Ladataan...
Fitness Führer

Taas on aika perinteisen vuosikatsauksen! Treenimielessä kulunut vuosi oli hämmentävän hyvä, ottaen huomioon että olin vammautunut suurimman osan ajasta. Tässä vaiheessa kun tilanne on helpompi, tuntuu siltä, että eihän minulla kummoisiakaan ongelmia ollut. Tarkemmin ajatellessa muistuu mieleen, että en pystynyt puoleen vuoteen ottamaan yhtäkään askelta ilman kipua.

Talvella olin telkkarissa. Sitä varten piti kuvata itseään.

Alkuvuotta vammautuminen varjostikin aika paljon. Koska kipu oli jalkapohjan ja nilkan alueella, jäljelle ei jäänyt yhtäkään lajia, jota olisin voinut harrastaa ilman ongelmia. Salilla pystyin tekemään ylävartalon liikkeitä istuen. Tankotanssiessa pystyin tekemään tekniikkaa, kunhan nilkka, jalkapohja tai pohje ei osunut tangolle, tanssia en tietenkään voinut. Välistä oli pinna erittäin kireällä ja mieli maassa. Välillä uskoin, että en koskaan kuntoituisi juoksemaan uudelleen. Vaan hyvä juoksuvuosi tästä kuitenkin tuli!

Juoksu

Yhteensä tuli juostua viisi puolikasta ja kaksi kokonaista maratonia, sekä muutama lyhyempi matka.

Tammikuussa juoksin jälleen maratonin Las Palmasissa, ja paransin vuoden takaista aikaani yli puoli tuntia. Maraton oli vaikea, mutta aikaan olin tosi tyytyväinen. Sen jälkeen en pystynyt kuukausiin juoksemaan.

Seuraava juoksutapahtuma oli toukokuinen HCR, jonne lähdin tarkoituksenani keskeyttää. En kuitenkaan malttanut, vaan hölkkäsin maaliin. Jalan oireilu ei pahentunut.

Kuun lopussa oli vuorossa eksoottisempi kokemus, nimittäin Graceloppet, jossa juostiin tunnin ajan Viking Gracen kannella. Juoksu oli oikein hauska ja maisemat mielettömät!

Myös Graceloppetissa piti kuvata itseään.

Mieletön puolimaratonkokemus odotti seuraavana, kun olin jänistämässä Helsinki Half Marathonissa. Juoksu oli helppoa ja ennen kaikkea palkitsevaa.

Kesäkuun lopussa suuntasin lomailemaan Berliiniin, jossa osallistuin 11 kilsan juoksutapahtumaan. Treenaamaan en pystynyt edelleenkään, joten olin hyvin yllättynyt siitä, että pystyin juoksemaan ihan kohtalaista vauhtia.

Seuraava yllätys odotti Tampereella, jossa juoksin puolimaratonin elokuussa. Jäin ennätyksestäni vain muutaman minuutin, vaikka en edelleenkään pystynyt treenaamaan. Sitten suuntasin Tough Vikingiin, jossa en ollut ihan ehtinyt toipua Tampereesta, ja juoksuosuudet tuntuivat hyvin raskailta. Kuten osa esteistäkin - ne, jotka eivät tuntuneet pelottavilta!

Vielä Tamperetta enemmän yllätyin Tallinnan puolikkaalla, jossa juoksin enkan, jälleen harjoittelematta. Suuntasin vielä Vantaalle puolimaratonille, jolla päivitin muutaman viikon takaisen ennätyksen.

Samoin toki Vantaalla.

Näistä rohkaistuneena uskaltauduin ilmoittautumaan kokonaiselle maratonille Ateenaan. Harjoitteluni koostui pääasiassa vesijuoksusta ja parista lenkistä. Maraton pelotti melko lailla, mutta meni aivan käsittämättömän hyvin. Sieltä ei tullut ennätystä, mutta tämä neljäs maratonini oli helpoin ikinä.

