Vuosikatsaus 2013

Ladataan...
Fitness Führer

Näin uuden vuoden kynnyksellä on aika luoda katsaus viime vuoden treeneihin ja meininkeihin.

Treenit

Ykköslajini kuluneena vuonna oli juoksu. Vuosi lähti käyntiin tammikuun lopussa, kun juoksin ensimmäisen maratonini. Pelkäsin sitä kauheasti, mutta kaikki sujui oikein hyvin, mitä nyt hieman hitaanlaisesti. Mutta enpä kovin huikeita vauhteja odottanutkaan..! Maratonin jälkeen juoksutreenit jäivät aika vähille, sillä sairastelin koko kevään, muun muassa Helsinki City Runin aikana. Naisten kympille kuitenkin pääsin, ja heinäkuussa helteiselle Hämeenlinnan puolikkaalle. Hämeenlinnassa juoksin toiseksi hitaimman puolimaratonini koskaan, mutta jälkikäteen ajateltuna älyttömän kivaahan siellä oli!

Sain ekalta maratonilta muun muassa repun ja pyyhkeen. Voi että miten on harmittanut kun pyyhe hävisi saman tien. Toivottavasti saan pian uuden!

Seuraava puolimaraton oli ohjelmassa elokuussa, kun osallistuin Paloheinäjuoksuun. Sitten kävin Tampereella 24 tunnin juoksussa kipaisemassa muutaman kierroksen. Tapahtuma oli hyväntekeväisyysjuoksu, jossa oli mukavaa ja kepeää treenailla. Seuraavaksi juoksin 21 kilometriä Tukholman puolikkaalla, ja siitä kahden viikon päästä 42 Berliinin maratonilla. Molemmilta matkoilta tuli ennätys, maratonilta huima 21 minuuttia (mistä olen edelleen ihmeissäni) ja reissutkin olivat kaikin puolin hauskoja.

Berliinin maratonin jälkeen kävimme syömässä. Pöytävaraus oli tehty, totta kai.

Vielä halusin kauden päätösjuoksun, minkä tein Kaarinassa lokakuun lopussa. Se oli aivan hirveää raahustamista (katso kuva ko. postauksesta jos et usko), mitä ilmeisimmin en ollut ehtinyt toipua maratonista. Yllättäen päädyin osallistumaan vielä vuoden loppuhetkinä Messujuoksuun, mikä teki tänä vuonna juostujen puolikkaiden määräksi viisi ja kokonaisten kaksi. Edelliseen vuoteen verrattuna parannus on oikein hyvä, sillä silloin tuli juostua vain kolme puolikasta. Enkka parani edellisestä syksystä kolme minuuttia. Ikuisuustavoitteelta tuntuva maagisen aikarajan rikkominen puolimaratonilla ei vieläkään onnistunut. Ensi vuonna sitten!

Cooperin testejä juoksin pari, mutta en petrannut kuin sika juoksuaan. Pysyin tasaisesti hyvän tuloksen alueella, mikä vähän harmittaa. Selkeästi enemmän ja laadukkaampaa treeniä pitäisi tehdä, niin tulisi näillä lyhyemmilläkin matkoilla parannuksia. Mutta liha on heikko...

Olisi kiva kertoa vielä juoksukilometrit Heiaheiasta, mutta kun en ole merkannut niitä kuin osasta treenejä, ei tiedolla taida paljon mitään tehdä. Treenitunnit jäivät viime vuotta vähäisemmiksi, mikä johtunee paitsi alkuvuoden sairasteluista (35 päivää!), myös koko vuoden melkoisesta stressikuormituksesta joka johti lisääntyneeseen makoiluun. Mutta ei kai näillä tapahtumamäärillä voisi tyytymätön olla!

Teoriatasolla harjoittelin myös uintia, mutta en voi kehua kehittyneeni siinä kovinkaan paljon. Käyn uimassa sen verran harvakseltaan, että joudun aloittamaan veteen totuttelun käytännössä alusta joka kerta. Kävin kyttäämässä Helsinki City Triathlonia ja kaduin heti ne pintavirtauksen mukana kellujat nähtyäni sitä, etten uskaltautunut mukaan. Ehkä ensi kesänä..?

Uusia lajeja on aina kiva testata. Heiaheian mukaan harjoitin 34 eri lajia, jotka marjastusta ja hierontaa lukuunottamatta olivat kaikki oikeaa treenaamista eivätkä esimerkiksi shoppailua. Blogia taaksepäin selaamalla huomaan käyneeni kokeilemassa ainakin crossfitiä, SUPpailua, "soutamista", hathajoogaa, ilmajoogaa ja telinevoimistelua. Muut olivat oikein kivoja, mutta viimeksimainitusta sitä riittikin ulinaa ja valitusta koko loppuvuiden tarpeiksi!

Muita kivoja treenisidonnaisia juttuja olivat esimerkiksi täysin pistein (ja yli!) läpäisty kuntotesti, temppuilu Gymin pääsiäisradalla ja hauskanpito SnadiStadissa.

