Ladataan...
Fitness Führer

Taas on aika perinteisen vuosikatsauksen! Treenimielessä kulunut vuosi oli hämmentävän hyvä, ottaen huomioon että olin vammautunut suurimman osan ajasta. Tässä vaiheessa kun tilanne on helpompi, tuntuu siltä, että eihän minulla kummoisiakaan ongelmia ollut. Tarkemmin ajatellessa muistuu mieleen, että en pystynyt puoleen vuoteen ottamaan yhtäkään askelta ilman kipua.

Talvella olin telkkarissa. Sitä varten piti kuvata itseään.

Alkuvuotta vammautuminen varjostikin aika paljon. Koska kipu oli jalkapohjan ja nilkan alueella, jäljelle ei jäänyt yhtäkään lajia, jota olisin voinut harrastaa ilman ongelmia. Salilla pystyin tekemään ylävartalon liikkeitä istuen. Tankotanssiessa pystyin tekemään tekniikkaa, kunhan nilkka, jalkapohja tai pohje ei osunut tangolle, tanssia en tietenkään voinut. Välistä oli pinna erittäin kireällä ja mieli maassa. Välillä uskoin, että en koskaan kuntoituisi juoksemaan uudelleen. Vaan hyvä juoksuvuosi tästä kuitenkin tuli!

Juoksu

Yhteensä tuli juostua viisi puolikasta ja kaksi kokonaista maratonia, sekä muutama lyhyempi matka.

Tammikuussa juoksin jälleen maratonin Las Palmasissa, ja paransin vuoden takaista aikaani yli puoli tuntia. Maraton oli vaikea, mutta aikaan olin tosi tyytyväinen. Sen jälkeen en pystynyt kuukausiin juoksemaan.

Seuraava juoksutapahtuma oli toukokuinen HCR, jonne lähdin tarkoituksenani keskeyttää. En kuitenkaan malttanut, vaan hölkkäsin maaliin. Jalan oireilu ei pahentunut.

Kuun lopussa oli vuorossa eksoottisempi kokemus, nimittäin Graceloppet, jossa juostiin tunnin ajan Viking Gracen kannella. Juoksu oli oikein hauska ja maisemat mielettömät!

Myös Graceloppetissa piti kuvata itseään.

Mieletön puolimaratonkokemus odotti seuraavana, kun olin jänistämässä Helsinki Half Marathonissa. Juoksu oli helppoa ja ennen kaikkea palkitsevaa.

Kesäkuun lopussa suuntasin lomailemaan Berliiniin, jossa osallistuin 11 kilsan juoksutapahtumaan. Treenaamaan en pystynyt edelleenkään, joten olin hyvin yllättynyt siitä, että pystyin juoksemaan ihan kohtalaista vauhtia.

Seuraava yllätys odotti Tampereella, jossa juoksin puolimaratonin elokuussa. Jäin ennätyksestäni vain muutaman minuutin, vaikka en edelleenkään pystynyt treenaamaan. Sitten suuntasin Tough Vikingiin, jossa en ollut ihan ehtinyt toipua Tampereesta, ja juoksuosuudet tuntuivat hyvin raskailta. Kuten osa esteistäkin - ne, jotka eivät tuntuneet pelottavilta!

Vielä Tamperetta enemmän yllätyin Tallinnan puolikkaalla, jossa juoksin enkan, jälleen harjoittelematta. Suuntasin vielä Vantaalle puolimaratonille, jolla päivitin muutaman viikon takaisen ennätyksen.

Samoin toki Vantaalla.

Näistä rohkaistuneena uskaltauduin ilmoittautumaan kokonaiselle maratonille Ateenaan. Harjoitteluni koostui pääasiassa vesijuoksusta ja parista lenkistä. Maraton pelotti melko lailla, mutta meni aivan käsittämättömän hyvin. Sieltä ei tullut ennätystä, mutta tämä neljäs maratonini oli helpoin ikinä.

Triathlon

Tänä vuonna uskaltauduin osallistumaan ensimmäiselle triathlonilleni vaikka olin edelleen lähes uimataidoton. Valmistautumiseni Terässikaan oli hyvin heikkoa, mutta itse tapahtuma aivan mieletön! Selvisin uintiosuudesta yllättävän hyvin. Pyöräilyosuudella olin aivan riemuissani: tämähän on ihanaa! Juoksusta selviydyin hämmentävän nopeasti. Mutta kaljaosuus - se oli paha! Se oli niin paljon vaikeampi mitä olisin ikinä voinut kuvitellakaan! Selvisin kuitenkin maaliin yliastumatta (=oksentamatta), ja olin hyvin iloinen.

