Ladataan...
Fitness Führer

Kirjoitin tuossa äskettäin Cheryl Strayedin kirjasta Villi vaellus. Postauksen seurauksena päädyin katsomaan myös Wild  - Villi vaellus -elokuvan. Kokemus ja Strayedin Hirmuksi nimetty rinkka olivat varmaan yhtä kevyitä.

Kuva Wikipediasta.

Skarpimpi olisi ehkä tajunnut, että jos kirja on pakahduttavan surullinen, saattaa elokuvakin olla. Minä en hoksannut, vaan ajattelin pääseväni helpommalla. Kun vaelluksestahan se kertoo ja sillee. (Lyhenä juonitiivistelmänä: Strayedin elämä on sekaisin, ja saadakseen siihen jotain tolkkua, hän päättää kävellä 1 600 kilometriä erämaassa, vailla mitään vaelluskokemusta.)

Päädyin lisäksi katsomaan sen aiemmin vain internetistä tuntemani ihmisen kanssa, mikä oli hyvin hermostuttavaa. Sen lisäksi minua alkoi älyttömästi itkettää jo varhaisessa vaiheessa elokuvaa, ja itketys vain yltyi loppua kohden.

Niin paljon, että koko loppu meni vähän ohi ja pelkäsin, että alan itkeä ääneen. Onnekseni myös seura itki, koska muuten se olisi ollut aika vaivaannuttavaa.

Viimeksi olen itkenyt näin paljon elokuvissa katsoessani Kabhi Khushi Kabhie Ghamin. Silloin poistuessani teatterista ovimies kysyi Oliko se noin huono? Ei ollut, eikä tämäkään.

Kirja oli sovitettu elokuvaksi varsin uskollisesti ja onnistuneesti. Vaikka kerrotaan raskaista asioista ja ongelmatilanteista, millään ei mässäilty. Myös kirjassa esiintyvät takaumat oli rytmitetty sujuvasti itse vaelluksen keskelle. Kirjan lukeneena ihailin myös elokuvan dramaturgiaa, sitä, kuinka päähenkilön tilanteen koko kauheutta avattiin katsojalle vähitellen.

Wild toimi siis erinomaisesti myös elokuvana. Mutta varoitettakoon kahdesta asiasta: ensinnäkin, siinä tosiaan on hirvittävästi surua. Ja toiseksi, kannattaa ehkä sulkea nettiyhteys ja kuolettaa luottokortti. Nimimerkillä googlasin Santiago de Compostelaa yöllä sängyssä.

 

P.S. Seuralle vielä: Olen iloinen että 1.) näin tämän kanssasi, 2.) sinut. (Ei järjestyksessä.)

***

I went to see Wild. To my surprise, it was full of grief. I guess I expected Hollywood had turned it into a comedy or something.

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Yhteistyössä Finnmatkat.

Kovasti joka puolella hehkutetaan, että kevät on tuloillansa. Pakko sanoa, että vaikka onkin aikaisessa, on tämä silti vähän hidasta minun makuuni! Ikkunasta näkyy jälleen kerran räntäsadetta, joten haluan siirtyä vielä muistelemaan muutaman viikon takaista reissuamme Bahia Feliziin.

Majoituimme ensimmäisen kerran ikinä Finnmatkojen Blue Village -lomakylään. Lomakylä tarkoittaa sitä, että vieri vieressä on useampi hotelli, joissa on yhteiset palvelut. Useimmiten valitsen pienen hotellin, koska tykkään rauhallisesta lomailusta, joten suhtauduin hieman epäluuloisesti isoon kompleksiin.

Majoituimme Tres Vidas -hotellissa, joka oli hieman syrjemmässä "päähotelli" Orquidean kulmilta. Vastaanotto ja ravintolat ovat pääasiassa Orquidean alueella. Tres Vidasissa ei ole omaa uima-allasta, mutta saman kylän sisällä pääsee puljaamaan kahdella eri allasalueella sekä treenaamaan spa:n uima-altaaseen, joihin on jokaiseen parin minuutin kävely.

Osassa Tres Vidasin huoneistoja on ”oma” uima-allas. Allas on yhteinen neljän huoneiston kesken, ja siihen pääsee suoraan omalta terassilta. Allas oli yllättävän iso, siinä pystyi ihan kunnolla uimaan. Se ei yhtenäkään lomapäivänämme ollut ylikäytössä, joten se tuntui omalta.

Oman altaan etuja ovat myös sen huomattavasti allasaluetta mukavammat aurinkotuolit. Sekä tietysti nopea yhteys jääkaapille ja vessaan, mitkä lapsiperheessä tulevat aina tarpeeseen.

