Onko olemassa bloggaajan vastuuta?

Ladataan...
Fitness Führer

Olette ehkä törmänneet Onnenpäivä-Annen juttuun siitä, että netissä keskustellaan hänen oletetusta itserakkaudestaan ja turhamaisuudestaan? Postauksen kommenteissa vierailija esittää huolestumisensa siitä, että tällaiset treeniblogit ja treenibloggaajat antavat huonoa esimerkkiä: Itsestään pitäminen on aina hyvä asia. Huono asia sen sijaan on se, että esittelee kulttuurin luomaa erittäin korostunutta ulkonäköihannetta muille ja olettaa saavansa siitä pelkästään myönteistä palautetta. Tällainen äärimmämisyys on monenlaisen ongelmakäytöksen lähtökohta. Kun asetetaan korkeat tavoitteet, jotka on vaikea tavoittaa, siitä seuraa mielen rikkoutuminen.

Ottamatta kantaa postauksen varsinaiseen aiheeseen saati Onnenpäivään ja sen kirjoittajaan, vierailija ei puhu ihan höpöjä. Treenatun vartalon esitteleminen netissä ei ole ongelmaton juttu, vaan se voi todella pönkittää haitallisia käsityksiä. Siitä huolimatta miten hyvät aikeet kuvien julkaisijalla olisi.

Bloggaajana ajatus on helposti, että tokihan sitä nyt saa näyttää, omaa kroppaansa omassa blogissaan. On hyväkin näyttää: oma timmiyshän voi motivoida muita! Motivointi esitetään usein päällimmäiseksi syyksi pitää treeniblogia, samoin motivoituminen syyksi lukea niitä. Treenijuttuja luetaan myös mielenkiinnosta, ja ehkäpä äärimmäisyys kiinnostaa enemmän kuin perusmeininki. Siksi suosittu treenibloggaaja saattaa olla kovinkin timmi, paljon treenava ja tarkasti syövä. Samanlainen ekstreme ja eskapismi kiinnostaa myös muotiblogeissa: ilmeisesti keskivertolukija haluaa nähdä bloggaajan juomassa skumppaa luksusmerkkien ostoskassien ympäröimänä.

Yletön treenaaminen ei kuitenkaan ole hyväksi, niin kuin ei ole yletön skumpanlatkinta ja shoppailukaan. Molempien esittely voi paitsi kannustaa haitalliseen toimintaan (ja ääritapauksissa olla yksi tekijä tuossa mielen rikkoutumismahdollisuudessakin), myös tukea sellaisia näkemyksiä ja uskomuksia jotka eivät ole millään tavalla hyväksi. Tämä on fakta, vaikka ei ehkä sellainen jonka bloggaaja mieluusti myöntäisi.

On helppo sanoa, että lukijan ei tarvitse ottaa bloggaajasta mallia. Omia aivoja saa käyttää, eikä inspisjutuista ole pakko inspiroitua. Se, että bloggaajalla on timmi vartalo, ei tarkoita sitä, että lukijallakin pitäisi olla. Eikä näitä liiallisuuksiin menijöitä suinkaan joka blogista löydy, ja iso osa postauksista on oikeasti tsemppaavia tai harmittomia. Mutta mitä enemmän vaikkapa sikspäkkejä julkisessa kuvastossa näkyy, sitä normaalimmiksi - ja normittavammiksi - ne muuttuvat. En sano, että treenibloggaajien pitäisi lopettaa kroppansa esittely. Sanon, että on hyvä tiedostaa tämä. Suositulla bloggaajalla on melkoinen yleisö, jolloin tekemisistään olisi hyvä tuntea vastuuta.

Useimmitenhan vastuu vyörytetään lukijalle: Lukijan pitää ymmärtää, että blogi ei ole koko totuus. Että siinä esitetään valittu osa elämästä. Että totuutta voidaan taivuttaa sekä estetiisten vaatimusten että tarinallisten tarpeiden mukaan. Medialukutaitoa pitää olla. Bloggaajan elämää ei pidä seurata, jos sen kokee haitalliseksi. Mikään pakko ei ole lukea jos ei miellytä!

Totta sekin. Lukijan tulee ymmärtää, että bloggaaja voi kirjoittaa ja esittää asiat miten tahtoo. Aidoinkin postaaja jättää aina jotain pois ja korostaa jotakin. Sekä kirjoitettu teksti että sen lukeminen on aina tulkintaa, kuvista nyt puhumattakaan, joten mitään absoluuttista totuutta ei voida edes saavuttaa. Halutessaan bloggaaja voi myös valehdella suut silmät täyteen, se on ihan sallittua.

Lukijalla on vastuunsa, mutta se ei poista bloggaajan vastuuta. Vastuuta siitä, minkälaista elämäntapaa esittelee ja millaiseen toimintaan kannustaa. Siitä huolimatta että lukijoiden mahdolliset syömishäiriöt tai itsetunto-ongelmat eivät ole bloggaajien vika, puhumattakaan nyt jostain vaatteiden tuotannon ongelmista. Mutta jos on asemassa, jossa voi vaikuttaa muiden ihmisten käsityksiin, näkemyksiin ja elämään muutenkin kuin vain asuinspiraation tasolla, eikö ole aika pöljää jättää se mahdollisuus käyttämättä? Koska minulla on oikeus toimia näin?

Treeni on mennyt hukkaan jos siitä ei ole kuvaa. Vaan miten meihin vaikuttaa jatkuva kuvatulva saleilta?

Ei se vastuullisuus tietenkään ole yksinkertaista vaan melkoista tasapainottelua. Totta kai jokainen haluaa esittää itsensä positiivisessa valossa, ja mitä nyt sellaisestakin treeniblogista tulisi, jossa bloggaaja treenaisi kerran kahdessa viikossa ja kertoisi lopun ajan sipsien syönnistään. Aika höpsöä olisi myös julkaista kuvia, jossa ei näy lainkaan kroppaa, että ei vain anna kenellekään sellaista käsitystä että kaikkien pitää näyttää samalta.

