(Viiden minuutin) testissä ratsastus

Ladataan...
Fitness Führer

Välillä sitä tuntee itsensä tosi tyhmäksi. Tosi, tosi tyhmäksi.

On varmaan käynyt selväksi, että olen luonnosta vieraantunut kaupunkilaishenkilö. Tai oikeastaan vieraantunut on huono sana, koska läheisissä väleissä emme ole koskaan olleet. Mutta se on ihan luonnon omaa syytä, mitäs yrittää tappaa minut koko ajan.

Vieraantuneisuuteni takia en ole kokeillut moniakaan useille ihmisille täysin normaaleja asioita. Kuten nyt vaikka ratsastusta, jossa ollaan läheisissä tekemisissä sen verran ison eläimen kanssa, että vaisto kehottaa kalppimaan pakoon mahdollisimman nopeasti. Olin kyllä miettinyt, että sitä voisi silti olla kiva testata. Tuskinpa se olisi kovin vaikeaakaan.

Kuten ilmeestä näkee, olen kauhuissani. Myös ratsun ilme on paljonpuhuva.

Ajattelin, että ratsastus on varmaan kuin pyörällä ajamista. Ollaan sellaisen pötkelön päällä ja liikutaan eteenpäin. Polkupyörää ohjataan ja hevosta hhmmm ohjastetaan?

No ei muuten ollut yhtään samanlaista. Ensinnäkin polkupyörien satulat eivät - enää, luojan kiitos! - ole pääni korkeudella. Toiseksi, polkupyörä on todellakin liikkumaton pötkelö. Hevonen ei ole.

Kaukana siitä. Hevosessa liikkuu joka kohta koko ajan! Lonkat ja hartiat, tai mitä säkää ja muuta ne nyt ovatkaan. Siinä on aikamoinen hytkytys menossa, voin kertoa. Tällaisessa tilanteessa tarvitsisi tietystikin hyvän kahvan, josta pitää kiinni, tai vaikka ohjaustangon. Semmoista ei ole, vaan kyydissä pysytellään tasapainon avulla.

Ei olisi tullut mieleenkään. Jotenkin luulin, että ne ohjakset (?) toimivat kahvoina. Eivät muuten toimi. On todella käsittämätöntä, miten ratsastaja voi pysyä kymmeniä kilometrejä tunnissa etenevän tai reippaasti yli metriin hyppäävän hevosen selässä! Se näyttää niin helpolta! Muutenkin ajattelin, että ratsastus on vain istumista hevosen selässä - vähän niin kuin uiminen on vedessä makaamista ja käsien heiluttelua.

Ratsastaminen oli todella paljon vaikeampaa, mitä olisin voinut kuvitella. Oli se myös hienoa, ja olisin mielelläni testannut sitä pidempään kuin parin minuutin lenkin pihamaalla. Siitä huolimatta, että pelotti tosi paljon. Osin pelotti se korkeus, osin se, että eläin liikkui. Eniten pelotti kuitenkin siksi, että muistin Madonnan pudonneen hevosen selästä. Mietin juuri Madonnan putoamista siksi, että hän on minulle läheisin ihminen, jolle on käynyt ratsastusonnettomuus. Jos olisi ollut joku vielä läheisempi kyseessä, en ehkä olisi uskaltautunut edes kokeilemaan.

Minua ohjeistettiin istumaan hyvin rentona. Yritin parhaani, mutta tuon tuostakin havaitsin jännittäväni jotain kohtaa. Hevosen taluttaja sanoi, että eläin vaistosi pelkoni, ja pyrki kävelemään mahdollisimman varovasti. En ole ihan varma voinko uskoa siihen. Heppa ei ollut mitenkään rauhaton, mutta pyrkikö se todella huomioimaan minut? Onko se mahdollista?

Kaupunkilaishömpälle heräsi muitakin kysymyksiä. Mietin, että haittaisko hevosta jotenkin se, että istuin kyydissä? Onko se sen mielestä rasittavaa? Kun laskeuduin alas, minua ohjeistettiin pitämään kiinni harjasta. Ihmettelin, eikö se satu, mutta ei kuulemma.

Oli se jännää. Pitää kokeilla uudestaankin!

Ratsastus oli osa SE-Action-ohjelmapalveluyrityksen Maatilarallia, jossa pääsimme myös leikisti kokeilemaan lypsämistä sekä tutustumaan pikkupossuihin.

 

Possulit olivat tosi söpöjä!

 

Testasin ratsastusta ja osallistuin Maatilaralliin Visit South Coast Finlandin ja Länsi Uudenmaan Lumo Matkailu Oy:n vieraana.

***

I tried riding for the first time ever. It looks so very easy but I can tell you it's anything but easy!