Tällainen huoneisto omalla altaalla sopii erityisesti niille, jotka tykkäävät olla omassa rauhassaan, sekä kaltaisimmille perheille, joista osa tuntuu olevan kaloja!

Majoituimme oli design-huoneistossa, mikä näkyi oikein miellyttävänä ja harmonisena kalustuksena. Säilytystilaa oli myöskin runsaasti, mikä ei ole kovin tavallista, mutta piti huoneen huomattavasti siistimpänä. Myös itse huoneisto oli tilava, ja sinne olisi mahtunut majoittumaan kuusikin henkeä.

Hotellin sängyt ansaitsevat erityismaininnan. Matkalla Bodybalanceen ihmettelimme toisen äidin kanssa sitä, miten makoisasti lapsemme nukkuivat. He nukkuivat vielä kun lähdin tänne! Nimenomaan! Lapsetkin kehuivat sänkyjä vuolaasti. Me aikuiset havahduimme ensimmäisenä yönä ja luulimme olevamme kotona, mikä kertoo aika paljon petien mukavuudesta!

Bodybalancen lisäksi Bahia Felizin Blue Villagessa on todella runsaasti liikuntamahdollisuuksia. Olen kirjoittanut niistä tarkemmin aikaisemmassa postauksessa.

Monipuolisten liikuntapalvelujen lisäksi Blue Villagessa on todella paljon ohjelmaa lapsille, alkaen ihan leikki-ikäisistä teineihin. Oletan, että iso osa lapsista tykkää oman ikäisestään seurasta, mutta ehkä suurin syy valita Bamsekerho on se, että se tarjoaa vanhemmille kahdenkeskistä aikaa!

The Hangout tarjoaa ohjelmaa 12-15-vuotiaille nuorille.

Lapsillekin on tarjolla liikunta-aktiviteetteja, kuten tanssitunteja, vesipeuhulaa ja uimakoulu. Suurin osa palveluista pitää varata etukäteen, osa on maksullisia ja osa ei. Palveluista lapsille, nuorille ja aikuisille löytyy lisäinfoa hotellin esittelystä.

Ohjatun tekemisen lisäksi alueelta löytyy myös leikkipaikka.

Sekä kissoja, jotka ovat omien lapsieni mielestä etelänmatkojen parhaimpia juttuja!

Luikku (vas.) ja Misse seurasivat meitä ovelle joka ilta. Lasten mielestä ne olisi pitänyt ottaa asumaan meidän kanssa!

Bahia Felizin Blue Villagen hotelleihin on mahdollista ostaa all inclusive, puolihoito tai aamiaiset. Alueen ravintoloissa voi toki aterioida myös kertamaksulla. Itse söimme ateriat muissa saaren ravintoloissa, mutta kuulin kehuja varsinkin monipuolisesta aamiaisesta ja siitä, miten hyvin erikoisruokavaliot on huomioitu.

Allasalueita Blue Villagessa on kaksi, ja molempia voi käyttää, majoittui sitten missä tahansa lomakylän neljästä hotellista.

Orquidean allasalue.

Kokonaisuutena Blue Village oli positiivinen yllätys. Oma allas tarjosi rauhaa, mutta halutessa alueelta olisi löytynyt kaikki palvelut ravintoloista minimarketeihin, viihdeohjelmaan, liikuntaan, leikkimiseen ja uimiseen.

Alueella on mahdollista majoittua kuten missä tahansa hotellissa, ja mennä kuten huvittaa, mutta se on hyvä valinta myös silloin, kun haluaa maksimoida rentoutumisen ja minimoida säädön. Suosittelen Blue Villagea erityisesti perheille, jossa on pieniä lapsia, ja jossa halutaan pääasiassa rentoutua. (Ja nukkua! Ne sängyt!)

Bahia Feliz on kokonaisuutena aika rauhallinen kohde, mutta yhteydet sieltä niin julkisilla, taksilla kuin vuokra-autolla tai pyöräillenkin ovat varsin hyvät.

Mikäli kaipaa vielä enemmän viihdettä ja tekemistä, mitä lomakylä tarjoaa, on aivan hotellin nurkalla ostoskeskus ruoka- ja showravintoloineen. Varsinaista menomestaa etsivä joutuu tosin suhaamaan vähän kauemmaksi. Edellisellä matkallamme itseään Bahia Felizin parhaaksi - ja ainoaksi - tanssipaikaksi mainostanut ravintola oli sulkenut ovensa. Taksilla kyllä pääsee esimerkiksi Inglesiin nopeasti ja edullisesti. Shoppailemaan kannattaa lähteä joko Las Palmasiin (n. 40 minuuttia bussilla) tai Atlantico-ostoskeskukseen (n. 10 minuuttia bussilla).

