Pitääkö pelot voittaa?

Fitness Führer

Viime aikoina on tullut kohdattua pelkoja oikein urakalla. Se ei ole vaikeaa, koska tunnetusti pelkään suunnilleen kaikkea.

Olen käynyt kiipeilemässä* vaikka minulla on paha korkean paikan kammo. Olen käynyt testaamassa dancehall-akrobatiaa vaikka käsilläseisonta on todella kuumottava ajatus. Tyyppasin myös roller derbyä* ja jouduin kaatuilemaan siellä kerta toisensa perään, vaikka ajatus oli kauhistutti. Lisäksi hyppäsin täällä maalla hyppytelineestä veteen vaikka korkeiden paikkojen lisäksi pelkään myös vettä.

Sitä sanotaan, että pelkojensa tai itsensä voittamisesta tulee hyvä olo. No enpä tiedä. Ei näistä ole kummoinenkaan olo tullut. En tiedä sitten olisiko ollut vaikutusta, jos olisin kiipeillessä noussut noin viiden metrin sijasta viiteentoista tai parin metrin sijaan hypännyt kymmenestä? Voi olla, mutta en halunnut, nämä korkeudet riittivät tässä vaiheessa ja saattavat hyvin riittää lopun elämääni.

Olen usein miettinyt sitä, miksi itsensä voittamista pidetään niin hirveän tärkeänä. Miksi pitäisi painostaa itseään tekemään asioita, jotka tuntuvat pelottavilta ja ikäviltä? Eri asia sitten on, jos pelko rajoittaa elämää ja estää tekemästä asioita joita haluaa. Mutta jos ei tunne suurta paloa kiivetä korkealle tai hypätä sieltä alas, miksi pelkojensa kanssa ei voisi elää? Onko "itsensä voittaminen" lainkaan tarpeen - tai miksi itsensä kanssa edes pitäisi kilpailla?

Toisaalta huomasin näissä, että se pelko on usein aika turha. Jossain määrin on tarpeen pelätä vaikka korkeuksia, vettä tai kaatumista: suinpäin säntäilyllä voi lähteä terveys tai henki. Uimataitoisen hypätessä neljä metriä syvään veteen parin metrin korkeudesta on vaaratilanteen todennäköisyys kuitenkin aika pieni. Muutamien toistojen jälkeen jorpakkoon loikkaaminen saattaisi olla jopa hauskaa. Miksi jättää ilo väliin pelon takia?

Esitän iloista, mutta vauhkosta katseesta näkee että ei tässä ihan normaalimeiningissä olla.

Roller derbyssä kaaduin niin sanotusti suorilta takalistolleni. Hirveä ajatus, mutta ei siinä mitään käynyt, eikä se edes sattunut. Kiipeillessä kävin kerran vähän korkeammalla ja päädyin vielä istuksimaan ilmassa niissä valjaissa yhtä korkealla. Hirveä ajatus, mutta ei niissäkään mitään käynyt. Mitä nyt pelotti kovasti ja kädet hikosivat. Ilmassa killuminen oli oikeastaan kivaa. Veteen hyppäämisessä mietin, että ilmalento tuntuisi pahalta, en pääsisi pinnalle ja että lettini kuristaisivat minut. Todellakin. Hyvin yllättävästi mitään näistä ei käynyt.

Pitäisikö pelkonsa voittaa siis siksi, että huomaisi niiden olevan turhia? Mutta tietäähän sen muutenkin! Kyllä minä ymmärrän, että kiipeilyvaljaat ottavat minut kiinni jos putoan, että rannesuojat sun muut suojaavat loukkantumiselta ja että en todellakaan kuristu lettiin jos hyppään veteen. Eivät nämä pelot ole realistisia eikä niihin järkeily auta. Saati niin sanottu järkipuhe.

