Ladataan...
Fitness Führer

Ainakin alkuvuoden kiinnostavin uutuuskirja on mielestäni Jarno Härkösen ja Jukka Rajalan Kehonpainoharjoittelu  - Movement.

Odottelen kuumeisesti omaa kappalettani, joten en osaa vielä kertoa lukukokemuksestani. Kaverini Kalle on ehtinyt jo tutustua kirjaan, joten lainaan tässä hänen arviotaan siitä: Todella hyvä kehonpainoharjoittelukirja suomeksi. Pesee helposti suuren osan Amazonin valikoimasta. Keräsi heti ensilukemalla valtavan määrän post-it-lappuja. Kuulostaa hyvältä vai mitä!

Kirjan kustantaja Fitra kertoo:

Monipuolinen suomalaisten body weight training -ammattilaisten kirjoittama teos kehonpainoharjoittelusta - - Kirja on vahvasti visuaalinen ja liikepankkipainotteinen. Teoksessa esitellään omalla keholla tehtävien harjoitusten toteuttaminen selkeästi ja näyttävästi.

Monipuolisen urheilutaustan omaava Jukka Rajala on Suomen kokeneimpia ja arvostetuimpia liikunta-alan kouluttajia mm. kehonpainotreenin ja kahvakuulan osalta. Rajalan CompactFit-yrityksellä on myös oma sali Helsingissä.

Jarno Härkönen on virallistettu personal trainer, joogaopettaja, liikunta-alan kouluttaja sekä luennoitsija. MM-tason karateka on kokenut ryhmäliikunnan ohjaaja sekä toiminnallisen harjoittelun asiantuntija.

Joko kiinnostaa? Hienoa! Arvon nimittäin yhden Kehonpainoharjoittelu-kirjan. Voit voittaa sen omaksesi kommentoimalla tähän postaukseen, millaisia kehonpainoharjoittelutavoitteita sinulla on, tai kuuluvatko tällaiset liikkeet treeniohjelmaasi? Osallistumisaikaa on tiistaihin 24.3. klo 24.00 saakka! Jos et ole Lilyn rekisteröitynyt käyttäjä, muistathan jättää sähköpostisoitteesi sille varattuun kenttään.

Mikäli kirja ei riitä, vaan haluat päästä testaamaan lajia ihan ohjatusti, suosittelen Jarno Härkösen pienryhmävalmennuksia ja teemapäiviä, joita tällä hetkellä järjestetään Helsingissä ja Espoossa. Osa kevään uusista ryhmistä on jo startannut, ja loput käynnistyvät tänään torstaina 19.3. ja huomenna perjantaina 20.3. Kuulemma kaikkiin kuitenkin ehtii vielä mukaan!

Onnea arvontaan!

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Aivan mahdottoman Las Palmasin maratonin jälkeen vannoin, että en enää ikinä lähde kokonaiselle yhtä huonosti valmistautuneena. Sunnuntain Rooman maratonille olen valmistautunut vielä huonommin.

Ennen jokaista maraani olen kokenut, että en olisi treenannut tarpeeksi. Muutaman kerran asia on ollutkin niin, mutta yleensä olen sentään juossut. Treenin puolesta koko vuosi tästä taaksepäin on ollut katastrofaalinen, mutta väliaika tammikuun maratonilta tähän päivään on kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus.

Jalkani on ollut varsin hyvässä kunnossa. Olen ollut terve. Säät ovat olleet mitä mainioimmat juoksemista ajatellen. Entä mitä minä olen tehnyt? Raahautunut lenkille neljästi, ja pisin taivallettu matka on ollut 13 kilometriä.

Ai miksi? Koska en ole jaksanut, ja en ole ehtinyt. Ja mitä vähemmän olen jaksanut ja ehtinyt, sitä vähemmän olen jaksanut ja ehtinyt. Oikein se klassinen negatiivinen kierre.

En ole myöskään käynyt salilla, enkä tehnyt omia tankotreenejä. Dancehall-tunnille kerkesin pari kertaa.

Olen jättänyt tekemättä jopa muut tapoihini kuuluvat valmistelut. Olen juonut alkoholia, kun en tajunnut että maratoniin on enää viikon verran aikaa. (Siis todellakin, en tajunnut.) En muistanut varata hierontaa - no mitä sitä hieromaan, treenaamattomia jalkoja. En ole syönyt terveellisesti, vaan ihan mitä sattuu. Positiivisena puolena sanottakoon, että tankkauksen pitäisi olla kunnossa. Olenhan tankannut tammikuun lopusta lähtien.

Mitä tällä voi odottaa? En tiedä.

Pipo, trikoot ja heijastinliivi Asics, takki Helly Hansen, saatu blogin kautta.

Ehkä maratonien juoksemisessa ei edes ole kysymys siitä, mihin fyysisesti kykenee, vaan miten selviytyy haasteista, johon on joskus valmistautunut ja joskus ei. Parista viime kerrasta opin, että sitä ei voi koskaan tietää, mitä matkalla tulee vastaan.

Joidenkin mielestä ei ole mitään järkeä juosta maratoneja niin, että ei yritä täysillä ja tosissaan koko ajan. Minun mielestäni niistä menee paljon ohi, jos aina pitää yrittää täysillä ja tosissaan. Siitä huolimatta toivon, että pääsisin mielellään jo tänä vuonna viivalle niin, että olisin oikeasti treenannut ja voisin yrittää parantaa aikaani.