Jos itse olisin ollut matkassa ilman lapsia tai lapsenvahdin kanssa, olisin viettänyt iltaa mieluiten aivan hotellialueen edessä sijaitsevalla rantakaistaleella, johon on rakennettu mukava istuskelupaikka. Suunnittelin myös ostavani kahvilasta croissantteja evääksi ja syöväni aamiaista siellä, mutta treenaaminen vei voiton joka kerta!

 

Finnmatkat tarjosi matkamme ja majoituksemme.

***

I like to stay in little hotels when I travel, because I like it quiet and calm. In Bahia Feliz we stayed in Blue Village, so I wasn't sure how calm it would be! To my surprise I enjoyed it a lot! We had "own" pool next to our room, which was very nice. And having all the possible facilities in same area was actually quite realxing, too.

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Lilyn toimitus haastoi kertomaan kateudesta. Itse en hirveästi välitä kateudesta sanana, se tunnutaan käsittävän niin väärin.

Yksi raivostuttavimpia juttuja netin keskustelukulttuurissa on kateuskortin heiluttaminen. Keskustelun osapuolen väittäminen kateelliseksi on ylimielistä: siinä kieltäydytään ymmärtämästä toisen näkökulmaa, ja lisäksi nostetaan itseä. Kunnon ihminenhän ei tunne kateutta, joka nousee huonosta itsetunnosta, katkeruudesta ja siitä, että on ikävä ihminen. Joopajoo.

On tietysti järkevää pidättäytyä esimerkiksi toisten elämäntapojen tai vartaloiden arvostelusta ylipäätään, mutta jokainen liikutkohan sä vähän liikaa ja eikö tuommoinen ruokavalio ole hankala -kysymys ei todellakaan kumpua kateudesta. Sama koskee muita elämänalueita. Totta kai on kivempi ajatella, että kuvista ei tykätä somessa siksi, että katsojat tikahtuvat kateuteen kuin siksi, että julkaistut kuvat eivät kiinnosta ketään.

En usko että ihmiset ovat ollenkaan niin kateellisia toisilleen kuin nykyisin ajatellaan. En, vaikka itse olen kateellinen hyvin monista jutuista. Tarkoitan sitä, että kateus-termin voi ymmärtää monella tavalla. Nykyisin sitä pidetään elämän myrkyttävänä voimana, josta valitset itse oman todellisuutesi -somevalaistunut tyyppi on hyveellisyydessään päässyt kokonaan eroon.

Tuo on vähän turhan voimallinen käsitys. Itselleni kateus on ikäänkuin tuulahdus, joka pyyhkäisee mieleni läpi silloin, kun joku yllyke sen sinne ajaa. Se ei ole mikään syöveri, jonne jäisin päiväkausiksi, eikä mikään myrkkypilvi, joka varjostaisi suhtautumistani kateuden kohteeseen. Yleensä se on tullut ja mennyt hetkessä.

Sille ei myöskään ole yhtä syytä, toisin kuin väitetään. En todellakaan haluaisi kaikkea kadehtimaani oikeasti itselleni. Tunnen pienen hetken lähes fyysistä kateutta kun kuulen jonkun tuttuni olevan raskaana tai nähdessäni vastasyntyneen. Silti en halua enempää lapsia, vaan kaipaan jotakin, mitä minulla on ollut, mutta ei tule olemaan enää. Tunteella ei ole mitään tekemistä sen laukaisijan kanssa.

Mökökissa on saleen vaan kateellinen. Kuva täältä.

Katkerimpia kateusmaisia tunteita koen silloin, kun joku saa jotain sellaista, mitä minä olen aina halunnut, jonka eteen olen tehnyt hirveästi töitä, ja jota en ole kuitenkaan saanut. Mutta tarkalleen ottaen tämä ei mielestäni ole kateutta. Se on pikemminkin pettymystä, vaillejäämisen tunnetta ja kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tällaista "kateutta" pidetään usein hirveimpänä, ja sen kokijaa valistetaan, että "Ei muiden onni ole sinulta pois." Miten niin ei? Monessa tapauksessa on, sillä esimerksi projekteja, työpaikkoja ja apurahoja on rajallinen määrä: joku saa ja joku jää ilman.