Sinne kirmasin iloisena, enkä ymmärtänyt mikä minua odotti...

Tästä riemastuneena otin ja ilmoittauduin saman tien Helsinki City Triathloniin. Se tuntui vaikeammalta kuin Terässika, mutta selvisin siitäkin. En ollut viimeinen altaasta noussut, selvitin pyöräilyosuuden varastamallani pyörällä nopeammin kuin Terässiassa paremmalla pyörällä, ja vaikka Uimastadikan mäet olivat juostessa tukalia, olin maalissa tavoiteajassani.

Muut lajit

Heiaheian mukaan olen vuoden aikana ehtinyt yli neljänkymmenen eri lajin pariin. Kokeilin muun muassa kiipeilyä, sup-treeniä, melontaa, dancehall akrobatiaa, acrojoogaa, roller derbyä, bollywoodia, fustraa ja nyrkkeilyä.

Melonta oli ihan huippuhommaa!

Dancehall akrobatia oli varsin hauskaa (kts. video), ja sitä voisin mieluusti jatkaakin. Kesän treenileiri oli myöskin huikea kokemus. Roller derby ja kiipeily olivat sen verran pelottavaa puuhaa, että jätän ne suosiolla muille.

Tänä vuonna ehdin tankoilun pariin paremmin kuin edeltävänä vuonna. Merkittävää edistystä ei silti tapahtunut. Aika paljon tuppaan tekemään aina sitä samaa, joten olen melko paikoilleni jämähtänyt. Tankoiluvuoden huippukohtia oli järjestämämme Pole Stars Showcase syksyllä.

Blogi

Blogin kautta pääsin taas kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin mukaan. Jo mainittu Graceloppet oli todellakin elämys, samoin kuin joogaristeily ja kolmaskin laivan kannella tapahtunut liikunto: Loppukesästä osallistuin treeniin jäänmurtajalla Reebokin Les Mills -malliston lanseerauksen yhteydessä.

Alkuvuodesta olin telkkarissa puhumassa selfieistä, mikä oli paitsi todella kiinnostavaa, myös tosi jännää. Jännää oli myös olla ehdolla Vuoden blogiteosta Indiedays Blog Awardseissa. Vielä jännempää oli olla paitsi ehdolla, myös tulla palkituksi Sport & Wellness Blog Awardseissa! Olin - ja olen- voitosta erittäin iloinen ja otettu, kyllä se oli blogivuoden paras juttu!

Iih! (En tiedä miksi minulta ei löytynyt normaalikokoista kuvaa.)

Ja jännän äärellä oltiin myös partioleirillä kesällä. Olen varsin iloinen että uskalsin lähteä mukaan kun tarjoutui mahdollisuus osallistua Partiomestari-ohjelman kuvauksiin. Kokemus oli todella hieno! Aion telttailla myös ensi kesänä. Melkoista!

Elämä

Vuoteen mahtui todella paljon erittäin hienoja juttuja, mutta siinä riitti vastoinkäymisiäkin. Viime vuodenvaihteessa kirjoittamassani katsauksessa toivoin tasaisempaa tulevaa vuotta, mikä ei tosiaan toteutunut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vuosi oli hyvin rankka, mutta nyt tässä muistellessa nousee kyllä niin paljon tosi kivoja asioita mieleen, että oli ainakin vastapainoa.

Matkat ovat aina kivoja, ja niitä mahtui vuoteen useampia. Kanarialla oli huiput säät ja tietenkin se huippu maraton. Berliinissä olin inspiroivimmilla tankotanssitunneilla hetkeen. Tukholmaan reissasimme joogaristeilyllä, ja matka oli rentouttavin ikinä. Tallinnassa käväisin paitsi juoksemassa enkan, myös ihanalla treenilomalla. Ateenassa olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta pääasia oli että juoksu oli upea ja ruoka herkullista. Loppuvuodesta ehdin vielä piipahtaa Kööpenhaminassa tankotanssikisoissa.

On ollut todella mielenkiintoista opiskella Trainer4you:lla ensin hyvinvointivalmentajaksi, sitten kuntosalivalmentajaksi ja vielä personal traineriksi, sekä aloitella ohjauksia. Personal trainer -opinnoista on vielä loppusuora jäljellä.

Berliinistä löytyi trampoliini.

