juodaan, jotta suorituskyky olisi optimaalinen. Lenkilläkään ei sovi hölkötellä miten huvittaa, vaan sykemittarista seurataan sydämenlyöntejä, vauhtia ja matkaa.

Oheisharjoittelu ja hieronta-ajat valtaavat tilaa kalenterista, pilatesrullat olohuoneesta ja linimentit kylppärin kaapista. Keittiö pursuilee tuiki tarpeellisia lisäravinteita, sekä tietysti leipää ja pastaa. Lomamatkat suunnitellaan juoksemisen ympärille. Tuntien ja eurojen räknääminen on lopetettu aikoja sitten.

Vähän kyllä ihmetyttää. Kun sunnuntaina lähtee tekemään viikon päätreenin, ei ole kotona moneen tuntiin. Eilenkin meni koko päivä, kävin tosin uimassa välillä (kuten kuvasta näkyy). Mitä sille puolelle tunnille tapahtui? Ja missä ne kaikki kuntosalimaksuista säästyneet rahakasat oikein ovat?

Ei sillä että valittaisin, päinvastoin. Mutta se, joka myi minulle ajatuksen juoksemisesta mainituin perustein oli kyllä melkoinen huijari.

 

P.S. Muistathan, että Fitness Führer löytyy nykyisin myös Facebookista.

***

They say that running is efficient, cheap and easy. Maybe at first, but soon you are using ridiculous amounts of money on any piece of clothing that's technical, scheduling whole year according to your runs and spending hours on a single run.

Share

Kommentit

Lotta Katariina
Pumpui

I feel you! Joskus kirjoitinkin siitä, kuinka juokseminen ei ole yhtään niin yksinkertaista kuin väittävät: http://www.lily.fi/blogit/pumpui/tekniikkalaji-tamakin :D

FFFifi
Fitness Führer

No just näin! Mulla ei tosin ole tuota musiikkilaiteongelmaa, kun en kuuntele musiikkia juostessa. Voisin kyllä aloittaa, jos löytäisin sellaiset kuulokkeet, jotka pysyvät korvissa. Hirveä show tulee siitäkin: mistä löydän kuulokkeet ja toimiiko ne kuten haluan, ja sitten pitää saada sellainen käsivarsi-kännykänsäilytinjuttu kanssa...

Lotta Katariina
Pumpui

Mulla on nimenomaisesti juoksuun tarkoitetut kuulokkeet, jotka laitetaan tosta korvan takaa. Niissä on myös klipsu, jonka voi kiinnittää puseroon ettei se naru heilu miten sattuu. Ostin ne jostain urheilukaupasta Lontoosta muutamalla punnalla. Äänenlaatu ei oo taivaallinen mut ei myöskään tipu korvista.

FFFifi
Fitness Führer

Just jotain tuollaisia olen miettinyt. Oon vaan aika epävarma siitä, että löydän sopivat ja siksi tuollainen "pari puntaa" -hinta olisi sopiva :D Mitään kymppejä en viitsi maksaa jos ne ei toimikaan :/

Tiinuska / Parempia polkuja (Ei varmistettu) http://parempiapolkuja.blogspot.fi

Niin totta! Tämä toinen totuus juoksusta on alkanut valjeta myös minulle nyt, kun olen harrastanut juoksua reilut puoli vuotta. Olihan se helppoa ihan silloin alussa, kun jaksoi maksimissaan kaksi kilsaa kerrallaan ;) Mutta en vaihtais! Ps. Myös mun Garmin on temppuillut, erityisesti syketoiminnon osalta. Taidan lähettää kapistuksen huoltoon ja köpötellä tyytyväisenä lenkkipolulla kävelyvauhtia, kuvitellen, että kiidän kuin gepardi.

FFFifi
Fitness Führer

Näin siinä käy :D

Munkin täytyy pistää toi huoltoon, juuri hommasin eikä toimi :/ Mä olen vasta kotona saanut sen ikävän yllätyksen, kun olen luullut juoksevani tosi kovaa ja sitten todennut, että vauhti oli jotain 7,5 min/ km :P Ei pitäisi tarkistaa sitä matkaa & aikaa niin voisi olla vaan tyytyväinen!