Toisaalta terveimmästä, rennoimmaista ja vastuullisimmastakin asenteesta huolimatta bloggaaja ei voi kontrolloida sitä, miten hänen blogiaan luetaan. Jotkut näkevät turmiota siellä missä sitä ei ole, ihan samoin kuin hyvettä siellä mikä on siitä kaukana, mikä on ehkä se hankalin asia koko kuviossa. Onnenpäivän tapauksessa koko blogia ja kirjoittajaa arvioitiin yhden postauksen perusteella. Joskus ei lueta sitä yhtäkään juttua, mutta näkemys turmiollisen materiaalin levittämisestä on selvä.

Silti minusta olisi hyvä, että jokainen julkisesti luettavaa blogia kirjoittava miettisi edes hiukan minkälaista maailmankuvaa ja millaisia asenteita sanoillaan ja kuvillaan välittää. Se, että vastaanottajan tulkintaa ei voi kontrolloida ei ole syy vetäytyä vastuusta. Eikä mun blogi mun säännöt ole hyvä perustelu kuin ehkä hiekkalaatikkoikäisen mielestä.

Blogiahan kirjoitetaan lukijoille, ei se muuten olisi julkinen. Asiakaspalvelua siis. Vaikka on hienoa haluta tarjota motivaatiota, inspiraatiota, iloa ja kepeyttä, ei niiden tarvitse sulkea tiedostavaa asennetta pois. Toki voidaan keskustella blogien funktiosta ylipäätään, mutta mielestäni kevyessäkin viihteessä voi olla taustalla vastuullinen pohjavire. Se on parempaa asiakaspalvelua kuin pelkän hötön tarjoilu.

***

Is a blogger responsible for her/his affect on readers? I think that is. It's often said that everyone is allowed to blog the way they want, and it's true. Nevertheless, I think that everyone who writes public texts should think what kind of attitudes they present.

Share

Kommentit

Kukkavarvas (Ei varmistettu)

Tää on aina aika ongelmallinen kenttä miettiä. Niin lukijan kuin kirjoittajankin puolelta. Mä luen hyvin erilaisia blogeja ja kaikista raadollisimpia taitaa olla nuo vanhemmuuden alle menevät aihepiirit.
Vaikka siellä kuinka kirjoittaja rajaa ja miettii että miten kirjoittaa niin siitä huolimatta monesti lukija näkee mitä haluaa ja lukee miten haluaa. Ne asiat saattaa olla itsellä niin kipeitä ja niin lähellä. Tietyssä pisteessä mun mielestä voi ajatella "mun blogi, mun säännöt" ja viheltää sitä peliä poikki. Ei se kokonaisuutena ja kaiken kohdalla voi olla aina perusteena mutta tietyissä tapauksissa. Asiakaspalvelun pitää mun mielestä pelittää molempiin suuntiin. Vastuuta voi mun mielestä odottaa kummaltakin osapuolelta.

FFFifi
Fitness Führer

Ihan totta. Tämä on tosi hankalaa juuri siksi, että lukija tulkitsee miten tulkitsee. Onhan se "tavallisessakin" kommunikaatiossa niin, että mietitään mitä se nyt tuolla tarkoitti, arvosteleeko se mua jotenkin yms., niin blogeissa vielä helpommin käsittää väärin tai näkee asiat niin kuin itse näkee.

Jossain tapauksissa on kyllä pidettävä ne omat säännöt. Kuten nyt tuossa Onnenpäivän, vaikka keskustelu varsinaisesti alkoi muualla.

sokeris (Ei varmistettu)

Mun mielestä saa korostaa niitä oman elämänsä hyviä puolia tai jotain mitä on saavuttanut vaikka niillä timmi-kroppa-kuvilla. Yleensä (hyvistä) treeniblogeista kuitenkin käy ilmi, että ei tuo kroppa tule salilla selfietä ottamalla tai skumppaa litkimällä ja todennäköisesti se vaatii valintoja, ehkä uhrauksiakin. Vastuuta voi kyllä odottaa lukijaltakin. Siinä kuinka paljon, voi toki miettiä minkälainen blogin pääasiallinen lukijakunta on: aikuisten ymmärrykseen pitäisi voida luottaa, teinien ei välttämättä niin huoletta.

Se vastuullisuus liittyy mielestäni siihen, että kertoo realistisesti omista valinnoistaan asettamatta itseään muiden yläpuolelle, omaa erinomaisuuttaan korostamatta ja muiden ehkä toisenlaisia valintoja haukkumatta tai arvostelematta. Ja toki esim. treeniblogeissa myös siihen, että ne esitellyt tulokset vaatii oikeasti treeniä ja joskus saattaa tulla loukkaantumisia tai hetkittäinen motivaatiolässähdys ja myös siihen, että tällaisia kohdatessaan bloggari osaa olla armollinen myös itselleen.

Itse luen nykyään lähinnä aikuisten kirjoittajien blogeja, joissa ei lietsota tietynlaista kauneusihannetta, kaupallisuutta ja kulutushysteriaa, pilkata tai arvostella muita sekä joista ymmärtää, että tämä ei ole bloggarin koko elämä tai elämän keskipiste, vaikka ei siitä muusta välttämättä kirjoitakaan.

SatuHa (Ei varmistettu) http://rennostikuntoon.net

Mielenkiintoinen aihe. Itselle tuli mieleen myös vastakkainen tilanne: jos pistän blogiini kuvan isoista alleistani (enkä pyytele sitä anteeksi), niin kehotanko minä sitten epäsuorasti ihmisiä olemaan huolehtimatta omasta terveydestään?

Ja tuo mielenterveys / syömishäiriöaspekti on mielenkiintoinen myös. Rupesin alun perin pitämään englanninkielistä blogia ja olen tutustunut lukemattomiin blogeihin vuosien aikana. Tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että weight loss and fitness bloggaajilla on (ainakin joskus ollut) syömishäriö.