Vanhempi lapseni jatkoi telinevoimistelua ja sai kisoista mitaleita, kultaakin! Myös pienempi aloitti kilparyhmässä ja edistyi hämmästyttävän nopeasti. En todellakaan tiedä, mistä ovat geeninsä perineet! Kesällä meillä oli mahdollisuus viettää pitkä yhteinen loma, mikä oli hienoa.

Että aika hyvä vuosi tämä sittenkin taisi olla!

***

Despite being injured for almost whole year, it seems that I had an amazing training year 2014! I also had a feeling that it was a tough year in general, but now I notice how it was filled with all kind of fabulous happenings and happy things!

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Olipa toisen kerran triahlonissa. Toisen kerran reilun viikon sisään, ja toisen kerran ikinä. Helsinki City Triahtlonin juoksuosuudella ehti tulla sellainen olo, että ei tämä tähän jää. Mutta kaipa sitä voisi jatkossa treenata. Kädet ristiin ja parasta toivomaan ei toistaiseksi ole osoittautunut tehokkaaksi tavaksi oppia uimaan.

Kello 11.36 lähtö, tavoitteenaan alle 65 minuutin aika. Jostain syystä mukana oli useampi 50 minuutin alittaja, joiden suhatessa ohitseni mietin, että pitikö lähteä ollenkaan.

Pyörädilemmaani sen sijaan suhtauduin Jumala auttaa niitä jotka auttavat itseään -mentaliteetilla ja suoritin ajoneuvon luvattoman haltuunoton edeltävänä iltana. Todellakin, tämmöisiin mittoihin on liikunta-addiktioni edennyt, suhtautukaa nuoret erittäin varauksella siihen, että joku pyytää teitä vaikka lenkille tai koristreeneihin. Koukkuun siihen jää, jotkut jo kerrasta. Lopulta varastelette pyöriä iltapuhteina että pääsisitte mukaan triathloniin, ei ole mikään valoisa tulevaisuudenkuva se!

Siellä etenen hädissäni, pää pinnalla henkeä haukkoen.

Verkkari-Nina oli ystävällisesti lainannut minulle pyöräänsä, mutta en osannut ajaa sillä. Ohjaus oli aivan liian herkkä taitamattomaan sotkemiseeni. Tilanne näytti hälyttävältä, mutta sitten bongasin pihalta lukitsemattoman pyörän. Rundi sillä korttelin ympäri, ja päätös oli tehty. Vain lievää syyllisyyttä tuntien vein tsygän kellariin, ja ajelin sillä tänään varsin tyytyväisenä. Vehje oli vähän raskas poljettava, eikä liikkunut alamäessäkään kovin näppärästi, mutta kyllä sillä yhden triathlonin veti. (Huolestuneille tiedoksi: palautin kulkupelin samaan paikkaan mistä sen otinkin, paikkaan jossa se on kököttänyt useamman viikon kenenkään välittämättä.)

Vielä naurattaa. Ehkä se, että en hukkunut.

Ennen lähtöä stadikalla en ollut kovin hilpeillä mielin. Paitsi että varkauden synti painoi mieltäni, olin edelleen flunssainen, edelleen jalkavaivainen ja täysin kykenemätön ymmärtämään ohjeita. Siinä missä Terässiassa viskottiin kamat minne sattuu, oli Helsinki City Triahtlonissa tosi tarkkaa tavaroiden kanssa. Onnistuin lopulta jättämään ne paikoilleen, ja ehdin ajoissa lähtöön.

Pukkarissa jouduin riepovan epävarmuuden valtaan, kun joku hahmotteli uintireittiä edessäni aivan erilaiseksi, miten sen olin itse tajunnut. Toinen osallistuja säesti vieressä, että juu, kahdeksan kertaa mennään se lenkki. Vähän panikoin siinä sitten, että en ymmärrä reittiä enkä to-del-la-kaan jaksa uida sitä kahdeksaan otteeseen.

Mutkissa huoletti, joten otin ne hyvin hitaasti.

Selvittelin reittiä vielä altaan reunalla, lopputulemana että se uitaisiin juuri niin kuin olin ajatellutkin. No kaipa aina pitää saada hermohepuli jostain! Uinti meni niin hyvin kuin sen oli mahdollista mennä: en noussut altaasta viimeisenä pelastussukeltajan lilluessa tympiintyneenä vieressä, enkä myöskään hukkunut. Aikaa se kyllä otti, yli kahdeksan minuuttia. Taktiikkani oli sama kuin viimeksi: teknisesti säädytöntä mummosammakkoa pää tukevasti pinnalla (ja jalat pohjaa raahaten...). Kädet väsyivät tosi nopeasti ja hapensaanti oli työlästä, sen verran sairauden riuduttama kuitenkin olin.

