Positiivisuus on perseestä

Ladataan...
Fitness Führer

Muistatteko ne paidat (ja mukit) 2000-luvun alussa, joissa julistettiin otsikon mukaisesti? Silloin se tuntui olevan valtavirtavitsi, hauskaa ja ehkä tottakin aika monen mielestä. Enää noin ei voi sanoa. Vai nyökyttelitkö muka, totta totta, niihän se on?

En usko, että nyökyttelit, sillä negailu ja ankeuttaminen on nykyisin sosiaalisesti täysin sopimatonta. "Kurjuus on niin nähty", julistaa Hanna Gullichsen Oliviassa (1/14). Only good vibes, sattuu silmään jonkun tuntemattoman tyypin asenne Instagramissa. 99% blogeista kertoo keskittyvänsä hyviin hetkiin, jakavansa hyvää fiilistä, haluavansa tuoda positiivisuutta päivään.

Se on hienoa. Se, että sosiaalisessa mediassa jaetaan mukavia fiiliksiä voi paitsi auttaa kiinnittämään niihin enemmän huomiota, myös ihan oikeasti lisätä sekä jakajan että vastaanottajan iloa. Tutkimusten mukaan positiiviset ihmiset elävät pidempään ja terveempinä. Lisäksi heillä on varmasti myös hauskempaa.

Jos aloit kaihota otsikon mukaista paitaa, niin hyviä uutisia, täältä niitä saa.

Mutta mutta. Ehkä olen väsynyt nillittäjä, silti: jokin tässä positiivisuuden pakossa kaivaa. On totta, että asenne vaikuttaa todella paljon, ja on totta että positiivinen varmasti huomaa enemmän mahdollisuuksia, pärjää ja nauttii elämästään negailijaa enemmän. Tyhjästä valittaminen on tosiaankin niin nähty. Se vain, että pirtsakkuusvaatimus tuntuu menneen tästä yli. Affirmaatiouskovaiset väittävät, että kaikki negatiivinen, mikä ihmiselle tapahtuu, johtuu siitä, että hän lähettää ikäviä viboja ympäriinsä. Jos ajattelee epäonnistuvansa, epäonnistuu. Kuulostaa kieltämättä todennäköiseltä.

Mutta maailmassa on isoja suruja joita ei voi välttää sillä, että keskittyy päivät pääksytysten hyvään ja kauniiseen, kissanpentuihin ja kukkasiin. On suorastaan keskiaikainen näkemys ajatella, että syöpäsairas tai lapsensa menettänyt saa siten rangaistuksen asenteestaan. Tiedätte varmaan miksi ennenmuinoin uskottiin jumalien rankaisuun ja pahojen henkien vaikutuksiin? Siksi, että ei tiedetty, mikä sairaudet aiheuttaa, ja siksi että epäoikeudenmukaisilta tuntuville asioille haluttiin selitys. Näköjään kaipaamme selityksiä edelleen.

Sekin on varmasti totta, että vastoinkäymisen osuessa kohdalle oma ajattelu on hyvin merkityksellinen tekijä selviytymisessä. Mutta kotinsa, puolisonsa tai terveytensä menettäneelle on jotensakin falskia mennä sanomaan, että on kuule ihan itsestäsi kiinni miten tähän suhtaudut.

Blogimaailmassa nousee taajaan keskustelua siitä, että bloggaajat esittävät elämänsä hohdokkaana, ehkä hohdokkaampana kuin se onkaan. Puolustautuminen on aina sama: kyllä lukijan täytyy ymmärtää, että blogi ei ole koko totuus elämästä. Että sinä sanot jotain ja näytät jonkinlaisia kuvia, ja minun täytyy ymmärtää, että asia onkin toisin? Oookei.

Totta kai medialukutaitoa voi ja pitää edellyttää blogimaailmassakin, mutta on aikamoista pakoilua vyöryttää kaikki vastuu oikeanlaisesta ymmärtämisestä lukijalle. Toinen vastalause on tämä on minun blogini ja minulla on oikeus näyttää siinä mitä haluan. Totta sekin. Silti, kaikki julkiset tekstit muokkaavat ja uusintavat käsitystämme todellisuudesta. Se, että "kukaan ei halua nähdä kuvia pyykkivuorista" on ensin mielipide ja apinamaisen toistelun jälkeen totuus, johon kaikki uskovat. Siitä huolimatta, että pohjimmiltaan se on edelleen vain mielipide.

Tämä on se ongelma. Kaiken kivan levittäminen ympäristöönsä on ihanaa (enkä sano tätä yhtään ironisesti). Sekin on upea juttu, että nykyään jopa Suomessa voi sanoa, että on mukavaa, ja kukaan ei paheksu sitä, että pyrkii omannäköiseen ja nautittavaan elämään. Eskapistinenkin ihkuttelu omassa blogissa tai niitä lukiessa on sallittua, eikä se ole automaattisesti haitallista, saati typerää tai falskia. Siltikään se ei ole ongelmatonta. Sotkun, vaikeuksien ja epävarmuuksien piilottaminen pois näkyvistä ei poista niiden olemassaoloa. Ja elämä on auttamatta myös sotkuista, vaikeaa ja epävarmaa. Eikä se ole huono asia, saati kätkemistä tai pakenemista vaativa virhe. Mutta siltä se alkaa tuntua, jos missään ei näy kuin täydellisiä sisustuksia, täydellisiä asukokonaisuuksia, täydellisiä aterioita, lapsia, vartaloita, elämiä.