Sillä välin olen iloinen että ylipäätään pääsen lähtemään ja pystyn juoksemaan. Tai raahustamaan. Vaikka kai kaksi maratonia alle puolen vuoden sisällä voidaan laskea riittäväksi treeniksi?

Kaikki tiet vievät Roomaan, sanotaan. Ehkä siis tämäkin.

 

P.S. Jännityksellä tässä odotetaan, pääsenkö edes viivalle. Kisaorganisaatio on hylännyt jo kaksi lähettämääni lääkärintodistusta. Viimeisen kolmannen lähetin myöhässä kun en huomannut, että sille oli määräpäivä. Tällä hetkellä en uskalla avata sähköpostilaatikkoani.

***

I haven't been trainng yet I'm about to run Rome marathon on Sunday. Let's see what happens. What I've learned, you can never know what will happen, and that's the joy of it.

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Välillä sitä tuntee itsensä tosi tyhmäksi. Tosi, tosi tyhmäksi.

On varmaan käynyt selväksi, että olen luonnosta vieraantunut kaupunkilaishenkilö. Tai oikeastaan vieraantunut on huono sana, koska läheisissä väleissä emme ole koskaan olleet. Mutta se on ihan luonnon omaa syytä, mitäs yrittää tappaa minut koko ajan.

Vieraantuneisuuteni takia en ole kokeillut moniakaan useille ihmisille täysin normaaleja asioita. Kuten nyt vaikka ratsastusta, jossa ollaan läheisissä tekemisissä sen verran ison eläimen kanssa, että vaisto kehottaa kalppimaan pakoon mahdollisimman nopeasti. Olin kyllä miettinyt, että sitä voisi silti olla kiva testata. Tuskinpa se olisi kovin vaikeaakaan.

Kuten ilmeestä näkee, olen kauhuissani. Myös ratsun ilme on paljonpuhuva.

Ajattelin, että ratsastus on varmaan kuin pyörällä ajamista. Ollaan sellaisen pötkelön päällä ja liikutaan eteenpäin. Polkupyörää ohjataan ja hevosta hhmmm ohjastetaan?

No ei muuten ollut yhtään samanlaista. Ensinnäkin polkupyörien satulat eivät - enää, luojan kiitos! - ole pääni korkeudella. Toiseksi, polkupyörä on todellakin liikkumaton pötkelö. Hevonen ei ole.

Kaukana siitä. Hevosessa liikkuu joka kohta koko ajan! Lonkat ja hartiat, tai mitä säkää ja muuta ne nyt ovatkaan. Siinä on aikamoinen hytkytys menossa, voin kertoa. Tällaisessa tilanteessa tarvitsisi tietystikin hyvän kahvan, josta pitää kiinni, tai vaikka ohjaustangon. Semmoista ei ole, vaan kyydissä pysytellään tasapainon avulla.

Ei olisi tullut mieleenkään. Jotenkin luulin, että ne ohjakset (?) toimivat kahvoina. Eivät muuten toimi. On todella käsittämätöntä, miten ratsastaja voi pysyä kymmeniä kilometrejä tunnissa etenevän tai reippaasti yli metriin hyppäävän hevosen selässä! Se näyttää niin helpolta! Muutenkin ajattelin, että ratsastus on vain istumista hevosen selässä - vähän niin kuin uiminen on vedessä makaamista ja käsien heiluttelua.

Ratsastaminen oli todella paljon vaikeampaa, mitä olisin voinut kuvitella. Oli se myös hienoa, ja olisin mielelläni testannut sitä pidempään kuin parin minuutin lenkin pihamaalla. Siitä huolimatta, että pelotti tosi paljon. Osin pelotti se korkeus, osin se, että eläin liikkui. Eniten pelotti kuitenkin siksi, että muistin Madonnan pudonneen hevosen selästä. Mietin juuri Madonnan putoamista siksi, että hän on minulle läheisin ihminen, jolle on käynyt ratsastusonnettomuus. Jos olisi ollut joku vielä läheisempi kyseessä, en ehkä olisi uskaltautunut edes kokeilemaan.

Minua ohjeistettiin istumaan hyvin rentona. Yritin parhaani, mutta tuon tuostakin havaitsin jännittäväni jotain kohtaa. Hevosen taluttaja sanoi, että eläin vaistosi pelkoni, ja pyrki kävelemään mahdollisimman varovasti. En ole ihan varma voinko uskoa siihen. Heppa ei ollut mitenkään rauhaton, mutta pyrkikö se todella huomioimaan minut? Onko se mahdollista?

Kaupunkilaishömpälle heräsi muitakin kysymyksiä. Mietin, että haittaisko hevosta jotenkin se, että istuin kyydissä? Onko se sen mielestä rasittavaa? Kun laskeuduin alas, minua ohjeistettiin pitämään kiinni harjasta. Ihmettelin, eikö se satu, mutta ei kuulemma.

Oli se jännää. Pitää kokeilla uudestaankin!

Ratsastus oli osa SE-Action-ohjelmapalveluyrityksen Maatilarallia, jossa pääsimme myös leikisti kokeilemaan lypsämistä sekä tutustumaan pikkupossuihin.

 

Possulit olivat tosi söpöjä!

 

Testasin ratsastusta ja osallistuin Maatilaralliin Visit South Coast Finlandin ja Länsi Uudenmaan Lumo Matkailu Oy:n vieraana.

***

I tried riding for the first time ever. It looks so very easy but I can tell you it's anything but easy!

Share

Pages