Eikä ollut sunnuntaipyöräilijällä kiire myöskään ylämäessä. Jos tunnistat pyöräsi, niin suuret kiitokset "lainasta"! Kypäräkin järjestyi, se on lapseni.

Vaihtoon olin yrittänyt panostaa: ei mitään hienostelijoiden pyyhkeitä (koska unohdin sen kotiin), uinti treenirintsikoissa ja nopsasti päälle puettava väljä treenihaalari. Onnistuin silti ähräämään yli neljä minuuttia...

Sehän näyttää ihan hyvältä jopa. Ei kyllä tunnu, voin kertoa.

Pyöräily meni melko kevyesti ja nopean tuntuisesti, mitä nyt mäkinen reitti otti reisiin. Suurimpana hidasteena oli hitaan pyörän lisäksi oma nysväyteni. En kerta kaikkiaan uskaltanut tulla kovaa sen paremmin alamäkiin kuin tiukkoihin kurveihinkaan. Aikaa tsygäilyyn meni rapiat 27 minuuttia. Paremmin kuin Terässiassa siis, vaikka sekä pyörä että reitti olivat tällä kertaa raskaampia.

Niin hirveä vauhti että menen aivan kurvissa vinnoon.

Ohjaushenkilö oli muistuttanut meitä ennen lähtöä, että se missä triathlon alkaa ilmoitella itsestään on pyöräilystä juoksuun vaihto: Siinä vaiheessa tuntuu, että ei ole omat jalat ollenkaan. Näin tosiaan kävi. Olihan ne pökkelöt Terässiassakin, mutta nyt meni muutama askel aivan vailla kontrollia. Kyllä ne koivet siitä vetreytyivät, mutta ei ollut helppoa. Varsinkaan siksi, että reitti oli tosi mäkinen. Vaikka en ole nyt päässyt treenaamaan, huomasin silti selvästi, että aiemmasta juoksemisesta oli paljon hyötyä. Jyrkkiin alamäkiin löytyi tekniikkaa, ja jotain kestävyyttäkin oli jäljellä. Vauhtia ei kuitenkaan ollut reservissä kuten viikko sitten, vaan sain jolkotettua matkan reilussa 17 minuutissa.

Sain mitalin!

Eivät ole helppoja minulle tämmöiset lyhyet matkat. Ei sillä, että pitkätkään olisivat, mutta sovellun sellaisille hieman paremmin. Hieman. Kokonaisuutena tämä meni olosuhteet huomioon ottaen erinomaisesti (mm. sellaiset olosuhteet kuin viikon treenitauko, piiiitkä juoksutauko, edelleen päällä oleva flunssa, uimataidotomuus ja pyörättömyys), aikaa meni siis hieman alle tunti. Sitten pitäisi enää keksiä, että minne seuraavaksi? Mihinkään vakavaan triahtloniin en tällä uimakyvyllä ja ehkä näillä ajoillakaan kehtaa lähteä, mutta en millään haluaisi odotella vuotta!

Kotimatkalla koukkasin kaupassa. Arvaas lähtikö tämä kaveri mukaan? (Ei todellakaan!)

***

This week I did my second triathlon! I think it went quite ok, regarding the facts that I had to stole a bike, I had a flu (and I did not train in a week at all), there's again some problem with my heel and I still can not swim. It's quite unbelieveable actually that I've done two triathlons under these conditions!

Share

Ladataan...
Fitness Führer

Päästän teidät heti jännityksestä: olen Terässika!

Ehdin saada pyörän ja jopa uimalasit. Ehdin saada myös flunssan*, mutta en viitsinyt perua vaan lähdin urhoollisena Terässikataistoon. Matkalla Kuusijärvelle Vantaalle olotila vaihteli vakaasta suoriutumisuskosta puolimittaiseen paniikkiin. Vähitellen alkaa huomaamaan hyödyn siitä, että on osallistunut tosi moneen juoksutapahtumaan, enää ei pelota ihan mielipuolisen paljon.

Siinä oli kuumottavan näköinen kyltti.

Vähän siinä koitan rennosti hymyillä, vaikka ei kyllä kovasti hymyilytä.

Joukkuekisaan osallistuivat myös Turhapurot. Ensi kerralla pitää itsekin pukeutua!

En osallistunut alkulämppään vaan hermoilin pusikossa.