FFFifi
Fitness Führer

No siis noihan nykyään tunnutaan ajattelevan (kuten joku tuossa alempana kommentoikin)... Mun mielestä kuvien näkeminen alleista ja muista "virheistä" on hyväksi, koska me niin vähän nähdään mitään muuta kuin täydelliseltä vaikuttavia kroppia julkisesti.

Joo näin taitaa olla, törmäsin keskusteluun aiheesta jonkun aikaa sitten. Itse mä en ole niin perehtynyt, mutta kuulemma tosi moni suomalainenkin fitness/treenibloggaaja on kirjoittanut syömishäiriöstään (kaiketi ainakin virallisesti parantuneesta, en tiedä onko kukaan kertonut että sairastaisi edelleen). Joskus silloin blogien alkuaikoina en muista että olisin koskaan edes törmännyt nykyisenkaltaisiin treeniblogeihin, mutta jo silloin oli laihdutusblogeja ja syömishäiriöblogeja.

Vau mikä vauva!

"Lukijalla on vastuunsa, mutta se ei poista bloggaajan vastuuta. Vastuuta siitä, minkälaista elämäntapaa esittelee ja millaiseen toimintaan kannustaa."

Tästä kohdasta tuli mieleen, että jollain tavalla myös se oman elämän tavallisuuden korostaminen voi häiritä. Siis esim treeni- tai sisustusblogeissa puolustuksena esitetyt kommentit, että ihan tavallinen ihminen mäkin oon, ihan tavallista elämää niin kun muillakin. Se "tavallisuuden" käsite on aika laaja ja ois kohtuullista muistaa, että ei ehkä kannata antaa olettaa tavallisen elämän yleisesti sisältävän kahden käden sormien määrää intensiivisiä treenikertoja viikossa, tarkasti laskettuja ruokia, design-laseja ja antiikkikirppiksiltiä saalistettuja peilinkehyksiä. Mä ymmärrän tietysti sen, että henkilölle just se ehkä on sitä tavallista elämää, ja toisaalta että sillä tavallisuudella pyritään korostaan just sitä, että pelkkä blogissa näkyvä ei oo kaikki mitä elämässä on ja tyyppi ei oo mikään yli-ihminen. Mut jos blogia seurataan jonkun nimenomasen aiheen takia, niin se jonkinlainne tavallisuuden mainostaminen ehkä vähän vääristää yleistä käsitystä.

Ja koska mun pää ei nyt toimi, kirjotin näemmä vaan sekalaisemmin sen, mitä jo ite kirjotit normaalimman ja normittavamman osalta... :D

FFFifi
Fitness Führer

Tämä oli ylipäätään aika vaikea aihe kirjoittaa :D Kun toisaalta se on ihan selvästi niin, että bloggaaja saa kirjoittaa mitä tahtoo, eikä taas sillä vastuullisella otteella voi välttää sitä, että ihmiset lukee mitä haluaa...

Mutta joo, ymmärrän kyllä pointin. Bloggaajan "tavallisessa" elämässä on kuitenkin se, että mitä äärimmäisempää ja intensiivisemmin johonkin keskittyvää se on, sitä varmemmin sieltä puuttuu jotain muuta yleensä tavalliseen elämään kuuluvaa. Viehän jo pelkästään se bloggaaminen aikaa, saati sitten se bloggaamisen aihe. Joten on ihan selvää, että sinne ei enää mahdu ihan kaikkea muuta. Mutta eihän se lukijalle näy mistä tingitään, ja sitten ihmetellään että miten mulla vaan ei ole aikaa treenata 20 tuntia viikossa tai juosta kirppiksillä ja huutokaupoissa. Toki jokainen itse valitsee että mitä siihen omaan tavalliseen elämään kuuluu, että eihän siihen ihan joka asiaa tarvitsekaan mahtua, mutta lukijalle ehkä tulee sellainen kuva, että joka asia olisi pilkun päälle.

Itsellekin heräsi ekana mieleen ajatus tuosta "tavallisesta elämästä" ja siitä, mitä siihen voi sisältyä. Missä menee ns. normaalin rajat? Monesti se tavallisuuden korostaminen on minusta se pahin ongelma.

Itsekin tykkään treenailla (moni mun blogia/kommentointia seurannut on varmaan sen havainnut) ja täällä ulkomaailman puolella moni tuttu on sitämieltä, että mä treenaan paljon. Puolisokin joskus marisee, että ku sä oot aina treenaamassa. Mutta sitten joku seuraamani treeniblogin tyyppi väittää olevansa ihan "tavallinen" tyyppi ja elävänsä ihan tavallista elämää ottaa asiakseen kertoa viikon treeni ja ruokavalionsa, niin sitten iskee ahistus. Paljon treenaavan identiteetti kaatuu kun joku ihan "tavallinen" treenaa tyyliin 5x niin paljon kun mä ja syö ehkä 100xterveellisemmin. Että miten mä voin sitten itse rakentaa oman identiteettini osittain sen treenaamisen kautta jos mä en pääse edes "tavallisen" ihmisen määriin. Voin kuvitella, että joku nuori alkaa reenata enemmän (liikaa!).

Aikuisena ihmisenä toki tulen siihen tulokseen, että sillä mitä muut tekee tai on tekemättä ei tarvitse olla oman identiteettini kanssa mitään tekemistä. Pidän itseäni urheilullisena kaikesta huolimatta.

Tavallisuus ja normaalius kun voi tarkoittaa ihmisille niin monia asioita. Ja kyllä toisinaan kun oikein asiaa pohdiskelee niin nuo tyypit jotka treenaa 3xpäivässä ja syö hyberterveellisesti saattavat korostaa sitä tavallisuuttaan juuri siksi että tietävät itsekin että siinä on joku ongelma takana. Eli halutaan sanoa että oon tavallinen ja syön kerran kuukaudessa pullan jotta kukaan vaan ei huomaa kuinka iso ongelma tää asia mulle oikeesti on. Ja huom! En sano että kaikilla paljon treenaavilla on ongelma, mutta osallla saattaa olla.