Sitä puhetta kyllä piisaa jos jossain kertoo, että kauhistuttaa. Pelokkaana ihmisenä kohtaan jatkuvasti painostusta, aika voimakastakin. Olkoonkin, että se on yleensä hyväntahtoista. Niiden, joilla ei ole kammoa itsellään, on usein mahdotonta ymmärtää toisen pelkoa. Sen kun menet vaan, ei tässä mitään käy, rohkeasti nyt, kokeile edes, sitten sulla on hyvä olo. Ärsyttävää! Vaan oikeassahan painostajat usein ovat. Mitään ei käy ja ehkä siitä voi hyväkin olo tulla. Senkun menet vaan on oikeasti hyvä ohje. Mitä enemmän miettii, sitä enemmän pelottaa. Jos ei ehdi miettiä, niin sellaistakin pystyy tekemään mistä normaalisti saa kauhun väristyksiä.

Hih, asentoa täytynee hioa vielä vähän. Se ja ilme kyllä paljastavat miten kauhuissani olin!

Hallinnasta tässä kai on kyse. Sitä ajattelee, että menettää hallinnan jos irroittaa kiipeilyseinästä ja jättäytyy köyden varaan, tai jos hyppää pois tukevalta maalta. Halua kontrolliin pidetään nykyisin huonona asiana. Joka toisessa auringonlaskulla kuvitetussa mietelausemeemissä lukee variaatioita ilmaisusta päästä irti ja luota. Epäluulo ja pelko estävät elämästä täyttä elämää sanovat. Ehkä. Mutta uskoisin, että ne ovat aivan toiset pelot kuin todella rajoittavat elämää kuin semmoinen, että ahdistaa hypätä veteen tai seistä käsillään. Uskon, että niistä lienee myös vaikeampi päästä eroon.

Mitä yritän sanoa? Sen, mitä sanon aina lapsillenikin: Asioita ei pidä jättää tekemättä siksi, että pelottaa. Se usein harmittaa jälkeenpäin. Sekä sen, että omat rajansa pitää tuntea ja niistä saa päättää itse. Jos jokin asia on liikaa, niin se on. Ei tarvitse senkus mennä vaan vaikka kaikki muut menisivät. Elämä ei ole kilpailua, ei edes itsensä kanssa.

 

*Postaukset tulossa.

***

I do things I fear on a regular basis. Which is easy since I fear  quite everything. I still don't like the idea of overcoming one's fears: I think that everyone has a right to fear and a right not to do things they fear. It shouldn't limit one's life but it's not automatically something that needs to be gotten rid of.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Nuorenpana ajattelin erinäisistä syistä johtuen, että pelkoja tulee kohdata ja kohtasinkin niitä niin paljon, että stressasin jatkuvasti (en nyt kuitenkaan ihan kroonisesti).
Pari vuotta sitten sairastuin vakavasti, jonka jälkeen olen oppinut sen, etten heittäidy itselleni epämiellyttäviin tilanteisiin vain, koska joku muu niin odottaa minun tekevän. Haluan saada itseni riittävän terveeksi ja nauttia loppuelämästäni mahdollisimman paljon. Pelkotilanteita tulee vastaan riittävästi, ihan tilaamattakin :)

FFFifi
Fitness Führer

Joo musta tuntuu, että tosi usein nämä tilanteet (varsinkin lapsena ja nuorena) oli sellaisia, mitä joku muu odotti tekevän. Ja edelleen olen huomannut, että ihmisillä menee pasmat ihan sekaisin kun sanon jossain tilanteessa että en aio tehdä jotakin koska pelottaa ja en pysty. Ei sitä tajuta ollenkaan.

Mun mielestä myös pitää olla mahdollisimman mukavaa, varsinkin ne asiat joita tekee vapaaehtoisesti :) Tosin vähän painostan itseäni kokeilemaan, mutta en sitten jatka asioita jotka edelleen ahdistaa kauheasti, tai sitten niistä pitää saada jotain enemmän.