Suureksi riemukseni kuulin, että uinti olisi hieman alimittainen. Helpotuin suunnattomasti myös siitä, että miesten lähdössä huomasin, ettei monikaan uinut kovin hyvin. Päät pinnalla siellä veti suurin osa.

Yllätyksekseni uinti olikin koko homman helpoin osuus. Matka oli tosiaan vain parisataa metriä, ja muutkin uivat miten kuten. Uimalasit tulivat kyllä tarpeeseen, sen verran pärskettä oli. Muut uimarit olivat hyvin ystävällisiä, jokainen päin potkaissut tai kuopaissut pyysi anteeksi, vaikka moista ei voinut siinä rykelmässä välttää! Tarkoitus oli uida rintauinnin käsivedot & vapaauinnit potkut -kombolla, mutta jännittäessä liskoaivot ottivat vallan ja uin liikemuistista löytyvää, teknisesti erittäin virheellistä mummosammakkoa.

Uinti ei tuntunut yhtään pahalta tai pelottavalta, eikä edes kovin rankalta. Uintiaikaan laskettiin mukaan myös vaatteidenvaihto, ja jälkimmäisessä tuli hidasteltua. En tohtinut juosta pelkällä bikinien yläosalla, joten tukevan treenitopin rullaaminen ylle vei hullun lailla aikaa. Trikootkin juuttuivat puolimatkaan, mutta ajattelin että kyllä ne siitä kerivät ylös. Suoriuduin tästä osuudesta reilussa kahdeksassa minuutissa (joista uinti vei ehkä kuusi?).

Pyöräilyssä epäilytti eniten reitillä pysyminen. Pyöräni oli erinomainen, todella kevyt ajaa. Alkumatkasta olin mainiolla mielellä: tämähän on parasta ikinä! Missään kohdin kymppiä ei tuntunut kovin raskaalta vaikka pyrin polkemaan minkä kykenin.

Se kykeneminen tosin hidastui noin puolimatkassa, kun alkoi aivan järjetön sade. Satoi niin kovasti, että luulin taivaalta tulevan rakeita. Pisaroiden iskeytyminen ihoon suorastaan sattui, ja sade pelkilteenkin hämärsi näkyvyyttä. Lisäksi ajoin lasit päässä, joten kohta en nähnyt juuri mitään. Ajoin sileillä renkailla ja muun liikenteen joukossa, joten pelotti aika lailla ja oli pakko hidastaa radikaalisti. Vettä valui koko ajan silmiin, mikä sekin haittasi näkyvyyttä ja kirvelikin vielä!

Eikä tässä vielä kaikki! Tiellä köllötti kyy! En ollut ikinä ennen nähnyt 1.) käärmettä luonnossa, 2.) kyytä. Kaiken lisäksi taisin ajaa sen päälle.

Näistä koettelemuksista huolimatta jopa ohitin jonkun pyöräilyssä, ja käytin kokonaisuudessaan aikaa juoksuvaihtoon asti 28 minuuttia. En ole lainkaan ajanut pyörällä, joten en tiennyt mitä odottaa, mutta etukäteen veikkasin neljääkymmentä.

Kaatosateesta johtuen lähdin juoksuun aivan litimärkänä. Lenkkarit suorastaan painoivat, niin paljon ne olivat imeneet vettä. Sade sentään loppui siinä vähitellen. Juoksu tuntui todella tönköltä, jalat olivat aivan pökkelöt. Vauhti tuntui hyvin hitaalta, ajattelin meneväni jotakin seitsemän minuutin kilometrivauhtia.

Reitti kiersi Kuusijärveä, ja matkalla oli muutama puinen silta ja mäkiä. Maa oli melkoista löllöä ja vesilammikoita sai väistellä tuon tuostakin. Yritin psyykata itseäni ajattelemalla, että olen juossut kolme maratonia, on se nyt paljon pahempi homma kuin tämä.

Sekä tietysti sillä, että kohta saisin juoda makoisaa olutta!

Tulin olutpisteelle rohkein mielin, mutta säikähdin, kun sain litran Karhutölkin eteeni. Se oli aivan järjettömän kokoinen!

Yllätyksekseni Karhu ei maistunut niin pahalta kuin olin ajatellut, se oli itse asiassa aika hyvää. Lähdin reippaasti liikkeelle, ja kaadoin aina noin kaksi desiä kerrallaan tuoppiin ja höräisin huiviin. Kuuden desin jälkeen alkoi tekemään todella pahaa. Aikaa oli mennyt ehkä rapiat pari minuuttia.