FFFifi
Fitness Führer

Toi on kyllä hankala kysymys, koska se kaikki muu elämässä vaikuttaa niin paljon siihen, mikä on normaali määrä esimerkiksi treeniä kullekin. Samalla laillahan se on vaikka syömisen kanssa, mikä on normaali määrä ruokaa? Jos ei ole kovin kiinnostunut syömisestä, ei liiku ja on kevyt työ jonne menee autolla, on normaali määrä pieni, ja paljon liikkuvalla, raskasta työtä tekevällä joka tykkää syödä normaali määrä on isompi.

Jonkinlaisia suuntaviivoja siihen voi tietysti vetää. Että jos kaikki aika menee jonkun puuhan parissa ihan pakkomielteisesti, niin ei se normaalia ole. Tai jos siitä alkaa koitua haittaa. Kyllähän tosi usein näille tosi paljon treenaaville tulee sitten stoppi, ylikunto, sairastelua tai jostain syystä homma loppuu kuin seinään. Mutta jos se iso kuormitus on tasapainotettu muun elämän kanssa hyvin ja sitä on useamman vuoden taustalla siihen tasoon nostettu, niin ei välttämättä tule mitään ongelmaa.

Treenaaminen on muutenkin niin yksilöllinen ja monitahoinen juttu, että sitä ei hirveästi muiden kannalta kannata katsoa. Ja tulokselliseen treenaamiseen ei tarvitse montakaan tuntia viikossa. Puhumattakaan nyt siitä, että kaiken treenaamisen ei todellakaan tarvitse olla tuloksellista, vaan sitä voi harrastaa ihan huvikseen.

wannabe-fit (Ei varmistettu)

Hyvä postaus ja tärkeä aihe. Itse asiassa samaa oon viime päivinä miettinyt minäkin - ja siis sun kohdalla, tosin siis myönnettäköön että pohdinnoissani suurin kipinä lienee ollut kateus. Musta on superhienoa, että arvostat kirjoituksissasi (ja uskomukseni mukaan myös elämässäsi) korkealle tavallisuutta, arjesta nauttimista ja kauneusihanteiden vallasta pois pyristelemistä. Ja toisaalta musta on hienoa, että tykkäät treenaamisesta ja se aivan ansaitusti näkyy. Järjellä ymmärrän, etteivät ne poissulje toisiaan, mutta välillä tuntuu suorastaan rienaukselta, että tyypillä, joka sanoo, ettei kellään tartte olla sikspäkkiä, jollei tahdo, on itsellä sen pikkuruisen uuman lisäksi myös hillitön haba ja nätti tukka :)

Pointtina siis, että vaikea aihe. Ja että kadehdin sun kykyä syödä kakku ja säästää se. Ja että ymmärrän, että äskeisestä kielikuvasta huolimatta ne eivät poissulje toisiaan, vaan voisin itsekin inspiroitua ja lähteä lenkille, vaikka sitten pääsiäissuklaata sen jälkeen söisinkin.

FFFifi
Fitness Führer

Älä ihmeessä mua kadehdi! Vyötärö ja haba on suurelta osin geneettisiä, ja olen saanut geenilotossa paljon huonompiakin arpoja. En vaan esittele niitä niin hanakasti...ja mitä hiuksiin tulee, niin ne on Intiasta, mun omat hiukset on yksi niistä tyhjistä arvoista :D

Tämä on kyllä hankala aihe. Ja omalla kohdalla koen ongelmalliseksi sen, että samallahan mä itse pönkitän näitä kauneusihanteita kun julkaisen tällaisia poseerauskuvia. Tosin koen, että koska julkaisen meikittömiä ja vähän räjähtäneitä otoksia, niin ajattelen että se on sellaista pientä vastustamista sitä kohtaan että pitäisi olla jotenkin täydellinen. Mutta ei se silti poista sitä faktaa, että mä kuitenkin olen osaltani viestimässä tällaisten kuvien kautta että naisen pitäisi olla treenattu, vaikka mä en ajattelekaan niin.

Mä toivoisin että ne ihanteet olisivat niin väljät ja sallivat, että kenenkään ei tarvitsisi tuntea kateutta  saati kokea olevansa jotenkin viallinen kun ei näytä joltain tai joku muu näyttää joltain. Mutta kyllä mä itsekin usein ajattelen että aarggh miksi mä en voi olla ton näköinen/miksi mulla ei voi olla jotain ominaisuutta yms., en mä mitenkään immuuni ole! Viimeksi just noissa viikonlopun gaaloissa, tyypit näyttää kuvissa tosi upeilta ja itsestä tuntuu että näyttää ihan olmilta :D

wannabe-fit (Ei varmistettu)

Voi että, kyllä se taitaa niin olla että jos jotain sulta kadehtii niin itsensä ilmaisemisen taitoa ja huumoria :D yksitäisen bloggaajan vastuuttamisen sijaan lienee hedelmällisempää olla tyytyväinen ja kiitollinen niistä omista hyvistä puolista ja muistaa mustempina hetkinä, että niitäkin osuu parempiinkin piireihin. ;)

FFFifi
Fitness Führer

Totta! Ei vaan ole mitenkään erityisesti tyytyväisyyttä ruokkiva tämä meidän kulttuuri, päin vastoin. Vaatii ihan keskittymistä siihen, että osaa olla tyytyväinen.

Suvi1 (Ei varmistettu) http://kantapaankautta1.blogspot.fi/

Tärkeä aihe, ja yhdyn mielipiteeseesi. Niinhän se on, että vaikka blogin kirjoittajalla itsellään ei olisi mitään ongelmaa treenaamisen ja syömisen suhteen, niin lukijalla voi olla. Kaikkea vastuuta ei tokikaan voi laittaa blogin kirjoittajalle, mutta voisihan tämä sitä kuitenkin edes hetken miettiä ennen kun painaa julkaise-nappia.