MariAho (Ei varmistettu)

Monesti mietin että kyllä se on kirjoitettu geeneihin nauttiiko jostain hurjasta vai ei. En esimerkiksi tuntisi oloani mitenkään hyväksi tai vapautuneeksi, jos pitäisi hypätä lentokoneesta laskuvarjolla tai kallionkielekkeeltä köysi jalassa. Henki salpautuu jo Lintsin raketti-, vai mikä lie, vempeleessä (siis ihan tosi PYSÄHTYY), joten en ole ikinä ymmärtänyt sitä vapaan pudotuksen ihanuutta.
Itse olen sitä tyyppiä joka ylittää itsensä mieluiten pitkissä urheilusuorituksissa tai laulamalla karaokea suurelle yleisölle. Tai sitten hyppään veteen tuollalailla semikorkealta :)

FFFifi
Fitness Führer

Varmasti on geneettistä! Mulla on kaksi lasta, joista toisella ei tunnu olevan mitään ongelmaa korkeiden paikkojen kanssa ja joka jotain asiaa epäillessäänkin tarvitsee yleensä melko vähän rohkaisua. Toinen taas on selvästi enemmän minun kaltaiseni.

Mä pelkään suunnilleen jokaista Lintsin laitetta myös :D Mutta lapsena ajoin niissä ihan sekopäisenä, kaikissa muissa paitsi Enterprisessä, en sitten tiedä mitä tapahtui!

Karaokeakaan en pystyisi koskaan laulamaan, mutta se johtuu ihan rehellisesti siitä että en osaa ollenkaan laulaa. Jos osaisin, niin eiköhän se menisi. Ja pitkien matkojen juokseminen menee tietty, mutta niissä ei ole musta mitään kauheaa :D (Vaikka tietysti jännitän niitä ihan hirveästi...)

Suvi K.
Sisunainen

Mun mielestä "itsensä voittaminen" kannattaa sillon kun se pelottava tai jännittävä asia on myös (todennäkösesti) kivaa. Just viime viikolla listasin mun isän kanssa kivoja mutta vähän pelottavia asioita joita kumpikin on tehnyt tai saattaisi haluta tehdä. Mun tehtyjen listalle päätyi mm tuntureille kiipeäminen ja melonta, ehkä joskus -listalle mm vuorelle kiipeäminen ja koskimelonta.

Että kyllä säkin vielä joku kerta hyppäät kympistä.

FFFifi
Fitness Führer

Joo kyllä silloin kannattaa kokeilla jos tosiaan haluaa jotain tehdä. Ja joillekinhan se pelkääminen on olennainen osa koko juttua, tuntuu hyvältä kun tekee asioita siitä huolimatta. Itse en kyllä ole hirveästi kiksejä siitä saanut...

No en mä nyt tiedä tarviinko sitä kympistä hyppäämistä :D Katsotaan!

empuska

Mun mielestä tuo "Menet vaan ja kehtaat"-asennoituminen on kans rasittavaa, kun se ainakin omalla kohdalla on harvemmin siitä itse kiinni. Varmasti moni kokeilisi asioita enemmän, jos ei olisi rahallisia esteitä, mutta heti kun itse sijoittaa rahaansa ei-ehkä-niin-mukavaan kokemukseen, enemmänkin kyse on asioiden priorisoinnista kuin siitä, ettei uskalla. Kyllä mä uskaltaisin uhmata omaa torikammoa menemällä vaikka avaruuteen asti, jos joku muu sen lystin maksaisi kuin minä. Tiedän, tiedän, joku intopiukeena tapaus nyt inisisi, että sellaisia typeriä tekosyitä nyt keksit, hopealusikka suussa syntynyt nulikka, mutta se tulee just tällaisessa tilanteessa ikävästi esiin sellainen hölmö statusaspekti, joka kertoo enemmän omista arvoista mihin rahallisesti panostaa kuin yksilön subjektiivisesta kehtaamisesta.