Olin varma, että yliastun. Eli oksennan. Ajattelin, että jätän kesken. Ettei tässä ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Juoda nyt litra kaljaa tosi nopeasti, ihan helvetin tyhmä idea*.

Kuulin selostajan kommentoivan, että täällä on näköjään ensikertalaisia, joille olutpisteen haastavuus tulee yllätyksenä. No niin tuli! En olisi ikinä uskonut, miten hirveää se on. Oksetti todella paljon, oikein leukaperissä veti. Sitten uskaltauduin röyhtäisemään. Se auttoi todella paljon. Sitten mietin Terässika-arvonimeä. En saisi sitä jos keskeyttäisin. Selvisin tuskaisesti deseistä 6 - 8. Keskellä on aina vaikeinta, niinhän se maratonillakin menee.

Skoolasin vieressäni istuneen kilpasiskon kanssa, ja päätin että nyt pitää olla kiinnekohta: höräisisin oluen nopeammin kuin hän. Heitin viimeiset desilitrat naamariin ja poistuin pikaisesti alueelta yliastumisen välttämiseksi. Ulos olutkarsinasta ja olin Terässika!

Mölisin minua huolestuneesti mittailevalle ensiapuhenkilölle, että pitää vaan päästä istumaan. Litran dokaaminen oli vienyt reilut seitsemän minuuttia.

Viisi minuuttia tuntui todella pahalta, ja sen jälkeen nauratti viisitoista.

Tässä esittelyssä Terässika-diplomini ja Terässika-rannepussukkani! Ai että jos tuolta olisi saanut Terässika-finisher-paidan!

Tulosten selvittyä selvisi myös, että minä olin osallistunut miesten sarjaan, ja aikani olivat siksi hieman väärin. Tavoitteenani oli 1:15 alitus, ja oikea aikani oli 1:02! Tämä oli hieno ensimmäinen triathlonkisa, vaikkakin kaljaosuus oli vaikea. Juoksu yllätti eniten: olin juossut 3,5 kilometriä alle 19 minuutissa, siis alle 5:30 vauhtia niissä oloissa ja flunssassa. Vastaavaa vauhtia pidän vain hyvin lyhyissä intervalleissa silloin jos jos joku pakottaa, enkä käytännössä ole treenannut juoksua tammikuun jälkeen!

Pienen ilonpidon jälkeen tarkistimme vahinkoja. Sateeseen jääneet pyyhkeet olivat niin märkiä, että niistä sai puristaa vettä.

Jätin lasini päästä pyöräilyn jälkeen, ja joku oli astunut niiden päälle. Vahinko ei näy kuvassa niin hyvin, mutta ne ovat aivan vänkyrällään.

Nautimme Kuusijärvellä vielä yhdet oluet, ja lähdimme hilpeinä kotiin. Itse koukkasin Tilkanvierron kautta, ja jäin hetkeksi kannustamaan Helsinki City Marathonin juoksijoita.

Varsin iloinen triathlonpäivä päättyi kuitenkin ikävissä merkeissä, sillä se hyvä, nopea ja kiva pyörä varastettiin minulta sillä aikaa kun kävin kaupassa hakemassa iltapalaa. Törkeää!!! Tykkäsin Terässika- triathlonista niin kovin, että ajattelin suunnata saman tien Helsinki City Triathloniin, mutta nyt olen taas siinä pisteessä, että minulla ei ole pyörää.

No, pääasiallinen fiilis on kuitenkin iloinen, olenhan todellakin selvinnyt triathlonista, joten päätettäköön tämä postaus viralliseen Terässika-lauluun, joka löytyy diplomistani:

Kuusijärven kahvilassa Terässika istuu, elokuun on ilta.

Kuului matkalla viel voihke, armo saunan. Sika täyttää maljan.

Sepä takaa hyvän tuulen, hiio-hoi (hii-o hoi)

Kertosäkeen kun mä kuulen, hiio-hoi (hii-o hoi)

Ennen oli siat ihraa

ja olut täytti mahaa hiio-hoi (hii-o hoi)

Terästä on siat nyt

ja olutkin on hyvää hiio-hoi (hii-o hoi)

 

* En suosittele kenellekään urheilutapahtumaan osallistumista flunssaisena (en ollut kovin kipeä ja tiesin mitä teen) enkä myöskään alkoholin juomista nopeasti (en todellakaan tiennyt, mitä teen).

***

I did my first ever triathlon (with a litre beer in the end) and I am now a Terässika!

Share

Pages