Positiivisuus on hyvästä, monella tavalla. Mutta pelkkä positiivisuus, joka kieltää toisenlaiset tunteet ja asiat, latistaa elämää sen sijaan että tekisi siitä täydempää. Se on perseestä.

***

One of the best things in social media is its positivity. People capture and share their good moments, witch can make us all feel better and help to concentrate on the positive. But I wish that we also could share our downs, not just the ups. There's sad and bad things in life and we should accept them, not hide them, if we want to live a full life.

Share

Kommentit

polar coding

Aivan!

Jatkuva positiivinen intoilu latistaa, mutta lisäksi ottaa päähän (joo, negailen!) että vain hyvistä asioista kirjoittaminen uloitetaan usein oman yksityiselämän ulkopuolellekin. Kirjoitetaan vaikka muodista ja kaikesta siihen liittyvästä kivasta, mutta ei vaateteollisuuden tuotannon ongelmista (Bangladesh) tai kauniiden kuvien takaisesta todellisuudesta (kuten: http://www.newstatesman.com/voices/2014/02/how-many-models-will-speak-out-against-terry-richardson-fashion-industry-cares )

Näyttää siltä, että usein ikään kuin paetaan sitä faktaa, kuten kirjoitit, että "kaikki julkiset tekstit muokkaavat ja uusintavat käsitystämme todellisuudesta". Ei haluta ottaa vastuuta tuon todellisuuden luomisesta. Ja sitten puolustellaan, että mikset-itse-kirjoita-näistä-ikävistä-asioista-mä-en-halua-negatiivista-vibaa-blogiini-haluan-jakaa-hyväkivaa-jne. (Blogien lukijathan eivät välttämättä ole valinneet julkista kirjoittamista alakseen, mutta saattavatpa toimia niiden asioiden puolesta, joihin toivoisivat blogienkin kiinnittävän huomiota, aktiivisen yhteiskunnallisesti muulla tavoin elämässään..)

FFFifi
Fitness Führer

Juuri näin. Ikäänkuin oma elämä tai blogi voisi olla sellainen saareke, joka on täysin irrallaan muusta maailmasta!

Toki jossain määrin sitä kritiikkiä tulee turhaankin, ei niinkään voi olettaa, että bloggaajaa ei yhtään kiinnostaisi tai hän ei asiasta välittäisi jos siitä ei ole puhetta. Tai niin, että bloggaajan tulisi olla joku hyveellisyyden keulakuva, jonka pitäisi tehdä kaikki oikein. Lähinnä tulee mieleen Isyyspakkauksessa käyty veuhkaaminen matkustamisesta, että "etkö tajua miten epäekologista se on" ja "miten voit" -tyyppinen keskustelu. Totta kai näitä on hyvä nostaa keskusteluun ja suosittu bloggaaja voi hyvin vaikuttaa teksteillään ja esimerkillään, mutta jokainen ei voi pitää maailman jokaista epäkohtaa framilla koko ajan.

Marsublog

Erinomainen kirjoitus, kiitos siitä!

Marsublog

Jatkan: Useinhan blogeissa hoetaan esim. "jokainen on oman onnensa seppä" *kuva aamusmoothiesta*. Jos tämän kyseenalaistaa, bloggari puolustautuu ettei "hän ole poliittinen". Tuo asennehan nimenomaan on poliittinen ja ideologinen! On tunnettu oikeistostrategia pyrkiä epäpolitisoimaan valtarakenne ja syyttämään yksilön huonoa asennetta.

FFFifi
Fitness Führer

Nimenomaan näin. Tuon kieltäminen osoittaa niin hirveää yksisilmäisyyttä, että en voi käsittää! 

Oon taas täällä ihan samaa mieltä.

Tuo todellisuuden uusintaminen on minusta erityisen voimakas ilmiö, josta pitäisi olla huolissaan. Monen bloggaajan visio esimerkiksi yhteistyökuvioista on hieman vastuupakoinen: samahan se, vaikka minä täällä esittelen korruptioroinaa, ei ketään pakoteta yli varojensa kaupasta tavaraa ostamaan. Ei niin, mutta ne tekstit vaikuttavat vahvasti lukijoiden käsitykseen siitä, millaisia tavaroita on kohtuullista olettaa työssäkäyvällä ihmisellä olevan kotonaan. Ja pian käy niin, että oletukset ovatkin keskiliksaan nähden kohtuuttomia. Eikä se ole mitenkään pelkkää harmitonta hupia.

Kiitos!

FFFifi
Fitness Führer

Tai millaisiin asioihin opiskelijalla pitäisi olla varaa... Kyllä, se on ongelma. Ja just tämä kielenkäyttö, että vaikka ei kerrota, että saadaan ilmaiseksi, saadaan postauksista rahaa jne., tai vaikka treeniblogissa ei kerrota mitä uhrauksia se vaatii että ollaan tietyssä kunnossa vaan kaikki jätetään muka lukijan oletettavaksi. Ei niin voida sanoa, että "kyllä lukijan pitää tajuta, kyllä lukijan pitää ymmärtää". 