Triathlon

Tänä vuonna uskaltauduin osallistumaan ensimmäiselle triathlonilleni vaikka olin edelleen lähes uimataidoton. Valmistautumiseni Terässikaan oli hyvin heikkoa, mutta itse tapahtuma aivan mieletön! Selvisin uintiosuudesta yllättävän hyvin. Pyöräilyosuudella olin aivan riemuissani: tämähän on ihanaa! Juoksusta selviydyin hämmentävän nopeasti. Mutta kaljaosuus - se oli paha! Se oli niin paljon vaikeampi mitä olisin ikinä voinut kuvitellakaan! Selvisin kuitenkin maaliin yliastumatta (=oksentamatta), ja olin hyvin iloinen.

Sinne kirmasin iloisena, enkä ymmärtänyt mikä minua odotti...

Tästä riemastuneena otin ja ilmoittauduin saman tien Helsinki City Triathloniin. Se tuntui vaikeammalta kuin Terässika, mutta selvisin siitäkin. En ollut viimeinen altaasta noussut, selvitin pyöräilyosuuden varastamallani pyörällä nopeammin kuin Terässiassa paremmalla pyörällä, ja vaikka Uimastadikan mäet olivat juostessa tukalia, olin maalissa tavoiteajassani.

Muut lajit

Heiaheian mukaan olen vuoden aikana ehtinyt yli neljänkymmenen eri lajin pariin. Kokeilin muun muassa kiipeilyä, sup-treeniä, melontaa, dancehall akrobatiaa, acrojoogaa, roller derbyä, bollywoodia, fustraa ja nyrkkeilyä.

Melonta oli ihan huippuhommaa!

Dancehall akrobatia oli varsin hauskaa (kts. video), ja sitä voisin mieluusti jatkaakin. Kesän treenileiri oli myöskin huikea kokemus. Roller derby ja kiipeily olivat sen verran pelottavaa puuhaa, että jätän ne suosiolla muille.

Tänä vuonna ehdin tankoilun pariin paremmin kuin edeltävänä vuonna. Merkittävää edistystä ei silti tapahtunut. Aika paljon tuppaan tekemään aina sitä samaa, joten olen melko paikoilleni jämähtänyt. Tankoiluvuoden huippukohtia oli järjestämämme Pole Stars Showcase syksyllä.

Blogi

Blogin kautta pääsin taas kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin mukaan. Jo mainittu Graceloppet oli todellakin elämys, samoin kuin joogaristeily ja kolmaskin laivan kannella tapahtunut liikunto: Loppukesästä osallistuin treeniin jäänmurtajalla Reebokin Les Mills -malliston lanseerauksen yhteydessä.

Alkuvuodesta olin telkkarissa puhumassa selfieistä, mikä oli paitsi todella kiinnostavaa, myös tosi jännää. Jännää oli myös olla ehdolla Vuoden blogiteosta Indiedays Blog Awardseissa. Vielä jännempää oli olla paitsi ehdolla, myös tulla palkituksi Sport & Wellness Blog Awardseissa! Olin - ja olen- voitosta erittäin iloinen ja otettu, kyllä se oli blogivuoden paras juttu!

Iih! (En tiedä miksi minulta ei löytynyt normaalikokoista kuvaa.)

Ja jännän äärellä oltiin myös partioleirillä kesällä. Olen varsin iloinen että uskalsin lähteä mukaan kun tarjoutui mahdollisuus osallistua Partiomestari-ohjelman kuvauksiin. Kokemus oli todella hieno! Aion telttailla myös ensi kesänä. Melkoista!

Elämä

Vuoteen mahtui todella paljon erittäin hienoja juttuja, mutta siinä riitti vastoinkäymisiäkin. Viime vuodenvaihteessa kirjoittamassani katsauksessa toivoin tasaisempaa tulevaa vuotta, mikä ei tosiaan toteutunut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vuosi oli hyvin rankka, mutta nyt tässä muistellessa nousee kyllä niin paljon tosi kivoja asioita mieleen, että oli ainakin vastapainoa.