Toinen kammottavan ylemmyydentuntoinen ja epäempaattinen väite on, että kateellisen tulee vain yrittää enemmän, jotta hän voi saavuttaa haluamansa. Mitä jos hän on jo yrittänyt ja yrittänyt, kaikin mahdollisin keinoin? Silloin kun kohteena on jokin, mitä teoriassa riittää monille - puolisoja, lapsia, ystäviä, unelma-asuntoja - on vaikea nähdä muiden saavan jotakin, mitä itse on tavoitellut. Ja ennen kaikkea on vaikea hyväksyä, miksi itse on osaton sellaisesta, mikä on monille muille itsestäänselvyys. Omituisempaa se olisi, jos se ei liikuttaisi.

Loppukevennyksenä vielä pari asiaa, joista olen kateellinen:

Notkeus

Joudun tekemään tolkuttomasti hommia saavuttaakseni edes kohtalaisen notkeuden, ja olen todella kateellinen kaikille, joille se on helppoa. Eikä mitään kovalla työllä kaikki on mahdollista -latteuksia tähän, kovalla työllä saa revähtymiä ja sitten ollaan entistä kauempana tavoitteesta, tiedoksi vaan.

Nopeus

Sama juttu, en saa nopeutta sitten millään. Todella monien perustreenivauhti on luonnostaan se, mitä itse pystyn pitämään yllä minuutin, vuosien treenauksen jälkeen. Tämä on vain yksinkertaisesti väärin!

Kaikessa kehittyminen

En voi käsittää, miten jotkut pystyvät yhtä aikaa kehittämään edellämainittujen lisäksi voimaa ja herra ties mitä. Itse taannun kaikessa muussa kun vähänkin painotan jotain toista ominaisuutta.

Joku, joka kuvaa (ja hyvin)

Kadehdin älyttömästi bloggaajia, joilla on joku, joka ottaa heistä (hyviä) kuvia. Meillä siitä on aina tolkuton vääntäminen, kun kuvien ottaminen on muka niin raskasta ja aikaavievää. Lisäksi kuvaajani väittää, että näytän kaikissa kuvissa ihan urpolta siksi, että olen luonnossakin sen näköinen. En muuten ole.

Työ

Se riipii, että joillain ihmisillä on kiva työ, josta saa riittävästi rahaa, on kivoja työkavereita ja lomiakin, ja jota voi pääasiassa tehdä vain tiettynä aikana. Se, että kerää toimeentuloa sieltä sun täältä, ja mitä milloinkin, on aika kuormittavaa. (Jos sinulla on tarjota tai vinkata minulle jotain mielellään sekä viestintään että liikuntaan liittyvää hommaa, sähköpostisoitteeni löytyy oikeasta yläkulmasta!)

Viherpirtelöitä vaativa kroppa

Tai ainakin sellainen, joka vaatii viherpirtelöitä sen verran kovaäänisesti, että se peittää Nutellanvaatimishuudot. Tietysti huomaan, että voin paremmin kun syön terveellisesti ja liikun paljon, mutta se ei kuitenkaan ole minulle luontaista, vaan vaatii tietoista toimintaa. Luonnollinen asentoni ei ole olla liikkeellä vaan makuulla, ja vaistonvarainen ruokavalioni koostuisi Nutellan lisäksi vehnäoluesta.

Jumppapirkkomainen pirteys

Haluaisin olla tyyppi, joka lähtee AINA innosta hihkuen treenaamaan ja on KOKO ajan niin POSITIIVINEN. Koska kaikki tykkäävät sellaisista tyypeistä, ja heillä on aina niin IHANAA ja KIVAA ja ENERGISTÄ ja he ovat niin INSPIROIVIA!

Siisteys

Haluaisin elää jatkuvasti siistissä kodissa. Jotta se olisi näissä oloissa mahdollista, pitäisi siivota joka päivä, ja aika lailla enemmän kuin pari minuuttia. Joten voisinpa olla sellainen tyyppi, jonka mielestä reipas siivoaminen joka päivä olisi oikein mukavaa ja rentouttavaa puuhaa!

Lahjat

Naistenlehdistä ja blogeista olen lukenut, että joillain ihmisillä on sellaisia puolisoita ja vieläpä ystäviäkin, jotka antavat heille merkkipäivinä (tai jopa muuten vaan) designia, Cartierin koruja, matkoja ja lahjakortteja Chanelille. Että voisitte kyllä lähipiirissäni vähän ryhdistäytyä. (Tai hommatkaa minulle edes tuollainen Grumpy Cat -pehmolelu. Ja sellainen paita, jossa lukee Mee horo duuniin.)

***

I think being envious is often misunderstood. To my opinion, it's just normal to feel disappointed and bitter if you lack things that most people can take for granted.

Share

Pages