Villi vaellus

Fitness Führer

Luin lomalla Cheryl Strayedin kirjan Villi vaellus. Se on muistelmateos, johon näytöksissä nyt pyörivä Wild - Villi vaellus -elokuva pohjaa.

Nimestään huolimatta Villi vaellus ei ole luontokirja, seikkailukirja eikä pohjimmiltaan edes kertomus vaelluksesta. Se kertoo kirjoittajansa pyrkimyksestä selvitä äitinsä kuolemasta, lapsuudenperheensä hajoamisesta ja avioerostaan. Sattumalta selviytymisen välineeksi nousee ajatus kävellä Pasific Crest Trailia sadan päivän ajan. Reitti kulkee erämaassa ja kokonaisuudessaan ulottuu Meksikon rajalta Kanadaan.

Kävellessään haastavaa, muun muassa vuorilla kulkevaa vaellusreittiä Cheryl Strayed on alle kolmekymppinen. Hän kulkee lähes koko reitin yksin, aikana ennen kännyköitä. Hän on peloissaan, tietenkin, mutta päättää kertoa itselleen toista tarinaa mihin naiset yleensä opetetaan, ja kieltäytyy pelkäämästä. Hän kohtaa villieläimiä, epäilyttäviä miehiä ja lukuisia fyysisiä vaivoja, mutta jatkaa sitkeästi eteenpäin.

Vaeltamalla hän toivoo saavansa elämäänsä selkeyttä ja helpottavansa tyhjyyttä ja surua. Hän kokee fyysisen ponniselun lievittävän henkistä tuskaa, usein jo siitä syystä, että hän on liian uupunut vatvoakseen murheitaan. Luontoon kosketuksissa oleminen ja sen keskellä selviytyminen ilahduttavat, haastavat ja parantavat häntä.

Luin kirjaa lentokoneessa, iltaisin hotellihuoneessa ja aurinkotuolissa köllötellen. Mikään varsinainen kepeä lomakirja se ei kuitenkaan ole.

Huolimatta siitä, että kyseessä on nimenomaan selviytymistarina, se ei ole valoisaa luettavaa. Mikä on hyvä asia.

Usein selviytymisestä kirjoitetut teokset, varsinkin amerikkalaiset, ovat ällömakeita ja epärealistisia. Strayedin teksti on kaukana sokerisesta. Hän on tarkkanäköinen kirjoittaja, joka kykenee näyttämään menetyksen ja sitä seuraavan tyhjyyden ja yksinäisyyden kaikessa kauheudessaan.

Niille, jotka ovat kohdanneet suuria suruja, tai jotka ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtääkseen, etteivät ole niiltä suojassa, kirjan on paikoin pakahduttavankin raskas lukea.

Mutta matkan lopussa jos ei kaikki, niin monet asiat ovat selviä, ja Strayed sovussa itsensä kanssa. Eikä lukija ei voi kuin ihailla hänen rohkeuttaan (ja alkaa salaa haaveilla vaeltamisesta).

***

Reading Cheryl Strayed's Wild did almost hurt me, so pure are her words of sorrow. She does not offer solutions for the reader, but shows how we just need to mourn, and then need to let go. Let go the grief, not the love.

Share

Kommentit

Kävin just eilen katsomassa tuon leffateatterissa. Elokuva oli ihan hyvä, vaikka paikoin sekin oli aika raskas (siksi juuri hyvä). Leffa kuitenkin jäi jotenkin kesken, joten itselleni tuli sellainen olo, että pitäisi varmaan lukea tuo kirja. Epäilen että kirja on paljon parempi. 

FFFifi
Fitness Führer

Mäkin uskon, että kirja on parempi. Ajattelin, että leffa varmaan keskittyy enemmän "seikkailuun" kuin kirjoittajan sisäiseen maailmaan, kun kirjassa se vaeltaminen on pikemminkin sivujuonne sille, mitä sisällä tapahtuu.

Jaha, tämähän vaikuttaa hyvältä. Ehkä erityisesti siksi, että voin kuvitella kävelemisen olevan melko hyvä tapa käsitellä kaikenlaista.

(Äitini yritti juuri patistaa mua leffaan katsomaan tuota. Ei toki kanssaan, hänhän oli sen jo nähnyt.)

FFFifi
Fitness Führer

Mäkin uskon. Luin sitä ennen ja jälkeen maratonin, ja se lisäsi siihen kyllä oman fiiliksensä. Tosi samaistuttavia kokeuksia siitä yksitoikkoisen ja yksinkertaisen liikkeen vaikutuksesta tunnepuolen asioihin.

Pitäiskö meidän mennä katsomaan tuo yhdessä? Uskallettaisiinko me nähdä irl? :D

Uskallettais! Pitäis vaan haarukoida hyvä aika sille. Se on joskus vähän vaikeampaa. Uskaltaisinko mä lisätä sut FB-kamuksi tätä varten?

FFFifi
Fitness Führer

Uskallat!

Totta. Mä olen kyllä valitettavasti tunnettu siitä, että mun kanssa on äärettömän vaikea sopia yhtään mitään. Mutta yritetään edes :)

Kommentoi