FFFifi
Fitness Führer

Totta. Mäkään en näe hirveästi järkeä siinä, että jatkuvasti syytäisin rahaa johonkin mistä en tykkää.

Mä tykkään matkustaa tosi paljon, mutta olen vähän sillä tavalla hidas, että mun on vaikea sopeutua ensin kohteeseen ja sitten takaisin kotiin. Nuorempana en matkustanut juurikaan koska en tykännyt siitä että meni ns. pasmat sekaisin :P En siksi nähnyt mitään järkeä pistää suht vähäisiä rahojani siihen. Nykyisin en enää niin välitä, tai osaan suhtautua tähän paremmin, oikeastaan enää kotiintulo on vähän hermoonkäyvää, joten nykyään maksan ihan mieluusti :)

empuska

Mulla on just sama asenne matkustamisessa, ehkä aina sälyyttänyt tulosvastuullisuuden piikkiin, kun sellaista humpuukia mennä VAIN viikoksi jonnekin töllöttelemään asioita, lyhyemmät sellaista kirjaimellista "Hähää, olet vain KOLME PÄIVÄÄ täällä"-rääkkiä. Mutta kiva kuulla, että joku siitä päässyt yli, toivottavasti minäkin joku kaunis päivä. :B

FFFifi
Fitness Führer

En mäkään ihan kokonaan, jos voisin vapaasti valita niin matkustaisin lyhyimmillään kahdeksi viikoksi :) Vaan kun on muitakin asioita mitä pitää tehdä, niin ei sitä voi koko ajan irrota pidemmäksi pätkäksi, sitten yritän vaan tulla toimeen sen kanssa. Se auttaa kun tiedostaa että on vähän tämmöinen, menosuunnat on nykyään jo ihan ok, ja kotiintulon aikaan pyrin olemaan ajoittamatta mitään lisästressiä. Näitä lento laskeutuu kahdelta yöllä ja töissä pitää olla aamulla kasilta en tee enää ollenkaan.

Miia_pau
Kolmas linja

Mä olen varmaan just sellanen mölö, joka huutelee muille, että "senku meet vaan, ei siinä kuinkaan käy". Mulla ei nimittäin (ainakaan toistaiseks) oo mitään ihan oikeaa fobiaa tai ees keskimääräistä vakavampaa pelkoa oikein mihinkään, joten en oikein älyä, miltä sellainen irrationaalinen, lamauttava pelko edes tuntuu. Korkeanpaikankammoa älyän vähän, kun en nyt itsekään kauhean hyvin viihdy korkealla (mitä nyt olen kuitenkin vapaaehtoisesti mennyt satametriseen vapaapudotustolppaan. Kahdesti. Ja harrastan kiipeilyä), mutta joku avarien tilojen pelko tai ötökkäfobia on vaan ihan mysteeri. 

FFFifi
Fitness Führer

En mäkään ymmärrä niitä fobioita joita itselläni ei ole :D Joku kahvikuppineuroosi on aivan käsittämätön: siis mitä väliä jos sun kädet tärisee. Tai torikammo: mitä hirveää avarassa tilassa nyt muka on? Omani kun on sellaisia, joissa on joku logiikka (heh heh), korkeat paikat voi olla vaarallisia, vesi voi olla vaarallista, ötökät voi olla vaarallisia jne.

Lisäksi mun on sellaisia, että ne ei estä tekemästä asioita, joudun vaan painostamaan itseäni. Tai riippuu tilanteesta, olen ollut esimerkiksi juttukeikalla haastattelemassa ihmistä paikassa, jossa oli hämähäkkejä (pieniä). Niitä tippui mun päälle ja sitten vaan kneppailin niitä pois enkä ollut yhtään ahdistunut kun olin työroolissa siinä. Että en tiedä luetaanko näitä varsinaisesti fobioiksi.