Gymillä yritin epätoivoisesti tehdä samat jutut kuin lapseni.

Tankotanssi (ja tanssiminen muutenkin) jäi tänä vuonna paitsioon, enkä oikein tiedä miksi. Toivonkin uudelta vuodelta paljon enemmän tanssitunteja – ja enemmän aikaa ja mahdollisuuksia käydä niillä!

Varsinaisia tavoitteita en aseta muuta kuin Las Palmasin maratonin läpäisyn heti tammikuussa. Pelkkä läpäisy on nyt ykköstavoitteeni, sillä vaikka Messujuoksun mukaan kunnon puolesta ei tarvitse kovin huolissaan olla, sain juuri flunssan enkä tiedä pystynkö treenaamaan ennen maratonia lainkaan. Toivon mukaan juoksen ainakin yhden muun maratonin vuoden aikana (ja siinä saisi mieluusti tulla enkka).

Puolimaratonien osalta olen menossa ainakin HCR:iin tälle vuodelle siirtyneen osallistumisoikeuteni takia, ja eiköhän niitä tule muitakin juostua. Tulevana vuonna menee myös se puolikkaan haamuraja rikki! Loitsin tätä jo viime uutenavuotena, mutta kyllä se nyt menee, eikö? Ja vielä jos spagaatti onnistuisi vuoden 2014 aikana, olisin todella iloinen!

Blogi

Blogin parissa oli oikein hauskaa koko vuoden, joka oli muuten ensimmäinen täysi bloggausvuosi. Kirjoittamisen lisäksi on huippua, että joku myös lukee juttujani ja tietysti kommentoi niitä. Eihän tämä olisi puoliksikaan niin mukavaa jos joutuisi vain yksinään horisemaan!

Ihan parhaita bloggaussidonnaisia juttuja tänä vuonna oli pakaragaten saama valtaisa huomio, sekä tietysti Kuukausiliitteen Suomen paras blogi -kilpailun ehdokkaaksi pääseminen. Blogin kautta olen myös saanut tutustua kivoihin tyyppeihin, joten esimerkiksi Aussie Blog Awardseissa oli jännä piipahtaa. Hämmentävintä muuten blogi-ihmisten näkemisessä livenä on se, että heillä on ääni.

Blogiasioissa päädyin myös jäänmurtajalle.

Hauskaa (vaikka vähän vähäisen puoleista) on ollut myös Liituraitahupparoida. Haaveilin pitkään, että perustaisin Fitness Führerille sidekickin, joka olisi siis tyyliblogin nimeltä Sidekick. Ette sitten varasta tuota nimeä vaikka hupparoimaan päädyinkin!

Tänä vuonna raahasin blogini myös Facebookiin, jossa on ainakin silloin tällöin ekstramateriaalia postauslinkkien lisäksi. Tulethan tykkäilemään jos et ole jo! Vielä viime päivinä kerkesin myös Instagramiin, tule sinnekin!

Muut jutut

Pakko sanoa, että ei ollut helppo tämä vuosi. En tiedä paljonko se tänne välittyi, mutta itsestä tuntuu että en ole loppuvuodesta paljoa muuta tehnyt kuin mankunut ja marissut... Toisaalta uskon, että kun mietin tätä vuotta jonkin ajan kuluttua, se vaikuttaa paljon mukavammalta miltä nyt tuntuu. Sillä tämä vuosi oli kaikesta huolimatta täynnä iloisia asioita, niin noissa jo mainituissa treenijutuissa kuin muutenkin. Vanhempi lapseni aloitti koulun, ja menestyi siellä upeasti. Hän aloitti myös voimistelussa kilpailemisen, ja menestyi siinä vieläkin upeammin. Aikataulut mahdollistivat sen, että olimme matkoilla yhteensä parisen kuukautta, mikä oli aivan ihanaa. Lisäksi tutustuin moniin kivoihin tyyppeihin ja opinkin muutaman uuden jutun. Silti toivoisin ensi vuodelle enemmän rauhaa ja vakautta. Paljon enemmän.

Toivon myös teille erinomaista tulevaa vuotta! Sellaista, missä mikään ei mene

-lleen!

***

My training year 2013, my blogging year 2013 and even a little bit my year 2013 recarding personal stuff. I hope that the next one will be more peaceful & stable, and I also wish to have lots of new PR:s and happines. And I wish the same for you too, of course! Thanks for reading!

Share

Kommentit

Inka / alternatiiviurheilija.net (Ei varmistettu) http://alternatiiviurheilija.net

Kiitos kun olet jaksanut bloggailla :) Tätä on ollut kiva lukea koko vuoden. Tää on ihan mahtava, mielenkiintoinen ja aito blogi, toivottavasti jatkat samaan malliin.

FFFifi
Fitness Führer

Kiitos itsellesi kun luet ja kommentoit! Ja kiitos mieltä lämmittävistä kehuista myös :) Samalla linjalla pyrin jatkamaan!

Kommentoi

Ladataan...