Matkat ovat aina kivoja, ja niitä mahtui vuoteen useampia. Kanarialla oli huiput säät ja tietenkin se huippu maraton. Berliinissä olin inspiroivimmilla tankotanssitunneilla hetkeen. Tukholmaan reissasimme joogaristeilyllä, ja matka oli rentouttavin ikinä. Tallinnassa käväisin paitsi juoksemassa enkan, myös ihanalla treenilomalla. Ateenassa olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta pääasia oli että juoksu oli upea ja ruoka herkullista. Loppuvuodesta ehdin vielä piipahtaa Kööpenhaminassa tankotanssikisoissa.

On ollut todella mielenkiintoista opiskella Trainer4you:lla ensin hyvinvointivalmentajaksi, sitten kuntosalivalmentajaksi ja vielä personal traineriksi, sekä aloitella ohjauksia. Personal trainer -opinnoista on vielä loppusuora jäljellä.

Berliinistä löytyi trampoliini.

Vanhempi lapseni jatkoi telinevoimistelua ja sai kisoista mitaleita, kultaakin! Myös pienempi aloitti kilparyhmässä ja edistyi hämmästyttävän nopeasti. En todellakaan tiedä, mistä ovat geeninsä perineet! Kesällä meillä oli mahdollisuus viettää pitkä yhteinen loma, mikä oli hienoa.

Että aika hyvä vuosi tämä sittenkin taisi olla!

***

Despite being injured for almost whole year, it seems that I had an amazing training year 2014! I also had a feeling that it was a tough year in general, but now I notice how it was filled with all kind of fabulous happenings and happy things!

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Lapseni kysyvät minulta otsikon kysymyksen usein kun olen ottanut heistä kuvan. Kysymys ei ole toiveikas. Se on huolestunut.

Muutaman harvan kuvan kohdalla sanon, että haluaisin laittaa, ja kysyn luvan. Luvan saamista edeltää kuvan tarkastelu ja pohdinta: Tunnistaako minut siitä?

Emme käy tätä kovin usein läpi, sillä vaikka lapseni tietävät että "äiti on netissä", he eivät ole blogini aihe. Toki he esiintyvät täällä, vähintäänkin rivien välissä. On niitä kuviakin joskus ollut, jopa sellaisia, joista saattaa tunnistaa kasvot. Silti, lapseni eivät ole bloggausmateriaaliani muuta kuin ehkä johonkin pohdintaan innoittavina.

Välillä mietin, pitäisikö olla. Jos teorioita on uskominen, lasten esiintyminen blogissa lisää lukijamäärää. Bloggaaja haluaa yleisöä, minäkin. Vuorovaikutuksen takiahan tätä tehdään. Lilyssäkin mitä ilmeisimmin hyvin suurta osaa kävijöistä kiinnostaa nimenomaan perhe. Suurempi kävijämäärä blogissa tarkoittaa toki myös lisääntyviä yhteistyö- ja tulomahdollisuuksia. Totta kai nämä kiinnostavat.

Harrastamme liikuntaa koko perhe, ja perheellisyys vaikuttaa omaan treenaamiseeni. Siinä mielessä lapset eivät olisi lainkaan päälleliimattu aihe. Mutta mutta. Samoin kuin treeneistään ei oikein voi blogata näyttämättä kroppaansa, ei lapsista voi postata kertomatta ja näyttämättä mitään. Tähän asti siis olen kysynyt luvan kuvien julkaisuun. Kuitenkin aikuisena käsitän, että ala-aste- ja eskari-ikäisen ymmärrys siitä, mitä heidän tietojensa tai kuviensa lataaminen julkiseen blogiin tai Instagram-tilille tarkoittaa, ei ole kovin kattava. Ei hyvässä eikä pahassa.