Koen senkin ongelmalliseksi, että bloggaaja kertoo, "miten hirveästi hän tekee töitä bloginsa eteen" ja muussakin elämässä tekee hirveästi töitä. Useinkaan se ei ulospäin näy se hirveä vaiva, ja jotenkin mulle tulee sellainen olo, että tämä vääristää käsitystä työnteosta. Siis vaikutelma on jotenkin sellainen, että tehdään hirveä numero ihan normaalista elämästä...

Sagu (Ei varmistettu)

Näin juuri! Itse olen aika perusoptimisti ja suhtaudun elämään positiivisen uteliaasti, mutta asenteesta ei ollut hirveästi apua siinä vaiheessa kun perheenjäsen sairastui ja kuoli. Myös omien terveysongelmien kanssa ottaa välillä pannuun niin saatanasti (anteeksi), että ei tule ajatelleeksi, että kyllä tää tästä ja kaikki järjestyy liibalaaba. Ajattelenkin, että välillä on hyvä vähän suuttua/negata, kaikenlaisia tunteita on oikeus ilmaista, ja kun välillä tuulettaa niin ilma puhdistuu!

FFFifi
Fitness Führer

Kyllä! Ja jos ei ole itse kokenut mitään rankkoja juttuja, niin musta on aika turha tulla sanomaan muille jostain asenteesta. Silloinkin jos on, niin se on aika turhaa, kun ei voi kuitenkaan tietää, miltä siitä toisesta tuntuu. Ehkä sitä ei ole itse kokenut yhtä rankaksi.

FFFifi
Fitness Führer

Hei only bad vibes, älä tuu tänne ilostuttamaan!!!

Nina Enroth

"Life's a piece of shit, when you look at it."

FFFifi
Fitness Führer

Joo just toi "onnellisuuden pakko" on se juttu.

Ymmärrän kyllä senkin katsantokannan, että ei haluta lukea kurjista jutuista. Mutta on aika eri asia esimerkiksi kirjoittaa blogia, jossa kerrotaan joskus myös kurjemmista jutuista kuin valittaa koko ajan. Eihän se muidenkin tunteiden esilläpitäminen tarkoita mitään hirveää mankumista ja negailua. Ja nimenomaan uskon, että se ennemminkin auttaisi muita kuin lisäisi kurjia fiiliksiä.

Ja kyllä on kummalliseksi mennyt maailma kun ei mistään saisi valittaa :D

Suvi K.
Sisunainen

Bloggaajan anarkistiperformanssi: kuva pyykki- tai tiskivuoresta ilman selitystä! :D Saa toteuttaa ken haluaa.

FFFifi
Fitness Führer

:D

En taida uskaltaa...!

tiiti
ite puin

Musta on jotenkin ankeata, että annetaan suurinpiirtein ymmärtää että pienikin ei-positiivinen tuntemus (tai jopa eri mieltä oleminen ylipäätään) on joku häviö ja antautuminen kokonaisvaltaiselle ankeudelle, joka parhaimmassa tapauksessa vie kaikkien muidenkin ilon elämästä.

Mun elämässä on päivittäin hyviä, huonoja ja ihan täysin yhdentekeviä asioita, ja pystyn ne kaikki havainnoimaan ja tuntemaan ilman epätoivoon vaipumista, eivätkä ne kauheasti edes vaikuta toisiinsa. En laske päivän lopussa, että tuliko enemmän ylistys- vai kirosanoja ja päätä siitä onko kivaa vai ei. Perusonnellisuus tulee ihan muista jutuista kuin siitä, ettei ikinä sanoo ääneen, että olisipa kiva, kun välillä olisi vähän vähemmän pakkasta.

FFFifi
Fitness Führer

Joo toi on ihan käsittämätöntä. Ja just se, että nykyään pitäisi olla jotenkin vastuullisesti positiivinen, kun kaikki pienetkin huomiot siitä, että olipas kurja ilma tms. "myrkyttää ilman" ja muuta sekoilua. Mietin tätä koko juttua kun katsoin Rocky-saagan. En ollut aiemmin huomannut, että Rocky on ihan ihme nillittäjien ympäröimä koko ajan. Jos ne leffat tehtäisiin nyt, niin Rocky lemppaisi sen porukan alta aikayksikön, koska sellaisessa negatiivisuuden ilmapiirissä ei voi syntyä voittajia, on meidän ajan eetos!

Kai se on jotenkin sitä, että nykyään pitää kontrolloida kaikkea. Ajatuksiakin pitää kontrolloida, ettei vaan nyt ole mitään valituksenpoikasta mielessä!