Inka / alternatiiviurheilija.net (Ei varmistettu) http://minaitte.net

Hah, tää on niin totta. Pitkien juoksulenkkien mahduttaminen aikatauluun on välillä tosi tuskaista. Ja niinkin voi käydä, että liika suunnitelmallisuus syö sitä spontaanin lenkillelähtemisen iloa. Se on harmi.

FFFifi
Fitness Führer

Joo, ja kun se ei ole vain niin päin, että minne sen saa tungettua, vaan myös niin, että mitä sen jälkeen pystyy tekemään. Että mites sinne seuraavalle viikolle sitten enää mahtuu treenejä jos siinä pitää lepopäiviä välissä :D

Olen myös todennut, että hyvistä aikeista huolimatta en pysty noudattamaan juoksuohjelmia. Kun jos en vaan halua/ pysty tehdä tänään intervalleja, niin en tee, sitten vaan hölköttelen miten huvittaa/ onnistuu. Että joku sellainen vapaus pitää olla :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Niin... ja aina kun rupean juoksemaan enemmän, alkaa venyttelyynkin kulua aikaa joka päivä se puolisen tuntia. Ja se ketutuksen määrä, kun jalat ei toimikaan juostessa niin kuin pitäisi, syntyy selittämättömiä ongelmia, kuluu kouratolkulla buranaa, illat kuluu kylmäkuumahoitoa tehden ja päivät jääpussilla sääriä hautoen. Ja silti on vaan juostava, on se kumma.

Eikä se ihan halpaakaan ole. Nimim. ostin eilen 230 taalalla uudet lenkkarit, viisi paria juoksusukkia ja customoidut pohjalliset...

FFFifi
Fitness Führer

Näinpä :D Mä laiminlyön ihan älyttömästi rullailuja, venyttelyjä ja hierontoja, mutta silti niihin tuntuu menevän liikaa aikaa...

Piipo79

ja sitten kun on lapsi niin pitää ostaa hirmuisen kalliit juoksurattaatkin :-)

FFFifi
Fitness Führer

Mä vedin vaan Emmaljungan avorattailla :D Vähän tönköt, mutta kyllä niillä selvisi, en tosin kovin usein lasten kanssa juossut (tai pistin miehen työntämään :P).

Piipo79

Oho, tuleehan siinä lenkille vastetta. Meillä on semmoiset hullun isopyöräiset kärryt mutta niillä juoksee hyvin 15km (hidastaa noin 10 min normaalivauhtiin verrattuna). Mut sitten jos laskee paljonko vaunuille tulee hintaa/juoksu niin alkaa hirvittään. Niillä vaunuilla ei nimittäin todellakaan mennä kaupungille pörräämään, ellei sitten halua oikein kovasti huomiota :-)

FFFifi
Fitness Führer

Oli siinä vähän turhaa painoa joo. Joskus juoksin niin, että kuopus istui kyydissä ja esikoinen seisoi tavarakorissa, se oli suoraan sanottuna kamalaa :D Mut mulla oli lapsetkin jo sen verran isoja kun aloin juoksemaan, että olisi varmaan ollut lähempänä satasta per käyttökerta, ei raaskinut ostaa :P

Juoksurattaita pitäisi saada esim. kirjastoihin, niissähän on sauvakävelysauvoja yms. jo nykyisin. Tai leikkipuistoihin!

Omenainen

Osuva kirjoitus. Jooga ja uinti eivät enää täälläkään riitä, ja aivot raksuttavat pelottavasti loman jälkeen pitkään uinuneen lenkkeilyharrastuksen uudelleenaloittamisen puolesta. Sen puolituntisen.

FFFifi
Fitness Führer

Kannatta ehdottomasti aloittaa, juoksu on helppo ja halpa harrastus XD

Mindeka
Ma-material Girl

Ja lisätään kuluihin nyt vielä lääkärit ja urheiluhierojatkin, jos (kun) alkaa rasitusvammojakin tulemaan ;)

SallaP (Ei varmistettu)

Hihii, ihan totta. Juuri noin mullekin on käynyt:)

Kommentoi