En tiedä missä määrin perheblogeissa näitä pohdintoja käydään. Mikäli kysymys bloggaajan oikeudesta julkaista kuvia ja muuta tietoa lapsistaan on noussut esiin, olen huomannut, että bloggaajat puolustautuvat niillä hyvillä puolilla. Lapset hyötyvät tästä. He saavat mahdollisuuksia, taloudellista etua, kivoja tavaroita. Heillä on someläsnäolo jo valmiiksi, heillä on aikaansa seuraavat vanhemmat, he oppivat luovimaan nettimaailmassa ja heillä on kattava dokumentaatio lapsuudestaan. Kritiikki siitä, että miten toisen ihmisen tekemä somepersoona ja nettiin tallennettu lapsuus oikeasti vaikuttavat, sivuutetaan. Samoin kuin kommentit turvallisuusriskeistä ja pedofiileista: luddiittien höpinää!

Osa riskeistä on varmasti liioiteltuja. Osa osoittautunee suorastaan hassuiksi huoliksi tulevaisuudessa. Se, mitä ei voi sivuuttaa, on lapsen oikeus yksityisyyteen.

Minulla on mahdollisuus valita, näytänkö lapsuuskuvani netissä vai en. Tarkoituksenani oli kuvittaa tämä postaus usealla omalla lapsuuskuvallani, mutta en halunnutkaan tehdä sitä. Kuvien julkaiseminen tuntui liian paljastavalta, ja kuvat liian intiimeiltä.

Blogissa esiintyvät ihmiset ovat aina jonkun tulkintaa, eräänlaisia karikatyyrejä. Eihän kukaan minua oikeasti pelkästään blogini perusteella tunne, vaikka pyrinkin olemaan täällä täysin samanlainen kuin olen reaalimaailmassakin. Silti välillä koen, että tämä on itse rakennettu panoptikon. Jos menen salille ja poljen kuntopyörää Cosmoa lukien, mietin että nyt siellä joku katsoo, että olen laiska ja tekopyhä. (No kyllä te tiesitte, että olen laiska. Ja pakkohan minun on lukea Cosmoa!) Tämä on ehkä osittain harhaluuloa, mutta silti epäilyttää altistaa lapsiaan samalle. Ja tämä nimenomaan on heidänkin huolensa.

Kysyin vanhemmalta lapseltani miksi hän toivoo, että häntä ei tunnistaisi kuvista: Koska sitten kaikki tunnistaisivat minut kadulla, niin kuin sinut. Koitin selittää, että ei minua nyt varsinaisesti tunnisteta kadulla, mutta siitä ei ollut apua, koska niin on kerran käynyt kun olimme keskustassa ostoksilla. Tunnistaja oli outo hyypiö. Kohtaaminen oli lapsesta epämiellyttävä, eikä hän varmaankaan siksi halua, että satunnaiset tyypit muistaisivat hänet blogista ja bongaisivat kadulla.

Vaikka ymmärrän huolen, omasta mielestäni tunnistamisen riski on pieni, enhän ole mikään Madonna. Onko tämä mikään syy olla julkaisematta kuvia tai kertomatta lasteni elämästä? Tietenkin esitän, ja esittäisin, lapseni blogissa positiivisessa valossa. He ovat söpöjä ja käsittämättömän taitavia, ja eiköhän jokainen äiti mielellään näytä maailmalle miten erityislaatuisia lapsia hänellä onkaan. Miksi minä en voisi tehdä sitä, kun kerran muutkin?

Lisäksi ajattelen mahdollista hyötyä. Eihän urheiluharrastuksen osalta blogissa esiintyminen ole ihan sama juttu kuin päivästä toiseen jatkuva dokumentaatio elämästä. Sitä paitsi nuoret ovat somessa koko ajan, ja jakavat kaiken. Ehkä olen taantumuksellinen ja turhan varovainen?