Piia-Marika (Ei varmistettu)

Olen huomannut että tämä tietyn tyyppinen überpositiivisuus on lähtenyt ehkä käsistä juuri niillä ihmisillä, jotka kokevat elävänsä ainoaa oikeaa tapaa elää. Esimerkkinä nyt vaikka fitness-pimu, joka tyyppinä "eka salil vika-mulla on kolme muksua-silti kireä vatsa" Ei sillä, että elämäntyylissä olisi mitään moitittavaa muuten, mutta juurikin tuo jännän kiero syylistävä ote positiivisuuden kautta on joku kumma nykyajan buumi. Jos et ole jatkuvalla syötöllä positiivinen, tsemppaava tai täynnä meneviä iskulauseita, sus on häikkää. Ennemmin mulle tulee mieleen, että jatkuvasti ihan sikaonnellinen, saattais olla jota häikkää.. Mitä näiden hymystä kireiden ja olen joka hetki onnellinen-naamioiden takaa oikeasti löytyy?

Jos ei noita negatiivisia tunteita enää voisi näyttää, kuinka kummassa kukaan niitä esim. lapsetkaan oppisivat sitten käsittelemään? Vaikka omilla asenteilla on paljon merkitystä, niin niin on silläkin että hyväksyy ettei aina ole kivaa ja se siitä. Jos alkaisin kotona olemaan aina niin v..tun onnellinen ihan joka käänteessä, todennäköisesti puoliso olisi niin älykäs että kiikuttaisi lääkärille.

Jälkikommentti: esimerkkini oli vain esimerkki, todennäköisesti hyvin ontuva. Olisi se voinut olla tosiaan sisustajastakin vaikka. Ja hyvät elintavat on oikeasti hieno asia! Silti voi välillä ottaa päähän.

FFFifi
Fitness Führer

Joo aika usein tämä "huippuonnellisuus" liittyy "huipputerveyden" tavoitteluun. Ja joistain näistä onnea ja tasapainoa -tyypeistä tulee suunnilleen creepy fiilis, että jos se onnen tavoittelu on noin keskiössä, niin miten hirveissä mustissa syövereissä sä oikein lillut?

Ja aika paljon nykyään näkee sitä, että lapsia pyritään suojelemaan kaikilta pettymyksiltä ja vanhemmat tuntevat syyllisyyttä siitä, että lapsen elämässä on vastoinkäymisiä. Toki on ihan hyvä ja normaalia haluta, että lapsella menee kaikki aina hyvin, mutta ei kaikelta voi suojella kuitenkaan.

Katrina1 (Ei varmistettu)

Olen niin samaa mieltä. Onhan se toki niin, että arkisiin pikkuärsytyksiin ei kannata suhtautua kovin vakavasti ja positiivinen asenne auttaa...mutta ai jumalauta, joskus kun on joku suurempi murhe, ottaa kyllä niin huolella päähän nämä joidenka mielestä kaikesta selviää pelkällä positiivisella asenteella. Musta ois lähinnä vaan masentavaa, jos jokainen vähänkin negatiivinen ajatus tuottaisi vain negativiisia tapahtumia.

polar coding

Toisaalta tuohon yltiöpositiiviseen asenteeseen ei myöskään sovi se, että pikkuärsytykset sais oikeesti kuitenkin ärsyttää. Et pitäis olla niinku niin zen ja kaiken pikkuärsyttävän yläpuolella positiivisuutensa kanssa, että pikkuärsytykset ei edes ärsytä! Siks yltiöpositiivisuus onkin niin TYLSÄÄ; millekään ironialle tai sarkasmille  (niinku esim. à la tiiti) ei jää tilaa.

FFFifi
Fitness Führer

On ihan totta, että joka asiasta ei kannata hikeentyä, mutta onhan se nyt aivan älytön ajatus, että koskaan ei saisi mennä hermo mihinkään. En käsitä yhtään sellaista. Enkä ymmärrä miksi siitä on tullut joku ajattelullinen ihanne.

FFFifi
Fitness Führer

Juuri näin!

Miiza

Huippu kirjoitus!

Positiivisuus ja iloinen asenne on mahtava asia, niin kauan kun se on aitoa. Blogeista on kiva lukea hyviä juttuja, mutta mua kyllä kiinnostaa myös ne ei niin kivat ja ihanat asiat elämässä. Jos Suomessakin tulevaisuudessa aletaan tekohymyillä suurta jenkkihymyä ja "mitä kuuluu?" kysymykseen on epäkohteliasta vastata muuta kuin "hyvää", silloin mun pitää harkita maasta muuttoa tai ainakin pakenemista jonnekin skutsaan. 

FFFifi
Fitness Führer

Niin muakin kiinnostaa. En ymmärrä ollenkaan, että on sellainen yleinen käsitys, että mikään muu ei kiinnostaisi. Tai kuten jossain blogissa sanottiin, kaikki ei-positiivinen kiinnostaa vaan siksi, että voisi olla vahingoniloinen :O

Iiro
Aina jonon viimeinen

Mainio postaus kaiken kaikkiaan, mutta tuli tästä kommentista mieleen, etten jaksa syynä olevan se, että bloggaaja kuvittelisi ettei negatiiviset asiat kiinnostaisi lukijoita. Eiköhän niitä positiivisia asioita ole vain helpompi tuoda esiin. On helppoa kirjoittaa julkisesti/kavereilleen uudesta työpaikasta tai naimisiin menosta sekä Facebookissa että blogissa, mutta kuinka moni oikeasti haluaa jakaa ihmisille eronsa tai potkunsa töistä? Kuinka monta uutta parisuhdetta julistetaan Facebookissa alkaneeksi ja kuinka moni niistä eron hetkellä vain feidataan pois näkyvistä konkreettisen eroilmoituksen sijaan?