Share

Kommentit

iidami
Bambino

20 vuotta ratsastusta harrastaneena on edelleen jotenkin hauska lukea ihmisten ensimmäisistä ratsastuskokemuksista -- varsinkin niiden, jotka olettaa sen olevan helppoa, kun siellähän vaan istutaan kyydissä ja hevonen tekee kaiken työn... :) 

Kiva kun rohkenit hevosen selkään kiipeämään, toivottavasti pääset joskus kokeilemaan vähän pidemmällekin ratsastusretkelle. Itselleni hevosen kanssa maastossa liikkuminen on maailman parasta terapiaa! :)

Kanelibasilika

Hih, täytyy kompata ihan täysillä! Mieheni muutaman kerran ratsastusta kokeilleena aina ihmettelee juurikin sitä, miten voi näyttää siltä ettei selässä tee mitään ja sitten tuollainen mammuttimainen otus vain tottelee ;)

FFFifi
Fitness Führer

Se on tosi hämmentävää, miten se näyttää siltä, että ei tehdä mitään!

FFFifi
Fitness Führer

Joo mä en käsitä, miten olen voinut olla tajuamatta sitä :D

Kyllä mä ehdottomasti uudestaankin kokeilen! Aika vaikeaa tuo oli, ja pelottavaa, mutta mulla on sellaisia haavekuvia laukkaamisesta (en tiedä mitä se edes tarkalleen ottaen tarkoittaa) jossain pustalla (en ole ihan varma tämänkään merkityksestä) tai rauhaisasta ratsastuksesta jossain meren rannalla, että on mentävä vielä :D

Suvi K.
Sisunainen

Muistan edelleen elävästi mun ekan ratsastustunnin vuonna nakki ja sen apua-tää-liikkuu-voinkojotullaalas-fiiliksen. :D Mutta jännä kyllä siihenkin tottuu. (Nyt alko tehdä mieli ratsastamaan, ei ookaan kun vajaa kymmenen vuotta taukoa... :D)

FFFifi
Fitness Führer

Tosi hämmentävää oli se liikkuminen! Ja oikeastaan enemmän kuin tippuminen pelotti se, että jää sitten sinne pillastuneen hevosen jalkoihin :O

What else is there?

Pakko sanoa lohdutukseksi että vaikka olen ratsastanut 10 vuotta elämästäni , en ole pudonnut kuin pari kertaa ja silloinkin lähinnä valunut alas hevosen kaulaa pitkin. Vaikka on tullut riehuttua ties missä metsissä ja ilman satulaa.

Nyt en ole ratsastanut neljään vuoteen , vaikka ikävä  on!

FFFifi
Fitness Führer

Hhhmmm joo. En yhtään tiedä miten todennäköistä se tippuminen - ja jalkoihin jääminen - on. Mutta mä nyt olen ylipäätään säikky, mihin ei hirveästi auta tilastot :D On kyllä varmaan aika todennäköistä, että liioittelen riskejä mielessäni.

Mise

Mäkin olen ratsastanut aikoinani sen kymmenen vuotta, mutta ekan kerran tipuin heti ekalla tunnilla, kun shetlanninponi pelästyi ampiaisia ja lähti hitaasta käynnistä aika nopeaan laukkaan  - mä en ihan pysynyt perässä :D Mutta pudotus oli matala, joten ei pelottanut! Nyt kyllä heräsi taas heppa-kuume, voi olisipa ihana päästä ratsastamaan!

FFFifi
Fitness Führer

Hui apua :O :O Just jotain tollaista mä pelkään että käy!

Onneksi sulle ei käynyt kuinkaan.

Morppa (Ei varmistettu)

Suosittelen kokeilemaan islanninhevosia - putoaminen ei tapahdu niin korkealta. :D

FFFifi
Fitness Führer

:D Hyvä vinkki!

Oi, ratsastaminen! Oma harrastus alkoi 6- vuotiaana ja jatkui parikymmentä vuotta. Kannattaa jatkaa rohkeasti!

FFFifi
Fitness Führer

Joo kyllä mä haluan jatkaa tuota sellaisella...olisiko nyt vaikka turisti-tasolla oikea termi. Just että voi osallistua johonkin maastovaellukseen vai mitä niitä on :D Esteratsastusta ajatellessa alkaa hiota sekä kädet että jalkapohjat, joten ainakaan sellaiseen musta ei ole :D

Mä lienen kerran ollut hevosen selässä. Ala-asteikäisenä halusin ratsastaa kun kaikki muutkin, mutta vanhemmat torppasivat sen sanomalla, että oot allerginen, ei käy. Se oli toki totta, mutta jälkikäteen epäilen myös, että harrastus oli kallis ja aikaavievä.