(Sitä en kyllä ymmärrä, miten juuri tuo Onnenpäivä on joutunut tulilinjalle. Löytyyhän täältä internetin ihmeellisestä maailmasta paljon pahempiakin esimerkkejä.)

FFFifi
Fitness Führer

Onneksi se on tosiaan aika pieni osa bloggaajista jonka nyt hirveästi pitäisi miettiä että mitä julkaisee. Tai sitten mä olen osunut lukemaan pääasiassa asiallisia blogeja :D

Mä luulen, että ihan puhdasta sattumaa. Siinähän oli ihan selvää, että blogia ei oltu luettu, yhteen postaukseen vaan tartuttiin.

empuska

Hyviä pointteja. Jotenkin ironista tosin, että fitnessblogosfäärin mielestä negatiivinen kuva itsestänsä on juuri skumpan lipittely ja sipsujen mupeltaminen kuin mikään muu inhimillinen etikettivirhe tjsp. mitä useammat tuppaavat tekemään. Yksi ehdoton kestosuosikkini tässä on järjetön ihailu, olivat sitten fitnessmisut tai fat-acceptance-ihmiset. Yritä siinä sitten selitellä, että toinen on hyvä ja ok sellaisena, kun SINUN ihailujen kohde on jotain päinvastaista.

FFFifi
Fitness Führer

Ai voiko ihmisellä muka olla jotain muita huonoja puolia kuin viehtymys roskaruokaan ja alkoholiin :D

Musta on jotenkin hämärää kun nykyään tuntuu, että ei pystytä yhtään käsittämään sitä, että kaikki ei tavoittele samanlaista kroppaa tai pidä edes samanlaista kroppaa viehättävänä. Niin kuin missien kohdalla heti alkaa huutelu että kun ei niillä ole edes lihaksia. Häh? Joitain vuosia sitten kukaan ei ajatellut, että misseillä pitäisi olla lihaksia yhtään sen enempää että nyt pystyssä pysyvät ja kykenevät tallustamaan lavaa ees ja taas.

Nuorgam Emmi (Ei varmistettu)

Tuli noista misseistä mieleen, että näitkö sen yhden postauksen täällä Lilyssä jossa arvosteltiin missifinalisteja? Musta sekin on kyllä ihan sairaan ankeeta, ruotia nyt toisten ihmisten ulkonäköä omassa blogissaan sillä verukkeella, että "itsepä lähtivät kisoihin".

T Emmi, joka ei jostain syystä pysty puhelimella kirjautuun.

FFFifi
Fitness Führer

En nähnyt. Kuulostaa älyttömältä. Pitää yrittää kaivaa se.

FFFifi
Fitness Führer

MITÄ.

Mikä hitto ihmisiä vaivaa???

Pilvikeinu

Tärkeä aihe, joka pyörii omassa päässä aika usein blogeja lukiessa. Itse en kauheasti fitness -blogeja lue (paitsi ihanaa tätä ja loistavaa Rapakunnossa -blogia), mutta tyyli- ja lifestylejuttuja jonkin verran. Itse en seuraa muotia, eikä oma pukeutumiseni ole blogimatskua - plus olen köyhä opiskelija - mutta pidän kauniista kuvista ja esteettisesti kekseliäistä asuista. Silti välillä ahdistaa se kulutushysteria, jota blogit säteilevät. Enkä nyt tarkoita, että muotibloggaja on automaattisesti aivoton, vastuuton ja itsekontrolliton materialisti. Ei tietenkään ole. Mutta blogeista saa usein sellaisen kuvan, että ostettujen kamojen määrä on jotain ihan järkyttävää. Onko oikeasti ihan perushomma ostaa sama hame kolmessa eri värissä? Omistaa kymmeniä ja kymmeniä kenkäpareja? En tiedä, mutta joidenkin blogien perusteella on. Vaikka maailma ei nyt muutamaan puseroon varmasti kaadu, on näiden blogien välittämä kuva normaaleista kulutustottumuksista todella kestämätön. Kun muotibloggaajalla kerran on aikaa ja rahaa käyttää vaatteisiin ja sen lisäksi vielä valta vaikuttaa edes pikkuisen lukijoiden pukeutumiseen ja kulutustottumuksiin, haluaisin nähdä sitä valtaa käyteltävän vastuullisesti. Toki on aika masentavaa lukea sellaisia blogeja, jotka ovat täynnä superkalliita merkkivaatteita joihin ei kellään taviksella ole varaa, mutta on kai vaihtoehtojen "sata henkkamaukkariepua kuussa" ja  "pukeudun pelkkään Burberryyn" välissä joku kultaisehko keskitie?

Blogeissa näkyvien kehojen suhteen olen mietiskellyt sitä, miten väärin isoja tai lihavia tai "väärän"mallisia kehoja tulkitaan netissä. Välillä tuntuu siltä, että jos lihava ihminen postaa itsestään kuvaa tai videota tekemässä about mitään muuuta kuin laihduttamassa tai murjottamassa, on joku heti poliisina paikalla, että ei saa kannustaa ihmisiä lihavuuteen. Ilmeisesti se, että ihminen kehtaa olla tyytyväinen omaan itseensä edes siinä määrin, että tekee jotain sen sijaan että istuisi kotona häpeämässä, tarkoittaa sitä että ihminen samalla painostaa muita olemaan niin kuin hän. Logiikka on täysin pimeä, mutta siihen törmää todella paljon! Onko kaikilla ihmisillä todella niin sisäänrakennettu halu luiskahtaa läskeiksi, että jos heille paljastuu ettei lihavuus olekaan aina kurjaa, kamalaa ja invalidisoivaa, syntyy kansallinen läskeilybuumi? Jotenkin en usko. Mutta sen olen oppinut, että jos netissä lukee tai katsoo isoa ihmistä vaikkapa laulamassa, lausumassa tai tanssimassa - tai millään lailla antamassa ymmärtää, että rakastaa itseään ja ansaitsee myös muiden kunnioituksen ja rakkauden - ei pidä lukea yhtäkään kommenttia. Tästä syystä en myöskään uskaltaisi blogata tai tehdä videoita omalla naamallani, vaikka mieli tekisi. En usko, että jaksaisin sitä ällöpuheen määrää.