Itse ainakin koen elämäni suurimmat epäonnistumiset ja murheet kovin henkilökohtaisiksi, jotka käsittelen mielummin perheenjäsenten ja ystävien kanssa kuin Facebook-kavereitteni kanssa (edes sen tiukimmin rajatun ryhmän) tai edes anonyyminä blogissa. Toki itsekin ymmärrän halun jakaa iloiset asiat kanssaihmisille ja esimerkiksi Facebook on siihen mainio keino. Muiden (ja tärkeämpien) syiden ohella tämä on yksi syy, miksi kynnys myös positiivisten (erityisesti henkilökohtaisten) asioiden jakamiseen Facebookissa on noussut itsellä aika korkealle, sillä ihan mielelläni pyrin olematta uusintamatta tällaista käytäntöä, että omista elämistä maalataan mahdollisimman ruusuiset kuvat.

En jaksa kuitenkaan uskoa, että kovinkaan monet bloggaajat tarkoituksella muokkaavat kielensä kautta muiden todellisuutta epärealistiseen suuntaan vaan kirjoittavat positivisista asioista itsensä takia. Hieman aiheeseen liittyen Ylen jonkin ajan takainen uutisjuttu: http://yle.fi/uutiset/katsele_facebook-profiiliasi_jos_haluat_vahvistaa_itsetuntoasi/6669067 (Miten nämä linkit saikaan järkevään muotoon ja yhteen sanaan? Perinteinen [url=www.google.fi]sana[/url] ei tainnut toimia ainakaan oman blogin puolella) Itsekin myönnän välillä katselevani mm. muutamia Facebookin rajattuja kuva-albumeitani känkkäränkkäpäivinä, mutta monien (etenkin parisuhteessa elävien) elämä tuntuu olevan Facebookin perusteella yhtä kukkaisloistoa ja perhoskavalkaadia.

Jotenkin myös tuntuu, ettei yhteiskunnassa ole kovinkaan kovassa huudossa tällä hetkellä myöntää omat epäonnistumisensa sekä heikkoutensa. Yltiöpositiivisessa blogimaailmassa kynnys negatiivisten asioiden esilletuomiseen varmasti kohoaa entisestään. Toki ihminen on aika hyvä kieltämään ympäristön vaikutuksen omiin päätöksiinsä, vaikka pystyy sen näkemään muiden ihmisten samanlaisissa päätöksissä. Tätä on ymmärtääkseni tutkittu esim. kauneusleikkauksen kautta.

FFFifi
Fitness Führer

On varmasti noinkin. Monista vastoinkäymisistä ei osaa, pysty tai halua puhua. Eikä siihen ole mitään velvollisuutta. Mutta vähän eri asia on esittää, että elämä on koko ajan täydellisen ihanaa, kuin vaikka jättää kertomatta perheenjäsenen kuolemasta, koska se on liian vaikea asia.

Ja varmasti sitä positiivista kuvaa luodaan oman itsen takia, eikä vain jotta saataisiin tehtyä lukijoille tietynlainen vaikutelma. Yllättävän vähän sitä ainakaan itse kirjoittaa lukijaa ajatellen, vaan horisee omiaan vaikka teksti julkista ja yleisölle suunnattua onkin. Ehkä joku strategimpi bloggaaja ajattelee yleisöä enemmän, mutta itse en osaa :P Ylipäätään en usko, että bloggaajat juurikaan ajattelevat sitä, millaiseksi heidän kirjoituksensa maailmaa muokkaavat, ainakaan kielen ja käsitysten tasolla. Harvahan tätä miettii edes livenä...

Linkin saa sillä tavalla, että maalaat sen sanan/ lauseen ja klikkaat työkalupalkista kuvaa, jossa on maapallo & linkki. Sitten laitat linkin sille valittuun kohtaan. Halutessasi voit sen ikkunan välilehdistä valita esim. sen, että avataanko linkki uudella sivulla vai samalla.

 

Iiro
Aina jonon viimeinen

Toki ovat eri asioita, mutta ylipäätään vastoinkäymisistä järjestään kertomatta jättäminen ohjaa osaltaan diskurssia siihen suuntaan, että on lähes normaalia maalata blogissaan yltiöihanaa kuvaa elämästään.

Ja kiitti vinkistä/muistutuksesta! Tyhmä olo.

JKK (Ei varmistettu)

Hear, hear!