Nyt en enää edes halua, kun se on kallista ja aikaavievää, mutta heppoja jotenkin kyllä ihailen. Pakkokin. Ne sietää ihmisiä niin hienosti.

FFFifi
Fitness Führer

Mulla ei ollut lapsena kaveripiirissä yhtäkään heppatyttöä, eikä varmaan siksi laji kiinnostanut itseänikään. Ja olin tietysti yhtä säikky jo silloin :D

En mäkään usko, että musta olisi ihan hurahtamaan tähän, mutta vähän enemmän pitää päästä kokemaan.

Oon nyt tosi paljon miettinyt ihmisen ja hevosen suhdetta, siinä on kanssa yksi asia mitä ei voi käsittää yhtään jos ei ole testannut ratsastamista tai muuten ollut hevosen kanssa tekemisissä. En mä voi sanoa, että käsittäisin nytkään, mutta kiinnostaa tosi paljon, ja semmoinen hyvin hämärä aavistus ehkä on (kun ennen ei ollut lainkaan).

Vierailija (Ei varmistettu)

Mie en myöskään ymmärrä mitään hevosista, mutta suosittelen tätä islantilaista leffaa, joka kertoo islantilaisista hevosista ja miehistä, aika hauska ja kummallinen :)

Of Horses and Men - Official Trailer: http://youtu.be/MKodaUmsYxk

Esbe (Ei varmistettu)

Itsehän myös pelkään hevosia, koska ne ovat niin julmetun isoja elukoita eikä koskaan voi oikein tietää, mitä ne ajattelevat. Ja niillä on isot ja pelottavat hampaat. Valitettavasti äitini on hevoshullu, joka on yrittänyt ratsastuttaa minua jo lapsesta saakka. Heppatyttöä minusta ei sitten kuitenkaan tullut, vaikka äiti olisi kuinka halunnut. Joskus näinkin päin, että äidin unelmat särkyivät eikä lapsen.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Mä haaveilin pikkutyttönä ratsastuksesta ja hevoshommista enemmänkin. No, se ratsastus sai vähän nolon lopun, kun kerran talutuslenkillä hevonen säikähti isoa koiraa ja pudotti minut selästä. Sen jälkeen en enää uskaltanut selkään, mutta karsinoihin kyllä. Eli olin justiinsa se semmonen ärsyttävä talleilla pyöriskelevä kakara, jolla oli helppo teettää kaikki paskahommat, kirjaimellisesti. Mutta niin loppui sekin, kun yht'äkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, mulle iski aivan hirveän vahva allergia kaikkia karvaisia eläimiä kohtaan. Ei tarvinut enää mennä talleille.

Sen jälkeen olen aikuisiällä kokeillut nousta hevosen selkään ehkä kolmesti, niistä kaksi kertaa niin, että joku taluttaa. Viimeisin kerta oli Meksikossa, Tyynenmeren rannalla, ilman satulaa. Vain minä, esiteini omalla hevosellaan ja meidän opas, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Nauroi vaan, kun kysyin, että pitäiskö tässä jokin kypärä laittaa... Mutta että se oli hienoa, joskin jännääkin! Etenkin se, että kukaan ei taluttanut - minä itse! En minä varmasti ohjata osannut, mutta heppa seuraili kuuliaisesti opasta. Ratsastus kesti pari tuntia ja olin sen jälkeen loppupäivän melko sairas vahvasta lääkityksestä huolimatta. Mutta oli se sen arvoista! Heti menisin kokeilemaan uudestaan!

Aikoinaan kisasin jonkin verran, mutta parhaita lenkkejä oli just ne turistimaastoilut. Naurettiin tallikavereitten kanssa, että mennään terapiaan eli metsään käyskentelemään pariksi tunniksi. Siellä käytiin läpi parisuhteet ja viimeisimmät juorut. Tallille takaisin tultiin naama leveässä hymyssä. Suosittelen!

viivik
Vikettäjä

Pohdiskelit, että noinkohan hevonen yrittää kävellä varovasti, koska sinä olet peloissasi. En ole mikään heppaguru, mutta olen toiminut hevosten kanssa pitkään. Mun veikkaus olisi, että hevonen ei välttämättä yritä huomioida sinua tai esimerkiksi pelkää, että tiput, mutta ratsastajan epävarmuudesta sillekin voi tulla epävarma fiilis. Jos heppa on opetettu ottamaan käskyjä ihmiseltä, ja ihminen vaikuttaa siltä, ettei tiedä mitä käskisi (tai on huolissaan siitä, mitä edessä päin odottaa), hevonen varovasti hiippailee siihen suuntaan mihin arvelee että pitäisi mennä. 

Kommentoi

Ladataan...