(Oho rönsyilyä. :D Mut siis tosi hyvä teksti, ja mulla oli kai jotain mielipiteitä. :))

FFFifi
Fitness Führer

Mä en hirveästi lue muotiblogeja, mutta sen vähän perusteella kyllä ihmettelen sitä ostamisen määrää. Mä en yksinkertaisesti tajua miten niitä vaatteita ehtii käyttää ja minne ne saa mahtumaan? Mun mielestä on tosi vastuutonta kannustaa ylettömään kuluttamiseen, ja jos blogeista haetaan pukeutumisinspiraatiota, niin se miten yhdistelet uudella tavalla jo omistamaasi olisi musta paljon hyödyllisempää inspistä kuin kokonaan uudet asut. Tosi kalliiden tuotteiden (jatkuva) ostaminen on myös ongelmallista, monet lukijoista ovat aika nuoria ja heille voi tulla sellainen käsitys että luksusta on pakko saada, oli rahaa tai ei.

Toi on kyllä käsittämätöntä. Että jo olemalla ylipainoinen jotenkin kannustaa muitakin lihavuuteen, mitä hittoa! Mä olen törmännyt joihinkin lihava ihminen tanssimassa tms. -videoihin, ja niissä on älyttömästi kommentteja että that's so sick and unhealthy. Onhan se todennäköisesti epäterveellistä olla ylipainoinen joo, mutta mitä ihmettä se liittyy asiaan! Eihän se mikään lihota sinäkin -promovideo ole!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Aivan kuten sanoit, tuo kohu meikäläisen blogin ympärillä sai alkuunsa ihan muusta kuin tästä vastuun perään huutelemisesta. Asia lähti liikkeelle spekulaatiosta, että huomionhakuisuuttani ja itserakkauttaniko kuviani tyrkytän blogiini. Joku sieltä sitten käänsi asian suuntaa tähän vastuun kantamiseen ja siihen miten vääristyneen kuvan annan lukijoille sairaalla blogillani.

Jos nyt tästä kaikesta mussuttamisesta etsitään se asian valoisa puoli, niin kaiken sen sonnan keskeltä sai kyseinen kommentoija sanottua jotain järkevääkin josta olen ehdottomasti samaa mieltä - kyllä bloggaajalla on vastuuta. Bloggaaja kun saattaa ihan haluamattaan luoda hirmuisen epärealistisen kuvan tekemisistään, oli se sitten treenaamista, lastenhoitoa, matkustelua tai ruoanlaittoa. Tämän opin itse viime vuoden puolella dieettini jälkeen ja tähän opintomatkaan tuo alkuperäinen tuohtuneen yleisön käsiin joutunut postauskin liittyi. Harmi vain, että se noin irralleen revittynä tulkittiin ihan väärin.

Mutta koska tästä kommentista tulisi nyt suhteettoman pitkä, taidan raapustaa tuon kyseisen postauksen taustoista tarkemmin omalle tontilleni jahka ehdin.

Hyvä kun nostit asian tämän laidan esille!

FFFifi
Fitness Führer

Toikin on yksi puoli, että bloggaaja voi paitsi tahallaan, myös tahtomattaan luoda tosi epärealistisen kuvan. Kun kaikkea ei mitenkään voi kertoa, sehän nyt menisi ihan järjettömäksi. Että jossain määrin lukijan kyllä pitäisi tajuta....mutta missä määrin, sehän on se ongelma tässä!

tiia_

Tosi hyvä postaus. Mä en juurikaan seuraa fitness/treenausblogeja (paitsi sun ja Annen, koska teillä on monipuolista sisältöä ja just tämmösiä ajatuksia herättäviä postauksia), mutta muoti- ja lifestyle-blogeja kylläkin. Ja joo, nää vastuukysymykset on elintärkeitä. Mulla oli ennen tyyliblogi, johon postasin viikon ostokset, asukuvat, inspiraatiokuvat ynnä muut vakiosälät. Tyyliblogigenre oli tuore, pienen porukan juttu, eikä kenelläkään ollut mitään mainosdiilejä. Blogien kaupallistumisen myötä mua alkoi ärsyttää. Bloggaajat alkoivat esitellä lahjoina saamiaan vaatteita ja ties mitä sälää. Tajusin (ehkä vähän jälkijunassa) blogien ja kuluttamisen välisen linkin, ja jätin pois yleiset asukuvien yhteyteen liitetyt listaukset siitä, mistä mikäkin asukuvan vaate oli ostettu. Oli vähän aikaa parempi mieli. Jossain vaiheessa siirryin ostamaan vain käytettyjä vaatteita ja kirjoitin muotiteollisuutta kritisoivia postauksia. Lukijat hävisivät kuvioista yksi toisensa jälkeen. Lukijakunta meni siis ihan uusiksi. No, tän kokemuksen pointti kaiketi on, että suuri yleisö hakee blogeista sitä, mitä ne haluaa: inspiraatiota (mitä sekin oikeesti tarkoittaa?), kauniita kuvia näteistä ihmisistä, ostosvinkkejä, tirkistelyä, milloin mitäkin. Tää vastuukysymys on senkin takia tosi hankala yhtälö. Bloggaajalla on vastuu, mutta ihmisiä ei voi pakottaa lukemaan vastuullista blogia. Pohdin myös usein niitä psykologisia syitä, että miksi ihmiset nykyisin bloggaavat - homma on kuitenkin muuttunut tosi paljon alkuajoista, jolloin blogit olivat tietynlainen underground-media ja vastaisku perinteisille medioille. 