HeidiGB (Ei varmistettu) http://rimpularimpuilee.blogspot.fi/

Hyvä kirjoitus!
Samaa mieltä oon siinä, että kiillotettu kuva ulkoisesta elämästä on mun mielestä jotain älytöntä - siis täydelliset sisustukset, vaatteet, ravintolareissut, ulkomaanlomat... Mulla tulee välillä sellainen olo, että moni ajattelee ettei elämä voi olla ihanaa ilman materiaa/rahaa. (Siis tietysti sitä tarvii sen tietyn määrän, mutta ei se voi olla pohja hyvälle elämälle).
Myöskin se, että positiivuuden tulee olla aitoa, on ihan totta. Ja nimenomaan mun mielestä aidointa positiivisuutta on sellainen mikä kumpuaa sisältä.
Mun mielestäni positiivisuuden ei kuitenkaan tarvii olla pirtsakkuutta tai yltiöiloisuutta. Mä olen monenakin päivänä rötkönnyt laiskana sohvalla ja valittanut etten saa mitään aikaiseksi, mutta kun senkin tekee pohjimmiltaan positiivisella asenteella niin ei tule huonoa omaatuntoa siitä että pitäisikin tehdä jotain muuta. En tiedä onko tässä mitään tolkkua, mutta siis mun mielestä mökömpiäkin päiviä tarvitaan, ja niihinkin voi asennoitua eri tavoilla.
Elämäntapavalittajat on sitten asia ihan erikseen- voi itku O.o

FFFifi
Fitness Führer

Joo on tosiaan eri asia että onko sellainen positiivinen perusvire mutta välillä ankeammalla mielellä tms. vai pitääkö olla hampaat irvessä onnellinen ja peittää kaikki mahdollisesti negatiivinen ettei kukaan vaan luule, että olet joku epäonnistuja.

Musta tuntuu, että nykyisin on mennyt jotenkin niin, että ei saa mistään valittaa, kun sitten heti tehdään tulkintaa, että olet tosi negatiivinen elämäntapavalittaja. Vaikka sellaiset on kyllä ihan asia erikseen :D Sekin on tulkintakysymys, että mikä nyt on valittamista ja mikä ei. Jotkut ihmiset tulkitsevat suunnilleen kaiken, mitä muut sanovat valittamiseksi, vaikka kyseessä olisi ihan vaan huomio. Tyyliin joku sanoo lounasruokalassa, että "aika suolaista tämä ruoka", niin jonkun mielestä tämä on hirveää negatiivisuutta vaikka sanoja olisi vaan ajatellut ääneen (ja ehkä jopa sanonut sen siksi, että tykkää suolasta :D).

Cii (Ei varmistettu) http://bodyshadows.blogspot.fi/

Hei KIITOS tästä postauksesta! SuperKIITOS!
I'm back online taas omassa blogissa ja arvaas mitä! Juuri senkin vuoksi oma blogi on ollut jäissä, kun elämässä on ollut niin raskaita juttuja ettei ole jaksanut kirjoittaa mitään ja ajatellut, että ketä nämä mun elämän ongelmat nyt oikeasti edes kiinnostaisi! ;) Joskus taannoin luin jonkun lehtiartikkelin blogeista ja siitä, että keskimäärin näitä "positiivisuus" blogeja seurataan paljon enemmän kuin mitään kuolemansairaiden blogeja (sori, vähän graavisti sanottu). Minä taas luulen, että niitä blogeja kytätään paljonkin, mutta niihin ei kommentoida mitään. Niitä vaan seuraillaan salaa ja mielenkiinnosta, tai ehkä hakeakseen lohtua tai silkasta uteliaisuudesta. Ite alan muuttamaan omaa blogiani lifestyle tyyppiseksi ja aion kirjoittaa myös niistä arjen vattumaisuuksista. Tää positiivisuus juttu on vaan musta niin nähty. :D Ite syöpäsairaana (tällä hetkellä terveenä) oon kuullut tuota niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kyllästymiseen saakka. Juuri viimeksi kun olin Thaikuissa ja tapasin siellä yhden keski-iän ylittäneen pariskunnan joiden kanssa erehdyin vielä yhtenä iltanan dinnerille, niin ne oli just tällasia positiivisuuden lähettiläitä. Mielestäni oon ollut ihan positiivinen kaiken kanssa, mutta nää vaan jakoi mulle näitä vanhemman ja viisaamman kommentteja. Vielä hissiin mennessäänkin huutelivat (kai niillä nousi ne parit bisset huttuun), että muistat vaan aina, se POSITIIVISUUS on se kantava voima. Asennetta vaan! Viddu. Mä sanon että kun 35-vuotiaana kärsii syöpälääkitysten vuoksi kuumista aalloista 45 min välein 24/7 ja viis vuotta pitäis kestää niin siinä on kyllä positiivisuus jossain ihan muualla kuin mielessä. Nimittäin siellä persiissä! Kiitti postauksesta, tarttunen tähän huomenna omassa blogissa enemmänkin ja jaan ilosanomaasi edelleen :)

FFFifi
Fitness Führer

Positiivisuus on niin nähty!!! :D

Joo voin kuvitella, miten tuollaisessa tilanteessa korpeaa muiden kehotukset positiivisuuteen, varsinkin jos näiden omat vastoinkäymiset on "hieman" vähäisempiä.

Ja kyllä mä uskon, että muunkinlaisille blogeille on tilausta. Toki osa lukee vaan siksi, että haluaa sellaista kevyttä piristystä päivään, mutta tuskin se nyt koko totuus on. Ikäänkuin ihmiset lukisivat vain iloisia kirjoja ja katsoisivat vain iloisia elokuvia jne.?!

annakarin
Anna Karin

No ei kai suomalaiset kuuntelekaan kuin positiivista musiikkia?! Tyyliin Hymyhuulet ja Sankarit. Ei täällä oo tapana synkistellä!