En sulje pois mahdollisuutta, että lapseni joskus esiintyisivät blogissani enemmänkin. Mutta tällä hetkellä, pohdinnoistani huolimatta, minun on kunnioitettava heidän toiveitaan. Se, että he ovat söpöjä ja taitavia ei muuta sitä tosiseikkaa, että he ovat oikeita eläviä ihmisiä, eivät minun asusteitani tai yleisöä houkuttelevia sivuhahmoja. Ja heillä on oikeus päättää, miten he esiintyvät ja missä.

***

Many bloggers who have families blog about their kids. I rarely do that. Sometimes I think I could post more photos and write more about their lives. But do I have the right to use them as my blogging material?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Fitness Führer

Joulu on mennyt melko lailla tasapainoillessa. Makaamisen ja treenaamisen välillä nimittäin!

Lomassahan on parasta se, että silloin ehtii treenata normaalia enemmän. Ja jaksaakin paremmin. Onneksi ei muutakaan tekemistä ole ollut paljoa, joten makoiluunkin on jäänyt runsaasti aikaa.

Tähän astinen saldoni on kolme aamuyöhön venynyttä iltaa, jotka olen viettänyt sohvalla lukien ja olutta siemaillen. Suklaarasioita olen tyhjentänyt neljä, mutta on pakko myöntää, että en ihan itsekseni. Lenkkejä on takana kaksi, ja hyvin on konvehdeilla kulkenut! Perinteiseen joulukylpyynkin ehdin, ja olin erittäin urhea. Paitsi että harjoittelin vapaauintia, tein jopa kuperkeikkoja ja seisoin käsilläni pohjassa!

Jouluaaton lenkille kerkesin aikomaani myöhemmin, silloin oli jo melkoinen sää.

Lähtiessä lunta oli pohkeisiin asti. Lisää satoi niin, että takaisin päin tullessa ei enää näkynyt omia jälkiä. Enkä ollut käynyt kuin muutaman kilsan lenkillä!

Ohiajavista autoista katsottiin aika pitkään. Muita juoksijoita ei jostain syystä tullut laisinkaan vastaan. Mikä oli hyvä, saatoinpa laulaa joululauluja samalla!

Ainakin näyin hyvin pimeässä! Pipo, heijastinliivi ja trikoot Asicsin talvijuoksumallistosta (saatu blogin kautta).

Juoksemisen jälkeen kelpasi syödä. Jossain vaiheessa alkoi ottaa vähän koville, mutta minä olen kestävyysurheilija, enkä luovuta kun vaikeudet alkavat!

Syömisen jälkeen siirryin pankotusasemiin, enkä siitä toviin irronnut.

Joulupäivänä jatkoin makoilua pitkälle päivään, ja kävin sitten uimassa. Tapanina haaveksin kahden tunnin spinningmaratonista, mutta eihän sinne mahtunut mukaan. Muuten paikallinen sali oli kiinni. Päädyin jälleen juoksentelemaan, ja kyllä kannatti!

En ole mikään intomielinen luontoihminen, saati laisinkaan talvi-ihminen, mutta tällaisina päivinä saattaa joutua tarkistamaan käsityksiään.

Maisemat tekivät osansa, mutta ennen kaikkea valon takia oli mukava juoksennella ulkona.

En ole oikein syksyn aikana saanut lähdettyä ulos treenaamaan, vaan olen korvannut juoksun pitkälti spinningillä ja muulla sisäliikunnalla. Paitsi että pimeys on ottanut kupoliin, olen halunnut varmistella jalan kestävyyttä kevään juoksutapahtumia ajatellen. Nyt se vaikutti olevan oikein hyvässä kunnossa!

Eikä ulkoa voi pysyä poissa juoksemasta jos sää on tällainen!

Mitenkäs siellä on joulu mennyt?

***

My Christmas holidays: Eat, read, run, swim, sleep, repeat.

Share

Pages