FFFifi
Fitness Führer

Joo, näinhän se on. Lukija valitsee mitä haluaa lukea, ja kyllä mä luulen että aika paljon halutaan lukea nimenomaan sellaista ekstremeä kuten ylitreenaamista tai -kuluttamista. Sekin on toisaalta niin yksilöllistä, että mitä lukija hakee. Muistelen, kun joku sanoi, että lukee blogeja joista tulee hyvä mieli. Mutta mistä nyt kenellekin tulee hyvä mieli, joillekin siitä että bloggaajan jutut ovat hauskoja, joillekin siitä että voi naureskella bloggaajalle, joillekin siitä, että teksti herättää ajatuksia ja joillekin siitä, että siinä on vaan kivoja kuvia jne.

Musta vähän tuntuu, että monet aloittavat nykyisin bloggaamisen julkisuuden, rahan ja ilmaissälän kiilto silmissä. Että kun vaan jotain horisee, niin kohta aukeaa bloggaajan luksuselämä... Toki edelleenkin on ihmisiä, jotka haluavat vaan kirjoittaa ja jakaa ajatuksia. Itse mä olen miettinyt paljon sitä, miksi suuri lukijamäärä tuntuu olevan itseisarvo. Jatkuvasti törmää sellaisiin keskustelunavauksiin, missä bloggaaja vaan haluaa lisää lukijoita. Mutta mitä sitten kun ne lukijat on? Mitä varten ne halutaan, se mua kiinnostaa? Että keskustelua syntyisi? Vai että olisi markkinoijan mielestä kiinnostava? Vai että olisi jotenkin vaikutusvaltainen? Melkein julkkis? Vai miksi?

Vau mikä vauva!

(Aiheesta jo poiketen, mut) mä ihmettelin tätä jo kun alotin blogin lilyyn. Lueskelin ohjeita, sääntöjä ja toimituksen infoja, ja useemmassa kohdassa törmäsin juttuihin just lukijoiden määristä. Ohjeet ja vinkit siihen, miten saa lisää lukijoita, oli musta vielä jotenkin ristiriitasia sen bloggaamisen ajatuksen kanssa. Mun mielestä hyvillä kirjotuksilla saa lukijoita, ei sillä että taggailee itteensä pitkin nettiä ja koittaa saada linkkinsä joka nurkalle. Tottakai näkyvyys lisää käyntejä, ei siinä mitään, mut pointti tuntu just olevan vaan se millä teknisillä toimilla saa klikkauksia, pääasia että saa.

No, monellekaan blogi ei välttämättä enää oo mikään oma päiväkirja tai kuulumisten kertomista tutuille. Varsinkaan lilyssä, joka on aika sosiaalinen ja toki myös kaupallinen paikka. Kyllä mustakin on kiva jos on kohtuullisen paljon lukijoita, koska sillon todennäkösesti saa enemmän kommentteja ja sitä kautta keskustelua ja uusia ajatuksia. Kuitenkin ei-kaupallisena bloggarina tuntuis hassulta kalastella ihmisiä vaan siks, että hei vieraat ihmiset pliis olkaa kiinnostuneita mun elämästä :D

(Mulle blogi on niiden kommenttien ja jutustelun lisäks aika hyvä vauvakirja :))

Kaenuulaenen (Ei varmistettu)

Minä olen kirjoittanut Onnenpäivä-blogiin tänne lainaamasi pätkän. Olen puolijuntti kainuulainen mies. Metsästelen, kalastelen ja lueskelen kirjoja. Feminismiä pikemminkin vastustan kuin kannatan. Se on minusta joutavanpäiväistä vouhotusta. Me olemme eukkoni kanssa saaneet asiat neuvoteltua kumpaakin tyydyttäviksi ihan vain puhumalla ilman ideologioita. Jos myöhemmin on ilmennyt tyytymättömyyttä, niin sitten on neuvoteltu uudestaan. Ei ole tarvinnut riidellä, mököttää tai pelata valtapelejä.

Tämmöisenä tyhmänläntänä kainuulaisena perusjunttina minua ihmetyttää nuorten naisten blogimaailma yleensä. Joskus ajattelin, että puhe maalaisjärjestä on vain maalaisten alemmuutta, jolla he pyrkivät nostamaan itseään kaupunkilaisiin nähden, mutta sittemmin olen ruvennut ajattelemaan, että nuorilla naisilla on taipumus höyrähtää.

Tarjoan esimerkiksi Kemikaalicocktailin, jonka kirjoittajaa pidän sekä suhteettomana että itselleen sokeana. Tuttavapiiriini ei kuulu ainuttakaan noin materialistisesti elävää ihmistä, mutta silti kukaan heistä ei väitä elävänsä ekologisesti. Sen sijaan kemikaalicocktailija luulee kai ihan oikeasti tekevänsä eettisiä valintoja, kun ostaa viherpestyjä tuotteita. Tekee siis sitä, mistä toistuvasti syyttää muita.

Maalaisjärkinen kyllä ymmärtää, että ekologisuutta on se, kun pienen asunnon, välttämättömän ruoan ja lämpiminä pitävien vaatteiden lisäksi ei osta mitään ylimääräistä. Kaupunkilaisille tämä ekologisuuskin näyttää kuitenkin tarkoittavan jotain aivan muuta.

Siitä jutun juoneksi, jos jokus tekee mieli vastustaa kainuulaista miestä, joka ei ymmärrä nuoria kaupunkilaisia naisia. Siitä vastekkainasettelustahan sinäkin kiksisi saat.

http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/
http://www.kemikaalicocktail.fi/

FFFifi
Fitness Führer

No muakin ihmetyttää nuorten naisten blogimaailma aika paljon, vaikka siinä mukana olenkin! Tässä on hirveän paljon sellaista, mitä mä en tajua ollenkaan, ja melko lailla myös sellaista, mikä musta ei ole yhtään hyvästä.