FFFifi
Fitness Führer

Totta kyllä joo! Eikä täällä kukaan kirjoita mitään synkeitä kirjoja tms., kyllä ne kaikki täytyy jostain Ameriikoista hankkia. Aika ärsyttävää :/

FFFifi
Fitness Führer

Btw muuten, sun blogiin ei pysty kommentoimaan kuin tietyillä tileillä. Yritin kauhistella koiranpuremajuttua, mutta nimi + url tai anonyymi ei ollut vaihtoehtoina :)

annakarin
Anna Karin

Mun mielestä sellainen yltiöpositiivisuus on jotenkin pelottavaa. Jotenkin pelkään sitä hetkeä, kun ihminen ei enää jaksakaan pitää yllä sitä kulissia hampaat irvessä (muille ja jopa itselleen), vaan se kaikki purkautuu jollakin tavalla. Kun ei kukaan vaan voi olla koko ajan positiivinen. Eikä kenenkään tarvitse olla. Mun mielestä on lievästi sanottuna kohtuutonta sanoa toiselle, että keskity vain positiivisiin asioihin, asenne ratkaisee. Vaikka kyse ei olisi mistään sairaudesta tai kuolemasta, niin ainakin mun täytyy saada tuntea ne negatiivisetkin tunteet, että voin jatkaa eteenpäin. Kyllä ihmistä saa vituttaa, kun on paska päivä - sellaista se elämä välillä on.

 

FFFifi
Fitness Führer

No niin on! Mulla on ollut tuttavapiirissäkin sellaista, että joku selittää ihan joka välissä, miten ihanaa hänen elämänsä on, ja sitten jossain vaiheessa sieltä paljastuu jotain aivan muuta. Jotenkin aina epäilyttää ja oudoksuttaa sellainen mieletön, tauoton onnellisuus :D

Ja kyllä pitää saada vituttaa. Totta kai on ihan hyvä havahtua siihen, että joka asiasta ei ole pakko etsiä jotain negatiivista tai että joka pikkujutusta ei kannata menettää hermojaan, ja että ajatuksiinsa voi oikeasti vaikuttaa, mutta se on eri asia kuin se, että mikään ei koskaan saisi harmittaa!

annakarin
Anna Karin

Joo, mä oon sen verran realisti (pessimisti?), etten todellakaan usko, että kenenkään elämä on pelkästään onnea ja iloa ja kukkasia ja aurinkoa. Kun ei se ole jumalauta mahdollista! Joka kerta epäilykseni ovat osoittautuneet oikeaksi ja täydellistä elämää ja parisuhdetta elänyt onkin juuri jättänyt vähän asioita kertomatta. Ja se on surullista ihan niiden ihmisten itsensä takia - voin kuvitella, kuinka raskasta on esittää täydellistä elämää ja sen jälkeen vielä tunnustaa muille, että oikeestaan tää onkin aika paskaa.

Blogimaailman ihmettelijä (Ei varmistettu)

"Blogimaailmassa nousee taajaan keskustelua siitä, että bloggaajat esittävät elämänsä hohdokkaana, ehkä hohdokkaampana kuin se onkaan. Puolustautuminen on aina sama: kyllä lukijan täytyy ymmärtää, että blogi ei ole koko totuus elämästä. Että sinä sanot jotain ja näytät jonkinlaisia kuvia, ja minun täytyy ymmärtää, että asia onkin toisin? Oookei"

Siis niin naulan kantaan..Tätä pohdin juuri yksi päivä ystäväni kanssa. Kuinka ihmeessä bloggaaja voi olettaa, että lukija voi sieltä ylikauniiden kuvien, kiharoiden, laukkujen, vaatteiden, sisustuksen ja överiestetiikan lomasta poimia sen että hei, eihän se elämä OIKEASTI tälläistä ole? Jos blogi esittää vain täydellisiä, ihania, kauniita asioita, eikö silloin ole ihan täysin odotettavissa että lukijan kuva blogin pitäjästä ja hänen elämästään vääristyy? Etenkin kun blogeissa näytettyä elämää tulee väkisin peilattua omaan, ja sehän on tietenkin (ainakin minun) melko kaukana tonnien laukuista ja ihkuista kiharoista. Mutta pitäisiköhän minunkin elämän oikeasti olla tuollaista? Kuinka minulla ei ole työssäkäyvänä aikuisena rahaa ostaa kerralla kahta yli tonnin laukkua? Ja samalla matkustaa, shoppailla, palkata pt:tä?Valintoja vai elämän realiteetti että oma palkka ei vain riitä IHAN kaikkeen vaikka kuinka valitsisin jättää tämän illan tuparit ja baareilun väliin? No voisin tietysti itse alkaa blogata ja menestyä siinä (tämäkin yksi blogien toistuvia piikkejä lukijoille), mutta riittäisikö oikeasti oma aikani kokopäivätyöhön, iltaopistelun, liikuntaharrastuksen, parisuhteen ja muun sosiaalisen elämän lisäksi laadukkaaseen bloggaamiseen? Väkisinkin tuollainen tavallaan itse luotu kiiltokuvamainen positiivisuus herättää loudan kysymysiä, kuten voi huomata :D