Korkeiden paikkojen ja veden kanssa se on sellaista, että kroppa tuntuu estävän asioiden tekemistä/ niille menemistä. Tulee semmoinen jähmeys ja vastustus. Kädet hikoaa ja ahdistaa. Ötököitä mä en sanoisi pelkääväni, ne vaan ällöttää mua melko lailla :D Ja sekin riippuu ötökästä.

 

MariHannele (Ei varmistettu) http://wannabestrongerme.blogspot.com

Ihan huippua että joku muukin pelkää hypätä veteen :D. Olen jo luullut olevani ainoa, joka ei sukella ilman että pitää nenästä kiinni.

FFFifi
Fitness Führer

:D Joo en missään tapauksessa voi hypätä ilman että pidän nenästä kiinni! Nykyään saan pään veteen ilman että pidän koko ajan nenästä mutta en tykkää siitä ollenkaan :D Olen suunnitellut että ostan sellaisen nenäklipsin.

SatuHa (Ei varmistettu) http://rennostikuntoon.net

Hyvä postauksen aihe!

Olen samaa mieltä kuin MariAho, arkuus ja rohkeus ovat osittain biologisia tempperamenttipiirteitä. Siskoni tytöt (6 ja 8) pelkäävät omasta mielestäni välillä outoja asioita kuten esimerkiksi kissoja. :) En kyllä usko että se pelko tulee kovin kauan säilymään ja tuskinpa se haittaa elämää. Itse olen jossain aran ja rohkean välimailla. Olen myös huomannut että olen rohkeampi muiden ihmisten seurassa kuin yksin.

Parhaimmat "kicksit" olen saanut joidenkin pelkojen voittamisesta. Jostain syystä olin kehittänyt itselleni esiintymispelon mutta jossain täysjärkisyyden puuskassa päätin hankkiutua siitä eroon yli 10 vuotta sitten. Esiinnyin kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja pikku hiljaa huomasin että esiintymispelko väheni ja väheni. Nykyään en juuri jännitä esiintymisiä etukäteen eikä minun tarvitse vältellä tilanteita joissa voi joutua esiintymään. Elämäni on taatusti paljon helpompaa sen takia.

Sä et sitten ehkä ole sopiva kandidaatti Killer Karaokeen... :)

FFFifi
Fitness Führer

Mullakin on asia- ja tilannesidonnaista tämä tosi paljon. Ja tosiaan sellaista, että teen kyllä asioita jotka pelottaa, että ei se lamaannuta varsinaisesti, on vaan epämukavaa.

Joku tuommoinen pelko onkin sellainen, mistä kannattaa hankkiutua eroon. Tosi hyvä että olet pystynyt tuohon! Mä en tykkää mitenkään erityisesti esiintyä (kuten ei varmaan suurin osa suomalaisista...) mutta selviän siitä kyllä ilman että menee yöunet tms. Tosin en esiinny sellaisissa asioissa joissa en koe olevani tarpeeksi hyvä, esim. opiston bollywood-esitykseen en mennyt, koska en ehtinyt oppia koreota. En viitsinyt mennä vaan huitomaan.

Hahaa, joo en todellakaan. Enkä edes Viidakon tähtösiin. Ehkä voisin pärjätä Aurinkorannan tähtösissä, en tosin tiedä mitä siellä pitää tehdä :D

Äh (Ei varmistettu)

Häiritsee ettei sun nimimerkki ole Fitnesführerin, kuten kielioppisääntöjen mukaan kuuluu olla

FFFifi
Fitness Führer

Se ei ole mun nimimerkki, se on blogin nimi :) Mutta joo, en valitettavasti osaa saksaa. Sen verran kaivoin wikipediaa kun perustin blogin, että tajusin tuon olevan maskuliinimuoto, mutta päätin että olkoon. Toivottavasti ei ihan hirveästi käy hermoon :D

Kommentoi