Mutta on tässä sitten paljon hyvääkin. Ja ilmiönä bloggaaminen (myös itsestään ja omasta kropastaan bloggaaminen) on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin pelkästä narsistisuudesta tai huomiohakuisuudesta johtuva. Totta kai siinä on huomiohakuisuutta ja tunnustuksenkaipuutakin mukana, mutta aika monille se ei ole päällimmäinen eikä ainoa vaikuttava tekijä.

Itse mä bloggaan tosi paljon sen takia, että haluan keskustella asioista. Mekään ei ehkä koskaan puhuttaisi toisillemme, mutta tässä voidaan vaihtaa ajatuksia kuitenkin, musta se on aika hieno mahdollisuus.

Ja olen kyllä tosi paljon samaa mieltä tuosta viherpestyjen tuotteiden ostamisesta. Kyllähän kaupunkilaiselle ekologisuus on ihan hirveästi egologisuutta, tietyillä tuotteilla ja elämäntavalla rakennetaan omaa imagoa ja esitetään tietynlaista ihmistä. Se tietysti taipuu omien halujen mukaan: kyllä matkoille voi lentää monta kertaa vuodessa kunhan maksaa lentosakkoa ja ostaa luomivärit ja lattemaidot luomuna :)

Joo, ei mun blogista tulisi hirveästi mitään ilman vastakkainasetteluja, mutta en mä nyt tiedä olenko erityisesti vastustanut kainuulaisia miehiä jotka eivät ymmärrä nuoria kaupunkilaisnaisia. Ennemmin olen kritisoinut nuorten naisten elämänpiiriin vaikuttavia ilmiöitä, jotka tuskin kovin suurissa määrin ovat kainuulaismiesten aiheuttamia :D

Hupakko (Ei varmistettu)

Olipa hyvä teksti tärkeästä aiheesta. Itseäni on alkanut viime aikoina kovasti häiritä tämä valtaisan lihaksikkuuden vaatimus, joka on tullut entisen laihuusihannoinnin tilalle. Moni blogisti hehkuttaa sitä, kuinka hienoa on, että sairaalloisesta laihuuden tavoittelusta on siirrytty "terveen" lihaksikkaan vartalon tavoitteluun. Loppujen lopuksi kyseon kuitenkin samanlaisesta loputtomasta vartalon piiskaamisesta, kuin jatkuvassa laihduttamisessa. Uutta nähdäkseni on se, kuinka avoimen ylpeinä oman kehonmuokkausprojektin tuloksia esitellään netissä:"tässä on mun pylly, katsokaa kuinka hieno". Kiva sinäänsä, että ihmiset ovat omaan kehoonsa tyytyväisiä, mutta valitettavasti tämä kyllä aiheuttaa lukijassa paitsi innistusta, myös ahdistusta. Itse olen laihduttanut viitisentoista kiloa, ja kuvittelin ennen urakan alkua, että,kunhan olen normaalipainoinen, olen viimein tyytyväinen kroppaani. Valitettavasti vaan olen hakenut inspiraatiota projektiin blogimaailmasta, ja vaivihkaa tämä jatkuvasti tarjollamoleva kuvasto on pikku hiljaa vaikuttanut minuunkin siten, ettei normaalipainoinen vartalo tunnukaan enää lähimainkaan riittävältä, vaan lisäksi pitäisi olla äärimmäisen lihaksikas. Järjen tasolla tiedän kyllä, että kelpaan ja riitän ihan tällaisena, mutta silti tunnen jatkuvaa riittämättömyyttä blogimaailman timmimimmien rinnalla. Ja minä sentään olen 40-vuotias, akateemisesti koulutettu, feministisen maailmankuvan omaava tiedostava nainen. Enkä siltikään pysty välttämään tuon jatkuvan kuvavirran vaikutusta. Voin vain kuvitella millä tavoin se vaikuttaa nuoriin, joiden oma minäkuva on vasta muotoutumassa.

Ilahduttava poikeus treeniblogeihin on luonnollisesti tämä Fitness-fuhrer, jossa painopisteenä on liikunnan ilo, jonka sivutuotteena sitten kehokin jonkin veran muokkautuu. Pidän kovasti kuvia kumartelemattomasta ja kriittisestä asenteestasi.

FFFifi
Fitness Führer

Se on kyllä totta, että lihaksikkuus on vaan uusi vaatimus. Enkä tiedä onko se edes terveellisempi kuin laihuus, laihuuteen teoriassa riittää pelkkä vähäinen syöminen, mutta lihaksikas laihuus vaatii enemmän hommaa. Teoriassa se voi olla huonompikin juttu. Koska eihän tämä strong is the new skinny -ihanne sitä tarkoita, että olisi hyvä olla normaalipainoinen, liikunnallinen ihminen, vaan se ihanne on nimenomaan tosi treenattu ja vähärasvainen, ainakin siis kuvaston perusteella.

Tätä kuvastoa ja näitä ihmisiä on sitten niin paljon blogeissa ja muualla somessa että kyllä se alkaa jo normittamaan käsityksiä. Aiemmin kun on ollut puhetta noista missien arvosteluista, niin siinäkin on tullut sellainen, että missin kroppakaan ei riitä kun sen pitäisi olla bikinifitness-kilpailijan kroppa...joista yksikään ei näytä siltä kisakuntoiselta koko ajan. Kyllä se vääristää ja aiheuttaa jos ei nyt ahdistusta niin paineita ainakin. Eikä sille tee immuuniksi ikä eikä koulutus, mutta todella, kasvuikäisten saamat käsitykset kyllä huolettaa. Siksi mä yritän puhua näistä asioista vaikka tavallaan olen mukana tukemassa ilmiötä kyllä itsekin.

Kiva kuulla että pidät :)

Kommentoi

Ladataan...