Itsekään en tajua miksi se on täysin lukijan vastuulla ymmärtää asian oikea laita, kun se esitetään tarkoituksella ihan täysin päinvastaisesti. Eniten hämmästyttää monissa, siis oikeasti monen monissa blogeissa toistuva "Kun _me bloggaajatkin_ ollaan ihan taviksia ja tässä sen nyt huomaatte ja ymmärrätte asian kun minulle tapahtui sitä tätä ja tota mitä ei täällä vaaleanpunaisen hattaran lomassa ei juuri koskaan tuoda esiin". Samassa lauseessa blogin pitäjä lokeroi itsensä osaksi jotain ihan erityistä ihmisryhmää johon hänellä on oikeus kuulua, mutta on kuitenkin ihan samanlainen tavis kuin se lukija joka ei tähän hohdokkaaseen ryhmittymään kuulu (eikä näin ollen voi ymmärtää mutta kuitenkin pitäisi ymmärtää??). Tosiaan, jokainen pitäköön juuri millaista arjen pumpulista pakopaikkaa hyvänsä, ja kyllähän minäkin niitä usein luen, mutta kyllä sen bloggaajankin olettaisi ymmärtävän että kyllähän lukijan todellisuuden taju väkisinkin voi hämärtyä. Uskon tämän pätevän erityisesti nuoriin jotka lukevat suht kulutuskeskeisiä muotiblogeja. Mutta pitäisikö blogeissa sitten olla pyykkivuoria ja likaisia astioita.. tiedä sitten, ei ole tainnut moni kokeilla ;)

Niin ja yksi nuori tyttöhän pisti nyt bloginsa tauolle koska tunsi alemmuuden tunnetta kun kaikki blogit esittävät niin ruusuisia asioita: täydellinen aamusmoothie kauniissa lasissa, upea ulkonäkö aamusta aamuun, täydellinen vartalo, kalliit laukut, kun taas hän piilotti paskaisen tukan pipon alle ja joi smoothien suoraan kannusta ja sen jälkeen kirjoittii blogiinsa "rupuelämästään". Harmillista, mutta tämä oli omasta mielestäni osuva esimerkki siitä kuinka se yltiöpositiivisuus ja estetiikka mitä niin monet blogit esittävät, voi vaikuttaa lukijan ajatusmaailmaan.

Blogimaailman ihmettelijä (Ei varmistettu)

Siltä varalta että hän lukee tämän, korjaan: nuori nainen :) tyttö-sana jäi kaihertamaan omaa mieltä kun mieleen tulee n. 15 vuotias, ihan niin herkkä ikä ei tässä esimerkkitapauksessa ole kyseessä :) mutta samoin toivon hänelle kuin sinä!

FFFifi
Fitness Führer

Tosi hyviä kysymyksiä, ja kyllähän näitä väistämättä nousee. Samaan ilmapiiriin menee myös se, että bloggaajien (blogien kautta saatuja) tuloja salaillaan hirveästi. Eihän sellaista ole missään muussa ammattiryhmässä. Ei kukaan oleta, että jokaisen bloggaajan pitäisi skannata palkkiokuittinsa nähtäville, mutta on aika erikoista että asia on niin hyshys.

Itse freelancerinakin töitä tekevänä näen sen siltä kannalta, että salailu on kaikille huono juttu. Bloggaajalla ei välttämättä ole mitään käsitystä, paljonko hänen pitäisi palkkiollisena saada kun ei tiedä mitä muut saa, firma voi maksaa tosi vähän (tai ehkä poikkeuksellisemmassa tapauksessa ylihintaa) ja lukijat sitten ihmettelevät, että tosiaanko tuosta puolessa tunnissa kyhätystä kahden mainoskuvan ja kolmen lauseen jutusta on maksettu "nelinumeroinen summa" (jollaisesta tammikuun Oliviassa puhuttiin).

Ja todella mua häiritsee tämä blogien diskurssi, kaikki hokevat samoja asioita, eikä ketään kiinnosta/ kukaan ei uskalla kyseenalaistaa sitä. Juuri nämä olen kuin te - olen erityinen omien erityisansioitteni takia tai perusta oma blogi jos se on kerran niin helppoa -jutut. Totta kai varmaan alkaa käymään hermoon jatkuva utelu ja kyseenalaistaminen, mutta uskon, että omalla asenteella ja tietynlaisella avoimuudella välttäisi tuollaista aika hyvin.

Hauska kalabaliikki aiheesta. Päätin ottaa osaa tähän postaamalla blogiini kirjoituksen hieman toisenlaisesta näkökulmasta: http://www.lily.fi/blogit/lit-heels/onnellisuudesta-only-good-vibes Tsemppaan lukemaan sen, vaikka otsikkokin varmaan saattaa vituttaa kaikkia, joilla on tänään ärrimurripäivä.

Kommentoi

Ladataan...